3. sunnuntai ennen paastonaikaa, Matt. 19: 27-30, Hans-Christian Daniel

Hans-Christian Daniel
Espoonlahti

Tämän päivän aiheeksi on laitettu ”Ansaitsematon armo”. Emme voi ansaita armoa. Ymmärrän armon olemusta lasten kautta: kun pikkuinen kitisee lattialla, hän ei omin voimin pääse syliin; hänellä ei ole mitään, millä hän maksaisi; ja kun aikuinen kumartaa ja nostaa hänet, lapsi oikein halaa ja rutistaa. Ihmisten välisissä suhteissa osoitettu armo on kauneimpia voimavaroja.
Juuri kuulemamme evankeliumi ensi kuulemalta ei puhu armosta. Siinä Matteuksen evankeliumin luvussa, josta kuulemamme evankeliumi on otettu, Jeesus puhuu ensin perhesuhteista, sitten hän siunaa lapsia, sen jälkeen hän kertoo, että ihminen voi pelastua, koska Jumalalle kaikki on mahdollista (Mt. 19: 26). Jeesus asettaa keskipisteeseen Jumalan toiminnan. Melko tyhmästi opetuslapsi Pietari rupeaa käymään tuponeuvotteluja: Me olemme seurannet sinua. Mitä me siitä saamme? He kyselevät tai vaativat palkkaa. Meistä se tuntuu hassulta, mutta sen aikaisessa juutalaisuudessa palkkioajatus oli ihan tavallinen: kun elän oikein eli olen kiltti, saan palkaksi Jumalan suosion. Näin ajateltiin.
Herramme Jeesus Kristus ei nuhtele opetuslasten yksinkertaisuutta, vaan ymmärtää. Hän esittää heille suloisen kuvan tulevasta maailmasta ja ikuisesta elämästä Jumalan taivaassa: siellä te saatte istua kauniilla valtaistuimilla. Niin kuin äiti puhuu pienelleen taivaasta ja iankaikkisesta elämästä, niin Jeesus puhuu opetuslapsilleen. Ja jotta ei tultaisi itsevarmoiksi hän lisää: Mutta monet ensimmäiset tulevat viimeisiksi ja viimeiset ensimmäisiksi.
Kun lapset kilpailevat keskenään, ensiksi perille päässyt saattaa huutaa, että hän on ekaenkeli. Oman hyvän suorituksen perusteella me saatamme luulla itseämme muita tärkeämmiksi. Jeesus varoittaa, että etummaiset tai esimiehet eli päällyshenkilöt tai silmäntekevät saattavat tulla vihoviimeisiksi. Hän ei kerro, minkä perusteella. Hän sanoo vain, että näin on. Hän viittaa tulevaisuuteen ja luonnehtii sitä uudelleensyntymiseksi osoittaen, että silloin on uusi elämä, jossa kaikki on erilaista. Siinä ihminen on kokonaan riippuvainen Jumalan armosta, niin kuin lapsi, joka ei pääse syliin omin avuin. Siihen pääsee vain armosta Jumalan näkemyksen mukaisesti, ei niin kuin itseään tahdotaan nähdä.
Minua on aina askarruttanut se luopuminen, josta Jeesus puhuu: Jokainen, joka on luopunut taloista tai veljistä tai sisarista tai isästä tai äidistä tai vaimosta tai lapsista tai pellosta minun nimeni tähden, on saava monin verroin takaisin ja perivä iankaikkisen elämän. Uskonpuhdistajamme Martti Luther selostaa:
Aviopuolisoiden on yleensä pysyttävä yhdessä, ja isän ja äidin kasvatettava lapsiaan eikä erottava toisistaan. Jos kuitenkin joku hirmuvaltias tulisi sanomaan: Kiellä Jumala ja hänen sanansa tai otan sinulta kaikki, mitä sinulla on, tai jos isä tai äiti tai kuka muu tahansa tahtoisi estää lastensa autuutta, on annettava kaikkien hirmuvaltiaitten, isän ja äidin ja keitä lienevätkin mennä menojaan, että Jumalan armo ja ystävyys säilyisi. Silloin on sanottava: Jumala on antanut minulle isän ja äidin, rahaa ja ravinnon, mutta jos minun on menetettävä ne Jumalan tähden, niin menkööt menojaan.
Mutta ellei tällainen hätä kohtaa sinua, vaan saat pysyä vaimon ja lapsen, isän ja äidin ja omaisuutesi luona kieltämättä Jumalaa, niin hän kyllä suo sinun pitää vaimosi, lapsesi, omaisuutesi ja henkesikin.
Jos kuitenkin asia saa sellaisen käänteen, että isästä ja äidistä olisi luovuttava Kristuksen nimen tähden, silloin luovu kaikista näistä ennen kuin Kristuksesta, jopa luovu itsestäsikin. Sinä olet Kristuksen opetuslapsi ja saat satakertaisesti takaisin. Mannaa Jumalan lapsille, 216 (1.8.).