13. sunnuntai helluntaista, Mt. 5: 33 – 37, Esko Väyrynen

Alutervehdys: Meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen armo, Isän Jumalan rakkaus ja Pyhän Hengen osallisuus olkoon teidän kanssanne.
Kun luin tuon juuri kuulemamme Raamatun paikan saarnaa valmistaessani, niin minulle tuli ensiksi mieleen, että mehän kaikki rikomme vastoin selvää Jumalan sanaa. Jeesushan sanoi: ”älkää ensinkään vannoko”. Meiltä vaaditaan jo vala esim. oikeudessa, sotaväessä ja vieläpä papinvalakin pitää vannoa virkavalasta puhumattakaan. Toisin sanoen: vaatiiko yhteiskunta valan teetämisellä rikkomaan Jumalan tahtoa?
Jeesus antoi valakiellon vannoskelua vastaan. Jeesuksen ajan juutalaisilla oli tapana käyttää valaa ja vannomista jokapäiväisessä keskustelussa omien sanojensa vakuudeksi. Fariseukset nimenomaan opettivat: joka vannoo temppelin kautta, sen ei tarvitse pitää valaansa. Mutta se joka vannoo temppelin kullan kautta, on sidottu valaansa.
Jeesus siis kieltää jokapäiväisessä puheessa turhanpäiväisen vannomisen ja vakuuttelun. Vannoskelu vain kuluttaa pyhää, vaikka kuinka turvauduttaisiin kiertosanoihin eli jätettäisiin Jumalan nimi mainitsematta. Vaikka vannoisimme taivaan kautta, niin se Jumalan valtaistuimena edustaa Jumalaa. Taikka jos vannoisimme taivaan valtojen kautta, niin silloin käyttäydymme ikäänkuin ne olisivat meidän käskettävissämme. Tällöin me unohdamme, että vain kaiken Luojalla on oikeus käskeä ja hallita. Maailmankaikkeus on hänen hallintoalueensa, Jerusalem hänen pyhä kaupunkinsa. Ihminen on joka päivä ja joka hetki täydellisesti riippuvainen Luojastaan. Ihmisellä ei ole valtaa eikä oikeutta mennä käskemään Jumalan luomaa luomakuntaa.
Jeesuksen valakielto ei siis koske valaa oikeudessa enempää kuin sotilas- tai pappisvalaakaan. Jeesuksen valakielto koskee vain sitä, että meidän on hänen opetuslapsinaan oltava keskinäisessä seurustelussamme totuudellisia. Jeesuksen opetuslapsina meidän on puhuttava totta, niin ettei tarvita mitään vakuutteluja. Kun me vannomme valan esim. oikeuden istunnossa, niin me vannomme sen sitä varten, että me tahdomme polvistua kaikkein korkeimman Tuomarin, oikeuden Jumalan tuomiopöydän ääreen. Mutta emme saa kanssakäymisessä lähimmäistemme kanssa turhanpäiväisellä vannomisella kuluttaa pyhää. Meillä ei ole Jumalan luomina oikeutta käyttää oman vilpillisyytemme ja epärehellisyytemme salaamiseksi Jumalaa hyväksemme. Jos me joudumme naapurin kanssa käytävän keskustelun aikana kutsumaan Jumalan omien puheittemme todistajaksi, niin on se jo merkki meidän sanojemme vilpillisyydestä.
Nyt saattaa ehkä joku ajatella, ettei vannoskelukielto kuulu hänelle, koskapa hän ei käytä Jumalan luomakuntaa sanojensa takuumiehenä. Ehkä onkin niin, että Jumalan käyttäminen turhanpäiväisten sanojen katteena ei meidän keskuudessamme olekaan niin yleistä kuin juutalaisilla. Mutta kyllä mekin yritämme salata turhanpäiväiset sanamme. Me vain kutsumme todistajiksi pimeyden ruhtinaan, saatanan apureineen. Meille suomalaisille tunnusomainen kiroileminen on vannomista. Se osoittaa puhujan sanojen onttoutta. Meille kuuluu Raamatun sana: Missä on paljon sanoja, siinä ei syntiä puutu; mutta joka huulensa hallitsee, se on taitava, Snl. 10:19.
Me jokainen ymmärrämme puhtauden merkityksen terveyden kannalta arvokkaaksi ja koetamme sitä toteuttaa. Haluamme saada raitista ilmaa. Sen vuoksi lähdemme ulos kävelemään tai avaamme akkunan. Vaihdamme puhtaat vaatteet yllemme tai käymme kylvyssä, jotta emme pilaisi omalla läsnäolollamme naapurinkaan raitista ilmaa. Mutta kaiken tämän siisteyden keskellä unohdamme kielen puhtauden. Me kyllä harjaamme hampaamme kiiltäviksi, mutta niiden välistä laskettelemme mitä saastaisimpia sanoja, yksinkertaisia ja iljettäviä. On paljon ihmisiä, joiden suusta ei kuule minkään muun nimeä lähestulkoonkaan niin usein kuin paholaisen nimeä. Jo muinaiset itämaan viisaat ajattelivat, että vannominen ja sadattelu on sivistymättömyyden ja raakalaisuuden merkki. He eivät alistuneet sadattelemaan. Mutta me, jotka pidämme itseämme yhtenä maailman sivistyneimmistä kansoista, kiroilemme entistä karkeammin korkean kulttuurin tunnukseksi. Ruumiin terveyden kannalta tärkeästä ulkonaisesta siisteydestä pidämme kyllä tarkasti huolta, mutta lyömme törkeästi laimin kielen puhtauden, joka voi myrkyttää sielun. Olemme päästäneet suorastaan rappeutumaan kielen puhtauden.
Puheen laita on eräällä tavalla rinnastettavissa paperirahaan. Itsessään paperiraha ei ole monenkaan pennin arvoinen. Sehän on vain pieni pala paperia. Lisäksi siihen on laskettava taiteilijan työn arvo ja painatuskulut. Mutta meistä jokainen ottaa satamarkkasen täydestä, jos se on aito, toisin sanoen, jos se on Suomen Pankin tekemä. Mutta jos meistä joku tekisi täsmälleen samanlaisen setelin, niin kukaan ei hyväksyisi sitä. Tai jos raha kärsii inflaation, silloin ei satasella saakaan enää samaa määrää tavaraa. Täytyy lisätä rahaa. Kun puhe kärsii inflaation, menettää arvonsa, käy epävarmaksi ja hapuilevaksi, silloin täytyy lisätä ääntä ja täytyy lisätä voimasanoja vakuuttamaan arvottomien sanojen teha.
Erityisen selvä esimerkki sanojemme arvon menetyksestä, inflaatiosta, on epärehellisyys. Kuta enemmän totuus on ns. muunnettua totuutta, sitä enemmän se kaipaa vakuuttelua ja todistelua. Aivan samalla tavalla kuin vakavarainen säästäjä saa pankista lainaa oman vakavaraisuutensa perusteella, mutta heikkotuloinen tarvitsee useita takuumiehiä, jotka ainakin pystyvät maksamaan lainan, jos velallinen ei pystyisikään. Samalla tavalla mekin puheessamme tarvitsemme yhä enemmän todistelua ja vakuuttelua, kuta epävarmempia olemme asiasta.
Juuri meille todistelijoille ja vakuuttelijoille kuuluu tämän päiväinen Jeesuksen sana: olkoon meidän puheessamme ”on”-sanalla todella merkitys kyllä ja ”ei”-sanalla todella merkitys ei, ettei meidän tarvitse ryhtyä selittelemään ja todistelemaan asiaamme vetoamalla pimeyden ruhtinaan joukkoihin. Vaikka me kuinka yrittäisimme välttää Jumalaa ja paeta häntä vetoamalla sielunviholliseen, niin siitä huolimatta kaikkivaltias Luoja on meidän lähellämme. Me emme pääse Jumalaa pakoon, vaan me joudumme vastaamaan totuuden Jumalan edessä jokaisesta turhasta sanastakin. Vanhurskaan Jumalan edessä kiroileminen ja valhekin tulevat todella synniksi, joka vie kadotukseen. Sillä mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää.
Mutta Jumalan kyllä on varmasti kyllä siitäkin huolimatta, että me olemme uskottomia ja petollisia. Jumala on kerran luvannut apunsa ja armonsa sitä etsiville. Se Jumalan ”on”-sana on vieläkin voimassa. Jumala tosin ei salli itseään pilkata, mutta jos me kadumme Jumalan pilkkaamistamme, niin Jumala ei kadu armolahjojaan, vaan kattaa meille tänäkin päivänä runsaan armopöydän Pyhässä Ehtoollisessa. Käykäämme sen tähden uskalluksella ja luottavaisina vastaanottamaan hänen armoaan. Meidän Jumalamme armo pysyy iankaikkisesti.