Tuomiosunnuntai, Teksti: Mt. 13: 47 – 50, Esko Väyrynen

Tuomiosunnuntai muistuttaa armonajan rajallisuudesta. Kristuksen tulemus on arvaamaton. ”Valvokaa siis, sillä ette tiedä, minä päivänä teidän Herranne tulee.”
Jokainen läheisen poismeno on meille aina uusi muistutus siitä, että meidänkin oma lähtöhetkemme on edessä minä hetkenä hyvänsä. Yritämme unohtaa sen elämän huolten ja murheitten keskellä. Elämän kiireiden keskellä meillä ei ole aikaa kuoleman miettimiseen. Mutta läheisen kuolema panee meidät pohtimaan asiaa tahtomattakin. Ei elämä voi noin vain päättyä kuolemaan.
Raamattu käyttää tuomiosta monia kuvia. Kaikki kuvat ovat vaillinaisia. Kuvat ovat tästä katoavasta ajasta. Viimeinen tuomio on nimensä mukaisesti lopullinen. Siitä ei ole valitusoikeutta. Se koskee jokaista. Siinä ei ole porsaanreikiä. Tämän päivän teksti kuvaa tuomion nuotaksi. Jokainen vedetään tuomiolle. Kaikki jäävät pyydykseen.
Nykyinen sukupolvi on nähnyt ateismiin perustuvan maailmanvallan sortuvan. Ateismin sisältö on kieltää Jumala ja tuomiolle joutuminen. Ateismi tarjoaa uskoa materiaan. Usko materian onnea tuottavaan voimaan synnyttää harhakuvan. Synti houkuttelee vetoamalla vapauteen. Maailmanlaajuinen lama on opettanut, että markkinavoimien tarjoama vapaus ei pysty tarjoamaan pysyvää onnea.
Kuva nuotasta liittyy mereen. Maailman kansoja voidaan kuvata merenä. Me tiedämme uutisvälityksestä, että tänä päivänä kansojen meri kuohuu uhkaavana. Balkanilla ja Lähi-Idässä kuohunta ilmenee sotimisena. Meidän lähialueilla kuohunta on lähinnä taloudellista.
Näitä taustoja vasten meidän kotoinen kuohunta on pientä tuulenvärettä. Kaiken tämän eri asteisen kansojen kuohunnan keskellä tuomiopäivän sanoma on se, että yksityisen pienen ihmisen elämä ei ole tämän maailman suhtanteiden varassa. Kaikki, suuret ja pienet, kutsutaan Jumalan valtaistuimen eteen.
Jumala on suuri tasapuolisuudessaankin, että hän kutsuu valtaistuimensa eteen kaikki, kieltäjät ja vastustajatkin. Kaikki pääsevät viimeisenä päivänä Kaikkivaltiaan Jumalan vastaanotolle. Tämän vuoksi Jeesus kieltää meitä lajittelemasta toisiamme pyhiin ja pahoihin. Erottelu tapahtuu vasta Jumalan valtaistuimen edessä.
Meillä on herkässä toisen ihmisen arvostelu. Se on halua olla toista parempi. Jumalan edessä olemme kuitenkin tarkalleen yhtä arvokkaita. Jumala antoi ainokaisen Poikansa kärsiä ristinkuoleman, ettei kukaan meistä hukkuisi. Meistä jokaisesta on annettu täsmälleen sama uhri.
Meidän on perin vaikea antaa anteeksi ja unohtaa, jos lähimmäinen loukkaa meitä. Meidät kutsutaan yhtä aikaa Pyhän Jumalan valtaistuimen eteen tuomittaviksi. Sekä loukkaajat että loukatut.
Mikä on tuomiosunnuntain evankeliumi? Tuomion kauhu muuttuu kutsuksi iankaikkiseen elämään. Tuomari on Herra Jeesus Kristus, joka viattomalla kärsimisellään ja kuolemallaan on lunastanut meidät vapaiksi kuolemasta ja sielunvihollisen vallasta. Kun tuomio kauhistaa meitä niin, että huudamme Jumalalta armahdusta, hän tuomari varjelee meidät joutumasta epäuskon valtaan.
Silloin loppuu huoli toisen vioista. Alkaa hätä omista synneistä. Minut tuomitaan. Mikään minun syntini ei jää salaan. Minun tuomarini on sama Vapahtaja, joka lunasti minut kadotetun ja tuomitun, että minä hänen omansa olisin. Hän kutsuu tuomiosunnuntainakin ehtoolliselle, jotta saisimme synnit anteeksi hänen lunastustyönsä ansiosta.