5. sunnuntai pääsiäisestä, Jh. 1: 12, Esko Väyrynen

Esko Väyrynen
Espoo, Tapiola

2. rukouspäivä, äitienpäivä, nuorison päivä, perhekirkko, pyhäkulun kevätjuhla, valtakunnallinen poikien kirkkopyhä, pastoraalisaarna

Jeesus näkee ihmisen sydämeen. Hän tietää, milloin me olemme iloisia ja onnellisia. Me emme pysty näkemään toistemme sydämiin. Mistä me yritämme päätellä, milloin joku on onnelinen? Ilmeistä. Teillä kaikilla näyttää olevan iloinen ilme. siitä minä teen sen johtopäätöksen, että te olette nyt onnellisia. Mikä tekee teidät tällä hetkellä onnellisiksi? Juhla. Kertokaa, miten te tulitte tänne kirkkoon! Vanhempien kanssa. Minun mielestäni teitä kannattaa onnitella siitä.
Kun minä olin teidän ikäinen, niin minulla oli vain harvoin tilaisuus päästä kirkkoon, koska minun kotini oli niin kaukana kirkosta. En muista kertaakaan päässeeni kirkkoon niin, että isä ja äiti yhdessä olisivat olleet mukana. Kirkonkylään piti mennä jo lauantaina yöksi, koska sunnuntaina linja-auto ei kulkenut.
En tietenkään muista niistä kirkkomatkoista paljoa, ainoastaan muutamia välähdyksiä. Eräs varhaisimmista muistikuvistani on, kun istuin isän kanssa kirkon penkissä. Tuskin olin vielä siihen mennessä käynyt edes pyhäkoulussa. Kesken jumalanpalvelusta isä käski minun istua hiljaa paikallani sillä aikaa, kun hän käy kirkon perällä. Isä tarkoitti käyvänsä täällä alttarilla, me näet istuimme melko lähellä ovea. Käynti alttarilla jäi minulle arvoitukseksi, koska isä ei siitä sen enempää puhunut. Myöhemmin panin vain merkille, että sinne lähtiessään hän oli yhtä jännittyneen näköinen kuin mennessään kysymään savotan työnjohtajalta työtä. Alttarilta palatessa oivalsin hänen ilmeessään jotakin vastaavaa helpottuneisuutta kuin saatuaan keväällä savotasta palkan. Kuka teistä on jo oivaltanut, mitä varten isä kävi siellä alttarilla? Minulle asia selvisi paljon myöhemmin. Silloin ymmärsin vain sen, että se oli jotakin hyvin tärkeää, jonka isäkin halusi saada.
Aikuisten meno ehtoolliselle tarkoittaa itse asiassa samaa kuin nuorten meno pyhäkouluun tai tänne perhekirkkoon. Molemmat tavat tahtovat ilmaista sen, että halutaan tulla Jumalan lapsiksi. Aluksi kuulemamme sanan mukaan Jumala kyllä antaa voiman siihen. Me emme aina ymmärrä tai käsitä kirkossa ja pyhäkoulussa kuulemaamme tai näkemäämme. Silloin Jumala Pyhän Henkensä kautta valaisee meitä, niin että me joskus myöhemmin oivallamme sen.
Kun me näemme omien vanhempiemme rukoilevan Jeesukselta rikoksiaan anteeksi, niin silloin mekin haluamme saada Jeesuksen omien rikkomustemme Vapahtajaksi. Kun isä ja äiti menevät ehtoollispöydästä hakemaan uutta voimaa, jotta he jaksaisivat elää Jumalan tahdon mukaan, niin me huomaamme, miten tärkeää on elää Jumalan lapsena. Jumala siis antaa voiman Jumalan lapseksi tulemiseen isän ja äidin välityksellä. Jumala on uskonut heille hyvin tärkeän tehtävän, kun hän on jättänyt vanhempien vastuulle sen, että meistä tulisi Jumalan lapsia. Kun me tänään olemme osoittaneet äidille kiitollisuuttamme huolenpidosta ja rakkaudesta, niin me saamme kiittää samalla Jumalaa siitä, että hän kasvattaa meitä valtakuntansa jäseniksi kodin ja seurakunnan välityksellä.
Kun vanhemmat lähettävät lapsensa pyhäkouluun tai tuovat jumalanpalvelukseen, niin he tahtovat saattaa heidät Jumalan yhteyteen. Jumslan lapsena olemisen merkittävyys voidaan kokea vain Jumalan yhteydessä. Jeesuksen aikana se taphtui siten, että vanhemmat toivat lapsia Jeesuksen siunattaviksi. Vielä nytkin me voimme saada Jeesuksen siunauksen osaksemme, kun pappi kirkossa lukee meidän yllemme Herran siunauksen. Saamme lähteä kirkosta kotiin Jumalan siunaus mukanamme. Kaikkivaltias, kaiken Luoja ja Holhooja antaa meille tukensa ja apunsa arjen toimiin ja elämän tuottamiin ahdistuksiin. Jumalanpalveluksessa ja pyhäkoulussa Jumala itse on meitä vahvistamassa ja siunaamassa.
Nuorisopappina ollessani eräs äiti tuli liittymään seurakuntaan, koska hänen tyttärensä, joka toimi seurakunnan tyttökerhossa, tulee rippikouluun. Ymmärtämttä äidin tarkoitusta yritin selittää, että 15 vuotta täyttänyt pääsee rippikouluun äidin luvalla, vaikka ei olisikaan seurakunnan jäsen. Tuon äidin tarkoitus selvisi minulle vasta sitten, kun hän liikuttuneena selitti, että hänen täytyy liittyä takaisin seurakuntaan, sillä hän oli oman tyttärensä elämästä saanut huomata, miten paljon seurakunta voi välittää Jumalan siunausta. Äidille tuli omasta lapsesta Jumalan voiman välittäjä, niin että hänkin jaksoi tulla Jumalan lapseksi. Jeesus ei suotta kieltänyt estelemästä niitä lapsia, jotka tahtovat tulla hänen tykönsä. Jos Jumalan lapseksi tuleminen olisi meidän voimiemme tai taitojemme varassa, niin silloin me olisimme ylivoimaisen tehtävän edessä. Sen tähden on vapauttavaa muistaa ja kuulla Jumalan lupaus, että hän antaa meille voiman tulla Jumalan lapsiksi.