5. sunnuntai pääsiäisestä, Luuk. 11:5-13, Hans-Christian Daniel

Hädässä oleva ystävä pyytää kolmea leipää. Kolme rieskaleipää oli Jeesuksen Palestiinassa ja on edelleen yhden hengen yhdelle aterialle tarvitsema leipäannos. Pyydetty määrä ei viita siis huomispäivän tarpeisiin, vaan pelkästään juuri käsillä olevan puutteen korjaamiseen.
Hälytetty ystävä ei millä kehtaa enää nousta: ”Älä minua vaivaa; ovi on jo lukossa, ja minä olen nukkumassa lasten kanssa. En minä voi nousta antamaan mitään”! käytännössä Ystävän pyyntöön suostuminen merkitsisi pimeässä hapuilemista valon sytyttämiseksi, oven hankalan salvan avaamista sekä samassa huoneessa lähekkäin matoilla nukkuvan perheen häiritsemistä. En rupea! on vastaus.
Kenestäkö Jeesus puhuu kuvaillessaan tätä estelevää ystävää? Minusta tuntuu, että Jeesus puhuu Isästään eli Jumalasta. Jumala on se, joka viivyttää armonsa. Jeesus kuvastaa Jumalan toimintaa vanhan liiton aikana. Martin Luther luonnehtii Jumalan toimintaa upeassa virren säkeistössään (Vk 290:4): Jos viivyttäisit apua, mua täällä koetellen, niin riipun, Herra, sinussa sua toivoin, odottelen. Jos hirmuiselta näytätkin, oot laupias sä silloinkin, mua hetkes tullen autat.
Jumala on se, joka on lastensa kanssa sisällä; kaikki ovat siellä yhdessä liki toisiaan. Tämä kuvastaa Israelin kansaa, jossa ajateltiin että me olemme täällä sisällä ja pakanat pysykööt ulkopuolella. Jumalan valtakunta tuli lähelle ja avautui meillekin, kun pyhässä kasteessa Jumala otti lasten joukkoon ja päästi lepokammioonsa. Lastensa etua Jumala ajaa eikä hän anna ulkoa tulevan ihan noin vaan häiritä heidän rauhaansa. Hän sanoo älä minua vaivaa! Mutta Jeesus lisää: Mutta minä sanon teille: vaikka hän ei nousisikaan antamaan toiselle leipää pelkkää ystävyyttään, hän kuitenkin tekee sen, kun tämä hellittämättä pyytää, ja hän antaa niin paljon kuin toinen tarvitsee. Uusi liitto avaa ovet. Usko pitää sisällä liki toisiansa, ja rakkaus avaa oven toiselle.
Meidän, jotka olemme puutteessa ja hädässä, tulee siksi vaivata Jumalaa, sitä ystävää siis, jolla on antaa meille. Meidän tulee häiritä häntä hädällämme ja avuttomuudellamme. Jeesus opettaa todella kaikessa turvautumaan Jumalaan, kun Jeesus päättää ihanan puheensa oikein klassisella päätelmällä: Jos kerran te pahat ihmiset osaatte antaa lapsillenne kaikenlaista hyvää, niin totta kai teidän Isänne paljon ennemmin antaa taivaasta Pyhän Hengen niille, jotka sitä häneltä pyytävät.
Pyhä Henki on tässä kohden sama kuin muuallakin Pyhässä Kirjassa: Hän on Jumalan todellisuus ja olemus, olemista, elämää, rauhaa, iloa, ja vaikkapa kolme leipää keskellä yötä. Siitä, millainen käsitys meillä on Jumalan olemuksesta, riippuu rukouksemme. Pyhä Henki ja rukous kuuluvat siksi erottamattomasti yhteen: ne ovat Kristuksen tavoin yhtaikaa sekoittamattomasti ja erottamattomasti sekä jumalallista että inhimillistä luontoa. Antakoon Pyhä Henki meille oikean kuvan taivaallisesta Isästä.
Koska yksin rukoillessamme olemme pian eksyksissä, Jeesus opettaa meille Isä meidän -rukouksen. Jeesus Jumalan Poikana ja ylösnousseena laumansa Paimenena tietää parhaiten, millai-nen rukous miellyttää Jumalaa eniten. Meidän tilamme puutteessa ja hädässä olevana ystävänä pakottaa meitä huutamaan Jumalan puoleen. Rukous ja esirukous muodostavat ympärillemme muurin, jonka sisälle Perkele ei pysty tunkeutumaan, sillä ne vievät sielumme turvaan, Luojan lepokammioon jo täällä maan päällä eläessämme, ja sitten iankaikkisiin lepokammioihin.
RUKOILKAAMME: Herra Jumala, taivaallinen Isä. Sinä olet käskenyt meidän rukoilla ja luvannut antaa sille, joka anoo Jeesuksen nimeen. Anna meille armosi, ettemme koskaan lankeaisi epätoivoon, vaan uskossa aina turvaisimme sinuun. Sinä tiedät, mitä me tarvitsemme, ja annat monin verroin enemmän kuin anomme tai ymmärrämme. Ylistetty olkoon sinun pyhä nimesi. Aamen.