Apostolien päivä, 1. Moos. 12: 1-4, Sinikka Pietilä

Sinikka Pietilä
Masku

Mikä on sinun sukusi tarina? Suvut ja perheet ovat loputtoman moninaisia, mutta jokainen meistä kantaa mukanaan jotakin perittyä. Onko eväspussissasi leipää, energiapatukoita vai kiviä?

Israelin suvun tarina alkoi yhden ihmisen muutoskertomuksena ja kasvoi vuosisatojen varrella. Siitä tuli ensin yhden heimon tarina, sitten yhden kansan tarina ja lopulta koko kristikunnan tarina. Tätä tarinaa kutsutaan myös pelastushistoriaksi, sillä se kertoo, miten Jumala jatkuvasti pelastaa omansa. Päivän psalmissa sanotaan: ”Sinun tekojasi ylistetään polvesta polveen, isät kertovat ihmeitäsi lapsilleen.”

Vanhan testamentin aikaan ihmistä ei hahmotettu ensisijaisesti yksilöksi, niin kuin nyt. Ihmisen identiteetti oli täysin sidoksissa hänen rooliinsa yhteisössä, suhteisiin muihin: vaimo, tytär, palvelija, perheen pää, esikoinen, ja niin edelleen. Ja yhteisön usko on ollut yhteinen usko, ja tässä maailmassa Vt:n Jumala tekee liiton yhden oman kansan kanssa. Toki tämä tapahtuu kansan patriarkan kautta, mutta kuitenkin, kun Jumala valitsee Abramin, se tarkoittaa automaattisesti, että hän valitsee myös kaikki Abramin jälkeläiset.

Raamatun tapahtumat levittyvät satojen vuosien jaksolle historiassa, ja ihmisen rooli ehtii muuttua jo siinä ajassa. Jeesus kutsuu seuraajikseen entuudestaan vieraita miehiä, jotka toki ovat samaa kansaa hänen kanssaan. Uuden testamentin loppupuolella uskovien joukkoon, ”joilla oli yksi sydän ja yksi sielu”, otettiin mukaan jo kaikki halukkaat, naiset, orjat, rammat, lesket, ei-juutalaiset. Biologinen sukulinja, oma yhteisö, ei ollut enää ainut ihmisen identiteettiä määrittävä tekijä. Yhteys tuli Jumalalta, Hengen lahjana. Paavali sanoittaa tämän: Meidät kaikki, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, on kastettu yhdeksi ruumiiksi. Yksi ja sama Henki on yhdistänyt meidät, kaikki me olemme saaneet juoda samaa Henkeä” (1. Kor. 12:13).

Kun Jeesus kutsui kalastajat seuraajikseen, nämä jättivät työnsä lisäksi omat perheensä Jeesuksen takia. Se on aika hurja juttu. Jeesus ei koskaan suuresti hehkuta ydinperheen merkitystä. Se ei ole ihme, eihän sellaista Jeesuksen aikaan ollutkaan ollenkaan samanlaisena kuin nyt. Jeesuksen aikaan miehet ja naiset elivät enimmäkseen erillisiä elämiä omissa puuhissaan. Sukupuoli itsessään jo antoi selkeän roolin ihmiselle. On ihan hyvä huomata, että moni luonnollisena pidetty asia muuttuu ajan myötä.

Ajattelen, että jokaisen perheessä ja suvussa on kuormaa, josta ihmisen on aikuistuessaan hyvä vapautua. Tämä johtuu ihan siitä, että olemme ihmisiä, siis emme kykene aina hyvään vaikka haluaisimmekin; ja siitä, että elämme elämäämme rikkinäisessä maailmassa. Jeesus voi vapauttaa meidät myös sukuun kuulumisen kahleista, suvun perinnäissäännöistä, suvussa kulkevista tunnelukoista ja ylisukupolvisista traumoista.

Joskus käy myös niin, että perhe tai suku ei suostu näkemään ihmistä sellaisena kuin tämä oikeasti on. Yksinkertaisimmillaan tämä näkyy siinä, että autonkorjaajien perheen lapsi tahtoo mennä lukioon ja tähtää korkeakouluun, eikä tätä hyväksytä.

Tässä ajan pisteessä, jossa nyt olemme, yksilöllisyys on ehkä huipussaan. Ihmistä ei määritä hänen sukulaisuussuhteensa, vaan hänet omat ominaisuutensa, ajan- ja rahankäyttötapansa. Työnhaussa sukulaisuussuhteista hyötyminen on lailla kielletty ja nimekkäiden sukujen sukunimi saattaa olla enemmän taakka kuin etu. Osalle ihmisistä valinnanvapaus on helpotus. Aina on osa, joille valmiit roolit eivät sovi, silloin on hyvä, että oman tiensä saa itse valita. Toisaalta on todella raskasta se, että kaikki toiminta on niin merkityksellistä ja sitä pitää erikseen tietoisesti harkita. Ei ole yksinkertaisia valintoja, kun kaikessa on kyse identiteetistä ja siitä, kuka oikein olet.

Olen puhunut suvusta ja perheestä, niin kuin ne olisivat jotenkin yksinkertaisia sanoja. Eivät ne ole. Todellisuus on loputtoman moninainen. Tärkeää on myös muistaa, että näin on aina ollut. Itse tarkastelen näitä teemoja omasta näkökulmastani, joka on seuraava: lapsuudessani kasvoin suuressa perheessä, minulla on neljä siskoa. Yhteisöllisyys oli itsestäänselvää, kun suku jatkui serkkuihin ja täteihin. Tämä sukuyhteisö oli myös hengellinen yhteisö, kun menimme kirkkoon, siellä oli samat ihmiset; kun menimme sukujuhliin, veisasimme virsiä. Olen kasvanut luontevaan yhteisöllisyyteen ja uskon, että lapsuuteni yhteisölliset kokemukset ovat saaneet aikaan sen, että aikuisenakin liityn luontevasti yhteisöihin. En arastele, kun minulla on kokemus siitä, että jokaiselle on paikka, minullekin.

Vaikka liian tiukka yhteisö ympärillä voi tukahduttaa ja ahdistaa, on täysin yksinkin raskasta olla. Mutta jos ihmisellä ei ole kokemusta laajemmasta yhteisöstä kuin pienestä ydinperheestä, miten hän voisi uskaltaa tulla vaikka seurakuntayhteisöön?

Perheen ja suvun lisäksi ihmisellä voi olla monenlaisia yhteisöä, joihin hän kuuluu. Hyvään yhteisöön kuuluminen auttaa ihmistä elämään hyvin ja tekemään oikeita valintoja, seurakuntayhteisö tukee uskoa ja suhdetta Jumalaan. Ajattelen että aika samat kriteerit ovat perheellä jossa on hyvä olla ja yhteisöllä jossa on hyvä olla: jokaisella on tilaa olla oma itsensä ja mahdollisuuksia kokea yhteyttä muihin. Yhteys ja erillisyys.

Pitää myös muistaa, että yhteisö muodostuu yksilöistä. Näetkö itsesi yhteisön ”vastaanottajana” vai ”luojana”? Jokaisen toiminta vaikuttaa siihen, millainen yhteisö on. On aika tavallista, että yksittäinen ihminen aliarvoi oman vaikutusvaltansa yhteisön tapaan olla ja elää.

Tänään jätän sinut pohtimaan: Millainen yhteisön, perheen ja suvun jäsen olet? Mitä eväitä tuot muille, kun tullaan yhteen?