”Syömään” on yksi parhaista huudoista, jonka ihminen voi kuulla, eikö vaan? Sitä on melkein mahdotonta huutaa vihaisesti. Kutsu ”syömään” on kuin arkinen rakkaudentunnustus. Olen tehnyt jotain sinua varten, koska olet minulle tärkeä.
Opetuslapset kutsuivat Jeesuksen syömään ja olettivat totta kai, että pitkään syömättä ollut mies olisi nälkäinen ja vastaisi kutsuun iloiten. Mutta opetuslapset saivat sen vastauksen, jota kukaan syömään kutsuja ei halua kuulla. Jeesus ei tahtonut tulla syömään.
Yleensä tämä vastaus tulee esimerkiksi meillä kotona silloin kun syömään kutsutut eivät ole nälkäisiä tai heillä on omat paremmat pitsat piilossa. Jeesus ei ollut syönyt, mutta silti hän oli kylläinen. Hänellä todellakin oli omat paremmat eväät mukanaan. ”Minulla on ruokaa, josta te ette tiedä.” Hän sanoi. Ja siitä ruuasta hän halusi nyt opettaa.
Me kaikki tarvitsemme ravintoa, että pysymme hengissä. Me tarvitsemme ruumiin ravintoa, josta opetuslapset olivat tässä vastuussa ja me tarvitsemme sielun ravintoa. Sielun ravintoa on se mitä Jeesus tarjoaa. Se mistä hän itse on kylläinen.
Me kaikki varmaan tiedämme miltä nälkäkiukku näyttää ja tuntuu. Mikään ei onnistuu, suututtaa ja tulee räyhättyä viattomille vieressä kulkijoille. Nälkäkiukun ja varsinkin sen puolison nälkäkiukun on jo moni oppinut aika hyvin tunnistamaan. Hienovarainen vihjaus ”Kannattaisikohan sun syödä jotakin?” joudutaan välillä esittämään useita kertoja päivässä puolin ja toisin.
Sielun nälkäkiukku puolestaan toimii toisella tavalla. Ja tästä syystä me erehdymme luulemaan, että sitä ei ole olemassakaan. Luulemme, että minun sielunihan pärjää ilman ravintoa hyvinkin pitkiä aikoja, eikä sitä kiukuta juuri lainkaan. Osa luulee, että sielu pärjää paastoamalla jopa läpi koko elämän.
Näin ei kuitenkaan ole. Sielun nälkäkiukku hiipii kyllä paljon hitaammin kuin ruumiin, mutta se toimii samalla tavalla. Osalla sielun nälkäkiukku näkyy enemmän ulospäin, huonoina sanoina ja tekoina, mustan pilven puhaltamisena itsen ja läheisten ylle. Toisilla sielun nälkäkiukku taas näkyy enemmän sisälle päin, rauhattomuutena, levottomuutena ja itsensä huonona kohteluna. Pahimmillaan liian pitkään jatkunut sielun paasto saa meidät muuttumaan sisältä päin tyhjiksi kuoriksi. Ihmisiksi, jotka suorittavat elämää päivästä toiseen elämättä sitä omannäköistä elämää, johon on kutsuttu.
Me tarvitsemme ruumiin ravinnon lisäksi sitä, että sielumme tulee ravituksi sillä ravinnolla, josta Jeesus on kylläinen. Ravinnolla, jota saa vain häneltä. Sillä sielu, joka ei kuule Jeesuksesta, nääntyy. Siksi tarvitaan työmiehiä, kylvämään ja korjaamaan. Tarvitaan ihmisiä lasten luo, nuorten rinnalle, aikuisten kiireeseen tai yksinäisyyteen, vanhusten viereen.
No miten sitä sitten oikein kylvetään ja korjataan. Kun se tuntuu niin kauhean vaikealta. Se tuntuu kauhean vaikealta ottaa puheeksi siinä kotona ruokapöytäkeskustelussa päivän kuulumisten lomassa. Se tuntuu niin kauhean vaikealta ottaa puheeksi naapurin kanssa rappukäytävässä tai ventovieraan kanssa junassa.
Kaikki kylvö- ja korjuutyö lähtee siitä, että me muistamme itse pitää huolta siitä, että oma sielumme on ravittu. Kuvitelkaapa sanan kylväjä, jolla itsellään on oma sielun nälkäkiukku meneillään. Mitä luulette, kuinka hyvin hänen julistamansa sanoma menee perille? Hätätilanteissa opastetaan aina laittamaan happinaamari ensin itselle, vasta sen jälkeen voi auttaa muita. Ja hätähän meillä täällä on.
Jos emme pidä ensin huolta oman sielumme tilasta, voi olla, että alamme väkisin leikkaamaan sieltä missä vilja ei ole vielä vaalentunut. Silloin voi käydä niin, että olemme viemässä aivan liian raskasta lannoitetta sinne, missä vasta orastava usko nostaa päätään, tai pahimmassa tapauksessa olemme jo ajelemassa siellä leikkuupuimurilla.
Ilman oman sielun ravitsemista, ilman Jeesuksen lähellä elämistä, meistä tulee kiivasotteisia korkealle asettuvia kasvun pakottajia. Niitä tämä maailma ei kaipaa yhtäkään lisää. Sillä pakottaminen mitätöi, väheksyy, pitää itseään toista parempana. Se saa vain aikaan vastarintaa ja tyrehdyttää kasvun. Pakottaminen tekee pahaa jälkeä meidän sydämiimme. Sellaista jälkeä, joka ei lähde sieltä koskaan pois. Sellaisen jälkeen uusi kylvö on hankalampaa kuin koskaan.
Kylväjän tärkein teko on siis pitää huolta omasta sielusta. Omasta sielusta pidetään huolta elämällä lähellä Jeesusta, sillä silloin pakottamisen tilalle tulee luottaminen. Luottaminen syntyy tuntemisesta. Ei vieraaseen luoteta niin kuin ystävään luotetaan. Meidän työmme täällä on aina yhteistyötä toistemme ja Jumalan kanssa, joka on tässä yhteistyössä se välttämätön lenkki, jota ilman hommasta ei tule yhtään mitään. Raamattu sanoo ”Istuttaja ei ole mitään, ei myöskään kastelija, vaan kaikki on Jumalan kädessä, hän suo kasvun.” Jos kylväjältä puuttuu luottamus, hän alkaa katsoa itseensä ja omiin kykyihinsä ja se tie on surullinen tie. Se saa uupumaan ja ajaa toivottomuuteen.
Jeesuksen lähellä eläminen lisää luottamisen lisäksi ymmärrystä, armollisuutta ja lempeyttä. Sillä nämä kaikki ovat Jeesuksen ominaisuuksia.Juuri ennen kuin opetuslapset kutsuivat Jeesusta syömään, hän oli tässä Sykarin kaivolla ollessaan tavannut samarialaisen naisen, jonka elämä oli ollut hyvin vaikea. Häntä Jeesus oli ymmärtänyt ja armahtanut, hänet Jeesus oli kohdannut lempeästi ja tarjonnut hänelle elävää vettä. Naisen sielu oli tullut ravituksi ylitsevuotavasti sillä ravinnolla, jota Jumalan poika hänelle tarjosi. Ja sen jälkeen hän lähti kertomaan tästä ihmeellisestä Jeesuksesta muille, kun hänen oma sielunsa oli ravittu.
Jumalan sanan kylvössä pienet asiat ratkaisevat kaiken. Sinapinsiemenen kokoiset asiat ratkaisevat kaiken, sillä pienessäkin Jumalan sanan siemenessä on elämä, joka voi lähteä kasvuun milloin vaan. 1800-luvun nälkävuosina, kun 150 000 suomalaista kuoli nälkään, pienistä siemenistä tuli mittaamattoman arvokasta omaisuutta, juuri siksi, että siemenessä on elämä, joka voi kasvaa ravinnoksi. Vain siemenestä voi kasvaa satoa nälkäisille. Uskon, että muuttuvassa maailmassa Sanan siemenen arvo nousee vielä. Sielut ovat nälkäisiä. Sinapinsiemenen kokoiset siemenetkin ovat merkittäviä silloin kun on nälkä.
Sinapinsiemenen kokoisen siemenen kylvämistä on se, kuinka me kohtaamme toisemme pienissä arjen tilanteissa, niin kuin Jeesus kohtasi naisen kaivolla arkisessa vedenhakuhetkessä. Luota siis siihen, että siellä missä toivotat naapurillesi mukavaa päivää, on mukana Jeesus. Siellä missä otat lapsen, tai vaikka aikuisenkin syliisi on Jeesus. Siellä missä leivot sämpylät elämän satuttamalle ystävällesi, on Jeesus. Nämä ovat niitä sinapinsiemeniä, joista kylvötyö on hyvä aloittaa. Kun kylvät ympärillesi hyvyyttä, niin kylvät sielun ravintoa. Kun kristitty ihminen kylvää hyvää ympärilleen rinnalle asettuen, on se aina Kristuksen kylvämistä. Se on aina toivon kylvämistä.
Kylvä siis sinapinsiemenen kokoista hyvää ja luota, siihen että Jumala antaa kasvun. Luota siihen, että tiedät, milloin on se päivä, kun voit vaikkapa siinä sämpylöiden leipomisen lomassa sanoa elämän satuttamalle ystävällesi jotain enemmän kuin, että ”kyllä se siitä, tsemppiä.” Luota siihen, että saat kyllä vielä mainita Jeesuksen nimen. Ja välillä voit myös rohkeasti kokeilla tässä asiassa kepillä jäätä. Sillä voihan olla, että joku muu on jo kylvänyt tämän ihmisen sydämeen jo aiemmin ja nyt sinä oletkin nyt yhtäkkiä pellolla, jonka vilja on jo vaalennut.
Tärkeää on jatkaa hyvyyden ja toivon siemenen kylvämistä vielä silloinkin, jos korjuupäivää ei sinun elinaikanasi tule. Sillä silloin voi olla, että joku muu kuin sinä, korjaa satoa siitä pellosta, johon sinä olet kylvänyt. Tämä on yhteistyötä toistemme ja Jumalan kanssa.
Siispä seuraavan kerran kun olosi on epämukava ja sinun tekee mielesi rähistä itsellesi tai vieruskaverille, tai netissä tuntemattomalle, tarkista ensin oletko syönyt. Jos muistat syöneesi lihapullat ja muusin vain tunti sitten, mieti, voisiko kyse sittenkin olla sielun nälkäkiukusta ja käänny Jeesuksen puoleen. Kerro hänelle rähinöintitarpeesi ja muut huolesi, tunnusta hänelle syntisi ja se, ettet todellakaan aina kylvä pelkkää hyvää. Hän ottaa tunnustuksesi vastaan ja tarjoaa sielun ravintoa, joka yllättää ihmeellisyydellään ja ravitsevuudellaan. Hänellä on sinulle elämän leipää, jossa on armahdus ja ikuinen elämä.