5. sunnuntai helluntaista, Joh. 8: 2-11, Antti Pajunen

Antti Pajunen
Raisio

Varhain aamulla Jeesus tuli taas temppeliin. Hänen luokseen kerääntyi ihmisiä suurin joukoin, ja hän istuutui ja opetti heitä.

Kesken kaiken toivat lainopettajat ja fariseukset paikalle naisen, joka oli joutunut kiinni aviorikoksesta. He asettivat hänet Jeesuksen eteen ja sanoivat: ”Opettaja, tämä nainen on avionrikkoja, hänet tavattiin itse teossa. Mooses on laissa antanut meille määräyksen, että tällaiset on kivitettävä. Mitä sinä sanot?” He puhuivat näin pannakseen Jeesuksen koetukselle ja saadakseen sitten aiheen syyttää häntä.

Mutta Jeesus kumartui ja kirjoitti sormellaan maahan. Kun he tiukkasivat häneltä vastausta, hän suoristautui ja sanoi: ”Se teistä, joka ei ole tehnyt syntiä, heittäköön ensimmäisen kiven.” Hän kumartui taas ja kirjoitti maahan. Jeesuksen sanat kuultuaan he lähtivät pois yksi toisensa jälkeen, vanhimmat ensimmäisinä. Kansan keskelle jäi vain Jeesus ja nainen. Jeesus kohotti päänsä ja kysyi: ”Nainen, missä ne kaikki ovat? Eikö kukaan tuominnut sinua?” ”Ei, herra”, nainen vastasi. Jeesus sanoi: ”En tuomitse minäkään. Mene, äläkä enää tee syntiä.”

Rikos ja rangaistus. Kun katsoo televisiokanavien tarjontaa tänään, aika moni ohjelma ja tv-sarja käsittelee tilannetta, jossa on tapahtunut rikos, joka on selvitettävä ja josta syyllisen selvittyä on edessä oikeuskäsittely. Rikos jollain vastustamattomalla tavalla kiehtoo meidän mieltämme, varsinkin jos sen maailmaan voi sukeltaa turvallisesti kotisohvalta käsin, ja myönnettäköön, kiehtoo se myös minua. Omia suosikkejani nerokkaista rikoksenratkojista on esimerkiksi kyseisen genren pioneereihin kuuluva eksentrinen ja vastustamattoman omahyväinen etsivä Sherlock Holmes, jolla ei jää pieninkään johtolanka rikospaikalla huomaamatta. Apulaisen ihmetellessä tämän päättelykykyjä Holmes toteaa lakonisesti: Alkeellista, rakas Watson. Toinen suosikkini on petollisen hyväntuulisen ja harmittoman oloinen komisario Columbo, joka poistuessaan paikalta yllättäen kääntyy esittääkseen ”vielä yhden kysymyksen” ja saa näin syyllisen itsevarmuuden herpaantumaan. Tämän päivän evankeliumissakin keskiöön nousee rikoksen selvittäminen ja rangaistuksen määrääminen, joten otetaan mekin tutkiva mieli huomataksemme, mitä tekstistä ilmenee ja mitä puolestaan on luettava rivien välistä. C.S.I Jerusalem, olkaa hyvä.

Ensimmäinen kysymys: Miksi juuri Jeesus? Tekstin alku kuuluu: Varhain aamulla Jeesus tuli taas temppeliin – huomatkaa sana taas. Kyse oli Jerusalemin temppelistä, jonne Jeesus oli saapunut lehtimajajuhlille ja jossa hän oli herättänyt paljon kuohuntaa. Monet halusivat kuitenkin kuulla hänen opetustaan. Toisin sanoen kaikki tiesivät, että Jeesus olisi tuolloin temppelissä. Niin myös lainopettajat ja fariseukset, jotka toivat aviorikoksesta tavatun naisen hänen luokseen. Jeesus ei siis valikoitunut sattumalta. Mikä oli näiden miesten motiivi? Tuon aikaiset olosuhteet huomioon ottaen heillä oli todennäköisesti ketunhäntä kainalossa ja pahat aikeet Jeesuksen suhteen. Myönnettäköön, että lain kirjain oli miesten puolella – Mooseksen lain mukaan aviorikoksesta tavattu aviovaimo oli teloitettava – tästä päättelemme, että nainen oli naimisissa. Jos Jeesus kiistäisi lain vaatiman rangaistuksen ja julistaisi vapauttavan tuomion, vieläpä Jerusalemin temppelissä, juutalaisen uskonelämän keskuksessa, hänen katsottaisiin hylkäävän Mooseksen lain. Siinä vaarantuisi vähintään katu-uskottavuus, ehkä jopa henki. Toisaalta tuolloin Israel kuului Rooman valtakuntaan ja ainoastaan roomalaiset viranomaiset saattoivat julistaa ja toimeenpanna kuolemanrangaistuksia sanoi juutalaisten laki mitä tahansa – muistattehan että pääsiäisenä Jeesuksen tuomitsemiseen ristille tarvittiin maaherra Pontius Pilatus ja syyte Rooman esivallan uhmaamisesta. Naisen kivittäminen olisi laiton lynkkaus, roomalaisten silmissä murha, ja jos Jeesus antaisi siihen luvan, hänen voitaisiin katsoa kapinoivan esivaltaa vastaan. Suo siellä, vetelä täällä. Loppupäätelmä: kyseessä oli ilmiselvästi Jeesukselle viritetty ansa.

Toinen kysymys: Keitä muita oli paikalla ja miksi? Ensiksikin oli syytetty nainen, josta tiedämme oikeastaan aika vähän. Hänen syyttäjänsä eivät katsoneet tarpeelliseksi edes puhua hänestä hänen omalla nimellään vaan käyttivät ilmaisuja ”tämä nainen on avionrikkoja” ja ”tällaiset on kivettävä”. Tämä on sinällään hyvin ymmärrettävää: kielenkäytön avulla luodaan raja meidän ja muiden välille, niin että me olemme syyttömiä ja muut syyllisiä. Sanavalinnoilla on helppo ulkoistaa kaikki paha tai vieras pois meistä, kun puhumme ”meistä” ja uhasta, jonka ”nämä, nuo, ne” meille muodostavat. Näin toimivat arvovaltaiset lainopettajat ja fariseukset, mutta he eivät varmasti ole ainoita näin toimivia. Sinänsä ironista, että ”fariseus” on nykyään haukkumanimitys sellaisille ihmisille, jollaisia me emme halua olla, tiukkapipoja tai tekopyhiä. Joka tapauksessa naisen syyttäjät halusivat toimia lain kirjaimen mukaan. Tämä edellytti, että heidän kanssaan tai ehkä jopa heidän keskuudessaan oli kaksi todistajaa, jotka vahvistivat aviorikoksen tapahtuneen. Ilman kahta silminnäkijää syytetty oli Mooseksen lain mukaan vapautettava. Herää kysymys, olivatko he ihan sattumalta sattuneet paikalle? Siitä päästäänkin seuraavaan kysymykseen.

Kolmas kysymys: ketkä puuttuivat paikalta ja miksi? Oletteko panneet merkille, keitä kahta keskeistä henkilöä ei mainita lainkaan? He ovat oikeusprosessin kannalta niin tärkeitä, että heidän poissaolonsa tekstistä antaa ymmärtää, että he eivät oikeasti olleet paikalla. Ensiksikin, missä on naisen aviomies? Häntä kuitenkin oli loukattu. Ehkä hän oli ymmärrettävästi järkyttyneenä tai vihoissaan jäänyt kotiin. Jos sallitte, voisin kuitenkin hieman spekuloida. Mies olisi voinut pelastaa vaimonsa hengen ja itsensä julkiselta nöyryytykseltä antamalla tälle vähin äänin erokirjan – niinhän Joosefkin suunnitteli saatuaan tietää Marian raskaudesta. Silminnäkijöiden läsnäolo aviorikoksen tapahtuessa vihjaa siihen suuntaan, että kyse ei ollut yhdestä ainoasta kerrasta. Olisiko mies virittänyt vaimolleen ansan päästäkseen tästä lain kirjaimen avulla julmalla tavalla eroon? Tässä nyt ei ehkä vedettävissä sen suurempaa johtopäätöstä kuin että asiat ovat harvoin mustavalkoisia. Vielä silmiinpistävämpää on aviorikoksen toisen osapuolen puuttuminen oikeuskäsittelystä. Mooseksen lain mukaan myös toisen miehen vaimon kanssa makaava mies piti tuomita kuolemaan. Häntä ei kuitenkaan raahattu Jeesuksen tuomittavaksi. Oliko hän kenties päässyt pakoon, esimerkiksi kapuamalla ikkunan kautta? On myös esitetty, että hän yksinkertaisesti lahjoi silminnäkijät ja pääsi kuin koira veräjästä. Kautta historian miesten on ollut naista helpompi kuitata väärät tekonsa suuremmalla toimintavapaudella tai pojat nyt on poikia -retoriikalla. On kiistaton ja surullinen tosiasia että kristillinen kirkkokaan ei ole aina seurannut Herraansa Jeesusta tämän kiistattomassa tavassa asettaa miehet ja naiset tasavertaisiksi toimijoiksi samalle viivalle Jumalan edessä, vaan on pyrkinyt rajoittamaan naisten seksuaalista tai yhteiskunnallista toimintavapautta eri mittapuulla kuin miesten kohdalla, vaikka, kuten Paavali lukukappaleessa totesi, Jumala ei tee eroa ihmisten välillä.

Neljäs kysymys: Mitä Jeesus kirjoitti hiekkaan? Tästä on monta teoriaa. Yhden mukaan Jeesus pehmensi naisen syyttäjiä luettelemalla heidän syntejään. Toisen mukaan hän näpäytti syyttäjiä viittaamalla Vanhaan testamenttiin, vahvana ehdokkaana Jeremiaan kirjan 17.n luvun kohta: ”Herra, sinä olet Israelin toivo! Kaikki, jotka hylkäävät sinut, saavat onnettoman lopun, jotka luopuvat sinusta, häviävät kuin tomuun kirjoitetut nimet.” Tämä olisi kieltämättä hyvin muistuttanut fariseuksia ja kumppaneita, että heillä Jumalan Pojan torjujilla oli paljon ratkaisevampi ongelma jumalasuhteessaan kuin heidän syyttämällään naisella. Kolmannen veikkauksen mukaan hän noudatti roomalaista oikeuskäytäntöä kirjoittaa tuomio papyrukselle ennen kuin lukisi sen ääneen naiselle. Oman näkemykseni mukaan hän saattoi hyvin vaikka pelata ristinollaa itseään vastaan, koska tiesi, että sanat ”Se teistä, joka ei ole tehnyt syntiä, heittäköön ensimmäisen kiven.” osuisivat ja uppoaisivat. Huomaamme koomisena yksityiskohtana, että syyttäjien joukosta vanhimmat poistuivat ensimmäisinä Jeesuksen sanat kuultuaan. Oikeudenkäynti piti kuitenkin saattaa asiallisesti päätökseen ja viimeisenä paikalle jäänyt Jeesus oli ainoa, joka saattoi julistaa tuomion.

Viides ja viimeinen kysymys: Mikä tuomio meille luetaan? Jeesuksen julistama tuomio voi pintapuolisesti näyttää ristiriitaiselta. Toisaalta se on täysin vapauttava: Minä en tuomitse sinua. Kaikki syytteet hylätään, olet vapaa menemään. Samalla siihen sisältyy loppukaneettina varoitus: Älä enää tee syntiä. Jeesus ei totea, että kaikkihan me välillä töppäillään, vaan kutsuu vakavasti toimimaan jatkossa paremmin. Tässä jännitteessä kristitty elää: hän on toisaalta 100% :sti vapaaksi julistettu, mutta toisaalta hän elää monenlaisten houkutusten maailmassa ja on taipuvainen itsekkyyteen siinä missä kaikki ihmiset. Ihmisen osa on kilvoitella Jumalan tahdon mukaisessa elämässä ja samalla jättää tuomitseminen Jumalalle. Kuten Paavali Roomalaiskirjeessä toteaa: Kuka voi syyttää Jumalan valittuja? Jumala – mutta hän julistaa vanhurskaaksi! Kuka voi tuomita kadotukseen? Kristus – mutta hän on kuollut meidän tähtemme, ja enemmänkin: hänet on herätetty kuolleista, hän istuu Jumalan oikealla puolella ja rukoilee meidän puolestamme! Nousemme tunnustamaan yhteisen kristillisen uskomme.