Luukkaan evankeliumin teksti puhuu vahvalla tavalla tilanteesta, joka oli Jeesuksen syntymän aikaan Israelissa täysin tavallinen juutalaisen kansanosan keskuudessa. Tekstissä kerrotaan, kuinka Joosef ja Maria tulivat puhdistautumaan temppeliin Jeesus-lapsi mukanaan. Juutalaisen perinteen mukaan näet synnyttäneen naisen tuli puhdistautua 40 päivän kuluttua lapsensa synnyttämisestä. Joosefin ja Marian mennessä temppeliin oli Jeesuksen syntymästä kulunut tuo neljäkymmentä päivää.
Evankeliumin ydin ei kuitenkaan ole tuossa puhdistautumisriitissä. Se on ihmiseksi tulleessa Jumalassa. Jumalassa, joka oli ilmoittanut itsestään Abrahamille ja Moosekselle sekä profeetoille, jotka olivat ennustaneet tulevan Messiaan, tulevan Vapahtajan syntymästä ja maailmaa mullistavista ihmeteoista. Tähän samaan jatkumoon liittyi vanha Simeon, joka kohtasi Jeesus-lapsen Jerusalemin temppelissä. Simeon oli nähnyt ennalta, että ennen kuolemaansa hän tulisi tapaamaan syntyneen Vapahtajan. Ja näin tapahtui. “Herra, nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä, niin kuin olet luvannut”, sanoi Simeon.
Simeon oli hurskas mies ja hänen uskonsa oli vankka kuin kallio. Ja miksei olisi ollut, sillä hänhän koki nähneensä syntyneen Messiaan, josta Vanha testamentti kertoi ja josta Jumala oli hänelle henkilökohtaisesti ilmoittanut. Kyllähän tuossa tilanteessa meistä jokainen uskoisi tämän todeksi. Sillä kyllähän jokainen nyt uskoo sen, mitä omilla silmillään näkee ja kokee. Luottamus Jumalan Pojan toteutuneeseen syntymään olisi tällöin helppoa.
Mutta me emme voi kokea tätä omakohtaisesti näkemällä, kuten Simeon. Me joudumme luottamaan tähän tekstiin ja sen mukaisiin tapahtumiin. Kun ei ole itse päässyt osallisiksi tapahtumista, niiden uskominen ei ole helppoa. Varsinkaan, kun kyseessä on näin poikkeuksellinen tilanne. Välillä on meinaan vaikea uskoa omia kavereitakin, jotka kertovat saaneensa isoja vonkaleita Lapin kalastusreissuillaan. Mutta kun näkee kuvan, jossa kaveri pitää sylissään 20-kiloista lohta, on asian uskominen jo helpompaa.
Eikä kyse ole välttämättä edes siitä, etteikö haluaisi uskoa kaverinsa sanoja, mutta 20-kiloinen lohen onnistunut pyytäminen ei ole jokapäiväinen asia. Sellaisen saaminen on harvinaista jopa ammattikalastajille. Siksi on vaikea uskoa, että oma kaveri olisi kalastusreissullaan onnistunut saamaan tällaisen vonkaleen, koska se tuntuu lähes ihmeeltä.
Jeesus on meille kuin tuo 20-kiloinen vonkale. Ihmeellinen asia, jonka todellisuutta on vaikea uskoa ilman, että on itse päässyt hänet näkemään ja kokemaan livenä. Se ei kuitenkaan ole meille samalla tavalla mahdollista kuin se oli Simeonille. Simeon näki Jeesuksen itse, tunnisti hänet Messiaaksi ja totesi tällöin Jumalan ihmeellisen ilmoituksen käyneen todeksi. Mutta kuten tämä Luukkaan evankeliumin kohta, on Raamattu ja koko kristillinen perinne todistusta siitä, että tuo 20-kiloinen vonkale eli Jeesus on totta.
Uskossa tarvitaan paljon enemmän kuin omat silmät ja korvat. Uskossa tarvitaan luottamusta Jumalan hyvään tahtoon ja sen toteutumiseen. Se toimii välillä kuten Jeesuksen vanhemmat tässä evankeliumissa. Joosef ja Maria näet ihmettelivät Simeonin käytöstä ja sanoja heidän lapsestaan. Vaikka Maria oli itsekin kokenut Jumalan läsnäolon ja nähnyt ja kokenut ennalta neitseellisen raskauden, ei omasta lapsesta olisi siltikään helppoa uskoa niin kuin Simeoni kuvasi.
Tällaista meidänkin uskomme helposti on: ihmettelevää, kummaksuvaa, vaikeasti Raamatun tekstien mukana elävää. Mutta jos jotakin tästä tekstistä on opittavaa, niin juuri Simeonin asennoituminen Jeesus-lapseen. Hän uskoi, että tässä puolustuskyvyttömässä pienokaisessa oli tapahtunut Jumalan lupaama ihme. Kuten Simeon sanoi: “Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi, jonka olet kaikille kansoille valmistanut: valon, joka koittaa pakanakansoille, kirkkauden, joka loistaa kansallesi Israelille”. Jeesuksen syntymä oli merkki Jumalan äärettömästä rakkaudesta ihmiskuntaa kohtaan ja halusta saattaa kaikki kansat hänen yhteyteensä. Näin Hänen valonsa loistaa kaikille.
Tämän valon luoma kirkkaus on jokaisen ihmisen saatavilla, jokainen voi sen nähdä. Jumalan kirkkaus on niin itsestäänselvää ja näkyvää, että sen tunnistaminen vain voi välillä olla hankalaa. Siksi sen etsiminen esimerkiksi päivän evankeliumitekstistä voi virkistyttää omaa havainnointikykyä niin, että osaa löytää valon jokapäiväisessä elämässään.
Lopun kaiken jokaisen ihmisen omaksi tehtäväksi jää kuitenkin tämän valon ja kirkkauden havaitseminen.