(Kalevan kirkko, Talvisodan päättymisen juhlamessu)
Tänään vietämme Talvisodan päättymisen muistojumalanpalvelusta. Tänään muistelemme kiitollisina, miten tämä kansa selvisi vaikeista vaiheista. Se onkin tarpeen, kun elämme kansana ja koko maailmana toisenlaisen ison kriisin keskellä. Nyt uhka tulee pandemian kautta.
Juuri nyt tarvitsemme sitä rohkaisua, jolla vanhemmat ja isovanhemmat selviytyivät vaikean sota-ajan kriisin läpi.
Kenelle ilmaistiin Herran käsivarren voima?
Juho Kusti Paasikivi lähti Moskovaan neuvottelemaan Neuvostoliiton uhkavaatimuksista lokakuussa 1939. Silloin häntä rautatieasemalle saattamaan tulleet ihmiset virittivät tutun virren, Jumala ompi linnamme.
Virren veisuu kertoi siitä luottamuksesta, mikä vanhemmillamme ja tuon ajan sukupolvella oli asiansa oikeutukseen. He halusivat säilyttää itsenäisyyden ja seisoa kansamme itsemääräämisoikeuden takana. Lutherin virsi kertoi myös siitä, miten turvaa haettiin ylhäältä, korkeammasta kädestä, ikiaikojen Jumalasta.
Sota kuitenkin syttyi. Kirkoissa veisattiin adventtina sodan alettua uutta virsikirjaa, jossa Jumala ompi linnamme -virressä kerrottiin, että ”vain Herra hänet voittaa”. Tuntui, että silloin muu kuin Jumala ei auta Stalinia ja puna-armeijaa vastaan. Suomi seisoi yksin, eikä ulkopuolelta näyttänyt apua olevan tulossa.
Jo ennen sodan syttymistä Kannaksen pitäjien ja rajakylien, samoin kuin Viipurin ja Suomenlahden saarien asukkaita kehotettiin siirtymään pois kotiseudultaan. Ennen kuin talvisota puhkesi, oli noin 45 000 karjalaista lähtenyt evakkoon. Kun mitään ei kuitenkaan näyttänyt tapahtuvan, palasi moni vielä kotiinsa. Niinpä vain pari päivää ennen talvisodan syttymistä aloitettiin koulutyö useissa evakuoiduissa kunnissa.
Kun sota sitten syttyi 30. marraskuuta 1939, jouduttiin Karjalan rajakylistä lähtemään pikavauhtia. Mukaan ei voinut ottaa muuta kuin sen, minkä jaksoi kantaa mukanaan.
Joukkoevakuointia ei oltu suunniteltu riittävästi. Niinpä kaikki eivät ehtineet lähteäkään. Suojärven itäisimpien kylien asukkaita joutui sotavangiksi ja osa heistä menehtyi vankeusmatkan aikana. Kauempana rajasta lähtö ei ollut yhtä kiireinen, mutta paljon omaisuutta ei sieltäkään pystytty ottamaan mukaan.
Yli puolet siirtokarjalaisista oli viljelijäväestöä, ja heille piti löytää uudet tilat muualta Suomesta. Eduskunta sääti pika-asutuslain. Kun useimmat karjalaiset joutuivat jättämään luovutetulle alueelle koko omaisuutensa, sääti eduskunta korvauslain. Sen mukaan siirtoväelle maksettiin korvauksia omaisuuden menetyksistä.
Tuon kriisin ja ahdingon aikana rukoiltiin paljon. Kädet menivät ristiin kotirintamalla. Myös monen sotilaan ja lotan kädet menivät ristiin taistelujen keskellä siellä jossain.
Ihme tapahtui. Maailmalle ilmaistiin Herran käsivarren voima. Suomen joukot torjuivat murskaavan ylivoimaisen vihollisen.
Mutta hinta oli kova.
Sota oli raskas koko kansallemme. Erityisen raskas se oli niille perheille, jotka menettivät omaisensa kaatuneina. Heitä oli 26 000.
Sodan päätös oli raskas myös karjalaisille perheille ja suvuille. Sadat tuhannet karjalaiset joutuivat lähtemään kodeistaan. Kodin ja kotiseudun menettäminen löi pysyvät haavat karjalan heimon sieluun. Rakkaat synnyinseudut jäivät vihollisen haltuun. Menetyksen haavoja on hoidettu vuosikymmenet.
Menetetyn kotiseudun ikävä on säilynyt karjalaisten keskuudessa. Kaipuu takaisin kotiin on pysynyt perheissä ja suvuissa. Neuvostoliiton romahdettua monet ovat päässeet käymäänkin sukunsa vanhoilla asuinsijoilla. Vanhempien tai isovanhempien kertomukset ovat tulleet näin todellisiksi.
Karjalan kotiseudun kaipuu on säilynyt myös lauluissa. Ne laulut, joissa puhutaan kauniista Karjalasta ovat tulleet läheisiksi.
Laps olen köyhän, kauniin Karjalan –laulu on monelle tuttu. Se kantaa mukanaan kodin kaipuuta:
Sinne, sinne kaipaan ain
missä kerran kehdon sain.
Pois täältä kaipaan kotiin Karjalaan.
Nyt on kulunut 80 vuotta siitä, kun Talvisota päättyi ja rauha tuli. Mielessä on kiitollisuutta vanhempia ja isovanhempia kohtaan. He ovat tehneet työtä ja rakentaneet tätä maata. He ovat välittäneet perinnettä ja arvoja, huolenpitoa ja välittämistä. Perinne on säilynyt juhlissa, ruuassa, monella murteessakin. Myös luottamus Jumalan huolenpitoon elämässä on siirtynyt eteenpäin. Tutut virret ja iltarukoukset ovat välittäneet uskoa Jumalaan ja luottamusta elämään muutosten keskellä.
Mielessä on tänään myös kaipuuta, on ehkä myös surumieltä. Edesmenneiden vanhempien ja isovanhempien ikävää. He ovat jo päässeet kotiin. He ovat tallella siellä, Jumalan luona.
Talvisodan aikana vanhempamme veisasivat Jumala ompi linnamme. Tuo virsi on altavastaajan virsi. Se tuo voimaa ahdingossa elävälle ja korostaa sitä, että Jumalaan turvaava on lopulta voiton puolella.
Tämä sama sanoma on psalmissa 46, josta virsi on saanut innoituksensa.
”Jumala on turvamme ja auttajamme hädän hetkellä. Sen tähden emme pelkää, vaikka maa järkkyy, vaikka vuoret vaipuvat meren syvyyksiin.” Psalmi kertoo Jumalasta, joka on suurempi kuin luonnonvoimat, Jumalasta, jonka edessä valtakunnat horjuvat ja joka lopulta hävittää sodat. Häneen kannattaa turvata.
Myös tämän päivän psalmissa 25 on turvallinen lupaus:
Se, joka Herraa pelkää,
oppii valitsemaan oikean tien.
Hän saa onnen ja rauhan,
ja hänen jälkeläisensä perivät maan.
Talvisodassa ja katkeran rauhan tultua usko Jumalaan antoi toivoa tulevaisuuteen. Se yhdisti suomalaisia. Vanha vainooja oli yhteinen, mutta se ei saanut voittoa. Hirmuinen vihollinen ei päässyt tavoitteeseensa. Usko parempaan tulevaisuuteen oli vahva ja antoi voimia raskaaseen jälleenrakennukseen.
Rakkaat kristityt.
Olemme saaneet elää rauhan aikaa 80 vuotta. Meitä ei nyt uhkaa vihollisvalta. Meillä on rauha ja hyvät suhteet naapureihin.
Uhkia kuitenkin on. Sen olemme konkreettisesti viime viikkoina kokeneet. Koronaviruksen uhka on sulkenut kouluja ja estänyt yhteyksiä ihmisten välillä. Varotoimena emme täälläkään kirkossa kättele toisiamme, emmekä vietä ehtoollista.
Luotamme kuitenkin, että saamme taudin taltutettua. Luotamme terveydenhoitoomme, että saamme tarvittaessa hyvän hoidon. Luotamme, että elämä palautuu ennen pitkää normaaliksi.
Tässä meitä rohkaisee Talvisodan henki. Silloin toisista pidettiin huolta. Ketään ei jätetty. Vaikka tuhannet karjalaiset menettivät kotinsa, heitäkään ei hylätty. Vaikean ajan läpi kuljettiin yhdessä Jumalalta apua ja viisautta etsien.
Näin voimme tehdä nytkin. Pidetään huolta toisistamme. Pidetään yhteyttä toisiimme, keinoja nykytekniikka kyllä siihen tarjoaa.
Muistetaan vanhuksiamme ja lapsiamme, koko tätä yhteistä maailmaamme rukouksessa.
Luotetaan Jumalaan. Hän ei hylkää meitä. Vapahtaja Kristus lupaa olla kanssamme elämän kaikkina päivinä, myös menetysten ja luopumisten aikoina. Vapahtajaan turvaten voimme kulkea turvallisesti tuleviin päiviin. Hän antaa meille tulevaisuuden ja toivon. Aamen.
Seppelpartioiden lähettäminen:
Lähetämme nyt seppelpartiot Kalevankankaalle sankarivainajien muistomerkille ja Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkille
Psalmissa 16 ovat sanat:
Herra, sinä olet minun perintöosani, sinulta saan ruokani ja juomani, sinun kädessäsi on minun arpani. 6. Ihana maa on tullut osakseni, kaunis perintö on minulle annettu. 11. Sinä Herra, osoitat minulle elämän tien, sinun lähelläsi on ehtymätön ilo, sinun oikealla puolellasi ikuinen onni.