Olin oikeastaan jo päättänyt, että puhun XX:n konfirmaatiomessussa rakastamastani Jeesuksen sanoista: minä olen tie, totuus ja elämä, sillä ajattelen, että kristittynä eläminen on nimenomaan tiellä kulkemista ja se koskee kaikenlaisia kristittyjä. Jokainen meistä on tällä Jeesuksen seuraajien tiellä. Ne, jotka on juuri kastettu tai liittymässä kirkkoon ja niitä, jotka ovat olleet tiellä jo kauan. Olin keksinyt valmiiksi sellaisen ”niin myös meidän hengellisessä elämässämme” sillan tähän tämän viikon tekstiin, sillä tosiasiahan on, että me tiellä kulkijat joudutaan toteamaan tämän tästä, että ei oikealla tiellä pysyminen ole helppoa. Kokemus siitä, että on se eksynyt lammas, on tavoitettavissa.
Olin pyytänyt tätä konfirmaatiomessua varten XX:ää lukemaan Kadonnut ja jälleen löytynyt -pyhän tekstit. Kun puhuttiin niistä, niin selvisi, että XX oli lukenut myös jatkon tähän kohtaan, jossa Jeesus opettaa kadonneesta lampaasta, rahasta ja siinä jatkossa – tuhlaajapojasta. Luukkaan evankeliumin tuhlaajapoikavertaus on yksi tunnetuimpia Jeesuksen vertauksia ja nämä kaksi tämän viikon tekstiä ovat kuin alustuksia tuhlaajapoikavertaukselle, jossa siis on kaksi veljestä joista nuorempi ottaa perinnön, hassaa sen maailmalla, ajautuu köyhyyteen ja palaa lakki kourassa takaisin kotiin. Siellä häntä odottaa isä syli avoimena. Isä järkkkää paluun kunniaksi juhlat ja silloin kuvaan astuu veli, jota harmittaa ettei hänelle ole järjestetty juhlia, vaikka hän on hoitanut oman osuutensa aina mallikkaasti.
XX:n kysymykset veivät ajatukseni 99 lampaaseen ja tähän veljeen. Nimittäin, vaikka on aivan fantastisen ihanaa, että Jumalaa kuvataan isänä, joka odottaa syli avoimena katuvaa tai hyvään paimeneen, joka ei jätä sitä yhtä lammastaan pulaan, on kyllä todettava, että veljen kysymykseen voi myös samaistua.
Miksi se, joka käyttäytyy niin kuin kuuluukin käyttäytyä, jää ilman juhlia? Miksi kiltin ja kuuliaisen tarpeet niin usein ohitetaan, tämä kysymys kuuluu nykyaikana? Lampaiden tunteista en tiedä, mutta mietin silti, millainen viesti on tämä Jeesuksen vertauksen lause: ”Yhdestä syntisestä, joka kääntyy, iloitaan siellä enemmän kuin yhdeksästäkymmenestäyhdeksästä hurskaasta, jotka eivät ole parannuksen tarpeessa.”
Erityisesti tämä kysymys vaivaa minua tässä porukassa, joka tavallaan vaikuttaa olevan juuri näitä kääntyneitä. On väkeä, joka pyrkii toteuttamaan uskoa jollakin konkreettisella tavalla. Uskolla Jumalaan on väliä. Jotenkin ajattelen, että tässä puhun sille joukolle, joka on osa tätä 99:n porukkaa.
Mulla ei ole varmaankaan mitään vastausta tähän vanhemman veljen dilemmaan tässä vertauksessa. Jotain langanpäitä tarjosivat tekstin selitysteokset, joissa kerrottiin esimerkiksi siitä, että varhaiskirkossa oli käyty keskustelua siitä, ovatko tässä vertauskuvassa juutalaiset tämä vanhempi veli tai olisiko kuitenkin niin, että vertauksen nuorempi veli olisi koko ihmiskunta ja vanhempi veli enkelien joukko. Ja toki sama koskien lampaiden laumaa.
Kaksi mielleyhtymää kuitenkin tuli: Näkymätön lapsi muumeista ja nunna Kristodulin sanat.
Hän kirjoitti jossain kirjoistaan alkuajoistaan Kreikassa, ortodoksisessa luostarissa (on Lintulan edesmennyt alun perin luterilainen nunna). Nunnilla on hengellinen ohjaaja ja Kristoduli oli käynyt omansa kanssa keskustelua siitä, kun hän ei tuntenut oloaan syntiseksi, ei ollut tunnustettavaa. Tämä hengellinen ohjaaja oli kehottanut eli siis pitänyt hyvänä, että synnintuntoa löytyy. Tässä kirjassa selvisi, että kuljettuaan eteenpäin kr. tiellä, Kristoduli oli löytänyt tätä kaivattua synnintuntoa. Ehkä vähän outoa, että kristityn pitää rypeä huonoudessa, mutta täytyy myöntää, että oma hengellinen tie on kulkenut siihen suuntaan, että entistä selvemmin tiedostaa, että armon varassa tässä ollaan. Mikään lueteltujen rukousten määrä ei takaa sitä, etteikö yhteys Jumalaan voisi olla peittynyt kaikenmaailman murheilla, huolilla ja virheellisillä kaipauksen kohteilla.
No sitten se näkymätön lapsi. Muumimamma ottaa hoitaakseen Ninnin, joka on muuttunut näkymättömäksi. Hän rupeaa näkymään vasta kun oppii pitämään puoliaan ja lopullisesti kun puolustaa Mammaa luullulta uhkalta.
Ennen kuin pääsen sanomaan miksi muumit ovat saarnassani, tarvitaan vielä kiepsaus tuhlaajapojan vertaukseen. Nimittäin katsaus tähän isään.
On selvää, että isä edustaa tässä Jumalaa. Jumalan omaisuutta on kaikki luotu ja hänen perintönsä ovat runsas rakkaus, ylitsevuotava armollisuus ja loputon hyvyys. Näitä asioita siis nuorempi veli hassaa. Mutta ehkä vanhempi veli on ollut vähän näkymättömänä tämän kaiken hänelle kuuluvan hyvyyden keskellä. Hänellä on niihin yhtä lailla oikeus, koko ajan. Eikä Isä Jumalan lahjojen nauttimista tarvitse ansaita kiltteydellä, vaan omine tarpeineen saa näkyä, sillä Isän hyvyydestä riittää annettavaa.