Päivän evankeliumiteksti on lyhyt mutta ytimekäs, ja se on osa Jeesuksen vuorisaarnaa. Tekstiä on luettu lukuisista näkökulmista koko kristillisen kirkon ajan.
toisille se on eettinen ohje, toisille taas sen eettisen arvon lisäksi myös ohjenuora sisäiseen kasvuun ja Jumalan sisäiselle palvelemiselle omistautumiseksi.
Vaikka Raamattu onkin tunnettu monitulkintaisuudestaan,mietin joskus, miten sen kertomukset jakavat yleensä asioita melko yksinkertaisiin vastakkaisiin laareihin: Israelin kansa ja muut kansat, oikeauskoiset ja vääräuskoiset. On hyvä ja paha, oikea ja väärä, pelastus ja kadotus, ystävät ja viholliset, alku ja loppu. Ahdas ja avara, lavea ja kapea. Kyllä ja ei.
Tällaisena yksilöllisyyttä korostavana yltäkylläisyyden aikana meidän ei ole aina välttämätöntä miettiä tekojemme seurauksia. Evankeliumitekstin aikaan verrattuna meillä on valtava määrä vaihtoehtoja, mitä tulee kulutustottumuksiimme, arkisiin valintoihimme ja ihmissuhteisiimme. Me voimme huomattavan paljon helpommin tehdä valintamme esimerkiksi työelämässä tai ihmissuhteissamme vain sillä perusteella, mikä ajaa omaa etuamme. Vaihtoehtoisesti voimme kuluttaa satoja euroja kirjakauppaan ja lukea, miten teemme kulloisestakin unelmastamme totta ja manifestoimme jotain ihanaa keijukaisenergiaa elämäämme.
On helppoa laittaa automaattiohjaus päälle ja antaa palaa, koska mielestämme “me ansaitsemme jotain” tai “meillä on oikeus johonkin” tai “kyllähän me nyt voidaan tehdä jotain kun on palkkapäiväkin”. Harvoin mietimme, mihin tämä toiminta lopulta tähtää. Siihen, että on kivaa? Omaan hyvään? Muiden hyvään? Oman mukavuuden ja helpomman elämän hankkimiseen? Ihminen on lopulta harvoin kiinnostunut totuudesta tai edes onnellisuudesta, vaan siitä, että hänestä tuntuisi joltain. Yleensä joltain muulta, kuin miltä sillä hetkellä tuntuu. Ja se jokin tuntemus pitäisi mielellään saavuttaa helposti. Valinnanvaraa meillä on, mutta valinnat eivät vielä ole vapautta.
Tätä on avara portti ja lavea tie: miljoonia vaihtoehtoja, joista valita. Näennäisiä mahdollisuuksia. Uusia trendikkäitä harrastuksia, joita on pakko kokeilla, uusia sarjoja, joita tuijottaa Netflixistä tai uusia ihmeellisiä ruokavalioita, joilla voi saada aikaan hetkellisen muutoksen. Uusia ideologioita ja muodikkaita mutta sisällöltään epämääräisiä termejä, joilla kiinnittää ihmisten huomio. Niin paljon kaikkea kaukaista ja ihanaa, joita voisimme tavoitella ja jota kohti harhailla päivästä ja vuodesta toiseen. Pysähtymättä. Ajattelematta. Kasvamatta.
Taiteilija, koreografi Jorma Uotinen on todennut, että hyvän vastakohta ei ole huono, vaan yhdentekevä. Ja sitä maailma on pullollaan. Yhdentekevää.
Jos tahdomme erottaa oikean väärästä, totuuden valheesta ja hyvän yhdentekevästä, se vaatiikin yhtäkkiä enemmän. Harhailun sijaan meidän pitää pysähtyä ja pohtia vaivalloisia kysymyksiä. Mikä on oikein? Mikä on totta? Tällaisiin kysymyksiin vastaaminen on pitkä prosessi. Yleensä jos meidän pitää toimia jossain tilanteessa ei ole enää aikaa miettimiseen: toimintamme perustuu aiemmin hankkimaamme tietoon, rutiineihimme ja senhetkiseen ymmärrykseemme oikeasta ja väärästä. Jos tälle ei ole uhrattu aikaa, ei ole järkevää odottaa, että hetken iskiessä osaisimme toimia vastoin tapojamme ja tottumuksiamme.
Minkä verran me pyhitämme aikaa omatuntomme ja moraalimme tutkiskelulle? Kuinka usein me istumme alas miettimään tällaisia valtavan suuria ja näennäisesti abstrakteja käsitteitä ymmärtääksemme, mitä pidämme oikeana ja mitä vääränä? Jos me emme käytä tämän ajatteluun aikaa, miten me kuvittelemme, että osaisimme valita elämässämme oikein tai erottaa oikean väärästä? Mikä on lopulta tärkeää? Minne olen matkalla, ja miksi?
Kapealla tiellä kulkeminen ja ahtaasta portista käyminen vaatii aivan toisenlaista lähestymistä kuin nopeusrajoituksista vapaa ja äärettömyksiin asti jatkuva hulluuden highway. Se vaatii hidastamista ja etsimistä. Se vaatii, että tutustuu reittiin ennen sille astumista. Kapeudestaan huolimatta portti on lopulta elämän muotoinen ja jokaiselle varta vasten tehty. Siinä edetään sentti kerrallaan, hitaasti harkiten ja sormituntumalla kulloistakin oikeaa asentoa hakien. Jumiin jäädessä apu ei ole kaukana, sillä Kristus on jo kulkenut samasta portista viitoittaakseen meille tien, harkittu askel kerrallaan.
Tällä tiellä kulkemisessa olennaista ei ole sen kapeuteen keskittyminen, vaan keskittymisemme kaventamista olennaiseen. Portti on ahdas, mutta se on ihmisen kokoinen.