Hoosianna, Daavidin poika! Kiitetty olkoon hän!
Tämä huudahdus on läsnä tutussa, äskenkin lauletussa virressä 1. Hoosianna-virsi antaa oman leimansa adventin ajalle. Se osaltaan alleviivaa kirkkovuoden vaihtumista, ja siirtää myös ajatuksiamme pian koittavaan joulun aikaan. 1. adventtisunnuntai julistaa sitä, että Jumala ei ole meistä kaukana. Hän lähestyy kansaansa antaakseen sille pelastuksen uuden ajan. Hoosianna on meidän tervehdyksemme hänelle. Haluan tänään pohtia kanssanne kolmea asiaa. Ensiksi on hyvä pohtia hiukan tuota hoosianna-sanaa, toiseksi Jeesuksen ratsua, ja kolmanneksi pohdimme sitä, mihin evankeliumi ja adventti meitä ohjaavat. Aloittakaamme Hoosiannasta.
Hoosianna on hepreankielinen sana, tarkoittaen ”pelasta” tai ”auta”. Hyvin varhaisessa vaiheessa se on kuitenkin ollut myös ylistyshuuto, joka oli tarkoitettu kuninkaille, Jumalalle sekä erityisesti odotetulle messiaalle. Jeesuksen ratsastaessa Jerusalemiin, hän sai osakseen siis varsin juhlavan vastaanoton; ihmiset levittivät tielle oksia ja vaatteita ja huusivat hoosiannaa. Jeesuksen saapumista oli selkeästi odotettu.
Hoosianna-sana osana päivän evankeliumia ohjaakin meitä kohti pääsiäisen tapahtumia, eli lopulta Kristuksen kuolemaa ja ylösnousemusta. Hoosianna-sana kuitenkin kulkee mukanamme ympäri vuoden; lähes jokaisessa messussa on mukana ehtoollisrukoukseen kuuluva yhteinen ylistyslaulu, jossa toistetaan samaa sanomaa kuin evankeliumissa ja virressäkin; siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä. Hoosianna korkeuksissa! Hoosianna-sanalla me siis huudamme Jumalaa avuksi, mutta myös ylistämme Häntä.
Toiseksi, Jeesuksen ratsu. Jeesuksen ratsuvalinta – aasi – on merkityksellinen osa evankeliumin kertomusta. Rooman valtakunnan aikana oli tyypillistä, että voittoisa sotapäällikkö tai muu maallinen ruhtinas saapui kaupunkiin riemusaatossa, niinsanotussa triumfikulkueessa. Tällaisessa triumfikulkueessa kansa oli osoittamassa suosiotaan; tavallisesti suuri sotapäällikkö sankarina saapui ehkäpä useamman hevosen vetämässä valjakossa tai vähintäänkin upean sotaratsun selässä kaupunkiin. Mukana oli myös usein legioonien paraatimarssi ja sotasaaliiden esittelyä. Kulkue päätyi usein temppeliin, jossa saatettiin suorittaa uhrimenoja tai jopa mestauksia. Jeesuksenkin kulku Jerusalemiin päätyi lopulta temppelille, mutta kuten voimme havaita, jo ratsuvalinta teki eron maallisiin kulkueisiin.
Jeesus oli siis kaikista vaihtoehdoista valinnut ratsukseen aasin. Valittu aasi oli todennäköisesti kesyaasi, joka on ihmiskunnan vanhimpia kotieläimiä. Aasit kesytettiin Pohjois-Afrikassa noin 4000 eaa., ja eteläisissä maissa aasi oli tärkein kotieläin ja kantojuhta. Tavallinen työaasi on keskikokoinen, lihaksikas, kestävä ja vähään tyytyvä. Mielikuva aasista onkin jonkinlainen vastakohta korskealle sotaratsulle. Jeesus valitsi siis tarkoituksella uljaan ja loisteliaan ratsun sijaan nöyrän ja työteliään ratsun, jota käytettiin helpottamaan tavallisten ihmisten elämää.
Aasin valinta korostaa Jeesuksen saapumista nöyränä ja rauhassa, vaikka hänen matkansa kaupunkiin olikin jonkinlainen triumfikulkue. Jeesuksen saapumisella ei kuitenkaan riemuittu sodan voitosta tai kansojen alistamisesta. Jeesuksen saapuminen Jerusalemiin julisti Jumalan valtakunnan tulevaa voittoa ja ihmisten pelastumista. Valitsemalla aasin Jeesus täytti Sakarjan kirjan sanomaa: Hän on nöyrä, hän ratsastaa aasilla, aasi on hänen kuninkaallinen ratsunsa. Jeesuksen saapuminen juuri aasin selässä oli siis eräänlainen vastakohta maallisten ruhtinaiden loisteliaille ja ylpeille kulkueille sekä sotaisuudelle. Mikäli sama sovellettaisiin nykyaikaan, olisi Jeesuksen kulkupeli voinut olla kitisevä, hiukan ruosteinen, läheiseltä maatilalta lainattu polkupyörä siinä missä maalliset ruhtinaat olisivat huristelleet Rolls Roycen kyydissä. Aasilla Jeesus julisti nöyryyttä ja rauhaa.
Kolmantena, mihin evankeliumi ja adventti meitä ohjaavat. Vaikka pääsiäiseen on vielä aikaa, päivän evankeliumi sijoittuu tarkoituksellisesti pääsiäisen ajan tapahtumiin. Jeesus saapui Jerusalemiin tietäen tulevan kohtalonsa. Hän oli kertonut tulevista tapahtumista opetuslapsilleen aiemmin jo useasti; viimeisimpänä kertana aivan hieman ennen saapumistaan kaupungin ympäristöön. Jeesus ratsasti Jerusalemiin tullakseen uhrattavaksi ihmiskunnan syntien tähden. Jumalan itsensä uhrautuminen Pojassa, ihmisten vuoksi, on suurin mahdollinen uhraus ja lunastus, jonka voi kuvitella.
Pääsiäisen tapahtumien kautta saavat siis joulu ja adventtikin todellisen merkityksensä. Kristus syntyi, jotta voisi kuolla syntiemme tähden ja nousta kolmantena päivänä kuolleista. Jumala ei ole kaukana, me odotamme Hänen saapumistaan ja uutta pelastuksen aikaa. Voimme odottaa levollisina tietäen, että Kristus on voittanut kuoleman. Päivän evankeliumi ja nyt alkava adventin aika ohjaavat ajatuksemme joulun lisäksi kohti evankeliumien ydinsanomaa; Kristuksen kautta olemme pelastuneet.
1. adventtisunnuntain – tämän sunnuntain – aloittaessa odotuksemme Kristuksen saapumiseen, voimme itsekin liittyä Hänet vastaanottavaan joukkoon. Kuninkaamme tulee nöyränä, vaatimattomalla, lainatulla aasilla ratsastaen ja me tervehdimme ja ylistämme häntä Hoosiannaa laulaen. Saamme iloita siitä, että Kristus on vapauttanut meidät palvelemaan Jumalaa ja toisiamme iloiten. Tämän evankeliumit meille vakuuttavat. Riemu täyttäköön sydämemme, odottaessamme nöyrinä Jumalan saapumista.