Jeesuksen vertaus on tyypillinen kuvaus aikansa palestiinalaista elämää. Ei ollut tavanomaisesta poikkeavaa, että jopa ns. köyhemmillä ihmisillä oli palvelijoita, sillä palvelijoille usein riitti se, että he saivat ruokaa ja katon päänsä päälle. Lapset saatettiin laittaa hyvin nuorina vieraalle palvelijoiksi, jotta kotona olisi yksi suu vähemmän ruokittavia.
Tapaus on siis hyvin tyypillinen sen ajan kuvaus, eikä kerro mitään siitä, miten asioiden tulisi meidän yhteiskunnassamme olla. Jeesus ottaa siitä vain yhden pointin, joka on tärkeä meidän suhteessamme Jumalaan ja häneen itseensä. Me olemme palvelijoita, hän on Herra. Kun palvelija tekee sen, mitä hänen on käsketty tehdä, hän ei saa siitä mitään erityistä kiitosta tai palkkiota. Hän on vain tehnyt sen, mitä hän oli velvollinen tekemään. Me olemme Jumalan palvelijoita.
Haluan nosta esiin tässä tekstissä olevan käännösongelman, joka vaikuttaa yhä monissa käännöksissä, niissäkin, jotka tänään luimme. Palvelija ei ole arvoton eikä hyödytön. Kyse on verbistä « olla tarpeen », josta otetaan vastakohta. On kyse tarpeesta, eli siitä tarvitsetko työstäsi korvauksen ? Emme siis ole arvottomia tai hyödyttömiä palvelijoita. Kyse on siitä, että hyvää työtä ei tarvitse korvata. Keskustelu kuuluisi Suomessa vaikkapa näin : Mitä olen sinulle velkaa ? Et ole minulle mitään velkaa.
Elämme maailmassa, jossa olemme päivittäin tekemisissä toinen toistemme kanssa. Palvelemme Jumalaa lähmmäisissämme. Kun näin rakastamme lähimmäisiämme ja teemme hyvää, se ei anna meille mitään lisäansioita Jumalan edessä. Ei siitä tarvitse antaa mitään lisäpalkkaa. Olemme velvolliset tekemään niin. Se on aivan luonnollista. Ja hän rakastaa meitä joka tapauksessa. Kuulitteko kahdesta tytöstä, Emiliasta ja Hilmasta, jotka auttoivat pientä 7-vuotiasta itkevää poikaa löytämään kotiin ja vanhempiensa luokse. Se oli heitä aivan luonnollista. Ja niin sen tulisikin olla.
Muistatte varmaan Leo Tolstoin tarinan suutarista, joka odotti jouluvierasta. Minua se pieni kertomus jaksaa aina puhutella. Suutari Panov oli kuullut Jeesuksen sanovan, että hän tulisi seuraavana päivänä vieraisille suutarin luokse. Suutari odotti kuumeisesti koko päivän, mutta ilta saapui, eikä Mestari ollutkaan tullut. Olihan siinä käynyt ihmisiä, joita hän oli auttanut : kadunlakaisija sai lämmitellä uunin ääressä ja juodakseen kupposen kahvia; hän oli kutsunut nuoren viluisen naisen pienen lapsensa kanssa sisälle lämpimään, tarjonnut ruokaa ja antanut lapselle maitoa ja tekemänsä pienet kengät ; kerjäläisille hän oli antanut leipää tai rahaa, monille hän oli pienen mökkinsä portailta hymyillyt hyväntahtoisesti.
Mutta miksei Mestari ollutkaan tullut ? Iltarukouksessaan suutari purki pahaa mieltään. Silloin hänestä näytti, kuin huoneeseen olisi tullut joku. Kyyneltensä läpi pappa Panov oli näkevinään, miten pienen puodin läpi kulki ihmisiä pitkänä jonona. Siinä oli kadunlakaisija ja äiti lapsensa kanssa – kaikki ihmiset, jotka hän oli sinä päivänä kohdannut. Kulkiessaan hänen ohitseen kukin heistä kuiskasi: ”Etkö nähnyt minua? Etkö nähnyt minua, pappa Panov?” ”Kuka sinä olet?” vanha suutari huudahti kompuroiden ylös tuolistaan. Hän kuuli saman äänen kuin edellisenäkin iltana. Mutta mistä se tuli, sitä hän ei osannut sanoa. « Minun oli nälkä ja te annoitte minulle syödä, minun oli jano ja te anoitte minulle juoda, minun oli kylmä ja te kutsuitte minut sisään. Aina kun tänään autoit niitä ihmisiä, autoit minua! »
Mestari oli käynyt hänen luonaan monta kertaa päivän aikana : kadunlakaisija, nuori äiti viluissaan, lapsensa ilman kenkiä, köyhät ilman ruokaa, jne.
Miksi meidän on niin vaikeaa ymmärtää, että Jeesus tulee luoksemme toisessa ihmisessä ? Saamme palvella itseään Jeesusta nälkäisissä ja janoisissa, muukalaisissa, niissä, joilla ei ole edes vaatteita yllään, sairaissa ja vangituissa.
On olemassa vanha rukous, jossa pyydämme, että emme niin pyytäisi rakkautta, kuin rakastaisimme toisia, että emme niin etsisi lohdutusta, kuin lohdutaisimme toisia. Mutta, kun se joskus vain on niin vaikeaa.
Ja miksi meidän on niin vaikeaa uskoa, että olemme Jumalan rakkauden kohteina. Ei siihen tarvitse eikä voi lisätä mitään. Ei sitä Jumalan rakkautta ja armoa voi omilla ponnisteluilla ja teoilla mitenkään tehdä suuremmaksi tai paremmaksi.
Ihminen yrittää aina ansaita, ihmisen tarve on hyvittää tekonsa, mutta Jumala ei vaadi hyvittämistä. Tuhlaajapoika oli tulossa kotiin palkkalaiseksi, maksamaan, mitä oli velkaa ja tuhlannut, mutta isä ei suostunut siihen. Ei tuhlaajapoika ollut tehnyt parannusta, ei hänellä ollut tippaakaan uskoa, hän oli tullut maksamaan. Hän oli mielestään keksinyt keinon hyvittää tekonsa – mutta ei isä sitä halunnut – ei rahasta ollut kyse – isä halusi poikansa takaisin. Isä halusi yhteytensä poikaan takaisin. Ja siihen poika onneksi suostui – ei palkkalaiseksi, niin kuin hän itse oli ajatellut, vaan pojaksi, jonka ei tarvinnut maksaa mitään takaisin.
Yhteys on tärkeintä. Olen tänään kutsunut tähän jumalanpalvelukseen eri uskontojen ja vakaumusten ihmisiä. Sillä yhteisymmärrys ja yhteys ovat asioita, joita me aina tarvitsemme, näinä aikoina taas hyvin kipeästi. Ei meidän tarvitse ajatella kaikista asioista samalla tavoin voidaksemme kokea yhteyttä toinen toisiimme. Kun olemme jo muutaman vuoden aikana tavanneet toisiamme Uskontojen ja vakaumusten välisessä verkostossa (USVA) erilaisten teemojen äärellä, olemme oppineet näkemään, että se mikä meitä yhdistää on paljon enemmän kuin se mikä meitä erottaa. Kaikki me täällä Jyväskylässäkin erilaisista taustoistamme huolimatta haluamme toimia siten että kaupungissamme olisi kaikilla hyvä olla ; että nuoremme voisivat paremmin, että konflikteja voitaisiin ratkaista ja ehkäistä jo ennen kuin niitä pääsee syntymään, että yhteisiä asioita hoidetaan pitäen silmällä kaikkien hyvinvointia, ennenkaikkea niiden, joiden on vaikea itseänsä puolustaa.
En tiedä kuinka moni teistä, on tullut tänne tänään tämän kutsun pohjalta. Olette tervetulleita. Jokainen teistä on aina tervetullut kirkkoon. Tänään vietämme myös ehtoollista. Me noudatamme siinä vieraanvaraisuuden periaatetta. Kaikki olette tervetulleita. Ehtoollispöytä on avoin jokaiselle. Kristittynä voit ottaa vastaan Kristuksen ruumiin ja veren. Uskomme, että Kristus on todellisesti läsnä ehtoollisessa, ja vietämme ehtoollista yhteydenateriana ja myös hänen muistokseen. Ehtoollispöydässä voit saada myös vain siunauksen. Laita silloin oikea kätesi vasemman olkapään päälle, niin tiedämme, että haluat vastaanottaa siunauksen.
Tänään on siis alkanut YK:n julistama yhteisymmärryksen viikko. Erilaiset uskonnolliset yhteisöt avaavat täällä Jyväskylässäkin ovensa vieraanvaraisuuden hengessä.
Uskonto on usein suurten intohimojen aluetta. Voimme tarjota mitä suurinta lepoa, rauhaa ja turvallisuutta, mutta voimme myös syvästi haavoittaa toista. Eräs haavoittamisen muoto on se, että ei tervehditä, että kuljetaan ohi, ikään kuin sinä et olisikaan siinä. Näin jotkut kristityt tekevät niille, jotka eivät kuulu omaan joukkoon. Sellainen käyttäytyminen on ehdottomasti väärin. Jokainen ihminen on tärkeä. Palvelemme kaikissa ihmisissä Kristusta. Jos et palvele Kristusta heissä, en sitten tiedä, kenessä palvelet. Jeesus kysyi kerran: mitä hyötyä siitä on, jos te rakastatte vain niitä, jotka teitä rakastavat, tai jos te tervehditte vain niitä, jotka teitä tervehtivät? Kaikkihan niin tekevät. Jumalan rakkaus sulkee piiriinsä kaikki ihmiset, ilman mitään erotusta. Hänen rakkaudellaan ei ole rajoja, sillä Jumalan valtakunta on siellä missä rakkaus vallitsee, siellä missä nälkäinen saa ruokaa, siellä missä janoinen saa juodakseen, siellä missä vieraalle tarjotaan yösija, sillä missä alaston vaatetetaan, missä sairasta ja vankeudessa olevaa, miksei myös vanhaa isää tai äitiä, käydään katsomassa.
Tästä mistään ei tule ansioita, sillä Jumalalta ei voi ansaita mitään. Kaikki on armoa, ja sitä armoa olemme kutsutut jakamaan eteenpäin. Pelastus ei ole teoista, mutta se johtaa tekoihin. Äsken lauloimme: ”Ennen olin sokea, mutta nyt näen.” Tämä uusin silmin näkeminen auttaa meitä ymmärtämään, että koko maailma on samaa suurta perhettä. Palvellaan siis Kristusta kaikissa ihmisissä. Et sinä ole arvoton etkä hyödytön. Olet arvokas. Lopulta hän palvele sinua, sillä hän on myös ystäväsi.