Kiirastorstai, Matt. 26:17-30, Raimo Laine

Raimo Laine
Jyväskylä

Tänään kiirastorstaina olemme ehtoollisen – Jeesuksen ja opetuslasten viimeisen aterian – äärellä. Ehtoollinen on uskomme keskuksessa. Se tuo todeksi uuden liiton elämän, ja mahdollistaa meille siinä elämisen. Matteuksen evankeliumissa, tässä kohdin kertomusta alkaa ikään kuin siirtymä siihen kaikkeen mitä edellä on opetettu. Kun Matteusta lukee, voi tulla ahdistus siitä, että ei itse riitä; että ei pysty täyttämään mittaa. Vanhurskautemme tulee olla paljon suurempaa kuin fariseusten ja kirjanoppineiden vanhurskaus. Kuinka se on mahdollista? Niinpä olemmekin tyytyneet sanomaan, että se on mahdotonta, ja että näiden sanojen tarkoituksena onkin vain herättää meissä synnintunto.

Uuden liiton elämä on erilaista tässä maailmassa usein vallitseviin koviin arvoihin verrattuna. Uudessa liitossa emme ole enää ulkoapäin tulevien käskyjen ja kieltojen ohjailtavissa. Laki on meidän sisällämme. Se on se rakkauden hehku, joka innoittaa meitä; se silmien avautuminen, jossa näemme, että olemme kaikki samaa perhettä; että ei olekaan enää mitään rajoja; ei ihmisiä toisistaan erottavia muureja. Olemme myös osa luomakuntaa.

Ehtoollisen sanamuotojen äärellä joku voi ajatella meidän harrastavan kannibalismia. Syömme Jeesuksen ruumiin ja juomme hänen verensä. Näinhän Johanneksen evankeliumissa ihmiset kyselivät: ”Kuinka tuo mies voisi antaa ruumiinsa meidän syötäväksemme?” (4:52). Tällainen ajattelu ei ymmärrä ehtoollisen hengellistä ulottuvuutta ja sen syvintä olemusta. Viini on viiniä ja leipä on leipää; ei viini täällä ehtoollispöydässä maistu vereltä eikä leipä maistu ihmislihalta. Ja silti me syömme Jeesuksen ruumiin ja juomme hänen verensä.

Jeesus on meidän ruokamme; me elämme hänestä. Kun Jeesus keskusteli samarialaisen naisen kanssa kaivolla, ja opetuslapset palasivat ruokaostoksilta ja pyysivät Jeesusta syömään, hän ei syönyt, vaan sanoi, että hänellä on ruokaa, josta he eivät tiedä. Ei! Kukaan ei ollut tuonut hänelle ruokaa, vaan hänen ruokansa oli tehdä taivaallisen isän tahto (4:31-34). Ehtoollisen ruoka on samalla tavoin taivaallista ruokaa. Uuden liiton ateriassa Jeesus on meidän ruokamme. Mitä Jeesus teki, mitä hän sanoi, kuinka oli ihmisten kanssa, niin mekin haluamme tehdä, ja siinä on meidän ruokamme.

Ehtoollisessa Jeesus asetti jotakin sellaista, joka kestäisi halki aikojen. Hänellä oli opetuslapset jatkamassa työtä, mutta aikanaan hekin kaikki kuolisivat. Ehtoollisen salaisuus jatkuu läpi aikojen: Kristus meissä – siinä on kirkkauden toivo. Jeesuksen ruumis tulisi pian kärsimään ja kuolemaan, ja kolmantena päivänä nousemaan kuolleista; mutta me olisimme Kristuksen ruumis –apostoleista alkaen pitkänä ketjuna aina meihin saakka. Ehtoollisen kautta ylösnoussut Herra ruokkii seurakuntaruumistaan aina aikojen loppuun saakka. Näin hänen ruumiinsa on aina maailmassa, jatkamassa sitä työtä, jonka hän aloitti.

Emme saa tulla tähän pöytään liian kevyesti. Alkuseurakunta mursi leipää. Siinä on kuva murretusta Kristuksesta – kuolemaan kulkevasta Kristuksesta – siinä on kuva rohkeudesta – siinä on kuva rakkaudesta, joka on valmis antamaan jopa elämänsä pois toisten tähden.
Johanneksen evankeliumissa on viimeisellä aterialla kuva Jeesuksesta, joka pesee opetuslastensa jalat.

Johanneksesta sanotaan, että hän on rakkauden apostoli. Ehtoollisenkin asettamisen paikalle – kaikkein pyhimmälle paikalle – hän on nostanut kuvan rakastavasta Jeesuksesta – Jeesuksesta palvelijana pesemässä opetuslasten jalkoja, antamassa meille esikuvaa palvelevasta rakkaudesta. Tästä tässä kaikessa on kyse, Jeesuksen seuraamisesta: alaspainettujen nostamisesta, ihmisarvon antamisesta niille, joilta se on viety, ihmisoikeuksien vaatimisesta niille, jotka on sysätty syrjään.

Ei pelastus maksa mitään. Se on meille täysin ilmainen. Mutta uusi liitto on sisäistä paloa, joka ei voi vain antaa asioiden mennä. Sillä voi olla hintansa, mutta ei! – emme maksa mitään takaisin Jumalalle. Lähdemme siihen mukaan, sillä siinä toteutuu elämän syvin tarkoitus: emme elä vain itsellemme. Olemme yhdistyneinä kaikkeen, ja sen yhteyden rakentaminen ja vaaliminen on niin arvokasta, että emme voi jäädä syrjään, emme voi olla hiljaa. Olemme Kristuksen työtovereita, olemme hänen kätensä ja jalkansa tässä maailmassa.

Saahan Kristus elää meissä ja meidän kauttamme. Kun tänään saavut ehtoollispöytään, ajattele tätä. Haluat seurata Jeesusta, sitoutua Jeesukseen, siihen rakkauden ja hyvyyden liikkeeseen, jota hän edusti ja edustaa. Näin sinäkin olet mukana siinä katkeamattomassa ketjussa, siinä Jeesuksen loistoideassa, että tämä ei lopu apostolien kuolemaan, ei myöskään silloin, kun me kuolemme. Ehtoollisen kautta Jeesus vahvistaa meitä ja yhä uusia sukupolvia elämään todeksi uutta liittoa.