Tämä apostolien päivä muistuttaa meitä siitä, että Jumalan valtakunnan on mentävä eteenpäin. Jeesus ei vain tyytynyt itse opettamaan ja parantamaan. Hän koulutti ihmisiä, jotka jatkaisivat hänen työtään. Muistamme hänen lähettäneen 70 opetuslasta parantamaan sairaita ja julistamaan Jumalan valtakuntaa. Johanneksen evankeliumissa ylösnoussut Jeesus lähettää oppilaansa maailmaan sanoen : « Niinkuin Isä on lähettänyt minut, lähetän minä teidät. Ottakaa Pyhä Henki. »
Me arastelemme näin suuren kutsun ja tehtävän edessä. Kun tiedämme, että Jeesus on Jumalan Poika, alamme lannistua. Helppohan hänen on puhua, uskoa ja tehdä tekoja, jotka on nähnyt isänsä tekevän. Miten me muka voisimme olla hänen seuraajiaan – tehdä samoja tekoja, ja suurempiakin.
Meillä ihmisillä on usein tapana jäädä sivusta katsojiksi. Se on meille niin paljon helpompaa kuin itsensä likoon paneminen. Penkkiurheilu on suosittua. Stadionien penkit täyttyvät sankareidemme otellessa keskenään. Iloitsemme rohkeudesta ja vapaudesta, jota he puolestamme elävät. Etsimme suuria miehiä ja naisia, joihin voimme samaistua, ja ehkä myös tukeutua. Eri kulttuureissa he ovat erilaisia, mutta yhtä kaikki – heidän kauttaan me elämme. Senegalissa on uskonnollisia johtajia, joiden voimaan ja kykyihin luotetaan ; heidän palveluistaan maksetaan hinta ; roomalaiskatolisessa kirkossa ovat Maria ja pyhimykset, joiden esirukouksiin ja ansioihin katsotaan voitavan luottaa. Luterilaisina me tyydymme Jeesukseen, hänen ansioonsa me luotamme ja kiellämme muut voimanantajat.
Mitä erikoista sitten oli apostoleissa ? Ovatko hekin vain miehiä, jotka olivat rohkeita ja elivät ikään kuin meidän puolestamme ? Monet heistä kärsivät marttyyrikuoleman. Kun joku on valmis kuolemaan asiansa puolesta, hän on varmasti tosissaan ; hänellä on varmasti annettavana meille toisillekin jotakin. Sellaista miestä tai naista kannattaa kuunnella.
Apostolit, Paavalia lukuun ottamatta, olivat Jeesuksen itsensä kouluttamia. Jeesus ei korottanut itseään, vaan tuki ja nosti oppilaitaan ottamaan vastuuta sanoman eteenpäin viemisestä. Mikä olisikaan ollut suurempi luottamuksenosoitus, kuin se että opettaja poistuu ja jättää työn opetuslapsilleen.
Sen hän teki. Jeesus kulki kuolemaan. Hän rakasti niin paljon, että oli valmis antamaan elämänsäkin pois meidän vuoksemme. Olisivatko apostolit niitä, jotka olivat imeneet itseensä tuon Jeesuksen asenteen ? « Maksoi mitä maksoi, kuljen tämän tien loppuun. » Ajattelen, että Jeesus haluaa tällaisia seuraajia, heitä, jotka hän on kouluttanut rakastamaan itsensä likoon pannen ja jopa uhraten.
Mutta haluaako kirkko tällaisia ihmisiä enää tänä päivänä ? Vastaus on ikävä kyllä vähän epäselvä : Kirkolle ovat vähän hankalia naiset ja miehet, jotka sen piiristä nousevat puolustamaan ihmisoikeuksia – Marjaana Toiviaiselle raskainta oli, kun hän huomasi, että kirkko ei ollutkaan hänen takanaan hänen puolustaessaan turvapaikanhakijoiden oikeuksia Migrin ja oikeuslaitoksemme epäoikeudenmukaisiksi muuttuneita käytäntöjä kohtaan.
Kun hänestä sitten tehtiin 40 kantelua, Tuomiokapituli totesi, että Toiviainen on tehnyt merkityksellistä työtä maahanmuuttajien auttamiseksi, mutta hänen käyttäytymistään ja toimintatapojaan on pidettävä joiltain osin moitittavina. Tuomiokapituli kehotti Toiviaista huolehtimaan siitä, että hän ottaa jatkossa tuomiokapitulin ohjeistuksen huomioon toiminnassaan.
Hänen toimintaansa nuhdeltiin. Mutta olisiko hänessä apostolin aineista ?
Kaikki me tiedämme, että keskuudessamme on ihmisiä, joille luonnollinen parisuhde voi syntyä vain saman sukupuolen kanssa. Meille, jotka emme kuulu tähän ihmisryhmään, sitä on vaikea ymmärtää. Yhteiskunnassa samaa sukupuolta olevien avioliitto on jo onneksi hyväksytty, mutta kirkossa harataan vastaan. Ne rohkeat papit, jotka ovat vihkineet samaa sukupuolta olevia pareja, ovat saaneet siitä tuomiokapituleilta kirjallisia varoituksia. Heitä on syytetty jopa pappislupauksensa rikkomisesta, vaikka he ovat tehneet vain sydämensä vaatimuksen mukaisesti. He ovat tällä teollaan osoittaneet, että ihmisoikeudet kuuluvat kaikille. Tämäkin on sitä rohkeutta, jota Jeesus meiltä seuraajiltaan odottaa.
Seuraamuksista välittämättä tehdään sitä mikä on oikein, edistetään mitä erilaisimpien raja-aitojen ja muurien kaatumista. Tuodaan esille niiden asiaa, jotka eivät voi itseänsä puolustaa. Muutetaan maailmaa pala palalta oikeudenmukaisemmaksi. Olisiko heissäkin apostolin ainesta ?
Turha meidän on puhua Jumalasta ja rakkaudesta, jos emme oikeasti ole rehellisiä ja aja niiden asiaa, joita tavalla tai toisella sorretaan ja poljetaan jalkoihin. Ei kristinuskon vaara piillyt alkuaan siinä, että uskottiin sellaiseen henkilöön, joka vie meidät kuolemamme jälkeen taivaan iloon. Vaara piili siinä, että joku muu halusi kertoa yhteiskunnan kipukohdat ja sen miten päästäisiin rakkaudellisempaan ja kaikki huomioonottavaan yhteiselämään.
Keisari ja muut vallanpitäjät, temppelin virkamiehet, ylipapit ja kirjanoppineet olivat mukana mammonan palvonnassa, koneistossa, jossa maan vähäisiä sorrettiin ja heiltä vietiin viimeisetkin elämän mahdollisuudet. Kun ensimmäiset kristityt sanoivat, että « Jeesus on Herra », se tarkoitti sitä, että keisari ei ollut. Kaiken kattavan rakkauden sanomallaan Jeesus paljasti sen ajan valtakoneiston vinoutumisen, ja siitä ei pidetty.
Meilläkin on vaaramme. Ihmisen tehtävänä maailmassa ei ole rikastumistaan rikastua – ei se, että jättäisimme lapsillemme aina vain huikeamman perinnön ; ihmisen tehtävä ei myöskään ole yrittää pelastaa elämäänsä turvallisen välimatkan päästä, vaan elää täyttä elämää ja antaa se pois toisten palvelukseen. Ihmisen tehtävänä on olla ihminen toiselle ihmiselle. Sanoihan Jeesuskin : « Joka kadottaa elämänsä, on sen löytävä – ja päinvastoin. »
Palataanpa vielä apostoleihin. Tuo kahdentoista lista on opetuslasten osalta vain suuntaa-antava. Sen esikuvana on pidettävä Israelin heimojen lukumäärää. Tuossa listassa ovat kaikkein tunnetuimmat, vaikka näistäkään emme monista tiedä muuta kuin nimen.
Huomionarvoista on myös se, mitä Luukkaan evankeliumin 8 luvun alussa sanotaan :
«1 Sen jälkeen Jeesus kulki kaupungista kaupunkiin ja kylästä kylään julistaen ilosanomaa Jumalan valtakunnasta. Hänellä oli seurassaan kaksitoista opetuslastaan 2 sekä muutamia naisia, jotka hän oli parantanut taudeista ja vapauttanut pahojen henkien vallasta. Näitä olivat Magdalan Maria, josta hän oli ajanut ulos seitsemän pahaa henkeä, 3 Johanna, jonka aviomies Kuusas oli Herodeksen korkeita virkamiehiä, sekä Susanna. Lisäksi oli monia muita naisia, ja kaikki nämä avustivat heitä omilla varoillaan. »
Juutalaisuudessa ei useinkaan mainittu naisten nimiä. On kuitenkin itsestäänselvää, että opetuslasten joukossa oli myös monia naisia. Sekin on asia, jossa kirkko moniksi vuosisadoiksi antoi ympäröivälle maailmalle periksi. Paavali kirjoitti roomalaiskirjeen viimeisessä luvussa : « Terveisiä Andronikokselle ja Junialle, heimolaisilleni ja vankilatovereilleni, jotka ovat arvossa pidettyjä apostolien joukossa ja ovat olleet Kristuksen omia jo ennen minua. » Monet tutkijat pitävät erittäin todennäköisenä, että Paavali puhuu Junia-nimisestä naisesta ja kutsuu häntä apostoliksi. Tänä vuonna saimme Suomen kirkossa juhlia yhteisen pappeuden 30-vuotisjuhlaa. On surullista että kirkon konservatiivisiipi edelleen jatkaa kamppailuaan ja pyrkii ohjaamaan nuoriamme takaisin epätasa-arvoiseen, naisten pappeutta halveksivaan, suuntaan.
Apostolit voisivat nostaa edellä mainittujen lisäksi esille monia muitakin asioita – saamelaisten, ainoan alkuperäiskansamme oikeudet on yksi niistä – Suomi ei ole vieläkään ratifioinut « Itsenäisten maiden alkuperäis- ja heimokansoja koskevaa yleissopimusta. »
Maailmassamme on paljon tehtävää. On myös hyvä muistaa, että kirkkomme on demokraattisesti johdettu. Ei siis kaikki se missä kirkossa mennään ole hyvää ja oikeaa. Kirkkokin on jatkuvassa muutoksessa ja liikkeessä. Ei kaikki minkä se hyväksyy ja siunaa ole oikein. Ei kaikki mitä se kieltää ole hyljättävää. Me saamme avata suumme ; me saamme sanoa ääneen, mikä on mielestämme väärin – ja tahdonpa tässä sanoa senkin, kuinka näihin asioihin voidaan vaikuttaa : me saamme asettua ehdolle ja käyttää äänioikeuttamme syksyn seurakuntavaaleissa.
« Missä ovat apostolit tänään », lauloi Pekka Simojoki 1980-luvun lopulla ja totesi : « ääni huutavan on hiljennyt. » Laulu jatkuu : « Kuka tahtoo käydä hänen ystävänään, kuka pimeyttä vastaan nousee nyt. » Tätä me tarvitsemme tänään kipeämmin kuin koskaan – kulkemista Jeesuksen askelissa – hänen seuraamistaan seuraamuksista välittämättä. Tuossa laulussa on myös rohkaiseva ja innostava kertosäe :
« Tahdon elää tämän päivän rohkeasti. Tahdon löytää jalanjäljet Mestarin. Tahdon olla uskollinen loppuun asti, kunnes Herran näemme kasvoista kasvoihin. »