Johannes Kastaja on tämän sunnuntain keskushahmo. Hän ei ollutkaan aivan vähäpätöinen ihminen. Me emme tiedä hänestä paljoakaan, mutta ymmärrämme, että hänellä oli opetuslapsia jo ennen kuin Jeesus aloitti julkisen toimintansa; hän kastoi, ja hänellä oli voimakas sanoma julistettavanaan. Hänet myös tapettiin sanomansa vuoksi.
Miksi me siis saarnaamme Johanneksesta? Uskon, että alkukirkossa oli ongelma, joka ei koske enää meitä. Kristillisellä kirkolla oli voimakas tarve erottautua Johanneksen seuraajista. Jos olisi vain haluttu sanoa, että Johannes oli VT:n lupaama Elia, joka tulee ennen Herran päivää, olisi sen toki voinut sanoa helpomminkin, ja vain kertoa, että VT:n ennustukset näin toteutuivat hänessä. Mutta ilmeisesti Johanneksella oli paljon seuraajia, ja kaikki eivät ilman muuta ymmärtäneet, että Johanneksen tuli vähetä ja Jeesuksen kasvaa.
Johannes julistaa parannuksen saarnaa tuomiota vasten. Kun tuomio tulee, on viisainta, että elämä on kunnossa. Silloin voi välttää tuomion ja saada paremman osan. Näinhän Joonakin aikoinaan varoitti Niiniven kaupunkia tulevasta tuomiosta. Kansa kääntyi, ja Jumala perui tuomionsa. Teemmekö siis hyvää vain siksi, että pelkäämme rangaistusta. Seuraammeko Jumalan tietä vain siksi, että vältämme kaotuksen? Aika itsekäs motiivi. Oikeudenmukaisuuden ja rakkauden toteuttamisessa täytyy olla jotakin enemmän kuin vain halu välttää rangaistus.
Kun kuninkaalle tehdään tietä, usein sillä halutaan estää häntä näkemästä epäkohtia alamaistensa elämässä. Upean tien vierellä näkymättömissä saattaa olla kurjaliston asujaimistoa, joka ei näy tielle. Tämän ajan kuninkaille näytetään, että kaikki on hyvin, että verorahat on oikein käytetty ja kaikilla alamaisilla on hyvä olla. Siihen sisältyy usein korruptiota. Rahaa käytetään vain sen verran, että kuninkaan tieltä kaikki näyttää olevan kunnossa. Muu raha on omissa ja läheisten taskuissa.
Kuninkaalle tien valmistaminen on hänen mielistelemistään. Toivotaan, että kaikki saisi jatkua samaan malliin, ja että hän ei huomaisi suunnanmuutoksen tarpeellisuutta. Viisitoistavuotias tyttö, Greta Thunberg tarvittiin Puolan Katowicissa sanomaan päättäjille: ”Te sanotte rakastavanne lapsianne yli kaiken, ja silti häikäilemättä varastatte heiltä tulevaisuuden.” You say you love your children above all else, and yet you are stealing their future in front of their very eyes. Emme siis halua enää näyttää valtaapitäville kauniita kulisseja, jotta he voisivat jatkaa entiseen malliin, vaan tuomme esiin täydellisen kääntymisen välttämättömyyden.
Onko Jumala niin korkea-arvoinen, että hänelle pitää tehdä oikein upea tie? Paras mahdollinen? Eihän Kunnian Kuninkaamme tarvitse sitä tietä, ei varsinkaan meidän teeskentelyämme ja tekopyhyyttämme. Tuomio kohtaa meidät aina tässä ja nyt. Kyse on siitä, missä sinä olet tänään, ja mikä on sinun suhteesi toisiin ihmisiin.
Kun lueskelin kanttorimme valitsemia englanninkielisten virsien sanoja, aloin ymmärtää, että puhuttiin alhaisista ja ylhäisistä. Ylpeät, korkeat vuoret tulevat alentumaan; ja alhaiset laaksot ja notkelmat tulevat kohotetuiksi. Ylhäisillä, rikkailla ja vaikutusvaltaisilla ihmisillä on itseensä katsomisen paikka – heidän tulisi alentua ja jakaa omastaan. Tämän maailman alhaiset, ne joita on painettu ja joiden ihmisoikeuksia on halveksittu, tulisi nostaa ylös.
Jeesus tuli ratsastaen Jerusalemiin. Hänen eteensä laskettiin vaatteita ja puiden lehviä – häntä tervehdittiin kuninkaana. Jeesus puhui paljon Jumalan valtakunnasta. Se olisi jo täällä meidän keskellämme. Se tarkoittaisi sellaista tilannetta, että Jumala saa hallita. Tämän maailman hallitsijat ja valtaapitävät alistavat valtansa alle uskottuja. Heille riittää, että he ajavat kultakujia pitkin kärsimyksen ja kurjuuden ohi niitä näkemättä ja niistä välittämättä.
Heidän valtatiensä ja kunniankujansa on niin tasoitettu ja suunnattu, ettei heidän tarvitse ylhäisyydestään käsin nähdä alamaistensa kärsimyksiä.
Jeesus oli toisenlainen kuningas. Kun me sanomme, että hän on Herramme, se tarkoittaa sitä, että hän on hallitsijamme, ja että me otamme ohjeemme ja käskymme vastaan häneltä. Se mikä tässä maailmassa näyttää hienolta ja loistavalta, ei ole sitä meille. Köyhän kansan hartioille rakennettu loisto ei saa meiltä ihailevaa ylistystä. Vasta kun vuoret alennetaan ja laaksot korotetaan, olemme tyytyväisiä.
Suomen Lähetysseura viettää kaksi kertaa vuodessa tasauspäivää – silloin, kun valo jakautuu maailmassa tasaisesti – kun yö ja päivä ovat yhtä pitkiä. Se on kaunis kuva siitä, kuinka kaikki rikkaus tulisi maailmassamme panna tasan.
Johannes ja Jeesus puhuivat samoista asioista. Johannes joutui puheistaan telkien taakse. Siellä vankilassa ollessaan hän alkoi epäillä ja siksi lähetti Jeesuksen luokse kysymään, ”Oletko sinä se, jonka on määrä tulla, vai pitääkö meidän odottaa toista?” Jeesuksen lähettämä vastaus nousee Jesajan kirjan riemullisten sanojen pohjalta (35): ”Silloin aukenevat sokeiden silmät ja kuurojen korvat avautuvat, rampa hyppii silloin kuin kauris, mykän kieli laulaa riemuaan. Lähteitä puhkeaa autiomaahan, vuolaina virtaavat purot arolla.” (35:5-6)
Päivän tekstissämme ovat sanat:
”Sokeat saavat näkönsä ja rammat kävelevät,
spitaaliset puhdistuvat ja kuurot kuulevat,
kuolleet herätetään henkiin ja köyhille julistetaan ilosanoma.
Autuas se, joka ei minua torju.”
Kun silmät näkevät uudella tavalla, on tapahtunut ihmeistä suurin. Kun huomaat Jumalan kuvan jokaisessa ihmisessä, olet saanut uuden perheen – kaikki ihmiset ovat veljiäsi ja siskojasi, isiäsi ja äitejäsi. – kyllä: sokea on saanut näkönsä. Uudenlainen valo on loistanut elämääsi, ja se on muuttanut kaiken. Jumalan rakkaus on myös aikojen kuluessa antanut yhä enemmän viisautta huolehtia näkövammaisista ja antaa heille apuvälineitä helpottamaan elämää.
Kun jalat lähtevät toimittamaan rakkauden palvelusta, on kuin rampa olisi päässyt jaloilleen – ”Kuinka suloiset ovat vuorilla ilosanoman tuojan askeleet.” Jumalan rakkaus on saanut meidät liikkeelle, myös huolehtimaan liikuntavammaisista – kuka kehittää kyynär- ja kainalosauvoja, kuka valmistaa tekojäseniä; emme ole jääneet odottaman ihmettä, vaan olemme toimineet siten, että kävelykyky ja muut motoriset taidot on voitu saavuttaa.
Jumalan rakkaus murtaa kaikki raja-aidat. Ei ole enää ylhäisiä ja alhaisia, ei niitä, jotka eivät saisi tulla toisten seuraan. Erilaisista sairauksista kärsiviä karsastettiin ja suljettiin yhteisön ulkopuolelle. Näitä olivat ns. spitaaliset, joiden oli elettävä kaupungin muurien ulkopuolella. Sairauksienkaan edessä emme ole jääneet odottamaan, vaan lääkkeitä on kehitetty mitä eriskummallisimpiin sairauksiin. Jumalan rakkaus on ajanut meitä auttamaan silloinkin, kun monet ovat epäilleet. Mitä vielä tulemmekaan näkemään. Jumalan rakkaus yhdistää ja saattaa meidät toistemme seuraan.
Jumalan puhe ei ole kummallista. Sitä voi oppia kuuntelemaan. Jumalan puhe on rakkauden täyttämää, lempeää ja lohduttavaa. Kun Jumala avaa korvat, oppii kuulemaan myös toista ihmistä. Kuurokin voi oppia – lukemaan ja puhumaan – kun kuuro lapsi pääsee kouluun, avautuu aivan uusi maailma – kun voi puhua viittomakieltä, ja toinen ihminen ymmärtää, voi syntyä syvä yhteys – en olekaan enää yksin omassa hiljaisessa maailmassani, on joku, joka ymmärtää minua, kokee samanlaisia tunteita kuin minä, ja ajattelee kuin minä, ja voin jakaa hänen kanssaan ajatuksiani. Jumala avaa korvat, mutta me ihmiset voimme olla siinä apuna.
Menneellä viikolla eräs mies kertoi tässä kirkossa elämästään. Hän vertasi itseään pimenevään syksyyn ja kertoi olleensa kuin kuollut. Elämällä ei ollut enää tarkoitusta, ei mitään mitä toivoa, ei unelmia. Mutta Jumala herätti hänet kuolleista. Nyt hän sanoi olevansa kuin kevättalven hohtavat hanget. Hän ihmettelee elämää ja tietää, että Jumalalla on varattuna hänelle paljon sellaistakin mistä hän ei osaa edes uneksia. Kuinka moni elääkään elämäänsä kuin kuollut, näkemättä Jumalan hyvyyttä, tajuamatta elämän suurta lahjaa.
Kun silmät avautuvat ja korvat alkavat kuulla, on kuin olisi herännyt kuolleista. Siitä käytetään myös sanaa uudestisyntyminen. Vanhalle itsekkäälle elämäntavalle onkin kuoltava. On otettava ristinsä ja lähdettävä seuraamaan Jeesusta. Kasteen yhteydessä on juuri käytetty tätä vertauskuvaa. Kasteessa meidät on haudattu Kristuksen kanssa kuolemaan. Vedestä noustessamme olemme uudestisyntyneitä, olemme kuolleista herätettyjä ja elämme uutta elämää. Se mikä on vanhaa, on kadonnut ja uusi on sijaan tullut.
Usko Jeesukseen ei vapauta meitä kuolemalta, mutta se antaa meille toivon iankaikkisesta elämästä yhdessä hänen kanssaan. Emme siis murehdi niin kuin muut, vaan elämme rohkeasti hänen ominaan, joka on puolestamme kuollut.