Usein tietäjien saapuminen Jeesus-lapsen luo liitetään joulukuvaelmaan, vaikka he eivät enää tulekaan seimen ääreen vaan taloon, jossa pyhä perhe nyt on. Tietäjien vierailu tuo mukanaan synkkiä sävyjä, kun heidän kanssaan esiin nousee Herodes, tuo julmuuksistaan kuuluisa hallitsija. Elämässä on aina valoa ja varjoja – kirkkautta, mutta myös pimeyttä. On luontevaa, että kuninkaita – vastasyntyneitäkin – etsitään kuninkaanlinnoista. Tällainen luontainen halu johti kuitenkin tietäjät harhapolulle, heidän otteensa tähdestä lipesi, kun he omilla aivoillaan aivoittelivat, että loppumatkan he jo tietäisivätkin.
Jos tietäjät olisivat vain seuranneet tähteä, olisiko julma lastenmurha jäänyt toteutumatta? Silloinhan Jerusalem kuninkaineen olisi jäänyt väliin, eikä Herodes olisi saanut tietää uuden kuninkaan syntymästä. Elämässä on usein tällaisia jossitteluja, joihin ei lopulta löydy vastausta – historiantutkimus ei myöskään ole voinut vahvistaa, tapahtuiko tällaista lastenmurhaa. Kertomuksen tärkeä juonne onkin siinä, että Jumalan valittu selviää vainosta. Etsimättä mieleen tulee Mooses, jonka äiti laskee poikavauvansa Niilin veteen punomassaan korissa aikana, jolloin juutalaisten poikalapset oli määrätty hukutettaviksi tuohon samaiseen virtaan. Mooses pelastuu Faraon tyttären avulla ja kohoaa monien vaiheiden kautta kansansa johtajaksi ja vapauttajaksi. Jeesuskaan ei jää Herodeksen pahuuden uhriksi. Tietäjät tuovat hänelle lahjoja ja hänen perheensä ehtii paeta Egyptiin turvaan.
Tähtitaivas on kiehtonut ihmismieltä iät ja ajat. Tähdillä ja tähtikuvioilla on omat nimensä. Ne vaihtelevat kansojen ja kulttuurien erilaisten uskomusten mukaan. Senegalissa Orionin vyön kolme tähteä ovat nimeltään ”karjavarkaat.” Lehmä on keskellä, ja varkaat sen molemmin puolin. Mutta alhaalta on jo lähestymässä etsintäpartio, ja pian karjavarkaat jäävät kiinni.
Jumala pyysi Abrahamin avoimen tähtitaivaan alle katselemaan tähtien lukematonta määrää ja lupasi, että tämän jälkeläisten määrä olisi yhtä suuri. Abraham oli ihmeissään, mutta Jumalan lupaus ei ole jäänyt toteutumatta.
Merenkulkijat ovat suunnistaneet tähtien perusteella – ylhäältä taivaalta on katsottu oikeaa suuntaa. Pohjantähden avulla löydämme edelleenkin suunnan pohjoiseen.
Raamatussa kerrotaan, kuinka Moabilaisten kuningas Baalak pyysi heimolaisensa Bileamin kiroamaan Israelin, sillä moabilaiset pelkäsivät israelilaisia. Eufratin varrelta saapunut Bileam ei kuitenkaan voinut muuta kuin siunata Israelia, sillä Jumala oli tehnyt hänelle selväksi, että hän puhuisi ainoastaan sen mitä Jumala käskisi hänen puhua. Bileam sanoo itsestään: ”Näin puhuu Bileam, Beorin poika, näin puhuu mies, jonka silmä on avattu; näin mies, joka kuulee Jumalan puhuvan, mies, joka maahan kaatuneena, avoimin silmin, saa katsella Kaikkivaltiaan näkyjä.” (4. Moos 24:3-4 ja 15-16).
Bileam on mies, joka kaikkein selvimmin puhuu meille tähdestä, joka nousee Israelin keskuudesta: ”17 Minä näen hänet, en kuitenkaan nyt, minä katselen häntä, en kuitenkaan läheltä. Tähti nousee Jaakobista, ja valtikka kohoaa Israelista. Se ruhjoo Mooabilta ohimot, päälaen kaikilta Seetin pojilta. Ja Edomista tulee alusmaa, Seir joutuu vihollistensa omaksi; mutta Israel tekee väkeviä tekoja. Ja Jaakobista tulee valtias, hän hävittää kaupungeista niihin pelastuneet” (17-19).
Useinhan me luemme tekstistä vain tuon kauniin kohdan: ”Minä näen hänet, en kuitenkaan nyt, minä katselen häntä, en kuitenkaan läheltä. Tähti nousee Jaakobista, ja valtikka kohoaa Israelista.” Emme pidä siitä, että puhe jatkuu sotaisilla viittauksilla. Meidän Rauhanruhtinaamme ei ole sotaisa kuningas, joka hävittäisi kaupungeista niihin pelastuneet. Monet ovat tutkineet tähteä; ihmeellistä tähteä, joka ilmoittaa kuninkaan syntymästä, tähteä, jota voi seurata ja joka pysähtyy sen paikan päälle, jossa lapsi on. Täyttä selvyyttä siitä ei kuitenkaan olla saatu.
Jouluun liittyy myös Vanhan testamentin kohta, jonka harvemmin luemme. Aasi on omapäinen eläin. Aasit viihtyvät keskenään kodin ulkopuolella laumassa, ihan siinä lähistöllä, ruohoa syöden. Mutta välillä aasi tulee kotiin; käy juomassa tai syömässä herkkupaloja isäntänsä luona; lähtee sitten taas toisten joukkoon. Jesajan kirjassa sanotaan Israelista näin: ”Härkä tuntee omistajansa ja aasi isäntänsä seimen, mutta Israel ei tunne, minun kansani ei tajua” (Jes.1:3).
Vieraat kansat kuulevat Jumalan äänen. Mooseksen appi, Jetro, Midianin pappi, oli viisas mies. Häneltä Mooses sai paljon apua. Bileam saattaa vain siunata Israelia, puhua vain sen mitä Jumala käskee hänen puhua. Härän ja aasin me asetamme seimen ääreen; vieraiden maiden tietäjät tulevat lahjoineen. He näkevät, Heidän silmänsä on avattu. He tunnistavat Jeesuksen kuninkaaksi. Maahan heittäytyen he kumartavat lasta. Kun Jeesus makaa seimessä, siinäkin on viesti – aasi ja härkäkin tunnistavat isäntänsä, mutta… – kun Jeesus myöhemmin itkee Jerusalemia, hän sanoo: ”… kuinka usein minä olenkaan tahtonut koota sinun lapsesi, niin kuin kana kokoaa poikansa siipiensä alle! Mutta te ette ole tahtoneet” (Matt. 23:37b).
Jumalan rakkaus ei koskaan voi rajoittua vain yhteen kansaan. Ehkä kaikkein selkein viittaus tietäjiin löytyy tekstistä, jonka jo kuulimmekin. Tuo Jesajan luku 60 on kaunista luettavaa. Siinä puhutaan pimeydestä ja valosta, synkkyydestä ja kirkkaudesta sekä taivaalle kohoavasta aamunkoista; myös kuninkaista, jotka tulevat Jerusalemiin. Siinä ovat myös nuo kamelit ja Jeesus-lapselle ojennetut lahjat:
”ja sinun käsiisi annetaan kansojen vauraus, kun sinut peittää kamelien paljous, Midianin ja Efan kamelintammojen vyöry. Koko Saban väki saapuu kultaa ja suitsuketta kantaen, ja kaikki he ylistävät Herraa.”
Matteuksen kuvaama tietäjien vierailu on kuitenkin vain ohut varjo tästä Jesajan kirjan luvusta 60. Siinä väkeä ja rikkauksia
on todella paljon. Ehkä lahjojen määrästä olemme arvioineet, että tietäjiä olisi ollut vain kolme: Kaspar, Melchior ja Balthasar. Tietäjien määrää ei kuitenkaan Matteuksen tekstissä ole kerrottu. Mutta miksi kullan ja suitsukkeen lisäksi lahjojen joukossa on myös mirhaa? Siihen ei ole varmaa selitystä. Tiedetään kuitenkin, että nämä kolme olivat sen ajan kalleimpia lahjoja. Niitä annettiin kuninkaille. Ainakin niistä oli paljon apua Jeesuksen perheen ollessa pakolaisuudessa.
Mitä tämä kaikki meille merkitsee? Tietäjät tulivat kohti valoa. He ymmärsivät – heillä oli keinonsa löytää todellinen valo. Aivan kuten Bileam kuuli Jumalan äänen ja siunasi Israelia. On kuin kuulisin Pietarin äänen tilanteessa, jossa hänen silmänsä avautuivat: ”Nyt minä totisesti käsitän, ettei Jumala katso henkilöön, vaan että jokaisessa kansassa se, joka häntä pelkää ja tekee vanhurskautta, on hänelle otollinen” (Apt. 10:34-35).
Jumala puhuu tietäjille myös unessa. Joskus on tehtävä kuten tietäjät. On mentävä toista tietä takaisin omalle maalleen. Herodes on todellinen. Hän asuu myös meissä itsessämme ja yrittää estää meitäkin heittäytymästä Kristuksen eteen ja antamasta hänelle kalleimmat lahjamme. Se keksii järkisyitä, miksi olisi parempi, että minä itse kuitenkin pysyisin kuninkaana ja hallitsijana, enkä antaisi Jeesuksen päästä ohjaksista kiinni. Joskus Herodes meissä jopa teeskentelee kunnioittavansa ja kumartavansa Jeesus-lasta, mutta vain siksi, että voisi sitäkin kautta pönkittää omaa valtaansa.
Herodes voi olla myös meidän ulkopuolellamme. Se on läsnä maailmamme sosiaalisissa, poliittisissa, taloudellisissa ja uskonnollisissa järjestelmissä. Joskus on siis parempi mennä toista kautta takaisin kotiin. Jeesuksen löytäminen on niin järisyttävän innostavaa ja elämän arvoja muuttavaa, että niin vain saattaa toisinaan olla parempi.’