Jeesus ei tainnut paljon puhua lopun ajoista. Markuksen ja Matteuksen sekä Luukkaan pienet apokalypsit on kirjoitettu Jerusalemin hävityksen jälkeen. On aika kuvaavaa, että Jeesuksen sanojen keskelle on kirjoitettu sanat ”lukija tarkatkoon.” Sitä ei Jeesus varmasti ole sanonut, eikä myöskään noin pitkää puhetta
Kun tutkin tämän pyhän aihetta, tulin siihen tulokseen, että juutalaisuuden ajatukset lopun ajoista ovat tulleet sellaisinaan värittämään kristinuskon ajatuksia lopun ajoista. Kristinusko on vain sijoittanut meille tärkeän Jeesuksen juutalaisuuden lopun ajan tapahtumien merkittävän henkilön hahmoon.
Paavali tunsi juutalaisuuden eskatologian hyvin. Ensimmäinen Tessalonikalaiskirje, josta juuri luimme, on vanhin Uuden testamentin kirjoitus, ja sitä pidetään todella itsensä Paavalin kirjoittamana. Siellä kerrotaan kuolleiden ja täällä elossa olevien kokoontuminen suureen juhlaan. ”Itse Herra laskeutuu taivaasta ylienkelin käskyhuudon kuuluessa ja Jumalan pasuunan kaikuessa, ja ensin nousevat ylös ne, jotka ovat kuolleet Kristukseen uskovina. Meidät, jotka olemme vielä elossa ja täällä jäljellä, temmataan sitten yhdessä heidän kanssaan pilvissä yläilmoihin Herraa vastaan. Näin saamme olla aina Herran kanssa. Rohkaiskaa siis toisianne näillä sanoilla” (1.Tess.4:16-18).
Tämän ajatuksen esikuva löytyy Jesajan kirjan luvusta 24. ”Ja sinä päivänä puhalletaan suureen torveen, ja Assyrian maahan kadonneet ja Egyptin maahan hajaantuneet tulevat ja kumartuvat Herran eteen Jerusalemin pyhällä vuorella” (Jes. 27:13)
Enkelit kokoavat valitut. Tämän tekstin tulkinta löytyy Matteuksen evankeliumista. ”Suuren torven soidessa hän lähettää enkelinsä neljälle ilmansuunnalle kokoamaan kaikkialta, maan kaikista ääristä ne, jotka hän on valinnut.” (Mt 24:31). Enkelit myös erottelevat Vanhurskaat vääristä. ”Ihmisen Poika lähettää enkelinsä, ja he kokoavat hänen valtakunnastaan kaikki, jotka viettelevät pahaan ja harjoittavat vääryyttä” (Mt.13:41). Ja vielä: ”Samoin käy maailman lopussa: enkelit tulevat, erottavat pahat vanhurskaista” (Mt.13:49).
Ja sitten tietysti tämän sunnuntain evankeliumitekstissä olevat sanat: ”Kaksi miestä on pellolla: toinen otetaan, toinen jätetään. Kaksi naista on jauhamassa viljaa: toinen otetaan, toinen jätetään. ”Valvokaa siis, sillä te ette tiedä, minä päivänä teidän Herranne tulee” (Mt.24:40-42).
Jeesuksen julistus ei keskittynyt maailmanloppuun, vaan Jumalan valtakuntaan, joka toteutuu jo täällä, tässä maailmassa, tässä elämässä. Matteus käyttää siitä nimitystä Taivasten valtakunta ihan vaan siksi, että hän haluaa juutalaisille kirjoittaessaan välttää sanaa Jumala aina kun se on mahdollista, sillä eihän Jumalan nimeäkään saanut turhaan lausua. Me Jeesuksen seuraajat, tämän ajan opetuslapset, olemme tässä maailmassa viemässä eteenpäin tätä Jumalan valtakuntaa ja siihen liittyvää rakkauden evankeliumia, iloista sanomaa köyhille ja sorretuille.
Maailman loppu ja sen jälkeen tuleva tuomio olisivat aivan liian helppo ratkaisu tämän ajan polttaviin ongelmiin. Ilmastonmuutokseen, luontokatoon, ihmisten väliseen eriarvoistumiseen, köyhien köyhtymiseen ja rikkaiden rikastumiseen, koronapandemiaan – nälkään ja köyhyyteen.
Ilmastonmuutoksen torjuntaakin jarrutetaan siksi, että Jumala tulee kyllä korjaamaan kaiken, luomaan uuden taivaan ja uuden maan. Ei siis tarvitse tehdä mitään, koska Jeesus tulee aivan pian takaisin. Tätä evankeliumia on puhuttu jo liian kauan. Meidän on jo korkea aika ymmärtää, että Jeesus puhuu tästä elämästä, siitä, mitä olisi, jos Jumala saisi ihan oikeasti hallita sydämissämme ja elämässämme. Siksi meidän on otettava vastuuta. Jumala ei tule taivaasta korjaamaan vääryyksiä. Hän ei astu pelastamaan sitä, joka nousee lentokoneen siivelle paetakseen Afganistanista.
Jumala on antanut käyttöömme paljon viisautta, mutta se ei auta, jos me alamme Jumalaan vedoten julistaa, että sinun ei kannata ottaa koronarokotetta. Se on aivan sama kuin Jeesuksen kiusaus, jossa saatana vei hänet temppelin harjalle ja käski heittäytyä alas, jotta enkelit voisivat pelastaa hänet loukkaamasta jalkaansa kiveen. Miksi me kiusaamme Jumalaa, vaikka Raamatusta selvästi ymmärrämme Jeesuksen voittaneen juuri tällaisenkin kiusauksen.
Evankeliumi ei ole ilosanoma köyhille siksi, että taivaassa tai tuomion jälkeisessä maailmassa köyhä saisi kompensaation kärsimälleen vääryydelle ja synkälle elämälleen, vaan siksi että rakkauden liike, jota evankeliumi edustaa, tuo hänen elämäänsä kohennusta ja konkreettista parannusta jo tässä elämässä. Siksi, että hänen ihmisarvonsa tunnustetaan, ja että kristittyjen yhteisössä hänellä on paikka, johon kuulua.
Pellolla olevat miehet ovat edistämässä Jumalan näkymätöntä valtakuntaa, tätä ovat käsikivillä jauhavat naiset tekemässä. He ovat työn touhussa. Tekemässä sitä mitä Jumala meiltä, hänen omiltaan, odottaa. He eivät siis ole toimettomina odottamassa maailmanloppua, eivät hurskaina kädet ristissä, vaan tekemässä sitä mitä tarvitaan, tekemässä sitä mitä siinä missä he itse elävät ja ovat juuri sillä hetkellä, vaaditaan. Siinä toteutuu Taivasten valtakunta.
Tämä hetki on tärkeä, vaikka se niin helposti kulkeutuu meiltä ohitse, kun kurottaudumme aina vain kohti uusia ja uusia asioita. Valvominen on tämän hetken ottamista tosissaan, läsnä olemista tässä ja nyt, myös toisen ihmisen tilanteen ottamista todesta tässä ja nyt. Se on toisen ihmisen tilanteeseen asettumista.
En ole koskaan ymmärtänyt asennetta, jossa pakolaista, omasta maastaan pakenevaa ihmistä, pidetään meille uhkana ja hänellä pelotellaan. Mikä rikkaus jokaiseen ihmiseen kätkeytyykään! Kaikki me olemme tärkeitä ja arvokkaita. Eivät ihmiset ole massaa, joka vyöryy. Siellä on jonkun äiti, jonkun isä, lapsi, poika, tytär, veli, sisar, puoliso, eno täti, jne. Me kuulumme yhteen. Jokainen meistä on tämän maailman kansalainen. Valtioiden rajat ovat varmasti vain jonkinlainen välivaihe, kunnes päästään ihmiskunnan täyteen yhteyteen. Ne ovat toistaiseksi tarpeellisia, mutta ne eivät saa nousta esteeksi silloin, kun ihmisillä on hätä.
Jeesus tuli kaatamaan erottavia seiniä ja murtamaan muureja väliltämme. Miksi me taas niitä pystyttelemme? Kristittyinä on hyvä muistaa mitä Paavalikin sanoi siitä, että ei ole enää juutalaista eikä kreikkalaista, ei orjaa eikä vapaata, ei miestä eikä naista – kaikki me olemme yksi Kristuksessa.
Meidän ei tulisi kohdata ketään ensi sijassa edes oman uskontonsa edustajana, vaan ihmisenä itsenään, emme saisi piirtää aitoja mielessämme, vaan tulisi aina ajatella toisen ihmisen kohdatessamme, että siinä on ihminen, Jumalan kuvaksi luotu, arvokas ihan vain siinä, että hän on.