Jeesuksen ratsastaminen aasilla Jerusalemiin on yksi Uuden testamentin tunnetuimmista kertomuksista. Kuulemmehan sen kahdesti vuodessa: nyt uuden kirkkovuoden alkaessa ja juuri ennen pääsiäistä hiljaiseen viikkoon laskeutuessamme. Kun esikoispoikamme oli vielä pieni, muistamme hänen usein kertomuksia sepittäessään toistaneen lausetta: ”Jeesus ratsasti aasilla Jerusalemiin.”
Kun luin taas tuon tutun kertomuksen, mieleeni iskostui pakkomielteen omaisesti Matteuksen erikoinen tapa puhua kahdesta aasista, tammasta ja varsasta, eikä se jättänyt minua rauhaan. Kaikki muut evankelistat tyytyivät yhteen aasiin, mutta Matteuksella niitä on kaksi, ja hän vieläpä alkutekstin mukaan istuutui niiden päälle, siis molempien päälle. Miksi ihmeessä hän näin kirjoittaa?
Me tiedämme, että hän halusi osoittaa, että kaikki Vanhan testamentin ennustukset toteutuivat Jeesuksessa, ja niin hän tässäkin antaa ymmärtää, että juuri näin oli edeltä ennustettu, että juuri tässä kahdella aasilla ratsastettaessa kirjoitukset täyttyivät.
Ensin ajattelin, että hän oli ymmärtänyt väärin juutalaisen kirjallisuuden tavan käyttää toistoa (parallelismus membrorum). Siinä sama asia toistetaan toisin sanoin. Mutta siitä ei tässä olekaan kyse, vaan hänellä on mielessään jotakin paljon syvällisempää. Hän on omien sanojensakin mukaan käyttänyt Sakarjan kirjan 9:n luvun jaetta:
”Iloitse suuresti, tytär Siion, riemuitse, tytär Jerusalem, sillä sinun kuninkaasi tulee sinulle! Vanhurskas ja auttaja hän on, on nöyrä ja ratsastaa aasilla, aasintamman varsalla” (9:9).
Jos hän olisi käyttänyt vain tätä kohtaa, johon hän itse viittaa, silloin olisi lopputuloksena ollut kaksi urospuolista aasia. Matteuksen kertomuksessa on kuitenkin selvästi tamma ja tämän varsa. Herra tarvitsee niitä molempia. Hän on tietoisesti kertonut juuri näin. Palaan tähän myöhemmin. Nyt vain pieni katsaus niihin Vanhan testamentin kohtiin, joita hänellä on ollut mielessään, ja jonka vuoksi hän päätyi kahteen aasiin.
1.Moos. 49:10-11 ssä on mielenkiintoinen jae, jossa puhutaan siitä, kuinka Messias tulee Juudan suvusta, ja sitten tuosta messiaasta voidaan taas lukea samalla tavoin kuin Sakarian kirjasta, toistoa siinäkin meidän mielestämme väärin tulkiten, että hänellä olisi ollut kaksi aasia. Siellä sanotaan:
”10 Ei siirry valtikka pois Juudalta eikä hallitsijansauva hänen polviensa välistä, kunnes tulee hän, jonka se on ja jota kansat tottelevat. 11 Hän sitoo aasinsa viinipuuhun, viiniköynnökseen aasinsa varsan; hän huuhtoo vaatteensa viinissä; viittansa rypäleen veressä.”
Kun Jumala Midianin maassa ilmoitti Moosekselle, että nyt olisi turvallista palata Egyptiin, kun kaikki, jotka tavoittelivat hänen henkeään, olivat kuolleet, hän otti vaimonsa ja lapsensa ja pani heidät aasin selkään, Septuagintassa (LXX, VT:n vanhin käännös, joka on kreikaksi) aasit ovat monikossa (2.Moos.4:19-20).
Ehkä seuraava kertomus on kuitenkin aivan se tärkein, kun mietitään, miksi Jeesuksella oli Matteuksen mukaan juuri kaksi aasia. Kun Daavid pakeni poikaansa Absalomia, hänelle tuotiin nimenomaan kaksi aasia täyteen lastattuina ruokaa ja juomaa pakomatkaa varten. Jeesus on Daavidin poika, joten se mitä Daavidille tapahtui, on esikuvallista myös sille mitä Jeesukselle tulisi tapahtumaan. Näin luemme 2. Samuelinkirjasta:
”Kun Daavid oli kulkenut vähän matkaa vuoren laelta, tuli häntä vastaan Siiba, Mefibosetin palvelija, mukanaan satuloitu aasipari, jonka selässä oli kaksisataa leipää, sata rusinakakkua, sata hedelmää ja leili viiniä. 2 Niin kuningas sanoi Siiballe: ”Mitä sinä näillä teet?” Siiba vastasi: ”Aasit ovat kuninkaan perheelle ratsastettaviksi, leipä ja hedelmät palvelijoille syötäviksi ja viini uupuneiden juotavaksi erämaassa” (2 Sam 16:1-4).
Paetessaan poikaansa Absalomia, kuningas Daavid oli ahdistuksessa ja poistumassa kaupungista suunnilleen samoilla seuduin kuin Jeesus nyt oli sinne saapuessaan, kärsimystiensä alussa. Daavidille tuotiin kaksi aasia ruoalla ja juomalla täyteen lastattuina, ja ne olivat hänelle ratsastamista varten. Samassa paikassa Jeesukselle tuotiin kasi aasia ratsuiksi. Niitä oli siis Matteuksen mukaan oltava kaksi, jotta kirjoitukset saattoivat toteutua. Jesushan oli hänelle ilmiselvästi Daavidin Poika, luvattu Messias.
Lupasin puhua myös siitä, miksi Matteuksen kertomuksessa on aasintamma ja sen varsa. Kaupunkikulttuuriin tottuneina meidän on ehkä vaikeaa nähdä sitä selvää symboliikkaa, joka tähän sisältyy. Jeesuksen ratsastaessa niillä molemmilla, ne kannattelevat häntä hänen kuninkuudessaan ja messiaanisuudessaan.
Äiti ja lapsi. Olen puhunut tästä ennenkin siinä yhteydessä, kun Jeesus ristillä puhuu opetuslapselleen, jota hän rakastaa. Siinä olemme me kaikki pakanakristityt, ja siinä on myös tuo äiti, mutta kuka on tuo äiti? – ei ole vaikeaa ymmärtää, että äiti, josta olemme irtautuneet, on juutalaisuus.
Matteuksessa äiti ja lapsi, juutalaisuus ja me pakanakristityt olimme vielä yhdessä tätä evankeliumia vuoden 70 vaiheilla kirjoitettaessa, mutta Johanneksen evankeliumin kirjoitushetkellä oli jo syytä sanoa, että meidän tulisi pitää toinen toisistamme huolta, sillä se ei Jerusalemin hävityksen jälkeen ollut enää niin itsestään selvää.
Matteus haluaa siis sanoa, että äiti ja lapsi vievät yhdessä Jeesuksen, Messias-kuninkaan, sanomaa eteenpäin. Hän ratsastaa molemmilla aaseilla. Siinä on uutta ja vanhaa, ja nämä kaksi täydentävät toisiaan. Hän viittaa mahdollisesti itseensä, kun sanoo toisessa kohdin, että uuden liiton opetuslapsi tuo esiin uutta ja vanhaa. Ja hän sanoi heille: ”Niin on jokainen kirjanoppinut, joka on tullut taivasten valtakunnan opetuslapseksi, perheenisännän kaltainen, joka tuo aarrekammiostaan esille uutta ja vanhaa” (Mt.13:52). Molempia tarvitaan, jotta ymmärrämme mikä rikkaus Jeesuksessa on.
Ikävä kyllä jotakin hyvin ikävää on tapahtunut. Kun juutalaiset nousivat kapinaan, Roomaa vastaan, ja kun Jerusalem sitten hävitettiin, me pakanakristityt kielsimme äitimme, syytimme heitä Jeesuksen surmaamisesta, vaikka hänet tapettiin poliittisin perustein. Olemme halunneet olla hyvää pataa roomalaisten kanssa, ja siten uhranneet äitimme.
Siitä lähtien, joidenkin mukaan se tapahtui vuoden 88 jKr. tienoilla, olemme yrittäneet yksin kuljettaa Jeesusta kansoille, mutta eihän se ole onnistunut, kun me emme ymmärrä edes omaa Uutta testamenttiamme, juutalaisen äitimme kirjoittamaa kirjaa, vaan olemme ottaneet sen liian kirjaimellisesti ja tuottaneet häpeää Jeesuksellemme.
Olisi jo korkea aika katua syvästi petostamme, pyytää anteeksi kaikkea juutalaisvastaisuuttamme ja palata äitimme luo, takaisin juutalaisille juurillemme.
Jeesus on kuninkaamme. Se on hyvä alku kirkkovuodellemme. Ei vaieta, vaan kerrotaan hänestä. Hän ei tuo rauhaa sotimalla ja taistelemalla, vaan saattamalla oikeuden voimaan. Hänen huulillaan olisi ollut sanonta: ”Jos ei ole oikeudenmukaisuutta, ei ole myöskään rauhaa.”