Julkisuuden henkilöt ovat päättäjien, tiedotusvälineiden ja kansankin tarkassa ”syynissä”. Tarkastelu koskee menneitä tapahtumia, nykyistä toimintaa ja elämää sekä tulevaisuudensuunnitelmia. Heistä saatetaan lausua totuudenmukaisia, mutta myös valheellisia päätelmiä. Näiden päätelmien tuloksena saatetaan lyödä henkilön otsaan leima, joka voi vaikuttaa hänen mahdollisuuksiinsa tulevaisuudessa.
Jeesuskin oli aikansa julkinen henkilö. Hänestä kiisteltiin joskus hyvinkin ankarasti. Toiset pitivät häntä hyväntekijänä, toiset taas kansanvillitsijänä tai muuten epätoivottuna henkilönä. Monet suunnittelivat jopa hänen surmaamistaan, missä lopulta onnistuttiinkin, miehittäjien esivallan avulla. Hänestä oli erilaisia mielipiteitä, joista päivän evankeliumissa on muutamia. Tekstikatkelma asettuu Matteuksen evankeliumikirjassa kahden Jeesuksen opetuksen väliin. Ensimmäisessä Jeesus varoittaa eksyttävistä opetuksista. Toisessa Jeesus puhuu omasta, lähestyvästä kuolemastaan.
Jeesus on Raamatun keskeisin henkilö. Hänestä opetetaan tosin myös kristinuskon ulkopuolella, mutta vain profeettana, hyveiden opettajana tai muuten jalona, esikuvallisena ihmisenä, pyhänä miehenä. Mutta vain kristityt tunnustavat hänet Jumalan Pojaksi, joka syntyi ihmiseksi, ristiinnaulittiin ihmisten syntien sovittamiseksi, nousi kuolleista, astui ylös taivaaseen ja on kerran tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita. Vain hän on vastannut ja vastaa ihmisen perimmäisiin kysymyksiin. Mutta epäuskoisille erityisesti risti on pahennus tai hullutus.
Jumala oli puhunut Jeesuksesta Israelin kansalle jo profeettojen kautta, jo ennen Jeesuksen syntymistä ihmiseksi. Mutta vain osa kansasta uskoi nuo Jumalan lupaukset ja odotti Messiaan kerran syntyvän maan päälle. Kun sitten Jeesus syntyi ihmiseksi ja eli maan päällä, opetti, teki ihmeitä, kärsi, kuoli, nousi kuolleista ja astui ylös taivaaseen, monet eivät kuitenkaan tunnustaneet häntä Jumalan Pojaksi. He eivät yhdistäneet ennustuksia Messiaasta Jeesus Nasaretilaiseen. Jeesuksen eläessä maan päällä kuka tahansa saattoi nähdä hänet ihmisenä. Mutta nuo silminnäkijätkin tarvitsivat uskoa. Sillä vain uskon silmin voitiin nähdä ja tunnustaa, että Jeesus Nasaretilainen on ennustettu Messias, Kristus, Jumalan Poika. Tässä oli myös Pietarin uskontunnustus. Mutta kuten Jeesus totesi Pietarille, usko on Jumalan lahjaa ja työtä meissä.
Nämä Jeesuksen kaksi luontoa, jumaluus ja ihmisyys, ovat kristillisen uskonopin keskeisintä ydintä. Jeesuksen piti olla ihminen, koska hänen tehtävänään oli sovittaa ihmisruumiissa ihmisen synnit: ”Itse, omassa ruumiissaan, hän ”kantoi meidän syntimme” ristinpuulle, jotta me kuolisimme pois synneistä ja eläisimme vanhurskaudelle” (1.Piet. 2:24). Tässä 1. Pietarin kirjeen jakeessa on viittaus Jesajan ennustukseen, jonka täyttymyksenä on Jeesuksen kärsimys ja sovituskuolema ristillä. Jesaja nimittäin kirjoitti: ”Herra pani meidän kaikkien syntivelan hänen kannettavakseen” (Jes. 53:6).
Ihmisen luontainen lisääntyminen tuottaa syntiinlankeemuksen seurauksena jatkuvasti samaa, synnin turmelemaa ihmissukua: ”Syntinen olin jo syntyessäni, synnin alaiseksi olen siinnyt äitini kohtuun” (Ps. 51:7). Mutta sovitusuhrin piti olla puhdas. Vain Pyhästä Hengestä siinnyt Jumalan Poika täyttää tämän vaatimuksen. Jeesuksen jumaluudesta on Raamatussa myös suoria todistuksia. Jeesus sanoo: ”Minä ja Isä olemme yhtä” (Joh.10:30).
Vaarallisimmat Jeesusta koskevat harhaopit torjuvatkin joko hänen jumaluutensa tai ihmisyytensä. Uskontunnustusten eräs tehtävä onkin taistella harhaoppeja vastaan raamatullisen tiivistelmän avulla. Jeesuksen kaksi luontoa on välttämätön ja keskeinen totuus, joka on oltava sisäänrakennettuna kaikkeen julistukseen ja opetukseen. Apostolien päivän evankeliumi käsittelee luonnollisesti myös lähetystyötä. Tekstissämme on kirkko-läheinen näkökulma.
Ensiksi kysymys perustasta, jolle rakennamme Kristuksen kirkkoa, maailmanlaajaa kristillistä uskonyhteisöä. Päivän evankeliumia on joskus tulkittu Pietarin roolia korostaen. Pietari näyttäytyy apostolien edusmiehenä, jopa johtajana. Hänen nimensä tulee Uuden testamentin alkukielen sanasta Petros, joka on läheistä sukua kalliota tarkoittavalle sanalle petra. Pietari, syntinen ihminen, vaikkakin armahdettu, ei kuitenkaan ole se kallio, jolle Jeesus rakentaa kirkkonsa. Tuo järkähtämätön kallio on Jeesus itse: ”Perustus on jo laskettu, ja se on Jeesus Kristus. Muuta perustusta ei kukaan voi laskea” (1. Kor. 3:11). Kuten kuulimme päivän epistolasta, tuo perustus – tai kulmakivi – on tänäänkin löydettävissä Raamatun pyhistä kirjoituksista, apostolien ja profeettojen meille välittämästä Jumalan sanasta.
Jumalan sana on kuin kaksiteräinen miekka, jonka terät ovat laki ja evankeliumi. Laki ilmoittaa, mitä Jumala vaatii. Koska emme kuitenkaan kykene noudattamaan lain käskyjä, niille jää tehtäväksi paljastaa rikkomuksemme. Evankeliumi puolestaan todistaa Kristuksesta ja tuo meille armon. Laki on avain, joka sitoo. Evankeliumi puolestaan päästää vapaaksi, avaa sen, minkä laki on sitonut tai sulkenut. ”Näin sanoo Pyhä ja Tosi, Daavidin avaimen haltija, hän, jonka avaamaa ovea ei kukaan sulje, hän, jonka sulkemaa ovea ei kukaan avaa” (Ilm. 3:7).
Mutta mikä on ovi? Jeesus sanoo: ”Minä olen portti. Se, joka tulee sisään minun kauttani, pelastuu. Hän voi vapaasti tulla ja mennä, ja hän löytää laitumen” (Joh. 10:9). Ristinmuotoisesta Jeesus-ovesta saamme uskoen mennä Jumalan valtakuntaan, saada synnit anteeksi ja elää Jumalan tahdon mukaista elämää. Kristus-oven kautta lähdemme myös ulos maailmaan viemään hyvää sanomaa lähelle ja kauas ja palvelemaan kaikkia Kristuksen rakkaudella.
Ymmärrämme oven avauksen. Mutta miksi se pitää sulkea – tai kuten päivän evankeliumissa, miksi meidät pitää sitoa? Omassa varassa, omin töin tai ansioin, ei voi päästä Jumalan valtakuntaan. Lain avain sulkee oven, paljastaen meidät syntisiksi, synnin sitomiksi, armoa tarvitseviksi. Vasta evankeliumin avain sen sitten avaa, päästäen meidät synnistä.
Taivasten valtakunnan avaimia käytetään kaikessa julistuksessa ja opetuksessa koolla olevan seurakunnan kuullen, mutta erityisesti myös yksityisessä ripissä. Jeesus on voittanut synnin vallan, ja uskon myötä olemme tästä voitosta osallisia – nyt saaden synnit anteeksi ja eläen uutta elämää jo nyt. Taivaassa synti on kokonaan poissa, ikuisesti. Sillä ”Kansa, joka siellä asuu, on saanut syntinsä anteeksi” (Jes. 33:24).
Myös hauta on eräänlainen vankila, josta tarvitsemme vapautusta. Mutta Jeesus on jo noussut kuolleista ja voittanut myös kuoleman vallan. Hän sanoo: ”Minä olin kuollut, mutta nyt minä elän, elän aina ja ikuisesti. Minulla on kuoleman ja tuonelan avaimet” (Ilm. 1:17-18). ”Jokaisen ihmisen osana on kerran kuolla ja sitten joutua tuomiolle” (Hepr. 9:27). Mutta tämän maailman viimeisenä päivänä Jeesus avaa meidänkin hautamme ja vie uskossa poisnukkuneet ja hänen tullessaan elossa olevat uskovat taivaan Isän kirkkauteen. Siksi meitä kutsutaan nytkin kuulemaan ja uskomaan Jeesuksen lupaus: ”Ole turvallisella mielellä, sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi” (Matt.9:2, KR38). Jääkää Herran rauhaan. Kristuksen rauha sydämissämme, nousemme tunnustamaan kristillisen uskomme: