Päivän evankeliumissa on puhetta Jumalan valtakunnasta. Mikä tahansa valtakunta tässä maailmassa muodostuu alueesta ja kansasta rajojen sisällä. Joku tai jotkut pitävät valtaa. Valtakunnalla on oikeus päättää omista asioistaan. Näinollen valtakunta on sukua valtiolle.
Hallinto ja johtaminen ovat Jumalan hyvää maailmanjärjestystä. ”Eihän ole esivaltaa, joka ei olisi Jumalalta peräisin, häneltä ovat vallankäyttäjät saaneet valtuutensa” (Room. 13:1). Tässä syntiinlankeemuksen maailmassa voidaan kaikkea hyvää kuitenkin käyttää myös väärin: Valta voi sokaista vallanpitäjän. Suotta ei Paavali kehota rukoilemaan esivallan ja vallanpitäjien puolesta.
Vallanhimon seurauksia ovat ihmisten kärsimykset ja laittomat aluevalloitukset. Jeesus ennusti: ”Kansa nousee kansaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan” (Matt. 24:7). Mutta sotien, mellakoiden ja kansan hengellisen rappion myötä mahtavatkin valtakunnat ovat saattaneet hajota.
Valtakunnan turvallisuuteen joudutaan kiinnittämään yhä enemmän huomiota. Rajoilla on oma tehtävänsä rikollisuuden torjunnassa. Toisaalta kaipaamme yhteyttä yli rajojen. Yritykset luoda maailmanlaajaa yhteisöä ovat kuitenkin jääneet enemmän tai vähemmän vajaiksi. Ihminen voi käyttää aikaansaamaansa yhteyttä myös yhteiseen pahaan.
Tuhoava toiminta ja luonnonmullistukset merkitsevät kutsua auttamaan. Ne ovat peilejä ihmisen pahuudesta ja muistutuksia siitä, että kerran tämä ”vanha maailma” katoaa. Meidän tehtävämme ei ole jäädä kauhistelemaan, vaan olla valmiina kohtaamaan maailmanloppu, tulisi se milloin tahansa. Mutta voihan henkilökohtainen aika päättyä ja on tähän mennessä päättynyt kuolemankin kautta.
Aikojen lopulla Jeesus tulee toisen kerran maan päälle – mutta ei enää kärsimykseen, puutteeseen ja heikkouteen suostuneena, vaan kunniassa ja kirkkaudessa. Toisen adventtisunnuntain sanoma on Jeesuksen toisen tulemisen odotus. Hän tulee tuomitsemaan eläviä ja kuolleita. Kuinka me syntiinlangenneen ihmissuvun jäsenet voisimme välttää tuomion? Lohdullinen näköala on se, että tuomio voi olla myös armahdus. Näin on meitä rakastavan Jumalan tahto.
Viimeisenä päivänä tämän vanhan maailman tilalle luodaan uusi, täydellinen, ikuisesti pysyvä Jumalan valtakunta. Ketkä sinne pääsevät? Paavali kirjoittaa: ”Sen sanon, veljet, ettei liha ja veri voi saada omakseen Jumalan valtakuntaa ja ettei katoava voi saada omakseen katoamattomuutta” (1. Kor. 15:50). Jumalan valtakunnan saavat osakseen ne, jotka lähtevät tästä ajasta uskoen. ”Kansa, joka siellä asuu, on saanut syntinsä anteeksi” (Jes. 33:24). Jeesukseen uskovan odotusta sävyttää turvallinen luottamus ja toivo.
Usko on silmille näkymätön asia. Vielä, kun elämme tässä ajassa, meitä kutsutaan turvautumaan ristiinnaulittuun, ylösnousseeseen syntisten Vapahtajaan. Silloin Jumalan valtakunta on ennakoivasti läsnä jo tässä ajassa.
Johannes Kastaja ennusti: ”Aika on täyttynyt, Jumalan valtakunta on tullut lähelle. Kääntykää ja uskokaa hyvä sanoma!” (Mark. 1:15). Johannes viittasi Jeesukseen. Kun sitten Jeesus aloitti julkisen toimintansa maan päällä, hän itse julisti Jumalan valtakuntaa monin vertauksin. Hänen voimalliset tekonsa olivat merkkejä Jumalan valtakunnan tulemisesta. Näistä olivat profeetat jo kauan ennustaneet. Kansa odotti kuningasta, Messiasta. Monet odottivat, että Messias olisi tavallista vahvempi hallitsija ja toisi maahan rauhan. Kuitenkin jo joulun profetiassa sanotaan: ”Suuri on hänen valtansa, ja rauha on loputon Daavidin valtaistuimella ja hänen valtakunnassaan” (Jes. 9:6). Jeesus Nasaretilainen on Messias, Kristus, Jumalan Poika. Hän on Jumalan valtakunnan kuningas, joka hallitsee armolla. Hänen rauhansa ei rajoitu vain tähän maailmaan.
Luonnollisesti myös Jumalan valtakunnan tulemisen ajankohta kiinnosti ja kiinnostaa vieläkin. Mutta Jeesus ei vastannut juuri tuohon kysymykseen. ”Sitä päivää ja hetkeä ei tiedä kukaan, eivät taivaan enkelit eikä edes Poika, sen tietää vain Isä” (Matt. 24:36). Tärkeää on vain, että jo tässä ajassa Jumalan valtakunta tulee – näkymättömällä tavalla, sinne, minne Jeesuskin. Hän on tänäänkin keskellämme sanan ja ehtoollisen kautta. Ei häntä tarvitse lähteä mistään kaukaa etsimään. Ja kun uskomme, Jumalan valtakunta on sisäisesti meissä, sillä uskon kautta, Pyhässä Hengessä, Jeesus asuu sydämessä. Näin käy toteen sana: ”Jumalan valtakunta ei ole syömistä eikä juomista, vaan vanhurskautta, rauhaa ja iloa, jotka Pyhä Henki antaa” (Room. 14:17). Jumalan valtakunnan näkymätön raja kulkee sydämestä sydämeen. Mutta uskon hedelmissä Jumalan valtakunta saa myös havaittavia ilmauksia.
Päivän evankeliumissa Jeesus varoittaa myös vääristä Jumalan valtakunnan lähettiläistä: ”Vääriä messiaita ja vääriä profeettoja ilmaantuu, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että he johtavat, jos mahdollista, valitutkin harhaan” (Matt. 24:24). Mutta missä ristin sanoma on tarjolla, siellä voidaan saada synnit anteeksi. Ja missä syntien anteeksiantamus on, siellä on läsnä myös iankaikkinen elämä – tässä ja nyt toivossa ja kerran, ikuisesti taivaassa.
Jumalan valtakunta on taivasten valtakunta. Uskon myötä saamme jo aavistuksen taivaan ihanuudesta. Tätä me kaipaamme, ennen kaikkea rauhaa, tässä melskeisessä maailmassa. Kiinnittäkäämme kuitenkin sydämemme Jeesukseen, Rauhanruhtinaaseen. Uskovinakin olemme vielä perisynnin alaisia. Yleinen ylösnousemus ei ole vielä tapahtunut. Ettei synti saisi meitä uudestaan valtaansa, meitä kutsutaan katumaan syntejä ja uskomaan Jumalan lupaus anteeksiannosta, Jeesuksen ristinkuoleman tähden. Uskon myötä elämme Jumalan valtakunnassa, hänen tahtonsa mukaan, perille pääsyn toivossa.
Niin kauan kuin elämme tässä ajassa, saamme käydä armonistuimen eteen. Jeesus ei ole vielä tuomarinistuimella. Ristiinnaulittu Jeesus on annettu meille armon valtaistuimeksi. Ristiltä meille vakuutetaan: ”Älä pelkää. Minä olen lunastanut sinut. Minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun” (Jes. 43:1). ”Vaikka vuoret järkkyisivät ja kukkulat horjuisivat, minun rakkauteni sinuun ei järky eikä minun rauhanliittoni horju, sanoo Herra, sinun armahtajasi” (Jes. 54:10).
Kun Jumalan valtakunta tulee lopullisessa täyteydessään, sillä hetkellä ei jää kenellekään epäselvyyttä. ”Sillä niin kuin salama leimahtaa idässä ja valaisee taivaan länteen asti, niin on oleva Ihmisen Pojan tulo” (Matt. 24:27). Mutta tätä odottaessamme olkoon rukouksemme tänäänkin: ”Tulkoon sinun valtakuntasi!” (Matt.6:10). Kuten Luther selittää, ”Jumalan valtakunta tulee kyllä itsestäänkin, ilman rukoustamme, mutta me pyydämme tässä rukouksessa, että se tulisi meidänkin luoksemme” (Vähä Katekismus). Jumalan valtakunnan arvosta kaikkeen muuhun verrattuna veisaa Luther taisteluvirressään: ”Jos veis he henkemme, osamme, onnemme, ne heidän olkohon, vaan meidän iät on Jumalan valtakunta” (Virsi 170:4).