Koko maailman autuus

Helmikuussa päivä kirkas

Loistaa Luojan aurinko

Mieleemme näin toivon tuottaa

Valo nostaa mielemme

Ylistykseen kielemme

Herran sana kansat voittaa

Uusi aika meille koittaa

Sanoma kun kaikkialle

Kaikuu kautta maailman.

Kuvassa rakas vaimoni lepotauolla lumen luonnin lomassa kotimme pihalla pari vuotta sitten talvella eräänä päivänä.

Keväinen aurinko loistaa kaikille ihmisille yhtä kirkkaana. Jumalan antama valo ei tunne rajoituksia. Koko luonto saa saman osuuden lämmöstä, jokaisen kasvoille säteiden sulo suo saman hyväilynsä.

Erot ovat meidän ihmisten luomia. Luokittelemme, panemme lokeroihin, ryhmittelemme kanssaeläjiämme. Toisia nimitellään hyviksi, toisia huonommiksi. Jotkut saavat pahan leiman, muutamia taas kunnon kansalaisen arvostuksen. Jumalan hyvyys ei tee erotusta meidän tapamme mukaan. Hän on luonut meidät aivan jokaisen. Siinä ei ole pienintäkään eroa. Yksi ja sama Jumala on meidät kaikki tehnyt, ja tarkoituksena on, että me kaikki elämmme hänen yhteydessään, yhdessä toinen toisemme kanssa häntä ylistäen ja luomisestamme kiittäen.

Jumala on yksi.

Intiassa kristittyen keskuudessa hyvin rakas sana on sana ”kaikki”. Koska maassa on vanhastaan ollut hyvin eriarvoinen yhteiskunta kastilaitoksen tähden, niin kristinuskon sanoma kaikkien ihmisten tasa-arvoisuudesta on heille erittäin rakas.

Laskiaissunnuntain toisessa lukukappaleessa eli epistolassa myös käytetään kaikki -sanaa. Siinäkin se kertoo suloisen sanoman.

Jeesus on kärsinyt ristin kuoleman koko maailman syntien sovittamiseksi. Tämä tarkoittaa, että hän on koko maailman autuus. Hänen sovintotyöstään riittää kaikille. Siksi kaikkia ihmisiä kaikkialla, kaikista kansoista, kaikista kielistä ja kaikista ryhmistä kutsutaan hänen yhteyteensä.

ja yksi on välittäjä Jumalan ja ihmisten välillä,
      ihminen Kristus Jeesus.
      Hän antoi itsensä lunnaiksi kaikkien puolesta,

Koska Vapahtajamme on yksi, niin siksi myös hänen sovintotyönsä on yksi, yksi on myös kaste, jossa meidät otetaan hänen yhteyteensä ja yksi on myös uskomme, kun yhdessä kristikunnassa kiitämme ja ylistämme Kolmiyhteistä Jumalaa, Isää ja Poikaa ja Pyhää Henkeä, yhtä Jumalaa kolmessa persoonassa.

SUNNUNTAI 11.2.2024

Laskiaissunnuntai (Esto mihi)

Jumalan rakkauden uhritie

Toinen lukukappale eli epistola

Ensimmäisestä kirjeestä Timoteukselle, luvusta 2

Jumala tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden.
      Jumala on yksi,
      ja yksi on välittäjä Jumalan ja ihmisten välillä,
      ihminen Kristus Jeesus.
      Hän antoi itsensä lunnaiksi kaikkien puolesta,
      todistukseksi Jumalan tarkoituksesta,
      kun oikea aika oli tullut.

1. Tim. 2:4–6

11 KOMMENTIT

  1. Laskiaisen eli Esto mihi sunnuntain aihetta esitellään ja tekstit näytetään täällä

    https://www.kirkkovuosikalenteri.fi/kalenteripaiva/sunnuntai-11-2-2024/

    1. Timoteuskirjeen 2. luku on luettavissa vuosien 2020 , 1992 ja 1938 käännöksinä täällä

    https://www.raamattu.fi/raamattu/UT2020,KR92,KR38/1TI.2

    Tästä voi edelleen mennä muihinkin käännöksiin ( osa näistä on maksumuurin takana tai Pipliaseuran alueseurojen jäsenille)

  2. Kevättalven kirkkaan helmikuiset päivät tuovat mieleeni kaksikin asiaa

    1) Aikoinaan nuorena lukiolaisena luin Eeli Hakalan teoksia erään talven helmikuussa. Noiden kirjojen kirkas evankeliumi sai kaikupohjakseen kirkkaan helmikuisen päivän heijastuksen hohtavista hangista.
    Oli upea lukuelämys.

    2) Jeesus puhuu siitä, ettei Jumala ole puolueellinen, vaan pyrkii pelastamaan jokaisen ihmisen ilman mitään erotusta seuraavin sanoin:

    Matteuksen evankeliumi:

    5:45 että olisitte Isänne lapsia, joka on taivaissa; sillä hän antaa aurinkonsa koittaa niin pahoille kuin hyvillekin, ja antaa sataa niin väärille kuin vanhurskaillekin.

  3. Kiitos blogista.

    Koko maailma on autuas Kristuksessa. Kristuksen ulkopuolella autuutta ei ole.

    ”Sillä siksi me vaivaa näemme ja kilvoittelemme, että olemme panneet toivomme elävään Jumalaan, joka on kaikkien ihmisten vapahtaja, varsinkin uskovien.” (1.Tim. 4:10)

    Koska Kristus on kaikkien ihmisten Vapahtaja, niin hän on myös minun Vapahtajani. Saan rohkeasti luottaa häneen. Hänen varassa uskallan elää ja kuolla.

  4. Tänään 6.2. 2024 vietetään

    Saamelaisten kansallispäivää

    Tässä on muutamia osoitteita saamelaisten raamatunkäännöksiin ja kirkollisiin sivuihin. Raamatunkäännöksissä viitataan tämän blogin tekstiin 1. Tim. 2. lukuun.

    Suomen Pipliaseuran ylläpitämä sivusto

    Raamattu.fi

    Pohjoissaameksi ( 1.Tim. 2. luku ei ollut saatavilla, panen 1.Joh.1. luvun)

    https://www.raamattu.fi/raamattu/Biibbal/1JN.1

    Ruotsin Pipliaseuran sivustolla

    Pohjoissaameksi

    https://www.bibeln.se/bibel/NS2019/1TI.2

    Norjan Pipliaseuralla on Raamattua kahdella, tulossa kolmellakin saamen kielellä omilla sivuillaan

    Pohjoissaameksi

    https://bibel.no/nettbibelen//les/sme-2019/1TI/1TI.2

    Eteläsaameksi

    https://bibel.no/nettbibelen//les/sma-2018/1TI/1TI.2

    Luleån saameksi käännös julkaistaan keväällä 2024

    Oulun hiippakunnan saamelaistyö

    https://www.oulunhiippakunta.fi/hiippakunnan-toiminta/

    Kirkon saamelaistyön nettisivu

    https://evl.fi/plus/seurakuntaelama/saamelaistyo/

  5. Maanantaina 19.2.2024 pidettiin Sotainvalidien Veljesliiton Someron osaston kokous. Päätimme lakkauttaa osastomme ja jatkaa toimintaamme piirin Somerolla toimivana jaostona. Koska viime vuonna viimeinen sotainvalidimme kuoli 101 vuotiaana, niin tämä päätös oli tarpeen tehdä. Jäljellä olevat sotainvalidien lesket ja me tukijäsenet siirrymme Sotainvalidien Veljesliiton Kanta-Hämeen piirin henkilöjäseniksi.

    Pitämässäni hartauspuheessa käytin hyväkseni tässä blogissani kirjoittamaani tekstiä.

Matias Roto
Matias Rotohttp://www.roto.nu
Eläkkeellä oleva rovasti. Entinen Kamerunin lähetti. Vuoden somerolainen 2012. Kepun Varsinais-Suomen piirin kirkollisasiain toimikunnan puheenjohtaja. Puoliso prinsessa Colette on Someron seurakunnan kirkkovaltuutettu. Fb Tauno Matias Roto Puh 040 - 356 06 25