Sukulaiset piispa ja ”suntio” Kalliala tapasivat

kalliala_k_a

Turun piispa Kaarlo Kalliala kertoo usein joutuneensa vastaamaan kysymykseen, ovatko hän ja näyttelija Aake Kalliala keskenään sukua. Vastaus on, että ovat – joskaan eivät kovin läheistä. Kaarlo Kalliala kertoo, että he ovat keskenään viidennen polven serkuksia. Sukulaismiehet kohtasivat toisensa ensimmäistä kertaa sattumalta hotellin aulassa Rovaniemellä piispainkokouksen tauolla pari päivää sitten.

Piispan ja näyttelijän urien kirkollisen leikkauspisteen voisi ajatella koskevan TV1:n suosittua Kotikatua, jossa Aake Kalliala näyttelee eläkkeelle jäänyttä suntiota Mauri Alhoa.

– Ei tullut siitä aiheesta juttua. Olen nähnyt ehkä yhden jakson Kotikatua elämässäni. Sama koskee Salkkareita, piispa Kalliala pahoittelee aukkoja kulttuurintuntemuksessaan.

Piispa Kalliala piti omalta puoleltaan yllättävänä, että vastavuoroisesti myös näyttelijä Kalliala tunnisti hänet ja tiesi heidän olevan keskenään sukua. Aake Kalliala kertoo selityksenä panneensa merkille Turun piispanvaalin yhteydessä tutun sukunimen ja seuranneensa sen jälkeen satunnaisesti piispan tekemisiä.

– Olimme tulossa Enontekiöltä kuvausmatkalta. Huomasin siinä koko joukon piispoja, joukossa myös sukulaismies. Minä ojensin käteni ja sanoin, että Kalliala. – Kalliala, kuului vastatervehdys, Aake Kalliala muistelee tapaamista.

Tiedotuspäällikkö Iiris Kivimäen taskusta kaivettiin kamera ja hetki ikuistui pikseleiksi.
Molemmat kertovat selvitelleensä sukunsa historiaa. Kallialan-Bergrothin suku on vanhaa pappissukua. Aake Kalliala kertoo, että vasta hänen oma isänsä teki perinteeseen poikkeaman.

– Hyvä kun tavattiin. Nyt tiedän että Turussa kun olen niin täytynee poiketa, Aake Kalliala tuumii.

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliMinisteriön virkamiestä esitetään Espoon yhtymän hallintojohtajaksi
Seuraava artikkeliVäitös: Naispappeuskiistat ovat taistelua identiteetistä

Ei näytettäviä viestejä