Saara Kinnunen ei usko salaisuuksien kantamiseen avioliitossa. Vaikka pettämisestä kertominen on katastrofi, on salaisuuden paljastuminen kaksinkertainen onnettomuus.
– Tosiasia on se, että suurin osa uskottomuuksista paljastuu. Se on paljon isompi onnettomuus kuin asian kertominen. Kertomisessa on jo pyrkimys rehellisyyteen ja yhteyteen. Ne ovat asioita, jotka antavat paremmat mahdollisuudet selvitä kriisistä, sanoo Kinnunen.
Kinnusen mielestä asetelma, jossa ihminen ajattelee, että kantaa itse omantunnon taakkansa, ei toimi.
– Salaisuuden kantaminen on aina välissä, vaikka petetty ei tiedä tai osaa antaa sille nimeä.
Toisen elämään perustavanlaatuisesti vaikuttavan tiedon salaamisessa pätee pelon logiikka. Uskottomuus on katastrofaalinen uutinen. Salaamisen taustalla saattaa olla myös aivan aito suojelemisen halu.
– Normaali vahva parisuhde kestää myös pettämisen tunnustamisen. Monet asiakkaat ovat sanoneet, että suhde on voinut jatkua entistä vahvempana kertomisen jälkeen, vaikka pettäminen romuttaakin luottamuksen siihen voiko sama tapahtua toistekin, sanoo Kinnunen.
Jotkut asiat kuuluvat Saara Kinnusen mukaan ihmisen ja Jumalan välille.
– Emme me ole ihmisinä niin täydellisen kypsiä, etteikö meille tulisi harha-ajatuksia tai ihastuksia, jotka eivät johda tekoihin. Nämä ovat sellaisia, joita meidän pitää itse itsemme kanssa työstää siinä jokapäiväisessä parannuksenteossa, jossa pyydetään päivän tekoja anteeksi, sanoo Kinnunen.
Pitääkö pettämisestä sitten kertoa?
– Tavoitteena on, että puolisoiden välillä ei pidetä mitään salaisuuksia. Ainoa poikkeus on, jos toinen on vahvaan mustasukkaisuuteen taipuvainen ja hauras luonne. Silloin syyllisyys ja taakka pettämisestä on kannettava itse, sanoo Kinnunen.
Lue myös: Pitääkö pettämisestä kertoa?
Ilmoita asiavirheestä