Jossain vaiheessa ihmiskunta oivalsi tehneensä väärin Luojaansa kohtaan ja koki tarvetta katumukseen.
– Mekin haluamme katua, sanoivat kasvit.
– Ei teidän tarvitse ihmisten pahoja ja tyhmiä tekoja katua, Jumala sanoi.
– Mutta me haluamme.
– Miksi?
– Olemme osa luomakuntaa ja katumus koskee myös meitä, kasvit inttivät.
– Hyvä on, kauniisti ajateltu, sanoi Jumala.
Erityisen innokkaita katujia olivat metsien vaatimattomat varpukasvit. Ja niille Jumala antoi violetin värin katumuksen vertauskuvaksi. Myöhemmin siitä tuli myös kirkoissa käytettävä liturginen katumuksen väri.
Kanervikon väriloisto on myös muistutus luomakunnan syvästä yhteydestä Luojaansa.
Kanerva (Calluna vulgaris) on suomalaisen metsänpohjan tyyppilaji, monivuotinen varpu. Kanerva voi elää jopa 50-vuotiaaksi. Se on niin tavallinen ja arkinen kasvi, että aina sen hillittyä kauneutta ei tule edes ajatelleeksi.
Kanervan kukkien väri on violetti tai joskus miltei valkoinen. Kukinta on parhaimmillaan loppukesästä. Kanerva kasvaa kangasmetsissä, hietikoilla, rämeillä, kalliolla ja tuntureilla. Kasvin juuristo on vahva ja sitkeä ja kestää pakkasta, kuivuutta sekä metsäpaloja.
Kanervan suvun tieteellinen nimi viittaa lakaisemiseen, sillä kanervanvarvuista on tehty luutia. Kanervankukista saadaan myös teetä. Kanervahunaja on tummaa ja aromikasta.
Suomessa Kanerva esiintyy sekä suku- että etunimenä.
Kanerva on Kainuun maakuntakukka.
Sinipunaisena loistava kanervikko on näyttävä kokonaisuus, mutta jos kumartuu yksittäisen kanervan puoleen ja katsoo läheltä sen kukkia, läikähtää sydämessä kiitos ja hämmästys: näinkö kaunis!
Juttu on julkaistu aikaisemmin Kotimaa-lehdessä.
Ilmoita asiavirheestä