Kirkon talo tuo säästöjä

Kirkkohallitus muutti Katajanokalta uusiin tiloihin Etelärantaan heinäkuun lopussa. Vanhat tilat myytiin noin 34 miljoonan euron hintaan. Uudet tilat Etelärannassa maksoivat 37,7 miljoonaa euroa.

Katajanokalla kirkkohallituksella oli käytössään 10 000 neliötä neljässä eri rakennuksessa. Epäkäytännöllisiin tiloihin olisi tullut noin 15–20 miljoonan euron remontti. Etelärannassa selvittiin pintaremontilla, tilat ovat käytännöllisemmät ja neliömäärä, 5900, sopivampi. Kansliapäällikkö Jukka Keskitalon mukaan muuton ansiosta ylläpitokustannuksissa kertyy 700 000 euron vuosisäästöt.

– Paljon on puhuttu siitä, miksi muutimme juuri Etelärantaan. Edullisemmat tilat ja keskeinen sijainti vaikuttivat merkittävästi. Kirkkohallituksessa järjestetään paljon kokouksia, joihin tullaan eri puolilta Suomea. Tänne on vaivatonta kulkea esimerkiksi juna-asemalta, Jukka Keskitalo sanoo.

Keskitalon mukaan kirkkohallitus haluaa olla läsnä siellä, missä yhteiskunnallisista asioista päätetään. Etelärannassa ministeriöt ja muut yhteistyökumppanit ovat lähellä.

Kotimaa Pro vieraili vielä hieman keskeneräisissä tiloissa. Katso kuvat!

Kuvatekstit:

Kirkon talossa kuudennessa kerroksessa on useita kokoushuoneita. Jukka Keskitalo kuvailee kerrosta ”kirkkohallituksen olohuoneeksi”, jossa voi odottaa kokousten alkua ja pitää taukoja.

Kirkkohallituksen ruokala sijaitsee ensimmäisessä kerroksessa.

Kirkkohallituksessa on siirrytty käyttämään tiimityötiloja, joissa jokaisella työntekijällä ei ole omaa huonetta.

Kirkon talo sijaitsee Helsingin Etelärannassa.

Kuudennessa kerroksessa sijaitsee myös vastaanotto.

Tiimityötilojen vastapainoksi on myös hiljaisia työtiloja.

Kirkon talon kokoushuoneet on nimetty kirkkohistoriaan vaikuttaneiden henkilöiden mukaan. Keksitkö keneen nämä kuudennen kerroksen kokoustilat viittaavat?

Ensimmäiseen kerrokseen valmistuu valotaidetta hyödyntävä kappeli. Älylasia ja kattomateriaalia säädellään tällä ohjaimella.

Piispa Henrikin mukaan nimetty kokoushuone on uusien tilojen suurin. Täällä piispainkokous tulee kokoontumaan.

Kirkon talon sijainti ei kannusta yksityisautoiluun.

Ensimmäisen kerroksen koulutustilat on nimetty Mikael Agricolan mukaan. Kattoikkunoista voi kurkistella sisäpihalla kulkevia.

Erityisesti Kirkon tiedotuskeskus ja toiminnallinen osasto toivoivat tiimityötiloja.

Kirkon talon remontti- ja muuttopuuhat olivat vielä viimeistelyä vailla.

Huoneiden nimikylteissä on huomioitu näkövammaiset.

Kuvat: Matti Karppinen

Katso myös video Kirkon talosta.

Videon on kuvannut ja editoinut Hille Auvinen, joka tutusui työelämään Kotimaan toimituksessa.

Ilmoita asiavirheestä

Edellinen artikkeliKirkkoherrasta vakiokasvo television viihdeohjelmaan
Seuraava artikkeliPetri Rask Joensuun seurakunnan kirkkoherraksi

Ei näytettäviä viestejä