Kotimaa Suola kysyi kirkon virallisten lähetysjärjestöjen johtajilta, miten he organisoisivat lähetystyön, jos eivät olisi sidottuja nykyiseen malliin. Olisiko meillä vielä seitsemän lähetysjärjestöä? Ja käynnistettäisiinkö hankkeita ympäri maailmaa nykyiseen tyyliin vai kohdistettaisiinko resurssit harvempiin projekteihin?
Seppo Rissanen, Suomen Lähetysseura
On mahdotonta ajatella, että kirkko alkaisi vasta nyt tehdä lähetystyötä, koska kirkko ja lähetys kuuluvat yhteen.
Kirkon todistus on sidottu sakramentteihin, kasteeseen ja ehtoolliseen. Se on myös sidottu sosiaaliseen vastuuseen. Lähetystyö välittää sanomaa, joka luo yhteyttä ihmisten välillä. Yhteyden pitäisi näkyä myös lähetystyön rakenteissa. Siksi olen sitä mieltä, että meillä Suomessakin pitäisi olla yksi lähetystyön toimielin seitsemän lähetysjärjestön sijasta.
Lähetystyön organisointi voisi rakentua seurakuntien päätösvallan ja piispallisen ohjauksen varaan. Lisäksi suomalaisen lähetystyön päätöksenteossa olisi hyvä olla mukana osallistujia myös maailman muista kirkoista. Eihän lähetystyön tarkoituksena ole viedä oman maan kristillisyyttä! Suomessa ei olla vielä herätty tähän toisin kuin monessa muussa maassa.
Tällä hetkellä lähetysjärjestöjen lukumäärä asettaa esteitä sujuvalle kansainväliselle yhteistyölle. Kokouksia, päättäjiä ja päällekkäisyyksiä on liikaa. Resursseja kuluu eri toimijoiden koordinaatioon, kun niiden pitäisi kulua toimintaan.
En usko, että lähetysjärjestöjen yhdistyminen yhdeksi toimielimeksi tarkoittaisi sitä, että suomalaisten kiinnostus lähetystyöhön hupenisi. Päinvastoin, voimien yhdistäminen innostaisi hajanaisuutta enemmän!
Riittäisikö yhteinen näky pitämään rivit koossa? Sen täytyy riittää, koska jo Herramme sana velvoittaa siihen. Suomen Lähetysseuraan mahtuvat kaikki herätysliikkeet jo nyt. Miksi tuhlata voimavaroja päällekkäisyyteen?
Olennaista tämän päivän ja tulevaisuuden lähetystyössä on se, että paikalliset kirkot maailmalla ovat yhteistyökumppaneitamme. On taakse jääneen maailmankuvan mukaista ajatella, että meidän pitäisi hoitaa jokin asia kuntoon. Kansainvälisen yhteistyön kuvioissa on ihan luonnollista, että lähetystyöntekijöitä on yksi tai kaksi projekteissa eri puolilla maailmaa.
Lähetystyön polttavin haaste on köyhyys ja ihmisoikeuksien polkeminen. Kurjuudessa on suurin tarve evankeliumille. Kärsimys ei ole sidottu mihinkään maantieteelliseen kolkkaan, lähetystä tarvitaan kaikkialla.
Mika Tuovinen, Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys
Olisi tietysti merkillistä, jos kirkko alkaisi tehdä lähetystyötä nyt, koska koko kirkko on lähetystyön hedelmä.
Mutta jos jostain syystä lähetystyöhön herättäisiin Suomessa vasta nyt, haaste olisi melkoinen!
Jos aloittaisimme puhtaalta pöydältä, tärkeintä olisi näyn levittäminen ja sanoman läpivieminen. Samoin olisi olennaista miettiä, mihin teologiaan lähetystyö perustuu ja mitä luterilaisella opilla on siihen sanottavaa. Tämä kaikki tulee tärkeysjärjestyksessä ennen organisaatiota.
Vaikka nykyistä lähetysjärjestökenttää ei olisikaan, luontevin organisoituminen tapahtuisi luultavasti yhdistysten kautta. Yhdistykset lähettäisivät esimerkiksi viiden hengen tiimejä maailmalle ja kannatusrenkaat keräisivät rahaa niille. Tietysti toinen vaihtoehto on, että kirkko kokisi lähetystyön niin tärkeäksi, että alkaisi organisoida sitä omissa rakenteissaan.
En näe suuren remontin tarvetta nykyisessä seitsemän lähetysjärjestön mallissa. Kirkon lähetystyön keskus voisi ehkä vielä nykyistä enemmän lisätä yhteyksiä toimijoiden välillä. En haluaisi Suomeen yhtä kaiken kattavaa lähetystoimielintä, en edes, vaikka sen nimi olisi Kansanlähetys.
Useamman järjestön volyymi koituu työn parhaaksi kentällä. Nykyiset lähetysjärjestöt pystyvät myös pitämään lähetysnäkyä yllä Suomessa, koska niillä on vahva kotimainen työ.
Yksittäisten kannattajien taloudellisen tuen merkitys vain kasvaa tulevaisuudessa. En ole vielä tavannut seurakuntaa, joka ei haluaisi tukea lähetystyötä, enkä järjestöä, joka suunnittelisi lähetystyön lopettamista, mutta taloudelliset paineet ovat kovat.
On hyvä pohtia, kuinka mielekästä on, että lähetetään yksittäisiä lähetystyöntekijöitä niin moneen maahan. Tai että lukuisia erilaisia projekteja on eri puolilla maailmaa. Olisiko viisaampaa keskittyä vain muutamaan?
Toisaalta Jumala antaa järjestöille erilaisia kutsumuksia. On vaikea ajatella, että jotain ei saisi toteuttaa. Emme ole samanlaisia ketsuppipulloja rivissä! Jumala on antanut myös lähetystyön tukijoille näkyjä juuri joistain alueista, ja siitä tulee itku, jos työ niillä lopetettaisiin.
Tehokkuus on hankala sana lähetystyön yhteydessä. Kirkon juurtuminen johonkin maahan voi viedä vuosikymmeniä. Tärkeintä lähetystyössä on kysyä, miksi tätä tehdään. Siihen vastaaminen vie oikeaa suuntaan, koska silloin sanomaa Kristuksesta viedään sinne, missä sitä ei olla vielä kuultu.
Pekka Huhtinen, Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys
Lähetystyö on herätysten hedelmä. Se on suoraan verrannollinen kirkon hengelliseen tilaan. Lähetys on Kristuksen kirkon sydänääni.
Jos nyt olisimme aloittamassa lähetystyötä Suomessa, se kanavoituisi samaan tapaan kuin se aikanaan kanavoitui 1800-luvun ja myöhempien herätysten seurauksena.
Parasta olisi tässä kuvitteellisessakin tilanteessa, että meillä olisi seitsemän ja vieläpä isoa lähetysjärjestöä. Suomen kirkolla on ainutlaatuinen historia mitä tulee herätysliikkeisiin ja niistä kummunneisiin lähetysjärjestöihin. Tämän tosiasian tunnustaminen ja hyödyntäminen olisi suuri siunaus kirkollemme.
Yhden ison lähetystoimielimen volyymi olisi luultavasti vain noin yksi seitsemäsosa nykyiseen monen järjestön lähetyspanokseen verrattuna.
Pitäisikö lähetystyön projekteja olla paljon monessa paikassa vai pidempiaikaisia harvemmilla alueilla? Mielestäni vähässä uskollisuus sopii hyvin lähetystyön motoksi. Hoidettakoon meille uskotut alueet hyvin. Lähetysalueiden määrä ei ole itsetarkoitus. Lähetystyötä tehdään Suomen lisäksi monista muistakin maista, jopa meitä innokkaammin ja paremmin.
Me emme ole vielä heränneet kunnolla siihen, että erityisesti läntisissä kirkoissa elämme syvässä hengellisessä ja teologisessa alennustilassa. Lähetystyö on näivettymässä pelkäksi humanitaariseksi toiminnaksi. Enää ei tiedetä mihin tarvitaan pelastusta, koska Jumalan lakia saarnataan vähän eikä siten evankeliumille ole käyttöä.
Lähetystyön painopisteen olisikin tässä maailmantilanteessa oltava Kristuksen ainutlaatuisuuden tinkimätön korostaminen.
Pekka Mäkipää, Evankelisluterilainen Lähetysyhdistys Kylväjä
Jos kirkko vasta nyt alkaisi tehdä lähetystyötä, sen päällä lepäisi kyllä sellainen kuoleman usva, että lähtötilanne olisi varmasti varsin haastava.
Mutta kirkko ei synnytä lähetystyötä, vaan evankeliumi. Olennaista ei ole lähetyksen ja kirkon välinen yhteys, vaan lähetyksen ja Herran yhteys! Jos kirkko ymmärtää evankeliumin ja vakuuttuu Jeesuksesta, se lähtee liikkeelle.
Tietynlainen jännite paikallaan olevan ja liikkeelle lähtevän seurakunnan välillä on ollut jo apostolien ajoista lähtien. Silloin tehtiin viisas päätös, kun Paavali ja Barnabas lähetettiin pakanoiden keskuuteen julistamaan.
Lähetystyön pitää olla omaleimaista ja itsenäistä kirkon työtä. Konsensuskirkosta ei lähdetä ylittämään rajoja. Nykyinen seitsemän järjestön malli on paras mahdollinen, koska sen puitteissa voidaan toimia joustavasti maailmalla. Niissä pohjoismaissa, joissa monta järjestöä on yhdistetty, toiminta on supistunut yhden järjestön tasoiseksi.
Sekin on hyvä, että nykyisten lähetysjärjestöjen kytkökset herätysliikkeisiin pitävät lähetyksen elinvoimaisena maallikkoliikkeenä. Lähetystyötä saavat tehdä ihan tavalliset ihmiset, kirkko ei saa nielaista sitä organisaatioonsa!
Silti lähetystyön tulisi juurtua kirkkoon nykyistä vahvemmin. Kirkkoon pitäisi perustaa lähetystyöntekijän virka: yksi jokaista pappia kohti. Teologisen tiedekunnan pitäisi tarjota kirkon työntekijöille pakollista missiologian koulutusta ja jokaisen papin pitäisi työskennellä 4-6 vuotta sellaisilla maailman alueilla, joilla ei vielä ole kristillistä kirkkoa.
Lähetystyöhön sopivat pienet ja isot projektit. Joskus iso volyymi vain tuottaa hallaa paikalliselle kirkolle. Tärkeintä on viedä sanomaa Kristuksesta niille kahdelle miljardille, jotka eivät vielä ole kuulleet sitä.
Markku Kotila, Suomen Pipliaseura
Nyt ja tulevaisuudessa on yhä tärkeämpää, että lähetystyöllä on samat, tunnistettavat kasvot joka suuntaan.
Lähetystyön trendi maailmalla näyttää olevan, että kirkon ohjaus lisääntyy, mikä on hyvä asia! Suomessakin voitaisiin kysyä, miten lähetystyön yhdet kasvot tulisivat selvemmin näkyviin erilaisten järjestöjen keskellä?
Nykyiset lähetysjärjestöt ovat olemassa, koska niiden jäsenet haluavat niiden olevan. Niiden jäsenet ovat myös kirkon jäseniä. Olisi tärkeää, että järjestöt tekisivät yhteistyötä kaikessa, missä se on mahdollista.
Jos lähetystyötä alettaisiin tehdä tyhjältä pöydältä, kirkkojen yhteisellä työllä olisi tähänastista suurempi panos. Raamatun kääntäminen eri kielille on evankeliumin levittämisen edellytys. Yhteinen raamatunkäännös itsessään antaa myös hyvän pohjan ekumeeniselle yhteistyölle: Raamattua eivät omista luterilaiset, katolilaiset, ortodoksit tai helluntailaiset, mutta Raamattu on kirkon uskon yhteinen pohja.
Lähetystyön organisoinnin pitäisi olla ketterää silloinkin, kun se on tiiviisti kirkon yhteydessä. Kirkon Ulkomaanapu on hyvä esimerkki siitä, miten toiminnan muuttaminen keskushallinnosta järjestöpohjaiseksi mahdollistaa joustavan hallinnon.
Juha Auvinen, Radiolähetysjärjestö Sanansaattajat ry
Jos lähetystyötä alettaisiin tehdä kirkossa nyt, siinä pitäisi ottaa huomioon muutama asia, joiden näkeminen todellisessa tilanteessakin olisi hyväksi.
Ensinnäkin lähetystyön pitäisi olla evankeliumille uskollista. Lähetystyö rakentaa Kristuksen tämänpuolista ja iankaikkista ruumista.
Toiseksi, lähetystyön pitäisi olla olennainen osa kirkon koulutusta, koska se on yksi kirkon perustehtävistä. Sen tulisi kuulua niin pappien kuin vaikkapa nuorisotyönohjaajien kasvamiseen virkaansa.
Ja kolmanneksi, lähetysjärjestöjen pitäisi verkostoitua ja jakaa töitään niin Suomessa kuin kansainvälisestikin. Järjestöt ovat jo nyt erikoistuneet ja niillä on osaamista, jolla ne voivat täydentää toisiaan päällekkäin tekemisen sijaan. Mutta jos esimerkiksi kaksi järjestöä sulautuisi yhdeksi, pienemmästä tulisi helposti suuremman järjestön kaltainen ja sen omaleimaisuus kuihtuisi.
Neljänneksi tulisi muistaa, että medialla on yhä keskeisempi rooli maailmassa ja siksi myös lähetystyössä. Nykyisessä lähetysajattelussa kirkko on vielä perinteisen kasvokkain kohtaamisen vankina. Toki kasvokkain kohtaaminen on korvaamatonta, mutta väistämättä myös rajallista. Medialähetystyössä ihmisiä tavoitetaan paitsi median välityksellä myös paikalliskirkkojen kautta kasvokkain.
Brita Jern, Svenska Lutherska Evangeliföreningen i Finland
Jos lähetystyötä alettaisiin organisoida alusta alkaen, meillä olisi kaksi äärimmistä vaihtoehtoa:
Joko kaikki seurakunnat tekisivät omaa lähetystyötään tai sitten kirkolla olisi keskus, joka huolehtisi lähetystyöstä.
Mielestäni paras vaihtoehto löytyy näiden vaihtoehtojen väliltä. Meidän kirkkomme arvokas erityispiirre on sen herätysliikkeet. Sellainen lähetystyö, joka ottaa ne huomioon, nousee mielestäni hedelmällisimmältä maaperältä.
Nykyiset seitsemän lähetysjärjestöä toimivat tältä pohjalta hyvin. Ainakin meillä Porvoon hiippakunnassa yhteistyö kahden ruotsinkielisen lähetysjärjestön kesken toimii erinomaisesti.
Lähetystyötä ei enää onneksi tehdä niin kuin 1800-luvulla, jolloin työntekijöitä lähetettiin maailman toiselle puolelle eikä tiedetty, mitä he siellä tekevät. Internet on muuttanut lähetystyön todellisuutta todella paljon, mutta yhä tarvitaan ihmisiä, jotka lähtevät maailman toiselle puolelle kohtaamaan toisia ihmisiä.
Ilmoita asiavirheestä