”Mutta sittenkuin Johannes oli pantu vankilaan, meni Jeesus Galileaan ja saarnasi Jumalan evankeliumia, ja sanoi: Aika on täyttynyt, ja Jumalan valtakunta on tullut lähelle; tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi.” (Mark. 1:14-15, vuoden 1938 käännös)
”Kun Johannes oli vangittu, Jeesus palasi Galileaan ja julisti Jumalan evankeliumia. Hän sanoi: Aika on täyttynyt, Jumalan valtakunta on tullut lähelle. Kääntykää ja uskokaa hyvä sanoma! (Mark. 1:14-15, vuoden 1992 käännös)
Suomen evankelius-luterilaisen kirkon vuoden 1948 kirkolliskokouksessa hyvksymän katekismuksen liitteenä on piispa Einoa Sormusen laatima kristinoppi. (Tätä vanhaa katekismusta näyttää olevan saatavana nettiantikvariaateista. Kristinoppi on jätetty pois katekismuksien uusintapainoksista muistaakseni 1970-luvulta lähtien.)
Vuoden 1948 Suomen evankelis-luterilaisen kirkon katekismukseen sisältyvässä Kristinopissa parannus määritellään seuraavasti: ”Taivaallinen Isä odottaa, että ”herätetty” ihminen kääntyy hänen puoleensa ja tunnustaa hänelle syntinsä. Herätetty ihminen pyytää niitä Kristuksen tähden anteeksi anoo voimaa luopua niistä. Näin hän tekee parannuksen.” Herääminen tarkoittaa katekismuken mukaan sitä, kun Jumala pysäyttää syntisen, ja tämä joutuu näkemään todellisen tilansa. Hän näkee rikkoneensa Jumalan käskyt. Hän alkaa tajuta, ettei hänelleä ole pelkästään yksittäisiä syntejä, vaan hänen koko elämänsä suunta on väärä. Ihminen pelästyy syntisyyttään, ja hänelle syntyy kaipoaus ja toivo, ettei Vapahtajan sittenkään häntä hylkää. Katekismuksen tätä ”synnin hätää ja armon ikävää Jumalan edessä sanotaan heräämiseksi”.
Sana ”parannus” ei juurikaan käytetä uudessa raamatunkäännöksessä (1992) toteaa Lauri Thurén kirjassaan ”Raamatun käyttöohje”. Nykyisessä käännöksessä käytetään snaa ”kääntykää”. Kreikankileinen alkuteksti ”metanoeite” tarkoittaa ”ajatella toisin”. On käytetty myös käännöstä ”mielenmuutos” Vanhan testamentin profeetat näkivät Israelin kansan lammaslaumana. Kun tämä lammalauma kulki väärään suuntaan, profeetat huusivt laumalle ja kehottivat sitä palaamaan takaisin, palaamaan kotiin turvaan. ”Prannusken” rinnalla eiintyy monia ilmauksia ja kielikuvia siitä, mitä tapahtuu, kun Jumalan ja ihmisen välinen suhde tulee kuntoon. Tällaisia ilmauksia ovat kääntyminen, uudestisyntyminen, ratkaisu, paluu kasteen armoon, Jeesuken kohtaaminen, uskoon tulo ja löytäminen. Jokaisella snonnalla on oma painotuksensa, mutta ne kuvaavat eksyneen palaamiseta Vapahtajan luo. Sana ”parannus” on Thurénin mukaan käytetyistä ilmauksista huonoin vaihtoehto, koska se vaikuttaa ennakkoehdolta Vapahtajan luo pääsemiseksi.
”Ktolisen kirkon katekismuksen” mukaan Jeesuksen kutsu ja profeettojen kehotus kääntymykseen ja parannukseen ei tarkoittanut ensi sijassa ulkonaisia tekoja vaan sydämen kääntymystä, sisäistä parannusta. Sisäinen parannus on koko elämän radikaalia uudelleen suuntaamista, kääntymistä Jumalan luoksea koko sydämestä, synnin tekemisen lopettamista, kääntymistä pois pahasta, vastenmielisyyttä omia pahoja tekoja kohtaan. Sydämen kääntymys tuo mukanaan kaipauksen ja päätöksen elämän muuttamisesta sekä toivon Jumalan laupeudesta ja luottamuksen hänen armoonsa. Tähän sydämen kääntymykseen liittyy sielun kipu, ”pisto sydämessä”. Kääntymys on ensi sijassa Jumalan armon teko, joka saa sydämen palaamaan hänen luokseen. Katekismuksessa viitataan Valit.5:21: ”Palauta meidät, Herra, tykösi, niin me palajamme”. Jumala antaa voimia uuteen alkuun. Katekismuksessa todetaan vielä, että ”kuna Jumalan suuruus ja rakkaus paljastuu sydämellemme, se järkyttyy synnin raskauden ja kauheuden tähden”. Sydän kauhistuu, kun se tajuaa loukanneensa Jumalaa synnillä, ja joutuneensa hänestä eroom. Katekismuksessa todetaan vielä viitaten Joh. 19:37 ja Sak. 12:10, että ”ihmissydäb kääntyy, kun se katsoo Häneen, jonka syntimme ovat lävistäneet”.