FCG:n selvitys: Kirkkohallituksen tehtäviä selkiytettävä ja työtä karsittava – Edessä 3 miljoonan säästötoimenpiteet

Kirkon talo Helsingin Etelärannassa. Kuva: Kotimaan toimitus

Kirkon keskusrahaston toiminnasta pitäisi säästää kolme miljoonaa euroa vuosiin 2029-30 mennessä. Näin todetaan Kirkkohallituksen saamassa kehittämis- ja sopeuttamisselvityksessä. Selvityksen on tehnyt FCG Finnish Consulting Group Oy ja sen toteuttamisesta on vastannut hallintotieteiden tohtori Eero Laesterä.

Selvitys teetettiin, kun kirkolliskokouksen talousvaliokunta kehotti viime vuoden toukokuussa Kirkkohallitusta arvioimaan tarvitaanko talouden tasapainottamiseen ulkopuolisen tahon apua.

Selvityksessä sopeuttamistyön lähtökohtana pidetään seurakuntien näkökulmaa ja palvelutarvetta. Kirkkohallituksen tehtäviä on selvityksen mukaan selkiytettävä ja siellä tehtävää työtä on karsittava kestävälle tasolle. Tämä edellyttää selvityksen mukaan Kirkkohallituksen henkilötyövuosien vähentämistä vuoteen 2030 mennessä.

Kirkkohallituksen täysistunto sai selvityksen tiedokseen keskiviikkona 21.8. ja käsittelee sitä viimeistään lokakuussa. Kansliapäällikkö Pekka Huokuna täysistunnolle esityksen selvityksen pohjalta nousevista toimenpiteistä.

Lue myös

Kirkon taloutta syynätään nyt ulkopuolisin voimin: FCG selvittää mihin Kirkon keskusrahaston rahat oikein menevät

***

Uuden tilaajan etu: Ensimmäinen kuukausi vain 1€!

Innostutko ajankohtaisista aiheista ja laadukkaasta merkityksellisestä sisällöstä? Jos et ole vielä Kotimaan digitilaaja, nyt on loistava hetki tutustua mediaan ja aloittaa tilaus. Saat ensimmäisen kuukauden erikoishintaan vain 1€, ja pääset syventymään kiinnostavaan sisältöömme välittömästi.

Erikoistarjous on voimassa vain rajoitetun ajan ja ainoastaan uusille asiakkaille.

Kuukauden tutustumisjakson jälkeen Kotimaan digitilaus jatkuu automaattisesti hintaan 9,90€/kk, voit perua tilauksen koska tahansa ennen seuraavan laskutuskauden alkua.

Ota kaikki irti Kotimaasta – napsauta tästä!

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliKanttori Ilari Halonen taitaa myös dubstepin ja se auttaa nukahtamiseen
Seuraava artikkeli300 vuotta sitten syntyneen saksalaisen filosofin Immanuel Kantin työ uursi uuden ajan filosofian historiaan syvän jäljen

Ei näytettäviä viestejä