Naapurimaan keisari huomaa otollisen hetken koittaneen ja päättää vallata Suomen. Mielet hehkuen uljas sotajoukko nousee puolustamaan isänmaata johtajanaan kunnioitettu Ukko Klercker, joka katselee sotamiehiään lempeästi kuin isä poikiaan. Klercker määrättiin 73-vuotiaana eläkeläisenä sotajoukon komentajaksi.
Carl Nathanael af Klercker (1734–1817) oli skoonelaisen kirkkoherran poika. Kolmisen vuotta teologiaa opiskeltuaan hän jätti yliopiston ja kouluttautui sotilaaksi. Hänet käskettiin Pommerin sotaan (1757–1761) ja sieltä Suomeen. Klercker tutustuu olemassa oleviin valtateihin, laatii Suomesta kattavan kartaston, palvelee Viaporin komentajana ja rakentaa itselleen kartanon Espooseen.
Klercker määrätään suomalaisten joukkojen ylipäällikön sijaiseksi 1801, koska marsalkka Klingspor viihtyy paremmin Tukholman hovin riennoissa.
Klercker kokoaa joukkonsa Hämeenlinnaan ja tekee tarkan suunnitelman usealta suunnalta lähestyvän vihollisen torjumiseksi. Kun Kustaa IV Aadolf kuulee vihollisen lähestyvän, hän määrää Klingsporin joukkojen ylipäälliköksi. Kaksi päivää tilannetta arveltuaan Klingspor käskee joukkojensa perääntyä kohti Pohjanmaata kohtalokkain seurauksin.
Näytelmän ylpeällä Klingsporilla on kaksi leukaa, yksi silmä, sydäntä vain puolikas.
Näytelmässä on kuitenkin onnellinen loppu. Hevosvaunuissaan sotamuistoja kuunnellut kenraali Klercker tunnistaa vanhan sotilaansa, kutsuu hänet vierelleen vaunuihinsa luvaten turvata hänen loppuelämänsä. Klercker ja sotainvalidi poistuvat. Liikuttunut vänrikki toivoo uljaan kenraali Klerckerin muiston säilyvän
Vänrikki Stoolin tarinoissa Johan Ludvig Runeberg kirjoittaa sodan näytelmäksi, jossa eri säätyjen edustajilla on omat roolinsa. Sotaa käydään 1800-luvun alussa useilla taistelutantereilla Ruotsin Itämaassa, jota jo kutsutaan Suomeksi.
”Sota on voittoja ja tappioita. Se tuoksuu tuoreelle verelle, hielle, lialle ja kuolemalle.”
Vänrikin tarinat tapahtuvat pelottavan samanlaisina tänäänkin.
Anteeksi Paavo Kajander, mutta toivoisin Vänrikkiä nykysuomeksi. Runebergin ruotsi ja Kajanderin suomikin jäävät tämän ajan nuorilta lukematta.
Runeberg oli näytelmäkirjailija. Hän paljastaa draaman tajunsa Vänrikissään. Taiteilija värittää veteraaneilta kuulemiaan sotamuistoja mielikuvituksellaan, jotta ymmärrämme, miten pitkät varjot sodalla on.
Vänrikin sotamuistorunoon on kirjoitettu roolit kiiltävänappisesta marsalkasta käsipuoleen krenatööriin ja monille siltä väliltä.
Vänrikki tarkkailee sivusta yksikätistä krenatööriä, joka kertoo markkinoilla sotamuistojaan. Veteraani jos kuka tuntee sodan. Hän on osallistunut kolmeenkymmeneenkuuteen taisteluun ja menettänyt toisen kätensä Uumajassa.
Sota on voittoja ja tappioita. Sota tuoksuu tuoreelle verelle, hielle, lialle ja kuolemalle. Kuollut sotilas ei ole vihollinen eikä ystävä.
