Maanviljelijän on otettava vastaan mitä taivaasta annetaan, olipa se sitten vettä tai poutaa. Aina ei ole mahdollista ennustaa sitäkään, kuinka sovussa maatilan sukupolvenvaihdos sujuu. Kärjen tilaa on viljellyt sama suku jo 1500-luvulta lähtien. Vuosisatojen aikana on koettu kärsimystä ja varjelusta. Yrittäjän vaihtuessa on tärkeää sopia tarkasti vallasta ja vastuista, sanoo nykyinen isäntä Matti Kärki.
Keväällä 1977 vietettiin Tampereella Ahlmanin Maamies- ja emäntäkoulussa toveripäiviä. Vuosisadan alussa perustetussa oppilaitoksessa oli perinteinen kuri ja järjestys. Yhteisissä illanvietoissa tulevat isännät ja emännät pääsivät kuitenkin seurustelemaan hieman vapaammin.
Noiden toveripäivien jälkeen Mikko ja Marjukka Kärjestä tuli pari.
– Ihastuin Marjukan aitouteen. Hän oli nuori ja herttainen tyttö, Mikko kertoo.
– Minuun vetosi se, että Mikko oli reipasotteinen nuori mies, Marjukka muistelee.
Tuolloin nuorilla ei ollut vielä aavistustakaan siitä, miten raskaita vaiheita elämä toisi myöhemmin eteen Kärjen tilalla.
Armo Kärjen kolme ohjetta
Kun Mikko valmistui maatalousteknikoksi 1978, oli Kärjen tilaa Lempäälän Säijän kylässä pyörittänyt jo 10 vuotta Mikon määrätietoinen äiti Hilkka Kärki yhdessä perikunnan kanssa.
Sodan käynyt isä, majuri Armo Kärki oli menehtynyt jo vuonna 1969, vain 54-vuotiaana. Mikko kuvaa isäänsä järkähtämättömäksi ja vähäpuheiseksi ihmiseksi, jolla oli vikansa. Ne jäivät kuitenkin lukuisten hyvien töiden ja aikaansaannosten varjoon.
– Hän pyrki elämään körttiläisen uskonsa mukaisesti ja ottamaan muut huomioon. Muistan, kuinka isä pyysi veljeni kuoleman jälkeen minua soittamaan heränneiden ylioppilaiden kuoron levyjä hämärässä vierashuoneessa. Siionin virret olivat rauhoittavia ja tyynnyttäviä nuorelle pojallekin.
Armo Kärki opiskeli ennen sotia teologiaa ja asui Helsingissä Heränneitten Körttikodissa. Talvisodan myötä pappiskutsumus kuitenkin vaihtui haluun jatkaa työtä sukutilalla, joka oli ollut Kärjen suvulla jo ainakin vuodesta 1540. Perheeseen syntyi 12 lasta, joista yksi kuoli nuorena leukemiaan. Kahdella pojalla oli kehitysvamma.
– Äitini sai isältä tämän kuolinvuoteella kolme määräystä. Niiden mukaan maatila pitää jättää kokonaisena sille pojalle, joka sen parhaiten suvulla säilyttää. Lisäksi talossa piti vaalia herännäisyyttä ja käydä herättäjäjuhlilla ja huolehtia siitä, että myös lastenlapset kastetaan kirkon jäseniksi, Mikko kertoo.
Mikon valmistuttua aika ei ollut vielä kypsä sukupolvenvaihdokselle ja perikunnan purkamiselle. Mikko päätyi Hyvinkäälle Ahdenkallion kartanoon tilanhoitajaksi ja viihtyi vastuullisessa tehtävässä yli seitsemän vuotta.
Sahalahdella maatilalla kasvanut Marjukka työskenteli Tampereella hammaslääkärin vastaanottoapulaisena. Nuori pari kävi aktiivista kirjeenvaihtoa ja tapaili silloin tällöin.
Kriisistä toiseen
Kesällä 1979 juhlittiin pariskunnan häitä Marjukan kotitilalla. Hyvinkään vuosina perheeseen syntyi kaksi tytärtä Minna ja Maija.
Vuonna 1986 perhe muutti Tampereelle, kun Mikko Kärki aloitti työt Osuuskunta Maito-Pirkassa tuotantoneuvojana. Perikunnan jäsenenä hän ajatteli, että voisi lunastaa kotitilasta Lempäälästä puolen hehtaarin tontin omakotitaloa varten. Osa sisaruksista ei tähän suostunut, joten perhe asui vuokralla Tampereella. Vuonna 1998 syntyi Kärjen tilan nykyinen isäntä Matti.
Hilkka-äiti ryhtyi pohtimaan joidenkin nuorempien lastensa kanssa sukupolvenvaihdosta. Ohjeita pyydettiin myös maaseutukeskuksen sukupolvenvaihdoksiin erikoistuneelta agrologilta. Isän tekemän testamentin ansiosta äiti omisti tilasta kolme neljäsosaa ja jokainen elossa oleva sisarus lakimääräisen osansa 1/44.
Mikko piti varmana, että äiti antaa tilan perinnöksi nuorimmalle veljelle Kallelle. Kalle kuitenkin vetäytyi isännyydestä viime metreillä, jolloin äiti osoitti pesäosuutensa Mikolle. Marjukka ei halunnut nimeään kauppakirjaan. Samalla kauppakirjalla kaksi veljeä myi osuutensa Mikolle ja pienellä viiveellä myös kaksi siskoista.
Sisaruksista neljä vastusti kiivaasti päätöstä, jonka valmistelusta he eivät olleet saaneet tietoa. Välit tulehtuivat ja menivät poikki moneen suuntaan. Kauppakirja sai kuitenkin lainvoiman ja Mikko haki pesänjakoa. Prosessi jouduttiin tekemään Mikon mukaan vaikeimman kautta ja se tuli maksamaan paljon.
Mikko ja Marjukka ryhtyivät kuitenkin rakentamaan uutta taloa samaan pihapiiriin äidin kanssa vuonna 1991. Kehitysvammaiset veljet jäivät äidin kanssa vanhaan päärakennukseen. Vuonna 1995 pesänjakoprosessi oli vihdoin maalissa.
”Olisin niin halunnut pysyä hyvissä väleissä.”
Lama-aikana korkoja maksettiin enemmän kuin pariskunnalla oli tuloja, mutta jotenkin siitäkin selvittiin. Perheen nuorimmat tytöt Minette ja Mikaela syntyivät 1992 ja 1995.
2000-luvun alkupuolella Mikko Kärjen sisarusten välit kriisiytyivät uudelleen äidin terveydentilan heikennyttyä. Suojellakseen perhettään Mikko turvautui jopa lähestymiskieltoon.
Äärimmäisen tulehtuneessa tilanteessa Marjukan voimat alkoivat loppua. Hän huolehti karjanhoidon ja lastensa lisäksi vanhasta emännästä parhaansa mukaan ja tuli anoppinsa kanssa toimeen, muttei tahtonut jaksaa enää jatkuvia riitoja ja syytöksiä.
– Tykkäsin tulla isoon sukuun, ympärillä oli aina elämää. Itselläni on vain yksi veli ja sain Mikon siskoista siskoja. Olisin niin halunnut pysyä hyvissä väleissä. En minä oikein edes osaa riidellä, Marjukka kertoo silmät kyyneltyen.
Hän suri myös sitä, miten raskasta kaikki oli hänen omille lapsilleen. Elämän oli kuitenkin jatkuttava.
Luonto hoitaa ja kiitosaiheitakin on
Mikko ja Marjukka Kärki näkevät maataloustyössä paljon hyvää.
– Maatilalla ollaan luonnon armoilla ja se on otettava vastaan, mitä taivaasta annetaan, olipa se sitten vettä tai poutaa. Mutta tässä työssä saa olla oman itsensä herra, Marjukka sanoo.
Mikko on aina nauttinut luonnossa liikkumisesta ja luonnon ihmeistä. Kärjen luomutilalla luonnon lainalaisuuksia on kuunneltu erityisen herkällä korvalla. Mikko toimi 1990-luvun puolivälissä luomutuotannon pioneerina.
Linnunpönttöjen tekeminen on ollut Mikolle tärkeä harrastus pikkupojasta lähtien.
– Jo silloin hoksasin, että luonnon tutkiminen auttoi, jos joku vaikka kiusasi koulussa. Luonnossa vastaan tulee aina positiivisia yllätyksiä ja mieli lepää, Mikko sanoo.
Marjukka on ammentanut voimaa ja elämäniloa käsitöistä. Hän neuloo, ompelee ja virkkaa. Lypsykarjasta luopumisen jälkeen hän kouluttautui vuonna 2016 pukuompelijaksi. Viime aikoina hän on kutonut villasukkia synttärilahjoiksi, tuliaisiksi ja hyväntekeväisyyteen.
– Myös neljä lastenlasta, Niilo, Lotta, Ester ja Lauri tuovat elämään sisältöä, Marjukka hymyilee.
”Kiitän usein siitä, että asiat ovat nyt näinkin hyvin.”
Mikko kertoo olevansa kiitollinen hyvästä terveydestä ja perheen uskollisista ystävistä.
– Aina olemme saaneet apua, kun olemme pyytäneet. Ja kyllä koen, että minua on varjeltu. Pelkkä oma kova pää ei riitä joka kohdassa.
Marjukka kertoo joskus miettineensä vaikeuksien keskellä, mitä kaikkea Jumala sallii.
– Illalla pistän kuitenkin aina käteni ristiin ja päivälläkin kiitän usein siitä, että asiat ovat nyt näinkin hyvin.
Isännyys itsestäänselvyytenä
Kärjen tilan nykyinen isäntä Matti asuu edesmenneen Hilkka-mummun talossa. Mummuaan hän kuvaa voimakkaaksi ja temperamenttiseksi matriarkaksi, jonka mailla ei tehty mitään ilman että mietittiin, mitä mummu tästä ajattelee. Hilkka kuoli 85-vuotiaana vuonna 2005.
Salin seinältä katsoo vakavana Matin isoisän isoisä August Kylä-Kärki, joka oli Hintsalan Kärjellä isäntänä 1920-luvun lopulle, kuolemaansa asti. Augustin jälkeen tila jaettiin neljään osaan ja siirrettiin uusjaossa Pyhäjärven toiselle puolelle Vesilahden Säijään.
Matti tunnistaa itsessään paljon Kärjen piirteitä.
– Minulle on äärimmäisen tärkeää, että se mitä sovitaan myös pidetään. Olen isänmaallinen ja puolustushenkinen kuten suvussa on ollut tapana. Kaipaan kaikessa selkeyttä.
Matin lapsuudesta alkaen hänelle ja kaikille perheenjäsenille oli jostain syystä selvää, että hänestä tulee tilan jatkaja.
– En ole koskaan vakavissani miettinyt, mitä haluaisin tehdä tai mikä ammatti minulle sopisi. Armeijaura oli ainoa vaihtoehto, joka joskus kävi mielessä. Koko lapsuuden kuulin sukututkijoiden, mummun ja isän muistoja Kärjen tilan pitkästä historiasta ja takaraivossani tiesin, että minusta tulee 22. Kärjen isäntä.
Opiskellessaan Seinäjoen ammattikorkeakoulussa agronomiksi Matti innostui alasta aidosti. Häntä kiehtoo erityisesti se, miten biologisia, kemiallisia ja fysiologisia olosuhteita pitää säädellä, jotta maa antaa mahdollisimman hyvän sadon.
Opiskellessa hän osallistui evankelisten opiskelijailtoihin eli palasi suvun hengellisyydessä isoisän isän jalanjäljille.
– Ajattelen, että Jumala on kaikkivoipa ja kaikkivaltias. Hän antaa turvaa ja motivoi tekemään hyvää. Arvostan kristillisiä perinteitä, vaikken aina niiden mukaan eläkään.
Matti Kärki viljelee nyt 180 hehtaarin alaa, josta omaa peltoa on 45 hehtaaria. Pelloilla kasvaa vehnää, ohraa, ruista ja kauraa sekä erilaisia nurmiseoksia.
– Luomuviljely on haastavaa. Olen oppinut isältä paljon ja syventänyt koulussa osaamistani. Tila on kannattava ja haaveilen, että liiketoiminta voisi kasvaa, mutta työmäärä pysyisi silti kohtuullisena.
Mitä minä haluan?
Lapsuutta varjostaneet sukuriidat eivät suoraan vaikuttaneet Matin elämään. Mieleen on jäänyt, että töitä tehtiin lujasti. Kesälomia ei käytännössä juuri ollut, koska tilan töihin tarvittiin kaikkia kynnelle kykeneviä.
Tilalla järjestettiin usein talkoita, joissa oli mukava tunnelma. Aikuisten tarinoita oli kiva kuunnella ja kello 12 mentiin aina porukalla syömään.
– Epäsuorasti kärsin kuitenkin siitä, että vanhempieni elämä oli niin vaikeaa. Joskus mietin myös, miten paljon omien mielialojeni nykyiset heilahtelut tai haasteet läheisissä ihmissuhteissa johtuvat niistä asioista.
– Minun on vieläkin vaikea viettää vapaa-aikaa tai miettiä, mitä haluaisin tehdä. Sellaisten asioiden pohtiminen ei ollut koskaan lapsena relevanttia.
”On hyvä, jos edellinen isäntä antaa neuvoja pääasiassa silloin, kun kysytään.”
Samassa pihassa hyvässä sovussa
Kärjen tila siirtyi Matille 2019. Hän painottaa, että on tärkeää, että luopuva yrittäjä on oikeasti valmis luopumaan vallasta ja vastuusta.
– Ely-keskuksen ja ruokaviraston tarkastajana näin usein, että 80-vuotias vanha isäntä vastaa kaikkiin kysymyksiin, eikä 55-vuotias nuori isäntä sano mitään. Tiedostin, että en itse halua samanlaiseen tilanteeseen, Matti kertoo.
– On hyvä, jos edellinen isäntä antaa neuvoja pääasiassa silloin, kun kysytään.
Lisäksi onnistunut sukupolvenvaihdos vaatii Matin mukaan maatilan taloudellisten mahdollisuuksien selvittämistä sekä kauppahinnan, joka turvaa eläkkeelle jäävien maanviljelijöiden elämän.
Matti osti tilan isältään. Mikon ja Marjukan omistukseen jäi ainoastaan heidän rakennuttamansa uusi asuinrakennus.
– En tähde tästä talosta kuin jalat edellä, Mikko naurahtaa.
Marjukka toteaa, että sukupolvenvaihdokseen ei kannata ryhtyä, jollei sitä pysty tekemään sovussa. Mikon mukaan pitää neuvotella niin kauan, että asioissa päästään järkiperustein ratkaisuun ja sen jälkeen ”pulinat pois”.
Nykyään Kärjen pihapiirissä eletään hyvässä sovussa. Omien sisarustensa kanssa Matilla ei ole koskaan ollutkaan ongelmia. Matin sukupolvi on osin elvyttänyt myös katkenneita serkussuhteita.
– Edellinen sukupolvenvaihdos kaikkinensa oli hirvittävä tragedia. Ymmärrän täysin eri osapuolia samalla kun ajattelen, että vanhempiani on kohdeltu kohtuuttomasti. Pari vuotta sitten oli mukava tutustua paikallisessa metsästysseurassa setääni, joka on ollut vastapuolella. Kunnostimme yhdessä tietä, joka johtaa molempien tiluksille, Matti kertoo.
