Sielukas laulaja. Tinkimätön taide-elokuvantekijä. Ärhäkkä kulttuurikriitikko. Anna Eriksson on luonut taiteilijana nahkansa monta kertaa. Lapsena arkuus ja lukuisat muutot maailman toiselle puolen ja takaisin saivat hänet tuntemaan ulkopuolisuutta. Nykyisin hän kokee olevansa omaehtoisena elokuvantekijänä, puolisona ja äitinä siunattu. Jumalan olemassaolo on ollut hänelle aina itsestäänselvyys.
Taiteilija Anna Erikssonilla, 47, on takanaan värikäs lapsuus ja elämä. Isän työn vuoksi perhe asui moneen otteeseen ulkomailla.
– Koen itseni maailmankansalaiseksi. Sain herkässä iässä valtavan vahvoja kokemuksia, jotka jättivät minuun suuren jäljen.
Ensimmäinen lähtö oli tytön ollessa kolmivuotias ja lopullinen Suomeen paluu tapahtui lukioiässä. Voimakkaimpia tunne-elämyksiä jättivät Tansania ja Intia.
– Äiti kutsui Benaresin ihmispaljoutta ja kaaosta maanpäälliseksi helvetiksi. Siellä oli uskomaton määrä spitaalisia ja rutiköyhiä.
Kun kymmeniä ihmisiä kerääntyi auton ympärille pyytämään rahaa, lapsi näki maailman epäoikeudenmukaisuuden. Myös ihmisten sydämellisyys ja hyvyys tulivat tutuiksi.
– Kannattaa mennä katsomaan, miten ihmiset elävät muualla. Ahtaat ja typerät keskustelut siitä, voiko Elovena-tyttö olla ruskeaihoinen, saavat uuden perspektiivin.
”Jouduin peittämään arkuuttani ja olemaan reippaampi kuin olenkaan.”
Ulkopuolisuuden tunne oli välillä voimakas, kun ystävät piti jättää taakse ja sosiaalinen elämä oli aloitettava aina alusta. Paluut Ihoden pieneen kyläkouluun Pyhärannassa eivät olleet helppoja.
– Kaverit oli jo jaettu ja olin ulkopuolinen. Siitä syntyi miellyttämisen halu. Jouduin peittämään arkuuttani ja olemaan reippaampi kuin olenkaan.
Tuuliajolla ilon voimalla
Lukioiässä Anna Eriksson osallistui MTV:n Kiitorata-ohjelmaan ja sai ”puolivahingossa” levytyssopimuksen. Jo artistin nimeä kantava ensilevy vuonna 1997 oli suuri läpimurto ja myi tuplaplatinaa, yli 80 000 kappaletta.
Ylioppilaaksi valmistumisen jälkeen keikkoja oli yhtäkkiä yli 20 kuukaudessa.
– Laulaminen oli minulle niin tärkeää, että jaksoin sen ilon voimalla kiertää Suomea monta vuotta, vaikka työ oli kuluttavaa.
Kaikista kasvoista, Kun katsoit minuun, Juliet ja Joonatan, Huojuva talo… Vahva ja karismaattinen laulujen tulkki oli menestysvuosinaan valtavan suosittu artisti.
Suurimmat hitit ovat yhä ohjelmistossa, mutta Eriksson esiintyy harkitummin ja harvemmin, jotta voi antaa aina kaikkensa keikoillaan.
– Siedän stressiä huonosti, se vaikuttaa voimakkaasti hermostooni ja fyysiseen olotilaani.
Nykyisin taiteilija tuntee entistä paremmin omat rajansa, vahvuutensa ja heikkoutensa. Enää hän ei ole tuuliajolla.
– Kaksikymppisestä kolmekymppiseksi myös koko yksityiselämäni oli tuuliajolla. En ollut yhtään onnellinen.
Supersuosittu laulaja teki tuolloin aivan liikaa töitä. Hän pitää ymmärrettävinä syitä silloiselle uupumiselleen.
– Kokemukseni ei ollut mitenkään poikkeuksellinen.
Huipulta uudelle uralle
Anna Erikssonin muodonmuutos laulajana alkoi englanninkielisellä Garden of Love -albumilla (2010). Hänen musiikillisen uransa taiteellinen huipentuma oli itse sävelletty ja sanoitettu, kuuntelua ja aikaa kestävä levy Mana (2012).
Eriksson siirtyi iskelmästä tummasävyisen ja dramaattisen popin ja rockin puolelle ja varsin vereslihaisiin sanoituksiin, muttei tinkinyt mukaansa tempaavista sävelmistä.
Kuulijoiden kannalta on haikeaa, että levytysura päättyi juuri päästyään kypsimpään kukoistusvaiheeseensa, sillä Manan jälkeen Erikssonilta on ilmestynyt vain joulualbumi Gloria (2015).
– Mana on henkilökohtaisin levyni ja samalla vedenjakaja, joka summasi tietyn aikakauden päätöksen. Pystyin ensi kertaa tekemään lauluja itse niin, ettei kukaan tullut väliin. Levy-yhtiö kyllä yritti, mutten suostunut.
Taiteellinen tinkimättömyys ja oman näkemyksen kompromissiton toteuttaminen ovat sittemmin leimanneet Erikssonin uraa. Albumi oli esimakua sensuroimattomasta, alitajunnallisesta työskentelystä.
– Iskelmässä käytetään korulauseita, vaikka yritettäisiin sanoa, että olen sairas ja hullu. Halusin sanoitusten kuulostavan raikkailta, rehellisiltä ja spontaaneilta.
Sensuroimaton ote alitajuntaan
Sensuroimattomuuden idea toteutuu nyt Erikssonin elokuvissa. Hän tutkii tiedostamatonta ja unia, ja antaa niiden puhua taiteessaan.
Kuvataiteilijoista samankaltaista menetelmää soveltaa Francis Bacon, jonka taulut eivät ole helposti sulavaa ja nautinnollista katsottavaa, vaan piinallisesti haastavia.
Elokuvan puolella yksi Erikssonin inspiraation lähteistä on ohjaaja David Lynch.
– Hän kuvaa alitajuista Amerikkaa, pinnan alla väreilevää voimaa ja väkivaltaisuutta. Samaan tapaan kuvataiteilija Edward Hopper näyttää yhteiskunnan pinnan alla kytevän yksinäisyyden ja tyhjyyden.
Sisällöltään ja muodoltaan varsin rajujen taide-elokuvien tekijänä Erikssonia on arvosteltu Suomessa itsetarkoituksellisesta ”rankistelusta”.
Taiteilijan on välitettävä kollektiivisia alitajuisia tunteita, Anna Eriksson vastaa arvosteluun.
– Jos W-elokuvastani tuli rankka keskellä koronapandemiaa, jonka keskellä syttyi vielä sota, se ei ole mitään rankistelua, vaan alitajuisiin kollektiivisiin värähtelyihin tarttumista.
Vimmaisia visioita
Persoonallisella ja monialaisella taiteilijalla on vahvoja mielipiteitä ja näkemyksiä, joita hän ei pelkää ilmaista puheissaan ja tuoreissa töissään.
Avandgardistisissa ja suorastaan surrealistisissa elokuvissaan Anna Eriksson on esittänyt vimmaiset visionsa sovinnaista porvarillista makua hätkähdyttävällä tavalla. Hänen teoksensa vievät katsojan väkisin myös epämukavuusalueelle.
Eriksson on itse pääosassa sekä Marilynin traagisesta tarinasta inspiraatiota ammentavassa elokuvassa M (2018) että kuolemaa tekevänä Madame Eurooppana elokuvassa W (2022).
Suomessa suutarin pitäisi pysyä lestissään, ja Erikssonhan on oikeasti iskelmälaulaja, jotkut tuntuvat ajattelevan. Mutta hän on paljon muutakin. Esimerkiksi elokuviensa käsikirjoittaja, ohjaaja, leikkaaja, puvustaja, lavastaja ja pääosan esittäjä, joka vastaa luonnollisesti myös äänisuunnittelusta ja musiikista.
Hän on laajentanut repertuaariaan vakavan ja kunnianhimoisen elokuvataiteen kautta kuvataiteen ja taidekirjojen puolelle.
Itseoppinut elokuvantekijä olisi saatettu sivuuttaa marginaaliin, ellei viisi vuotta omalla rahalla tehty M olisi saanut kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla erinomaisia arvosteluja ja palkintoja.
– Olen onnekas, koska M sai ulkomailta kehut. Paljon ihmeellisiä asioita on osunut kohdalle oikeaan aikaan elokuvia tehdessä. Ehkä siinä on ollut siunausta mukana, ja siunatuksi itseni koenkin.
Naisen rajattu rooli
Mediassa Anna Eriksson on esitelty joskus kapinallisena, vaikeana naisena. Naisille voimakas ja epäsovinnainen itsensä ilmaisu ei ole vieläkään sallittua edes elokuvassa, hän kokee.
– Nainen halutaan yhä nähdä pelkästään viettelevänä. Vastustus on valtava, jos muuta yrittää näyttää. Huomasin, miten W-elokuvaani vihattiin, koska siinä on kastroiva, riehuva ja hullu nainen.
W:n keskiössä on kuoleva Madame Europa, Euroopan rappion symboli.
– Ymmärrys loppuu siihen, jos nainen on groteski hahmo, vaikka väitän, että nainen voi olla jopa miestä julmempi omalla tavallaan.
”Hysterian hetkinä ihminen tajuaa maailman mielettömyyden.”
Naisen rajattuun rooliin kohdistuvien paineiden pelossa naisesta jää näyttämättä sellaisia ihmisyyden ja persoonallisuuden puolia, mitkä miehistä on aina avoimesti esitetty taiteessa.
– Esimerkiksi hysteria on minusta äärimmäisen kiinnostavaa, koska hysterian hetkinä ihminen tajuaa maailman mielettömyyden.
Taiteessa pitää Erikssonin mukaan mennä myös hysteerisen merkityksettömyyden alueelle, samaan aikaan kun on säilytettävä ote jostakin kestävästä, johon tarttua.
– Taiteeni ytimessä on tällainen repivä liike edestakaisin.
Taiteen ei tarvitse olla automaattisesti ymmärrettävää. Ei elämässäkään ole kaikin ajoin mitään järkeä.
– Elämä on unen ja valveen rajamailla olemista. Siksi taiteenkin pitää toimia niiden välillä.
Itsestään selvä usko
Edellä mainitulla Mana-levyllä on aistittavissa myös hengellisiä ulottuvuuksia.
”Luoja, anna tämän olla parempi päivä. Anna valo, joka valaisee”, laulaja pyytää kappaleessa Maailma palelee.
Jumalaa pyydetään pelastamaan myös Pelasta mut häneltä -laulussa: ”Jumalani, armahda, armahda mut itseltäni. Olen joskus raaka runneltu syli. Kun mä saavun portille, älä päästä sisään.”
”Tajusin, että eihän minun tarvinnut tulla uskoon, kun olin jo.”
Eriksson myöntää olevansa hengellinen ihminen. Nuorena rippileirille mennessään hänellä oli jopa palava halu tulla uskoon. Hän arvelee teini-iän kangistaneen hetkellisesti ajatteluaan.
– Tajusin, että eihän minun tarvinnut tulla uskoon, kun olin jo.
Jumalan olemassaolo ja läsnäolo on ollut Erikssonille lapsesta lähtien itsestään selvää syvällä tiedostamisen tasolla.
– Minulla ei ole ollut sen suhteen koskaan kriisiä, ei epäilyksen hetkiä, epävarmuuksia eikä epäselvyyksiä.
Tämä selkeä usko mahdollistaa avoimen suhtautumisen koko elämään, ihmisten erilaisuuteen, erilaisiin uskontoihin ja kulttuureihin.
– Mitä vähemmän itsellä on estoja, sitä helpompi on uskoa.
Alastomana elämän edessä
Anna Eriksson on aina kuulunut luterilaiseen kirkkoon, ja hänestä on ihanaa esiintyä kirkoissa.
– Kirkolla voisi olla vielä hyvinkin olennainen rooli nykymaailmassa, jossa ihmiset voivat valtavan huonosti.
Ihmisillä on aiempaa vähemmän turvaverkkoja, koska yksilöillä ei enää ole samanlaista suvun, perheen tai muun yhteisön tukea, johon voisi tarpeen tullen tarttua.
– Perinteiset arvopohjat on revitty rikki. Kaikki elämässä on häilyvää. Koko tämä systeemi syö ja kalvaa ihmistä syövän lailla.
Uskonnolliset ja taiteelliset instituutiotkin ovat jonkinlaisessa kriisissä.
– Taiteilijana näen, etteivät taide ja Jumalan sana ole kovin kaukana toisistaan. Molempien kautta pyritään jonkin suuremman yhteyteen.
Anna Eriksson ymmärtää taidekentän ja kirkon ahdingon. Tämän ajan ristiriitaisten vaatimusten kanssa ei ole helppo tasapainoilla. Kuolemakin on koetettu poistaa näkyviltä, jopa taiteessa.
– Taidenäyttelyissä törmään usein tunteeseen, että näinkö oikeastaan yhtään mitään merkittävää?
Taiteilijoiden täytyisi Erikssonin mielestä pitää silmät auki kaikille elämän aspekteille.
– Taide on kuin hengellinen kokemus: olet alastomana elämän edessä, mitä tahansa sieltä kaatuukin päälle. Jos taide eliminoi eteen tulevia asioita, se muuttuu vain viihteeksi.
Eriksson puhuu katarsiksen, puhdistumisen tarpeesta. Suuri tunne – kärsimys, pelko, ahdistus – on kohdattava, käsiteltävä ja purettava. Tämä voi tapahtua tosissaan tehdyn taiteen lisäksi myös uskonnon ja psykologian kautta.
– Jos musiikista, elokuvasta ja kuvataiteesta puuttuu katarsis, erilaiset energiat kuten eros (rakkaus) ja thanatos (kuolema) piilotetaan maton alle.
Länsimaissa onkin Erikssonin mukaan siirrytty pelkojen aikakauteen.
– Koko elämäntapa perustuu siihen, että väistämätöntä kuolemaa paetaan viihteeseen ja puhelimeen, ettei meidän tarvitsisi miettiä sitä. Lopputulema on katastrofaalinen.
– Emme pääse kuolemaa pakoon. Taiteilijoiden pitäisi uskaltaa kohdata tämä tosiasia tinkimättömällä asenteella. Taiteilijan tehtävä on olla venttiili, joka purkaa kaikki paineet.
Teknologian koekaniinit
Kulttuurimme kehityksen varjopuolia kriittisesti seuraava Anna Eriksson on huolissaan niistä nuorista, jotka ovat ”käsittämättömän apaattisia”. Teknologia, älypuhelimet ja tietokoneet pahentavat tilannetta.
– Tämä henkinen tyhjyys ja kriisi on niin valtava, ettei sitä osata edes sanoa ääneen.
Ovatko kännykkä kädessä kasvaneet nuoret teknologian koekaniineja?
– Täysin. Se mitä heille tapahtuu, on käsittämättömän julmaa.
Koulussa on lapsia, jotka oppivat hädin tuskin lukemaan ja kirjoittamaan. Heiltä anastetaan kyky mielikuvitukseen ja sen kautta saataviin valtaviin elämyksiin.
– Tämän sanominen leimataan vanhanaikaiseksi. Jauhot pannaan suuhun siltä ihmiseltä, joka haluaa olla tässä maailmassa vanhanaikainen: Olet ajastasi jäljessä!
Anna Eriksson yrittää olla ajattelematta liikaa aikamme ongelmia.
– Hermostoni ei kestä jatkuvaa huolehtimista. Verenpaineeni nousee, mutten pysty olemaan täysin miettimättäkään näitä asioita, joista puhuminen on huutamista tuuleen.
Taiteilija yrittää toisaalta olla muuttumatta kyyniseksi ja olla pelkäämättä liikaa. Hän ei halua ajatella kaiken menevän huonoon suuntaan.
– Tästä maailmasta löytyy taskuja, missä voi jakaa muutamien ihmisten kanssa näkemyksiään taiteesta, elämästä, kuolemasta ja rakkaudesta.
Pinnallisuus valtaa alaa
Pinnallisen ja rahakeskeisen viihdemaailman lainalaisuudet ovat Erikssonin mukaan siirtyneet myös taiteen puolelle. Mikään taidemuoto ei ole niiltä enää suojassa. Hän näki tämän jo musiikkimaailmassa.
– Isojen levy-yhtiöiden pomot kävivät koulutettavana Kalifornian Piilaaksossa, missä opeteltiin kikkoja laulajien muokkaamiseen ja brändäämiseen.
”Ellei taide pysy vapaana ideologioista ja muotivirtauksista, se kuolee ja tyrehtyy.”
Syntyi käsitys, että kaikkien artistien keskeinen tehtävä on brändätä itseään. Systeemi on imenyt taiteilijat mukaansa.
Jos 90 prosenttia menee mukaan viihteen pinnallisuuteen, loppujen yritys tehdään Erikssonin mukaan helposti tyhjäksi haukkumalla heidätkin samoilla arviointikriteereillä.
– Kuvitellaan, että elokuvieni rajuus on ollut joku brändäyskikka.
Muodissa olevat ideologiat pyörivät taidekentällä. Niitä tulee ja menee.
– Mutta ellei taide pysy vapaana ideologioista ja muotivirtauksista, se kuolee ja tyrehtyy.
Rakkaat ihmiset ja merkityksellinen elämä
Juuri nyt Anna Eriksson kokee elämänsä olevan yhtenäisempi kuin koskaan. Kaaoksen silmään katsominen ja hyvät asiat kytkeytyvät pitkälti yhteen.
”Elämään liittyy hämmennyksen lisäksi voimakasta iloa.”
Yksityiselämän tekevät merkitykselliseksi ja kauniiksi poika, aviomies ja läheiset ihmiset ympärillä. Iäkkäät vanhemmatkin asuvat vain vähän matkan päässä.
Elokuva, kuvataide ja musiikki ovat yhtä ja samaa kudelmaa, jotka muodostavat rakkaiden ihmisten kanssa Erikssonin hyvän elämän kokonaisuuden.
– Elämä on tavattoman ihmeellistä ja käsittämätöntä. Siihen liittyy hämmennyksen lisäksi voimakasta iloa. Jos sen ilon ja kauneuden aistii kyllin voimakkaasti, oma kaoottisuus pysyy aisoissa.
Myös taiteen tekeminen on luovaa kaaoksen hallintaa.
– Kyllä ne syyt tehdä taidetta ovat pohjimmiltaan itsekkäitä. Ei siinä ensimmäisenä maailmaa yritetä pelastaa, vaan oma itsensä.
Esikoiselokuva M:n menestys avasi uusia mahdollisuuksia. Tällä hetkellä Eriksson työstää kolmatta elokuvaansa, jota Suomen Elokuvasäätiö tukee.
Prosessi on taas raskas ja intensiivinen, mutta edelliset projektit ovat olleet sellainen elokuvakorkeakoulu, ettei perusasioita tarvitse enää opetella.
Loppuvuodesta Erikssonia voi kuulla laulajana Gloria-joulukonserteissa.
”Olen ihan jees äiti”
Anna Eriksson selvittää ajatuksiaan analyyttisesti ja rauhallisesti, mutta hänellä on yhä tavoitteita, jotka liittyvät oman tasapainon ja mielenrauhan parantamiseen.
– Toivon, että pystyisin olemaan kiihkoilematta ja ottamaan asioihin tervettä etäisyyttä. Kiihdyn hyvin nopeasti. En saisi antaa asioiden vaikuttaa minuun niin voimakkaasti.
Kehitystä on onneksi tapahtunut.
– Olen päässyt eteenpäin, babysteps-tyyliin. En päästä itseäni enää yhtä pitkälle tietyissä vahvoissa tunnetiloissani.
Lapsen saaminen rauhoitti.
– Olen ihan jees äiti ja aika tasapainoinen ja kiva kumppani miehelleni. Omat angstini eivät enää aiheuta sellaisia säröjä yhteiseloon kuin ennen.
Mana Live -levynsä (2012) välispiikissä laulaja luonnehti tulkitsemansa Nothing Else Matters -kappaleen sanomaa yksinkertaiseksi mutta tärkeäksi: ”Pitää uskoa siihen, kuka on, ja mihin on menossa. Ja kaikista parhainta on, jos sen suunnan kulun voi jakaa toisen ihmisen kanssa.”
Tämä ajatus on säilynyt kirkkaana ja tekee Erikssonin työstä ja elämästä nykyään mielekästä ja nautinnollista.
– Voin jakaa tämän kaiken kumppanini kanssa. En ole yksin ajatusteni kanssa, vaan saan niille vastakaikua.
