Yleisen käsityksen mukaan Uusi testamentti kannattaa orjuutta. Perusteluita löytyy mm. oheisesta Antti Vuolanteen blogista, jossa listataan iso liuta orjuutta tukevia raamatunkohtia. Väitän kuitenkin, että kyseessä on perspektiiviharha, joka estää näkemästä metsää puilta. Nimittäin Uuden testamentin pääsanoma on hyvin voimakkaasti orjuutta vastaan. Orjuus on Ut:ssa synnin, väärän jumalakuvan ja lakihenkisen uskonnon vertauskuva, jolle evankeliumi on väkevä vastalääke: ”Vapauteen Kristus vapautti, pysykää lujina älkääkä alistuko orjuuden ikeeseen”, kirjoittaa Paavali.
Kaikkein upeimmin Uudessa testamentissa vallitseva näkemys orjuudesta tulee ilmi kirjeessä Filemonille. Siinä Paavali laittaa peliin koko retorisen arsenaalinsa vakuuttaakseen Filemonin siitä, että hänen tulee kohdella entistä Onesimos-orjaansa rakkaana veljenä – siis antaa tälle täysi ihmisarvo ja käytännössä päästää hänet vapaaksi. Näin uskon, että Paavali ajatteli lopulta käyvän kristinuskon leviämisen myötä laajemminkin. Niin kuin kävikin. Orjuushan käytännössä hävisi kristillisiltä alueilta vuosisadoiksi. Kunnes alkoi entistä julmempana saavuttaen jonkinlaisen huipennuksen Amerikassa. Kunnes sai sitten (toivottavasti) lopullisen kuoliniskun William Wilberforcen kristillisestä vakaumuksesta nouseen sinnikkyyden ansiosta.
—
Koska Paavalin kirje Filemonille on niin oivaltava ja keskeinen teksti Uuden testamentin orjuusajattelun kannalta, niin siteeraan tähän loppuun lähes koko kirjeen. Näin jokainen voi itse lukea, mikä Paavalin kanta lopulta oli:
”Vaikka minulla on Kristuksen antama valta määrätä, mitä sinun tulee tehdä, niin minä rakkauden nimessä mieluummin vain vetoan sinuun tällaisena kuin olen. Minä Paavali, jo vanha mies, nyt lisäksi Kristuksen Jeesuksen tähden vankina, vetoan sinuun poikani Onesimoksen puolesta, jonka isäksi olen vankina ollessani tullut. Ennen hän oli sinulle hyödytön, nyt hänestä on hyötyä sekä sinulle että minulle. Lähetän hänet takaisin luoksesi – hänet, oman sydämeni. Pitäisin hänet kyllä mielelläni täällä, niin että hän palvelisi minua sinun puolestasi, kun olen evankeliumin vuoksi vankina. En kuitenkaan halua tehdä mitään ilman sinun suostumustasi, jotta et tekisi sitä hyvää, minkä teet, pakosta vaan vapaaehtoisesti. Ehkä hän sen vuoksi joutuikin sinusta hetkeksi eroon, että saisit pitää hänet luonasi ikuisesti, ei enää orjana vaan orjaa arvokkaampana, rakkaana veljenä. Kovin rakas hän on minulle – kuinka paljon rakkaampi sinulle, sekä ihmisenä että Herran omana!
Jos siis pidät minua kumppaninasi, ota hänet vastaan niin kuin minut. Jos hän on aiheuttanut sinulle vahinkoa tai on sinulle jotakin velkaa, pane se minun laskuuni. Minä Paavali kirjoitan tämän omakätisesti: minä maksan sen. Voisin tosin sanoa, että sinä puolestasi olet minulle velkaa oman itsesikin. Niin, veljeni, kunpa tekisit minulle tämän palveluksen Herramme takia. Ilahduta minun mieltäni Kristuksen tähden! Kirjoitan tämän luottaen siihen, että täytät pyyntöni, ja tiedän, että teet enemmänkin kuin pyydän.”
Orjat vapaaksi
Timolta hyvä sparraus. Antti Vuolanteen kirjoitus ilman kommentointi mahdollisuutta kertoo jo jotakin miten Antti Raamattua lukee. Kaikki on ”vinksin vonksin”.
Tietenkään orjuus ei missään muodossa ole hyväksyttävää. Sittenkin Paavali kirjoittaa, mikä on tärkeintä:
1.Korinttolaiskirje:
7:22 Sillä joka orjana on kutsuttu Herrassa, on Herran vapaa; samoin vapaana kutsuttu on Kristuksen orja.
Tärkeintä on olla sydämessään vapaana, olipa ulkonaiset olosuhteet millaiset tahansa. Paavali sanoo Room. 1:1 olevansa Jeesuksen Kristuksen palvelija. Tämä sana palvelija voidaan alkukielen mukaan kääntää myös sanalla orja. Monet orjat, varsinkin jos isäntä oli kristitty, olivat palvelijoita ja veljiä ja sisaria Kristuksessa. Heitä siis kohdeltiin hyvin. Tällaista pohdiskelua tästä aiheesta.
Tietääkseni nykypäivän työväestö on jokseenkin samassa asemassa, kuin Paavalin ajan orjat. Ero on jopa melko vähäinen. Roomalainen yhteiskunta oli rakennettu sen varaan, että orjat teki työn ja näiden omistajat huolehtivat orjien toimeentulosta. Nyt moni työntekijä on huonommassa asemassa. Monen palkka ei riitä elinkustannusten hoitamiseen.
Poiskaan työstä ei voi lähteä, kun varoja ei ole mihinkään ylimääräiseen. Tuo on nykyajan orjuutta. Rangaistukset oli kyllä kovempia . Orja joutui karkaamisensa maksamaan omalla hengellään, jos jäi kiinni.
Varsinkin nykyaikana tulee läheiseksi ohje: 1. Korinttilaiskirje 7:23 ”… Te olette kalliisti ostetut; älkää olko ihmisten orjia. ”
Tuntuu, että nyt media-aikana (erityisesti?) meillä on vaara tulla tai/ja olla ihmisten orjia, minkä huomaa siinä, että monikaan ei uskalla (tai osaa?) olla ns. yleisen (väitetyn ja propagoidun) mielipiteen kanssa eri mieltä. Olemme siinä mielessä ”orjia”. Ihmisillä tuntuu oloevan tapipumus toistella mediassa esitettyjä väitteitä, joiden totuusarvo voi vaihdella, seuraamme tässäkin ”trendejä”. Raamattu ei kehoita olemaan ns. vallitsevan käsityksen orjina.
Johtuneeko tästä sekin, että tuo ajatus ”orjuuden hyväksyttävyydeststä Raamatussa” tuntuu elävän yhä ajassamme vaikka kristinusko lienee ollut voimakas orjuuden vähentämiseen vaikuttant tekijä. Toki orjuutta on perusteltu aikojen kuluessa erilaisilla argumenteilla: niin ”Raamatullisilla” kuin tieteelliis-evolutionaalisillakin verukkeilla, jotka ovat voineet olla toisiinsä oudosti sekoittuneinakin.
Ja lienee niinkin, että erilaiset orjuuden muodot ovat edelleen olemassa myös ajassamme, maallistuneessa Euroopassakin lienee suunnaton joukko ihmiskaupan uhreja (varsinkin naisia), erilaisissa ”palvelutehtävissä” – usein seksiin tai pornoon liittyen. Jos asian joku (lähinnä vain ns. tunnustava kristitty) nostaa esiin, se leimataan joko vahnoillis-ahdasmieliseksi tai yksilönvapauden ja itsemääräämisoikeuden vastaiseksi.
Antti V:n perspektiiviharha on tosiaan siinä, että Kirje Filemonille sivuutetaan ja VT ylikorostuu.
Toinen on se, että koko antiikin ajan talous- ja yhteiskuntajärjestelmä oli kokonaan toisenlainen kuin meidän aikanamme ja arvot sen mukaisia. Yksilönvapautta sellaisessa mielessä kuin me länsimaissa asian näemme, ei ollut olemassa. Itsensä myyminen orjaksi oli yksi tapa varmistaa elatus ja toimeentulo. Lisäksi orjuus oli erilaista siitä riippuen, mistä kulttuuripiiristä puhutaan.
Nykypäivän orjuus on selkeästi riistoa ja heikossa asemassa olevien rikollista hyväksikäyttöä. Sen tuomitsemiseen riittävät rakkauden kaksoiskäsky ja Uuden testamentin vakavat kehotukset asianmukaisen palkan maksamiseen.
Omana aikanammekin lienee esimerkkejä siitä, että hurskailla aikomuksilla voidaan ihmisiä saattaa ojasta allikkoon unohtamalla tilanteiden erilainen toimintaaympäristö. Vuosia sitten oli polemiikkiä farkkutehtaiden lapsityövoimasta (joka toki on ongelmallista). Kohu medioissa kuitenkin taisi jhtaa siihen, että palset ”vapautettiin” työstä farkkutehtaalla; mutta pojat taisiavat päätyä tiilitehtaalle vielä huonompiin oloihin; tyttöjen entistä pahempia ”työtehtäviä” voi vain arvailla. Realiteettien muistaminen ei merkitse toki sitä, että lapsityövoiman käyttö olisi sinänsä kannatettavaa.
Asiat eivät ole aina niin helppoja kuin haluaisimme täässä Läntisessä ”hyvinvointiyhteiskunnallisessa kuplassamme” ajatella.
Historiaa tulisi tarkastella aina omassa aikayhteydessään. Meillä on taipumus ikäänkuin sijoittaa oma viitekehyksemme myös menneisyyteen, eli tarkastella asioita eräänlaisessa ”mielikuvitusmaailmassa”: jos olisimme itse eläneet silloin, olisimme olleet paljon viisaampia ja eettisesti parempia ja taitavampia.
En tietenkään tarkoita sitä, etteikö menneita aikoja olisi syytä kritisoidakin.
Raamatussa kaikki asiat eivät ole esimerkkeinä vain siitä, kuinka asioiden tulisi olla. Moni aisa lienee tarkoitettu myös varoittaviksi esimerkeiksi. Osa taas vain kuvauksina siitä, miten on ollut.
Olen itse ymmärtänyt, että orjuus väheni kristinsukon leviämisen myötä mutta jossain vaiheessa orjuus sai uutta pontta, kun maailmaa alettiin valloittamaan ja toisaalta kun kaupattavia ihmisiä oli muista kulttuureista tarjolla. Orjuus sai suuret mittasuhteet, kun muiden kulttuurien ns. ”busyness as normal” -orjakauppa ja eurooppalaisten hallitsijoiden (maallisten ja ”kaupallisten”) himo ikäänkuin ”löysivat toisensa” – siis eräänlainen ”globalissaatio(nismi)” alkoi syntyä. ”Kauppa se on, joka kannattaa” -laki ei takaa ihmisoikeuksia.
Kristillistäkin retoriikkaa epäilemättä on hyödynnetty; toisaalta ajatus ei-eurooppalaisista ”villi-ihmisistä” (joiden osana orjuus useinkin oli) sai perusteluja erotyisesti myös evoluutioajatuksista, pidettiinhän osaa ihmiskunnasta ns. kehitystasossa alempiarvoisena, aikansa tiedekäsitystenkin mukaan.
Lakeja on monenlaisia. On kymmenen käskyn laki, on sharia -laki ym. Ja sitten on aikamme lakeja, jotka uhkaavat tulla yhä tulkinnanvaraisemmiksi ja tulkinnassaan jopa ideologisesti värittyneiksi.
On ihmisten lakeja ja on Jumalan laki, jota vastaan ihminen yrittää useinkin ”rimpuilla”.
Tämä on tärkeintä vapautta:
Usko Kristukseen, että hän on vapahtanut sinut synnistä, niin olet synnistä totisesti pelastettu.
Martti Luther, Lyhyt evankeliumipostilla, s. 251, SLEY-Media Oy, Helsinki, 2016.
Yhdyn blogistin ajatuksiin. Filemonin kirjeessä on yksi hienoimpia kuvauksia Jumalan armollisesta rakkaudesta ja sallimuksesta : hetken erossa – että saisit pitää hänet ikuisesti luonasi . Silloinkin kun ihminen on ”omilla” teillään niin Jumala odottaa että saisi kerran ikuisesti pitää omanaan . Kuten tuhlaajapojan isä antoi pojan mennä mutta varmasti odotti koko ajan että hänen rakkautensa saisi vaikuttaa kutsun palata . Tähän meitä on kutsuttu että saisimme olla Tykikuksen osassa ( tykikus ja onesimus yhdessä filemonin luo) kulkemassa matkaa kohti kotia , seurakuntaa, joka Filemonin kotona kokoontui ja sitten sinne ikuiseen taivaan kotiin.
Timo
Kiitos blogistasi
Onesimus toimi myöhemmin Efeson piispana Timoteuksen jälkeen ennen Johannesta.