Yhteispelillä se sujuu, valisti Liikenneturvan edeltäjä Talja meitä suomalaisia vuonna 1965. Muita historian romukopasta löytyviä liikennevalistussloganeita 1960-luvulta olivat mm. nämä:
- 1960: Aja ohi varovasti, päästä ohi sopuisasti
- 1964: Enemmän tietoa – vähemmän selityksiä
- 1966: Sopu vie eteenpäin
- 1969: Ennakoi tuleva tilanne
- 1970: Turha kiire pois
1960-luvulla Suomi oli liikenteen osalta lintukoto nykytilanteeseen verrattuna. Autoja oli vähän, ne olivat pieniä ja hitaita. Maantiet olivat usein kapeita ja mutkaisia, kuoppaisia hiekkateitä oli paljon. Matkanteosta oli aikaa nauttia.
Matkalla sukulaisiin Tapiolasta Hämeenlinnaan mekin pikkubroidin kanssa puuhasimme Neckar Jagst 770:n takapenkillä vaikka mitä: Luimme, söimme karkkia, lauloimme, kerroimme vitsejä, tappelimme, katselimme lehmiä ja hevosia, kilpailimme keskenämme vastaantulevien autojen väreistä: Toinen sai tarkkailtavakseen valkoiset ja mustat autot, toinen kaikki muun väriset. Voittaja on se, joka näkee ekaksi 10 omanväristään autoa. Ja sitten taas tapeltiin.
Jännin kohta vanhalla Hämeenlinnantiellä oli isossa kurvissa sijaitsevan ladon seinässä ollut jättimäinen teksti: VALMISTAUDU IÄISYYTEESI! Tuo viesti sai meidät aina mietteliäiksi. Vaan erään kerran koko perhe tuossa samassa kohdassa repesi nauramaan. Teksti oli vieläkin paikallaan, mutta siitä puuttui kaksi kirjainta jälkimmäisen sanan alusta. Teksti kuului: VALMISTAUDU ISYYTEESI! Hyvä muistutus sekin, vaikka ei Taljan kampanja ollutkaan.
Turha luulo, lukija: ei meidän tappelemisemme mitään tieraivoa ollut, pelkkää veljesrakkautta vain. Varsinainen tieraivo (road rage) on nykypäivän vitsaus, nähtävillä Helsingissä miltei päivittäin: Jalankulkijat pelkäävät liian lujaa ja liian läheltä ohi huristavia polkupyöriä, polkupyörät kavahtavat autoja. Bussit ja polkupyörät ovat aina silloin tällöin riidoissa keskenään liikennesäännöistä. Kaikki joutuvat pakosta kunnioittamaan ratikoita. Joka arvelee, että liikenteessä raivostuminen on vain viatonta paineenpurkua, saattaapi arvella väärin.
Varmasti jokainen ihminen hermostuu joskus liikenteessä. Mutta eivät suinkaan kaikki kaiken aikaa raivoa. Jotkut kuitenkin: todellinen tieraivoaja saattaa jopa ajaa autolla tahallaan toisen kulkupelin päälle, niin kuin hiljattain (ke 12. elokuuta) kävi Helsingissä Tukholmankadun ja Mannerheimintien risteyksessä. Siinä kohdassa autoilija ja pyöräilijä joutuvat ajamaan samalla kaistalla, kun pyörätie puuttuu. Kun samaan suuntaan matkalla olleet autoilija ja pyöräilijä pysähdyksen jälkeen lähtivät liikkeelle, miesautoilija kiihdytti pyöräilijän eteen ilmeisesti tahallaan. Auto osui pyörään, jolloin pyöräilijä kaatui, löi päänsä katuun ja kuoli myöhemmin sairaalassa. Oliko kyse autoilijan kostosta, kun pyöräilijä oli hetkeä aikaisemmin näyttänyt kiilailevalle röyhkimykselle kansainvälistä käsimerkkiä?
Jos ja kun kyse on toistuvista rattiraivokohtauksista, niin se on silloin ehdottomasti hoidon paikka. Tai kortti pois, auto samoin. Toistuvien raivokohtausten vallassa ihminen ei kykene hillitsemään väkivaltaisia yllykkeitään. Tämä vaiva ei rajoitu vain liikenteeseen, vaan tulee pidäkkeettömästi esiin myös muissa tilanteissa, vaikkapa kotona ja läheisten kanssa. Raivoaja saattaa esimerkiksi toistuvasti paiskoa tavaroita, rikkoa paikkoja ja käyttäytyä väkivaltaisesti toisia ihmisiä kohtaan. Apua voi saada kognitiivisesta käyttäytymisterapiasta, jossa ihminen opettelee olemaan ottamatta asioita liian henkilökohtaisesti. Lääkkeeksi suositellaan masennuslääkettä, joka lisää onnellisuushormoni serotoniinia.
Näkövammaisena olen oppinut pelkäämään lisääntynyttä liikennettä ja piittaamattomuutta liikennesäännöistä. Välillä tuntuu, että Helsingin keskustassa eletään villin lännen säännöillä. Mutta sekaan on mentävä, ei muukaan auta. Ei auta itku markkinoilla, ei myöskään pelko liikenteessä. Sillä pelosta nousee viha, vihasta raivo, raivosta väkivalta ja väkivallasta seuraa aina kärsimystä. En välittäisi päästä iltapäivälehtien lööppeihin näkövammaisena liikenneraivoajapappina, joka liikenteessä huitoo valkoisella kepillään niin vastaantulevia jalkamiehiä, pyöräilijöitä kuin autojakin. Ja joka lopulta viedään putkaan apinan raivolla ratikan kimppuun hyökkäämisestä.
* * * * * * * *
Hyvät ihmiset sentään: Nyt ollaan elokuun blogikirjoituskuntokoulumaratonin puolivälissä. Kannustajia ja kirittäjiä tarvitaan lisää, jotta kirjoittaja jaksaa loppuun asti. Kiitos tähänastisesta kannustuksesta. Tässä bloggaus 16 / 31.
Räisäsen ummehtunut radikalismi voidaan kai lopulta pelkistää väittämään, että Jeesus ei ollutkaan Jumala, mutta kuitenkin hyvin viisas mies. Rajua. Mutta jos annetaan Raamattu vaikkapa Michael Monroelle tai Paula Koivuniemelle tunniksi lehteiltäväksi, emmekö saa täsmälleen saman vastauksen?
Räisäsen teologia, kirjat ja puheet olisivat ihan OK, jos kaveri olisi vaikka autokauppias. Tai mikätahansamuu kuin vihitty evl.pappi.
Papit käsittääkseni sitoutuvat Uskontunnustukseen ja luterilaiseen oppiin vastaanottaessaan virkansa ja vihkimyksensä. Ellei noihin kristinuskon perusasioihin voi rehellisesti sitoutua, ja niiden mukaan seurakuntalaisia ja muita opettaa, ei mielestäni ole rehtiä, eikä rehellistä toimia pappina, pitää papin statusta ja toimia papin virassa.
Ei poliisinakaan voi toimia (kuin kiinnijäämiseensä asti) ellei kunnioita Suomen lakia ja antamaansa valaa.
Papin tehtävä on myös opetuksellinen, viedä evankeliumia ja kirkon virallista, Raamattuun ja Tunnustuskirjoihin perustuvaa oppia.
Kummallista, että pappi-statuksen voi säilyttää ilman pelkoa pappisviran menettämistä, vaikka repii Raamattua ja potkii Jeesusta?
Kovin hanakasti tuomiokapituli korkeuksistaan ottaa pois papinviran, vaikka pappi toimisi sanan mukaan, mutta toimisi epätoivotusti organisaatiobyrokratian standardien kannalta.
Räsänen saa siis mielestäni olla uskomatta ihan mihin tahansa haluaa, ja dissata jeesusta niin paljon, kuin haluaa. Kunhan ei esitä olevansa pappi.
pappi kun
Pappisvirka poistetään tuomiokapitulinnykyään enemmänkin
Räisäsen & co projekti Jeesuksen inhimillistämiseksi on mielestäni vanhentunut ja epäonnistunut. Kirkolle siitä ei ole iloa, ja tutkimuksenkin kannalta löydökset ovat vähintäänkin kyseenalaiset. Vanha mies on kuitenkin edelleen innolla mukana keskustelussa, ja kirjaa pukkaa. Joten yritys ainakin on kova.
Jos Räisänen erotettaisiin pappisvirasta puhtaasti tieteellisen työnsä takia, koska sen tulokset näyttävät olevan pahassa ristiriidassa
uskontunnustuksen ja luterilaisen opin kanssa, niin eikö se olisi sen tunnustamista että uskontunnustus ja luterilainen oppi eivät kestä kriittistä tarkastelua ja tieteellisestä näkökulmasta me luterilaiset uskomme satuihin?
Mikäli Räisänen on ”repinyt Raamattua ja potkinut Jeesusta” myös jossain muissa kuin tieteellisissä yhteyksissä niin se on sitten aivan eri asia.
Ei. Sillä Räisänenkin on päättänyt uskoa omiin satuihinsa. Fakta on, että hist-kriit metodilla Jeesus ei koskaan elänytkään. Tätä Räisänen ei voi myöntää, vaikka tietää. Muuten hänen koko hist
kriit korttitalo romahtaa.
Luterilainen oppi ja tunnustus on silti oikea ja tosi. Miten ihmeessä? Minä selitän, jahka kerkiän. Aloitin jo tuolla teologipäivällä. Jatkan Vartija-lehdessä 2/2014 aiheesta lisää.
Jopa Helsingin yliopiston yleisen teologian sivuilla Uuden testamentin eksegetiikkaa koskien myönnetään, että historiallista tietoa Jeesuksesta on erittäin vähän, ja tähänkin vähään liittyy suuria ongelmia. Selkokielellä: todisteita ei ole. Tämä tutkimuslinja sivuutetaan kuitenkin vähin äänin. Muuten korttitalo romahtaa.
– Eikö tieteellinen tutkimusmetodi lähde siitä, että ensin rajataan tutkittava ongelma, muodostetaan hypoteesit ja matemaattinen malli,. hankitaan tarvittavat tilastot ja mittaustulokset testataan mallin selityskykyä asetettuhin hypoteeseihi ja ongelman ratkaisuvaihtoehtoihin sekä laaditaan loogiset jorhtopäätökset mallin selityskyvystä.
En tunne ns. hist-kriittistä tutkinmusmenetelmää, muutta jos historiallisesta Jeesuksesta on vain vähän kirjallista tietoa saataviilla ja sekin on paljolti perimätietoa, niin miten voidaan ylipäänsä vetää …..mitään tieteellisen metodin mukaisia johtopäätöksiä historiallisesta Jeesuksesta ?
Mielestäni Raamatun sanomaa on tarkasteltava historiallisena tapahtuma sarjana … kokonaisuutena VT;tä että UT,n evankeliuneja sekä apostoli Paavalin kirjeitä, jotka antavat riittävästi luotettavaa tietoa kahden tuhannen vuoden takaisista tapahtumista Pyhällä maalla ja Jerusalemissa.
Jumala on ilmaissut itsensä ei vain luonnossa ja ihmisen omassatunnossa vaan pelastushistoriallisesti tehdessään itsensä tunnetuksi ihmiskunnalle Jeesuksessa Krisstuksessa.
Lisäksi olisi hidt-kriittisessä tutkimus – pohdiskeluissa hyvä muistaa, että olemme viiimmekädessä Raamatun ja kristinopin keskeistä asian … inkarnaatio mysteeriä selittämässä . ….. ?
Uskon näkökulma on mielestäni näissä asioissa relevantti lähestymistapa UT;n evankeliumienkin perusteella.
Vastaavasti luonnontieteissä energian alkuperää ei tavoiteta tieteellisen metodin ja kokeellisten tutkimusten avulla se jää myös mysteeriksi.
Kari Peitsamo, minulle on varsin tuttua kauraa se, ettei historiallisesta Jeesus Nasaretilaisesta tiedetä varmuudella paljoakaan. Tai historian ja uskon Jeesuksen erottaminen toisistaan. Tai että ylösnousemususkon synty voidaan selittää ilman tosiasiallista ylösnousemista.
Sen sijaan väitteesi, jos ne oikein ymmärsin, että eksegeettien suuri enemmistö on päätynyt pitämään Jeesusta kokonaan epähistoriallisena, on minulle uusi. En toki ole eksegeettistä keskustelua juuri TA:ta enempää seurannut, ehkä se selittää kärryiltä putoamiseni.
Vai onko tarkoituksesi sanoa, että johdonmukaisesti loppuun asti vietynä historialliskriittisen metodin käyttäminen johtaa lopputulokseen Jeesus Nasaretilaisen epähistoriallisuudesta?
Jos väität eksegeettien valtauoman kiistävän kokonaan Jeesuksen historiallisuuden, niin kertonet nimilistan, johon sisältyy tällaisia (johtavia ja tunnustettuja) nykyeksegeettejä.
Panu Saarela. Se, ettei Jeesusta koskaan ollutkaan, on julkinen salaisuus eksegeettien piirissä. Eiväthän he sitä tietenkään julkisesti myönnä! Paradoksaalista – ja erittäin kiinnostavaa – on kuitenkin se, että vaikka historiallis-kriittinen metodi (jonka mukaan mm. Heikki Räisänen ajatuksiaan kehittelee) kokonaan menettää Jeesuksen, on Jeesus silti ylösnoussut. Tämä on historiallinen fakta. Ei vertaus. Ei kielikuva. Jeesus ei kuitenkaan ole myytti eikä haavekuva. Tätä olen yrittänyt näissäkin kommenteissani tällä sivustolla tuoda esiin. Jos maltatte vielä sellaisen seminaarin järjestää, jossa voin esittää asiani rauhassa loppuun, selitän loputkin. Siihen mennessä viittaan Vartija-lehden 2/2014 haastatteluuni.
Panu Saarela. Ja vielä, kiitos erittäin osuvista ja rakentavista kysymyksistäsi. Näin pääsemme vihdoinkin liikkeelle asiassa, jonka uskon koituvat suureksi eduksi niin kirkolle kuin teologiselle tutkimukselle. Molemmat ovat tällä hetkellä jumittuneet puolitotuuksiin, jotka vieraannuttavat ihmiset niin kirkosta kuin nakertavat myös teologian uskottavuutta tieteenä. Tilanteeseen on tultava muutos. Minä tuon nyt tuon muutoksen.
On syytä oikaista muutamia perustavanlaatuisia väärinkäsityksiä, jotka toistuvat viestiketjussa kymmeniä kertoja, pääasiassa yhden kommentoijan toimesta:
1) Käytännössä yksikään tiedeyhteisössä vakavasti otettu nykyeksegeetti ei epäile niin kutsutun ”historian Jeesuksen” olemassaoloa; tämä ei suinkaan johdu siitä, että he olisivat typeriä, epäjohdonmukaisia, pelkureita tai rahanahneita valehtelijoita. Tämä johtuu siitä, että he tuntevat lähdeaineistot läpikotaisin, eivätkä osaa selittää muutamia niistä tekemiään havaintoja ilman hypoteesia Jeesus-nimisen galilealaisen saarnaajan olemassaolosta.
2) Ns. Jeesus-tutkimus on jo jonkin aikaa sitten eriytynyt omaksi valtavan laajaksi ja kompleksiseksi eksegetiikan alahaarakseen, jota harjoittavat ja kykenevät täysipainoisesti seuraamaan vain kyseisen erityisalan spesialistit. H. Räisänen ei ole tehnyt akateemista uraansa ensisijaisesti Jeesus-tutkijana, eikä historian Jeesuksella ole hänen tieteellisissä pääjulkaisuissaan merkittävää osaa; hän on tutkinut ennen kaikkea varhaiskristillisen aatemaailman kirjoa, ottamatta juurikaan kantaa siihen, missä määrin erilaiset lähteissä esiintyvät ajatusmallit palautuvat Jeesus Nasaretilaisen opetuksiin ja tekoihin.
ystävällisesti,
Harri
Harri, kiitos. Nuo ovat juuri nämä viralliset selitykset, joihin viittasin. Yritys häivyttää kysymys historian Jeesuksesta on kuitenkin enää pelkkää viivytystaistelua. Puolitotuuden varassa ei voi loputtomiin elää – eikä varsinkaan tehdä akateemisesti uskottavaa tutkimusta. Tuo tie on kohta kuljettu loppuun.
Käytännössä umpikujasta päästään näin: Koska historian Jeesus on työhypoteesina alun perinkin hyvin hatara, on luontevaa jossain vaiheessa antaa tutkimuksessa tilaa myös hypoteesille, jonka mukaan historian Jeesusta ei koskaan ollut. (Esim. Paavali on tästä hyvin vahva todiste.) Kun Jeesus-tabu näin murtuu, avautuu tutkimukselle välittömästi uusia näköaloja, jotka vähitellen integroituvat osaksi eksegetiikaksi kutsuttua teologian haaraa. Ja silloin sitä taas eksegetiikaksi voidaan todella alkaakin jälleen kutsua, eikä enää pelkäksi joksikin valistuksen ajan jälkijättöiseksi uskontotiedettä etäisesti muistuttavaksi historiantutkimuksen näivettyneeksi haaraksi.
Kari, olen kovasti yrittänyt saada kiinni ajattelustasi. Olen lukenut Myllykosken tekemän haastattelusi Vartija-lehdestä sekä kahlannut kommenttejasi tällä foorumilla; aidosta yrityksestäni huolimatta en millään pysty ymmärtämään osaa väitteistäsi, etenkään niitä, jotka koskevat akateemista eksegetiikkaa. Haluaisinkin esittää muutamia tarkentavia kysymyksiä:
1) Käytätkö termiä ”historian Jeesus” siinä samassa merkityksessä, jossa sitä käyttävät mm. Sandersin, Crossanin, Meierin, Theissenin, Mackin, Dunnin, Borgin tai vaikkapa Holmenin kaltaiset raskaansarjan Jeesus-tutkijat?
Mikäli sanot käyttäväsi ja lisäksi väität edelleen, ettei historian Jeesusta ollut olemassa, niin olisin kiinnostunut kuulemaan tieteellisen argumentaation väitteesi taustalta. Tällä hetkellä en millään saa kiinni ajatuksenjuoksustasi tässä asiassa.
2) Kuinka laajasti ja syvällisesti arvioit tuntevasi nykyistä eksegeettistä tutkimusta?
Kysyn siksi, etten ole missään akateemisessa miljöössä tavannut sitä ”umpikujaan ajautunutta”, ”näivettynyttä” ja ”puolitotuuksiin takertunutta” nykyeksegetiikkaa, jota sinä toistuvasti ja kiihkeästi kritisoit.
Jatkakaa vielä tätä keskustelua!! Superkiinnostavaa! Kari, kuulisin mielelläni, mitä vastaat Harri Söderholmille 🙂
Harri, kiitos jälleen tarkentavista ja selventävistä kysymyksistäsi. 1. Kyllä. Mm. Crossanin ja Borgin Paavali -tutkimus on tuttu. Maintsemasi kaikki pitävät kynsin hampain kiinni historian Jeesuksesta. 2. En tietenkään tunne kaikkea tutkimusta yhtä paljon kuin kokeneet tutkijat, mutta päälinja erottuu selvästi. Idea historian Jeesuksesta on tutkimuksen sokea piste, josta ei haluta luopua. Miksi ei? Vastaus on ilmeinen. Silloin mm. Heikki Räisäsen kaltaiset tutkijat joutuisivat myöntämään menneensä argumenteissaan jo lähdössä täysin harhaan. Omaa teologiaani ei tässä ole tilaa kokonaan avata (ks. Vartija etc.). Sen aika tulee, kun ensin annetaan edes olettamukselle siitä, että hist.-kriitt. Jeesusta ei koskaan edes ollut, tilaa. Nyt tuota tilaa ei nykytutkimuksessa surmin suinkaan edes oletusargumenttina keskusteluun kenellekään suoda. Se torjutaan jo lähdössä. Se on tabu.
Summaan vielä. UT:n ulkopuolisia todisteita Jeesuksesta ei ole. Paavali on näin ollen arvoituksen avain (Apostolien teotkin ovat suurilta osin pelkkä fiktiivinen seikkailukertomus), koska evankeliumit ovat vain uskon dokumentteja (niitä voidaan kutsua myös ns. Midrash-tarinoiksi). Paavalia kriittisesti lukiessa ei voi välttyä siltä ilmiselvältä havainnolta, että P. puhuu koko ajan kosmisesta Kristuksesta, ei J.Nasaretilaisesta, sillä esim. juutalaisia koskevaa Jeesuksen surmaamista kuvaavaa myöhempää lisäystä (=väärennöstä) lukuunottamatta Nasaretilaisen seikkailuista hän ei kerro. Siis mikä tai kuka lopulta on tuo demonien surmaama ja Jumalan kuolleista herättämä ylösnoussut Kristus Jeesus? Siitä tarkemmin Vartija 2/2014.
Emeritusprofessori Räisänen on kahdenkeskisissä keskusteluissamme johdonmukaisesti ja päättäväisesti joka kerta torjunut ajatuksen siitä, että historian ei Jeesusta ole. Siksi minua ei lainkaan yllätä, etteivät hänen oppilaansakaan vakavissaan edes moista pohdi. Semminkin kun kaikki maailman eksegeetit kuin yhdestä suusta myös kiistävät, että Jeesusta ei muka ollutkaan. Varmaan tämänkin kommentin jälkeen alkaa todisteita Jeesuksesta (yleensä niitä samoja rippeitä ja oletuksia) suorastaan sataa. Asia on tiedeyhteisön kannalta hyvin ongelmallinen ja kiusallinen. Mutta jonkun täytyy edes yrittää avata tuo solmu. Minä yritän.
Oivaltakaa tämä. Liberaalit (mm. Heikki Räisänen) hykertelevät tyytyväisinä konservatiivien pyrkimyksille pitää kiinni historian Jeesuksesta. Näin liberaalit voivat rauhassa jatkaa Jeesuksen potkimista. Mutta auta armias, jos Jeesusta eräänä päivänä ei enää ole! Kuinka sitten suu pannaan? Joten, koska historian Jeesus on eksegetiikassa molempien osapuolten ehdoton yhteinen intressi, päätetty on, että hänestä ei ikinä luovuta. Ei kirveelläkään.
Sen takia Suomen Teologisen Instituutin pomo Auvinen, joka osallistui täällä keskusteluun myös, lähti myös täältä aika nopeasti. Hän huomasi olevansa samassa rintamassa emeritusprofessori Räisäsen kanssa!
Tämä on vasta alkua. Kun keskustelu aikanaan rauhoittuu, pääsemme asiaan. Jeesukseen Kristukseen, joka kärsi ristinkuoleman ihmiskunnan syntien tähden, ja jonka Jumala kolmantena päivänä herätti kuolleista. Tuo Kristus ei ole mikään haavekuva. Eikä myytti. Hän on ikuisesti ylösnoussut.
Kari, kiitos tosi kiinnostavista ja tuoreista visioista! Taas innostaa katsoa Raamattua erilaisin lasein. Tosin saatat päätyä noiden kanssa seuraavaksi Jumalan kansan sylkykupiksi…
*kuolee nauruun*
Kari, huomaan kommenteistasi, että olet sekä hyvin innoissasi että erittäin tosissasi! En yhdy moniinkaan päätelmiisi, mutta arvostan suuresti ajatteluasi, enkä yritä saada sinua muuttamaan kantojasi; yritän vain hyvin lyhyesti valaista lukijoille sitä, miksi akateemisen eksegetiikan valtaisa enemmistö ei jaa historian Jeesus -väitettäsi.
1) Tutkijat eivät pidä kiinni historian Jeesuksesta ideologisista vaan tieteellisistä syistä. Eksegetiikan kaltaisissa historiatieteissä väitteitä ei tietenkään voi todistaa eikä usein edes falsifioida, mutta toiset hypoteesit ovat silti paremmin tuettuja kuin toiset. Hypoteesi historian Jeesuksesta noudattaa tieteellisiltä teorioilta edellytettävää ekonomia-periaatetta: se selittää suuren joukon monimutkaisia havaintoja yksinkertaisesti, vähillä taustaoletuksilla. Teoriat, jotka eivät käytä historian Jeesusta, ovat sen sijaan huomattavasti monimutkaisempia ja edellyttävät useampia premissejä; ne ovat tieteen mittareilla arvioituna heikompia teorioita.
2) Toisin kuin Kari väittää, Jeesus Nasaretilaisen olemassaolosta on toki UT:n ulkopuolista todistusaineistoa. Historioitsija Josefoksella mainintoja on kaksi: toinen niistä on selvästi myöhempi kristillinen lisäys, mutta toinen, ”Jeesuksen veljen Jaakobin” teloituksesta kertova kohta, lienee suurella todennäköisyydellä aito. Toisen vuosisadan puolella kirjoittaneista historioitsijoista Jeesuksen mainitsevat myös Tacitus ja Suetonius.
3) UT:n ulkopuoliset maininnat eivät kuitenkaan ole varsinaisesti se kova fakta, johon tutkijat tukeutuvat. Kovat, vaikeasti selitettävät faktat, löytyvät varhaiskristillisestä materiaalista. Mainitsen muutamia: a) kotikaupunki Nasaret: Matteuksella ja Luukkaalla on suuria vaikeuksia saada Jeesus syntymään VT:n ennustamassa Betlehemissä. b)Johanneksen antama kaste: evankelistat saivat jälleen laittaa parastaan, jotta saivat selitettyä parhain päin sen, miksi heidän sankarinsa otti synnit huuhtovan kasteen. c) ristiinnaulitseminen: jo Paavalilla oli ilmiselviä vaikeuksia saada markkinoitua ripustamalla teloitettua miestä messiaana.
Yksinkertaistaen: jos kertomukset Galileassa syntyneestä mutta Juudeassa ristiinnaulitusta saarnaajasta olisivat 100% fiktiivisiä, olisivat nuo kertomukset kertaluokkaa johdonmukaisempia ja iskevämpiä. Oletus historian Jeesuksesta selittää mainitsemani jännitteet sekä useat muut lähdehavainnot erittäin hyvin.
Kari, minua kiinnostaisi kovasti tietää, miksi historian Jeesus tieteellisenä kysymyksenä on sinulle niin suuri ongelma kuin huomaan sen olevan.
Harri, kiitos jälleen. Evankeliumien kirjoittajille ei historian Jeesus vielä ollut ongelma. Ei myöskään lukijoille. Markus ei kuvitellutkaan kirjoittavansa ihmisestä. Kyseessä on ns. juutalaisen kertomus- ja opetusperinteen mukainen Midrash-tarina, jossa Logos on laitettu sekkailemaan ihmisen hahmossa. Muut evankeliumit on sitten laadittu Markuksen pohjalta ja tuovat ihan tarkoituksella eri painotuksia ja ideoita tarinaan. Eroavaisuudet eivät suinkaan olleet aluksi ongelma vaan rikkaus. Eksegetiikan sokea piste ja kohtalokas anakronismi on juuri olla ymmärtämättä tätä. Viimeinen kysymyksesi on kaikkein tärkein: Minulla on avain ja ratkaisu siihen, miksi hist-kriittinen historian Jeesus (Räisänen & co) on valhe, mutta historiallisesti elänyt ja ylösnoussut Jeesus silti tosi. Tätä näkemisen teologiaani olen alustavasti esitellyt Vartija-lehdessä. Olen siis konstruoinut teräksenlujan sillan tieteen ja uskon välille. Kukapa olisi uskonut! Sillä Jeesus todellakin eli, kuoli ja nousi ylös. Ruumiillisesti. That’s a fact.
Ratkaisu kytkeytyy näkemiseen, ei tietoon. Näkemällä tiedämme. Mutta nykyisessä tilassamne langenneina emme enää tiedä näkevämme. Tämä on Raamatun läpikäyvä sanoma. Voisimme kärjistäen sanoa että tulevaisuuden teologiassa Occamin partaveitsen korvaa Kari Peitsamon epistemologinen ohitusleikkaus. Se pelastaa potilaan! Hän jää kuin jääkin henkiin. Ja mikä parasta: Hän elää ikuisesti.
Valitettavasti Heikki Räisäsen eksegeettinen korttitalo kaatui tässä rytäkässä, mutta vakuutan, että se ei ollut ensisijainen tarkoitukseni. Toisaalta, totuutta ei voi loputtomiin väistää. Se on jokaisen tiedemiehen kohdattava.
Kovastippa menee uusiin kysymyksiin. Voisiko asia, että Paavali puhuu ja varoittaa pakanallisista salamenoista, kertoa siitä vaikuttavuudesta, mikä niillä oli Hänen teologiansa syntyyn. Samalla tavalla Eleusiin mysteerioihin osallistujat uskoivat pääsevänsä osalliseksi Dionysoksen ruumiista. K..Lake, The earlier Epistles of St.Paul, siv. 213, Lisäksi voi olla hyvä huomata, että Paavali oli jo lapsuudessaan tutustunut Tarsoksessa jumalaolentoihin, jotka aina uudestaan kuolivat ja syntyivät. Hans Böhling on osoittanut Paavalin sovittaneen sanontansa ja ehkä myös lunastusajatuksen ajan kansalaisten ennakkokäsitysten mukaisesti. Nämä salauskonnot sisälsivät myös jumalan, johonka uskomalla Ihmiset toivoivat tulevansa pelastetuksi niin tässä kuin tulevassa elämässä. Evankelistat odottivat Pojan pikaista palaamista, mutta Paavali käänsi katseet iäisyyteen, minne pääsee kuolemalla Kristuksen kanssa. Mutta niin kuin sanottu, Paavalin teologia on hyvää ja sitä on paha moittia. Mutta sitten on kysymys siitä, onko uskomme kohde Paavalin teologia. Ja sitten voi tietysti kysyä onko tunnustuksiemme kohde Paavalin teologia vaiko oikea usko Paavalin teologiaan ja onko näin ollen kirkkomme oppi usko.
Logos oppi, mihin näissäkin kommenteissa on viitattu, vaikutti myös Paavalin ajatteluun. Tästä Filon Aleksandrialainen totesi, että kukaan ei voi lähestyä Jumalaa, aineetonta, tuntematonta, selittämätöntä ja Itsestään Olemassaolevaa Olentoa. Näin Jumala ei sekaannu luomisprosessiin vaan Jumalan toiminta voi näkyä tai täyttyä vain välillisesti. Näin kaikki maailmassa syntyy Jumalallisen välittäjän avustuksella ja tätä välittäjää voi kuvata Korkeimmaksi Järjeksi, Logokseksi. Filonin opissa tämä merkitsee samaa kuin maailman viisaus tai maailman kuva. Sama merkitys asialla on myös Paavalin kirjoituksissa. Tästä on peräisin myös ymmärtämys siitä, että Jumala käytti suunnitelmassaan Ihannekuvaa, mikä oli myös lähellä Häntä Itseään tai Hänen Olemustaan. Stoalaisuus Paavalin teologiassa saa ilmaisunsa koko maailmaa koskevassa kansalaisuusajatuksessa, missä Aleksanterin valtakunnan kansalaisesta tuli maailmankansalainen. Tähän päivään sopisi hyvin Markus Aureliuksen valtio ajatus, mihinkä kuuluvat kaikki maailman Ihmiset. Näin, jos Ihminen olisi viisas, Hän pitäisi tätä paljon suuremmassa arvossa kuin mitään erityistä yhteisöä, mihin on sattunut syntymään ja jonka hetkellisiä intohimoja Hän ilman omaa syytä ja tahtomattaan voi joutua puolustamaan. Näin edelleen katson Jeesuksen Uuden Testamentin opetuksen oikein hyväksi Ihmisen ajallista varten. Teologiset intohimot ja niihin tunnustautumisen jätän Niille, jotka ymmärtävät arkipäivän haasteet liian vaatimattomiksi.
Kari: ”Ratkaisu kytkeytyy näkemiseen, ei tietoon.”
Tuo muistuttaa Rudolf Steinerin älyllisen terävää havaintotapaa…
”Voisimme kärjistäen sanoa että tulevaisuuden teologiassa Occamin partaveitsen korvaa Kari Peitsamon epistemologinen ohitusleikkaus. Se pelastaa potilaan! Hän jää kuin jääkin henkiin. Ja mikä parasta: Hän elää ikuisesti.”
Tuo taas näyttää kyllä enemmän Karin tee-se-itse lobotomialta paroni Münchhausenin itsekriittisessä hengessä.
Ennen kuin tämäkin uutinen vähitellen painuu muiden mukana jatkuvan elektronisen uutisvirran uumeniin, haluan kiittää kommenttiketjun keskustelijoita ja kaikkia, jotka ovat näitä kommentteja lukeneet. Meillä oli ainutlaatuinen tilaisuus hetkeksi kurkistaa ihmiskunnan historian suurimman tabun syvyyksiin. Kun todistelu historian Jeesuksen puolesta ovat luokkaa ”Jaakob, Jeesuksen veli” -fragmentteja toiselta vuosisadalta, ymmärtänette, miten hatarin perustein ollaan liikkeellä. Miettikääpä: jos joku tästä päivästä nyt n.2000 vuoden kuluttua (vuonna 4014) löytää Juhani Tammisen kommentin ”veli Kalervo Kummola”, vakuuttuuko hän siitä, että Kalervo Kunmola oli Juhani Tammisen veli?
Haluan myös omasta puolestani kiittää kaikkia tähän viestiketjuun osallistuneita, sekä lukijoita tai kommentoijia. Lopuksi vielä yksi, Karille ystävällisesti suunnattu kehotus: Saattaisit saada rikasta, moniulotteista ja ilmeisen monimutkaista teologista ajatteluasi paremmin esille, mikäli painottaisit esiintymisessäsi retoriikan sijasta argumentointia. Nyt vaikutat ajoittain poleemiselta räyhääjältä, mikä ei varmastikaan ole paras keino hankkia ja säilyttää kuulijakuntaa. Jos haluat pelata myös akateemisen eksegetiikan kentällä, sinun tulee panostaa tieteelliseen argumenttien, ei tutkijoiden henkilöhahmojen kritisoimiseen.
Pyydän, että ensin syvällisesti paneudut parjaamiesi tutkijoiden tieteelliseen tuotantoon ja vihkiydyt heidän argumentaatioonsa, ja ehkä vasta sitten – jos yhä koet siihen tarvetta – arvostelet varmalla äänellä heitä ja kokonaista tieteenalaa. Näin toimiessasi välttyisit myös monelta sellaiselta kiusalliselta lapsukselta, joita tässäkin viestiketjussa olet lipsautellut, tyyliin ”Jeesuksesta ei ole UT:n ulkopuolista todistusaineistoa”, ”Paavali puhuu vain kosmisesta Kristuksesta”, ”fragmentteja toiselta vuosisadalta” jne.
Kuten jo kerroin, historian Jeesuksesta on olemassa myös UT:n ulkopuolista todistusaineistoa, eikä viittaamani Antiquitates Iudaicae -pätkä suinkaan ole peräisin toiselta vaan ensimmäiseltä vuosisadalta; jo Paavali puhuu ”herran veljistä”, joista nimeltä hän mainitsee juuri Jaakobin (1. Kor. 9:5; Gal. 1:19). Lapsuksesi ovat Jeesus-tutkimuksessa alkeistasoa, eivätkä siksi ole omiaan lisäämään uskottavuuttasi tieteellisen eksegetiikan saralla.
ystävällisesti, Harri
Harri moi, tuttua kauraa. Evidenssisi on hyvin hatara ja tukinnanvarainen. Se ei kestä. Palataan noihin detaljeihin vielä joskus tarkemmin. Avaan ne sinulle. Historian Jeesusta ei monien (sinunkin?) kauhuksi ollut. Vaikka kuinka minua täällä paheksuisit ja dissaisit, se ei muuksi muutu.
Kari hyvä, en suinkaan ”dissaa” saati ”paheksu” sinua; kritisoin argumenttejasi ja niiden puutetta, mikä on täysin normaali ja välttämätön osa tieteellistä keskustelua.
Korostan vielä: jos ja kun haluat liittää konstruoimaasi teologiaan osia myös akateemisesta eksegetiikasta, ja niin tehdessäsi sanot nojaavasi tieteelliseen metodiin, tulee sinun tällä osa-alueella noudattaa tieteellisen väitteenmuodostuksen käytänteitä. Sinun tulee avata väitteidesi taustalla oleva argumenttiketju ja pystyä perustelemaan, miksi esittämäsi teoria on selitysvoimaisempi kuin muut tieteelliset teoriat – pelkkä loppupäätelmän toistaminen, tutkijoiden kätketyillä intentioilla spekuloiminen ja muiden esittämien argumenttien yksioikoinen leimaaminen ”hatariksi” ja ”tulkinnanvaraisiksi” ei tieteellisesssä keskustelussa riitä.
Historian Jeesuksen olemassaolo tai olemattomuus ei ole minulle eikä yhdellekään tuntemalleni eksegeetille ”kauhistus”. Kyse on tieteellisestä kysymyksestä, joten sen selvittämisessä painavat tieteelliset argumentit.
Harri, ei tämä ole mitään tieteellistä debattia vaan kommenttiketjun lätinää. Myös sinun taholtasi. Joten lakkaa tärkeilemästä ja parjaamasta minua. Relaa vähän. Muuten: 14.08. ilmestyy osoitteessa kirkonkellari.fi seuraava haastatteluni. Lue se. Lätistään sitten taas vaikka lisää. Ja heti kun itse alat tehdä tiedettä, kerro minullekin, milloin ja missä.
Kari, kehotan ystävällisesti sinua edelleen tekemään eron itsesi ja väitteidesi krisoimisen välillä, aivan kuten olen jo kehottanut sinua tekemään eron tutkijoiden henkilöhahmojen ja heidän argumentaationsa krisoimisen välillä. Älä käytä ad hominem -argumentteja, äläkä yritä sivuuttaa omiin väitteisiisi kohdistuvaa kritiikkiä sillä, että esität arvostelun kohteena olevankin persoonasi.
Toinen ystävällinen kehotus: laske äänesi varmuustasoa ja pienennä väitteidesi suuruusluokkaa, mikäli haluat vain ”lätistä” etkä käydä argumentaatiopohjaista keskustelua. Kommenttiketjussa on lukuisia virkkeitä, joissa käytät sellaisia sanoja kuin ”totuus”, ”valhe” ja ”tiede”. Juuri käyttämäsi ”kunhan tässä nyt vähän lätistiin” -manooveri on jyrkässä ristiriidassa aiemmin viljelemäsi tyylin kanssa. Haiskahtaa jopa vähän siltä, että ensin pelasit täysillä, mutta loppuvihellyksen soidessa tajusitkin jääneesi yllättäen tappiolle, joten nyt sitten selittelet nieleskelevän naureskellen, että ”kunhan tossa poikien kanssa vähän höntsäilin”… Toivottavasti asia ei ole näin.
Harri, seison sanojeni takana. Seisothan sinäkin omiesi? Tiedettä et silti voi omia itsellesi. Kukaan ei voi. Jatketaan juttua. Lue se kirkonkellari.fi 14.08. Ehkä siitä löytyy uusi näkökulma sinunkin ajatteluusi.
Tiet on raivattu siksi, että tieraivolla on paikka, missä esiintyä. Se muistuttanee näppisraivoa, joka tuottaa ajattelematonta tekstiä. Kun jostain tulee kohu, niin kohde toteaa usein: Ehkä olisi voinut valita sanani paremmin? Ja se on kuitattu.
Tieraivo on pahempi. Teot olisi pitänyt olla toiset. Asenne kohillaan muistaen: Tie on yhteinen. Blokkaajalle toivotan lievää myötälettä. Ei niin jyrkkää, että polviin sattuisi.
Mutta mistä se kaikki raivo oikein tulee? Eikö tieraivolle todellakaan löydy mitään sublimaatiokeinoa, sillä tuollainen raivohulluus ei kerta kaikkiaan vetele.
Tässä ns tieraivo-keskustelussa on unohdettu jalankulkijat – vaikka onhan Hannu tuossa valokuvassa selvästi jalankulkija – mutta tarkoitan nyt yleistä keskustelua, jota on käyty lähinnä autoilijoiden ja polkupyöräilijöiden oikeuksista. Itse edustan molempia, välillä jalan välillä autolla, ja niistä näkökulmista saa usein sen vaikutelman, että pyöräilijöillä on etuajo-oikeus, tulevat he mistä suunnasta tahansa. Ei mitään ääntä, mutta vauhtia sitäkin enemmän.
Eikös jossain puhuta ”vihan viinistä” , jolla kaikki kansat juotetaan?
Onkohan tämä nyt sitä? Vihaa tuntuu tihkuvan aika monesta lähteestä. Tieraivoakin on kaikilla mausteilla. Jalankulkijoista lähtien.
Sitten on monenlaista muutakin raivoa, vaikka miten mitättömistä syistä. Kuka tahansa saattaa joutua , millon tahansa jokun raivon kohteeksi. Samaan aikaa vihapuhe on pannassa. Kukaan ei saisi ilmaista omia vihantunteitaan missään. Ehkäpä tämä vihan panttaamien onkin raivoamisen pohjimmaisena syynä. Jos luonnolisia vihantunteitamme emme voi käsitellä muualla, niin katuraivo on ehkä sitten hyväksytty paikka vihan purkamiseen.