Yhteispelillä se sujuu, valisti Liikenneturvan edeltäjä Talja meitä suomalaisia vuonna 1965. Muita historian romukopasta löytyviä liikennevalistussloganeita 1960-luvulta olivat mm. nämä:
- 1960: Aja ohi varovasti, päästä ohi sopuisasti
- 1964: Enemmän tietoa – vähemmän selityksiä
- 1966: Sopu vie eteenpäin
- 1969: Ennakoi tuleva tilanne
- 1970: Turha kiire pois
1960-luvulla Suomi oli liikenteen osalta lintukoto nykytilanteeseen verrattuna. Autoja oli vähän, ne olivat pieniä ja hitaita. Maantiet olivat usein kapeita ja mutkaisia, kuoppaisia hiekkateitä oli paljon. Matkanteosta oli aikaa nauttia.
Matkalla sukulaisiin Tapiolasta Hämeenlinnaan mekin pikkubroidin kanssa puuhasimme Neckar Jagst 770:n takapenkillä vaikka mitä: Luimme, söimme karkkia, lauloimme, kerroimme vitsejä, tappelimme, katselimme lehmiä ja hevosia, kilpailimme keskenämme vastaantulevien autojen väreistä: Toinen sai tarkkailtavakseen valkoiset ja mustat autot, toinen kaikki muun väriset. Voittaja on se, joka näkee ekaksi 10 omanväristään autoa. Ja sitten taas tapeltiin.
Jännin kohta vanhalla Hämeenlinnantiellä oli isossa kurvissa sijaitsevan ladon seinässä ollut jättimäinen teksti: VALMISTAUDU IÄISYYTEESI! Tuo viesti sai meidät aina mietteliäiksi. Vaan erään kerran koko perhe tuossa samassa kohdassa repesi nauramaan. Teksti oli vieläkin paikallaan, mutta siitä puuttui kaksi kirjainta jälkimmäisen sanan alusta. Teksti kuului: VALMISTAUDU ISYYTEESI! Hyvä muistutus sekin, vaikka ei Taljan kampanja ollutkaan.
Turha luulo, lukija: ei meidän tappelemisemme mitään tieraivoa ollut, pelkkää veljesrakkautta vain. Varsinainen tieraivo (road rage) on nykypäivän vitsaus, nähtävillä Helsingissä miltei päivittäin: Jalankulkijat pelkäävät liian lujaa ja liian läheltä ohi huristavia polkupyöriä, polkupyörät kavahtavat autoja. Bussit ja polkupyörät ovat aina silloin tällöin riidoissa keskenään liikennesäännöistä. Kaikki joutuvat pakosta kunnioittamaan ratikoita. Joka arvelee, että liikenteessä raivostuminen on vain viatonta paineenpurkua, saattaapi arvella väärin.
Varmasti jokainen ihminen hermostuu joskus liikenteessä. Mutta eivät suinkaan kaikki kaiken aikaa raivoa. Jotkut kuitenkin: todellinen tieraivoaja saattaa jopa ajaa autolla tahallaan toisen kulkupelin päälle, niin kuin hiljattain (ke 12. elokuuta) kävi Helsingissä Tukholmankadun ja Mannerheimintien risteyksessä. Siinä kohdassa autoilija ja pyöräilijä joutuvat ajamaan samalla kaistalla, kun pyörätie puuttuu. Kun samaan suuntaan matkalla olleet autoilija ja pyöräilijä pysähdyksen jälkeen lähtivät liikkeelle, miesautoilija kiihdytti pyöräilijän eteen ilmeisesti tahallaan. Auto osui pyörään, jolloin pyöräilijä kaatui, löi päänsä katuun ja kuoli myöhemmin sairaalassa. Oliko kyse autoilijan kostosta, kun pyöräilijä oli hetkeä aikaisemmin näyttänyt kiilailevalle röyhkimykselle kansainvälistä käsimerkkiä?
Jos ja kun kyse on toistuvista rattiraivokohtauksista, niin se on silloin ehdottomasti hoidon paikka. Tai kortti pois, auto samoin. Toistuvien raivokohtausten vallassa ihminen ei kykene hillitsemään väkivaltaisia yllykkeitään. Tämä vaiva ei rajoitu vain liikenteeseen, vaan tulee pidäkkeettömästi esiin myös muissa tilanteissa, vaikkapa kotona ja läheisten kanssa. Raivoaja saattaa esimerkiksi toistuvasti paiskoa tavaroita, rikkoa paikkoja ja käyttäytyä väkivaltaisesti toisia ihmisiä kohtaan. Apua voi saada kognitiivisesta käyttäytymisterapiasta, jossa ihminen opettelee olemaan ottamatta asioita liian henkilökohtaisesti. Lääkkeeksi suositellaan masennuslääkettä, joka lisää onnellisuushormoni serotoniinia.
Näkövammaisena olen oppinut pelkäämään lisääntynyttä liikennettä ja piittaamattomuutta liikennesäännöistä. Välillä tuntuu, että Helsingin keskustassa eletään villin lännen säännöillä. Mutta sekaan on mentävä, ei muukaan auta. Ei auta itku markkinoilla, ei myöskään pelko liikenteessä. Sillä pelosta nousee viha, vihasta raivo, raivosta väkivalta ja väkivallasta seuraa aina kärsimystä. En välittäisi päästä iltapäivälehtien lööppeihin näkövammaisena liikenneraivoajapappina, joka liikenteessä huitoo valkoisella kepillään niin vastaantulevia jalkamiehiä, pyöräilijöitä kuin autojakin. Ja joka lopulta viedään putkaan apinan raivolla ratikan kimppuun hyökkäämisestä.
* * * * * * * *
Hyvät ihmiset sentään: Nyt ollaan elokuun blogikirjoituskuntokoulumaratonin puolivälissä. Kannustajia ja kirittäjiä tarvitaan lisää, jotta kirjoittaja jaksaa loppuun asti. Kiitos tähänastisesta kannustuksesta. Tässä bloggaus 16 / 31.
Nimi ei soita kelloja, mutta tekstin perusteella veikkaan liberaaliksi… 🙂
Sahimaa, ensinnäkin keskusteluun saavat osallistua kaikki. Toiseksi Jusun kevennys kirvoitti naurut, ainakin minulta. Kolmanneksi mikään viestissäsi ei viittaa siihen, että ymmärtäisit itse aiheesta jotain. Neljänneksi, osoitit homovihamielisyytesi vastenmielisellä, hyvien tapojen vastaisella tavalla.
Muistelmien merkeissä Heikki Räisäselle sydämellinen lähestymiseni elämän antamasta rehellisuudestä, rohkeudesta ja realistisuudesta. Ne ominaisuudet ovat Jeesuksen vahvistaman Jumalan tahdon perusta.
Heikki Räisänen on tunnettu raamatuntutkija, jonka ansiona on suomalaisen eksegetiikan uudistaminen, mm. metodinen uudistus on parantanut merkittävästi suomalaisen tutkimuksen tasoa. Tällä hetkellä, tietääkseni, tutkimuksen valtasuunnat ovat jo menneet eteenpäin ja muuttuneet Räisäsen ajoista.
On hän teologien piirissä tunnettu mutta tuskin yleisemmin. Hän haluaa heittäytyä marttyyrin rooliin puhumalla uhkauksista. Minä en ainakaan usko koko asiaan. Tietääkseni hänen edustamansa ns historiallis-kriittinen tutkimus on menossa ”muodista”.
Mahtavaa. Teologipäivänä torstaina oli myyntävänä Heikki Räisäsen edellistä kirjaa. Se olikin muuten ainoa kirja, mitä siellä myytiin. Ehkäpä tätä seuraavaa myydään siellä sitten seuraavana teologipäivänä ensi vuonna. Täytyy mennä ostamaan ja pyytää omistuskirjoitus. Onnittelut!
Olin 1970-luvulla Heikki Räisäsen oppilaana laudatur-seminaariin ja graduun asti. Ihailin jo tuolloin hänen analyyttista älyään ja taitoaan opettaa.
Kaiketi hänen käännöksensä Uusi testamentti nykysuomeksi oli lähtölaukauksia kohti sylkykupin asemaa. Heikki Räisäsen kuvia kumartelematon pohdiskelu olisi varmaan siihen johtanut muutenkin.
Muistelmat ovattodennäköisesti mielenkiintoiset.
Persoonan mukavuus, terävyys, analyyttisyys ja äly pitävät varmasti paikkaansa. Synnyttävätkö henkilön opetukset – sanat ja kirjoitukset – taivaaseen vievän uskon tai kyvyn opettaa sitä tietä, on toinen (ja tärkeämpi) juttu kirkon kannalta.
”Synnyttävätkö henkilön opetukset – sanat ja kirjoitukset – taivaaseen vievän uskon tai kyvyn opettaa sitä tietä, on toinen (ja tärkeämpi) juttu kirkon kannalta.”
No synnyttävätkö Räisäsen opetukset taivaaseen vievän uskon? Antaisitko esimerkkejä henkilöistä, joiden opetukset synnyttävät?
Historiallis-kriittinen tutkimus jumittaa täydellisessä umpikujassa. On käynyt selväksi, että Jeesusta ei tiukan historiallis-tieteellisten kriteerien mukaan edes ollut. Marttyyria ja radikaalia ei kuitenkaan voi leikkiä, jos ei ole edes jonkinlaista Jeesusta potkitavana. Siksi tuo olkinukke-Jeesus on säilytettävä, vaikka väkisin. Muuten ”tulkittava” loppuu. Niin kauan kun suuri yleisö tämän kaiken nielee, ei Räisäsellä & kumppaneilla ole hätää. Se on itse asiassa kaikkien hist.-kriittiseen metodiin sitoutuneiden tutkijoiden yhteinen, ja iso, intressi.
Kari hyvä, ei suurta yleisöä kiinnosta pätkääkään Jeesus-tutkimus. Ei historiallis-kriittinen eikä -kritiikitönkään.
Risto hyvä, älä ole hölmö. Siihenhän nämä veijarit juuri luottavatkin. Niin kauan kuin heidän lanseeraamansa puolitotuudet ja harhaluulot suuren yleisön ja toimittajien keskuudessa elävät, he voivat kaikessa rauhassa mellastaa. Toki minä tuon tajuan.
Pyrin välttämään hölmönä oloa, mutta valitettavasti ympäristö ei aina katso minun onnistuvan siinä.
Kari, en kyseenalaista sitä, että he sinun katsannossasi ja viiteryhmässäsi ”mellastavat”. Suuren yleisön ja toimittajien kiinnostus Jeesuksen tai yleensä kristinuskon historialliseen tutkimukseen on silti erittäin vähäistä.
Mutta joo, pehmennetään vähän. Kyllähän vähintään lukioasteisen koulutuksen hankkiva porukka yhä enemmän altistuu tuolle historiallis-kriittiselle metodille. Siinä mielessä uhkakuvasi on todellinen. Ei sille toisaalta mitään oikein voi tehdäkään, eikä minusta pitäisikään;)
Jokaisen papin, joka ei usko esim. Jeesuksen Kristuksen neitseestäsyntymisen, ristinkuoleman ja ylösnousemisen olevan totta, tulisi erota papin virasta. Muussa tapauksessa hän syyllistyy petokseen ja itsepetokseen, tai vähintäänkin toistuvaan julkiseen valehteluun.
Vai mitä näytelmää tällainen pappi esittää johtaessaan seurakuntaa lausumaan uskontunnustusta?: Sanoohan hän: Minä uskon – – Jeesukseen Kristukseen – – syntyi Neitsyt Mariasta – – ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin – – nousi kolmantena päivänä kuolleista…
Heikki Räisänen on siitä mielenkiintoinen henkilö, että hän on ottanut elämäntehtäväkseen mitätöidä sen, jota hän tutkii.
Petrin Malkin esittämä syytös julkisesta valehtelemisesta on kerrassaan koominen. Tuskin kukaan vakavissaan pitää Jeesuksen neitseestäsyntymistä tosiasiana. Kyse on uskonasiasta.
Joku uskoo siihen, joku toinen ei usko. Se, että uskoo eri tavalla ei ole valehtelemista.
Jusu, kirkon oppi on, että Jeesus syntyi neitsyestä. Se on kirkon totuus. Jokainen pappi sitoutuu kirkon totuuteen. Kun hän pappina puhuu kirkon totuutta vastaan, hän valehtelee.
Kyllä kirkon oppi toisalta myös muuttuu. Pitdän hyvin mahdollisena, että vaikkapa 50-100 vuoden päästä kukaan Suomen ev.lut. kirkossa ei vaadi pitämään neitseestä syntymistä tosiasiana. Ainakaan yleisesti hyväksytyn opin nimissä.
Risto, kaikkihan tässä elämässä mahdollista on, mutta aina ei silti käy, kuin haaveillaan. Tiede kehittyy. Tulee uusia metodeja ja tulkintoja (itse asiassa on jo), joita ei hist.-kriittinen metodi hirtä eikä hierrä.
Sillä kun historiallinen metodi lopullisest hirttäytyy omiin teeseihinsä, olemme jälleen tyhjän haudan äärellä. Silloin tuon tutkimuksen arvo kulttuurihistoriallisessa kontekstissaan vasta voidaan lopullisesti arvioida ja tunnustaa. Kehitys kehittyy ja tutkimus etenee jälleen. Näin se vaan menee. Se on tiedettä.
Kari, odotatko siis, että tieteen kehittymisen takia neitseestäsyntymisoppi ja muut ihmeet vahvistetaan tulevaisuudessa tosiasioiksi?
Kyllä.
Mikäli olen ymmärtänyt oikein Räisäsen muistelmat sattuvat suurinpiirtein samoihin aikoihn, jolloin voidaan heittää jäähyväiset myös Räisäsen edustamalle eksegetiikalle. Aikansa kutakin.
Räisänen kertoo kyseenalaistaneensa monin kohdin/tavoin kirkon opin. Olisiko kirkon opin pitänyt muuttua Räisäsen hahmottelemien suuntaviivojen mukaisesti? Ja nyt taas uudestaan, kun eksegetiikassa puhaltavat toiset tuulet.
Kristillisellä kentällä useimmiten omaksuttu rooli on marttyyrin rooli.
Minä ounastelen, että kirkon opin nimenomaan on muututtava Räisäsen hahmottelemaan suuntaan, jos kirkko halutaan pitää suurena (hitaasti pienenevänä) ja kansaa edes jonkin verran kiinnostavana. Jos riittävän moni kirkon toimijoista haluaa säilyttää ”perinteisen kristinuskon”, sekin varmasti onnistuu. Silloin kirkko ja sen merkitys kansalle kutistuu nopeammin.
Itselleni on aika lailla sama, kumpi tapahtuu, vai jotain siltä väliltä. Mielestäni yhteiskunnan kannalta myönteisempää olisi tuo nopea jäsenmäärän ja vaikutuksen väheneminen.
Risto, haaveesi eivät toteudu. Räisäsen porukka on umpikujassa. Ja kohta suuri yleisökin tietää sen.
Ei minulla tuosta nyt mitään haaveita sentään ole;) Kirkon jäsenmäärä ja merkitys suomalaisessa yhteiskunnassa vähenee joka tapauksessa kovaa ja luultavasti kiihtyvää vauhtia. Minusta se on hyvä, sillä se on kaiketi ainoa keino päästä eroon kirkon ja yhden uskontokunnan liiallisesta vaikutuksesta.
Yhteiskunnalliseen päätöksentekoon ja julkisen vallan käyttöön ei mielestäni pidä sekoittaa henkivaltoja. Uskontojen harjoittamiseen sinänsä suhtaudun välinpitämättömän myönteisesti, eikä jäsenmäärän väheneminen siten ole minulle itseisarvoisesti merkittävää.
Se mikä on selvää on, että kehittyneissä maissa kristinusko, ja muutkin, ovat menettäneet kannattajia jo pitkään ja että tuo trendi tulee jatkumaan ja jopa voimistumaan.
Ne jotka kritisoivat Risäsen ajatusten yhteensopimattomuutta kirkon näkemysten kanssa, eivät oikein taida ymmäretää että Räisänen on Tutkija. Jos hän havaitsee eroja todellisuuden ja kirkon opin ja julistuksen välillä, on tietenkin vain oikein että hän tuo näkemyksensä julki.
Olisi myös syytä ymmärtää, että suurin osa kirkon johdosta on Räisäsen kannalla. Se, että suurin osa kirkon uskollisimmista kannattajista ei omaa resursseja perehtyä siihen mitä tieteellisin metodein on selvitetty, ei tietenkään voi velvoittaa kirkon ylimpää johtoa karvalakkistamaan näkemyksiään.
Teologinen tutkimus tuskin on umpikujassa, mutta kirkko ja usko kylläkin.
Henrik Sawela, ateisteille, ilmeisesti myös sinulle, on hyvin mieluisaa, suorastaan välttämätöntä, pitää kiinni hist.-kriittisen metodin Jeesuksesta. Itse asiassa maailma ilman historian Jeesusta olisi ateisteille kauhistus! Mutta tiede tulee vääjäämättä tulokseen, että historian Jeesusta ei ollut. Sillon olemme jälleen tyhjän haudan äärellä, niin uskovat kuin ateistitkin. Se pelottaa ateisteja.
”Se pelottaa ateisteja.”
Välihuutona tähän vaan sen verran, että höpsis. Paljon on jo vettä virranut siitä, kun kirkonmiehet pystyivät pelottelemalla kaitsemaan laumaansa. Lauman silmät ovat avautuneet ja lampaat huomanneet, että eihän sitä sutta ole olemassakaan;)
Risto, jos edes sutta ei ole olemassa, mihin tässä sitten enää voi luottaa? Tarkoitan, että kun maailmankuvan perustukset ateisteilla oikein kunnolla järkkyvät, silloin alkavat heillä housut tutista.
Ensin lähti susi. Sitten lähti paimen. Kohta lähtee koko lauma. Kuinkas sitten suu pannaan?
”Tarkoitan, että kun maailmankuvan perustukset ateisteilla oikein kunnolla järkkyvät, silloin alkavat heillä housut tutista.”
Eiköhän ihmiselle kuin ihmiselle käy tuossa tilanteessa niin, että housut vähän tutisevat. Mutta ateistien (ja laajemmin uskonnottomien ja toisuskoisten) maailmankuvan perustukset eivät hievahda mihinkään siitä, mitä kristityt oman jumalansa tahdosta kulloinkin arvelevat.
Ok. Ymmärrän. Puhutaan sitten tästä lähitien kumpikin vain omista housuistamme.
Kiitos Risto kun olet viitsinyt päivystää;-)
Karin itsevarmoja väitteitä ateiseista ei voi kuin ihmetellä, kun ilmenee ettei hän ole paneutunut aiheeseen edes pinnallisesti.
Ateistillehan on ihan sama onko jeesus-kuvan perustaksi vedetty jokin sen aikainen oikeasti elänyt saarnahemmo tai jos jeesus-kuva on vedetty ihan hihasta.
Lopputulos on kuitenkin se, että olemattomasta, tai lähes olemattomasta, neulasta on onnistuttu keitettää harvinaisen epäonnistunut soppa.