Otsikon kysymystä voi lähestyä kahdesta näkökulmasta. Ensinnäkin, kuinka kristilliselle kirjalle yleensä kulttuurissamme käy, ja toisaalta, kuinka kristilliselle kirjalle minun elämässäni käy.
Keskityn jälkimmäiseen näkökulmaan.
Olen huolestunut kristillisen kirjan ja minun välisestä suhteesta. Se ei ole enää niin yksiselitteisen itsestään selvä ja symbioottinen kuin vielä vuosi kaksi sitten. Luen vähemmän ja pitempään yhtä kristillistä kirjaa, en ahmi…
Hetkinen!
Minähän olen jo kirjoittanut tämän aikaisemmin, hieman eri vinkkelistä tosin:
Itse asiassa kristillisen kirjan käy samalla tavalla kuin kirjan yleensäkin. Joidenkin arvioiden mukaan pienellä viiveellä (”Olemmehan kirjan uskonto”), toisten arvioiden mukaan samaan aikaan. Kolmannet sanovat, että pitäisi luopua käsitteestä ”kristillinen kirja” kokonaan. Mutta mitä se auttaisi kirjan aseman muutokseen?
Lisäys: Kristillisen kirjan asemaa ja profiilia yritetään nostaa. Kristilliset kustantajat ry. on ideoinut Kristillisen kirjan pyhän, jota viettään 23.2.
Olli, onko tämänkaltaisesta kehityksestä viitteitä? Ilmeisesti, kun nostat asian esille ja Kristilliset kustantajat pitävät ihan oman päivänsä. Olisi kiinnostavaa verrata kristillisten kirjojen myyntilukuja muutaman viime vuoden ajalta ja katsoa, mitkä kirjat ovat myyneet eniten, mitkä vähiten ja etsiä, löytyisikö jotakin yhteistä nimittäjää lukijoiden kohderyhmistä tai muusta, ja funtsia sen pohjalta selitystä ilmiölle (ja sitä kautta mahdollista ratkaisua). Varmaan näin tai jotakin vastaavaa on jo tehtykin. Varmasti huono taloustilannekin vaikuttaa kirjamyyntiin.
Pahimmillaan tästä voi kuitenkin muodostua itseääntoteuttava kehä, ettei kustantaja uskalla ottaa ohjelmaansa tiettyä kirjaa, koska pelkää ettei sille ole markkinoita ja kirjailija ei taas viitsi ryhtyä kirjoittamaan suurella vaivalla hyvää teosta, koska pelkää, ettei kustantaja sitä kuitenkaan julkaise (ellei kirjailijallla ole osoittaa valmista lukijakuntaa).
Vähän samantyyppistä huolta on tiede- ja tietokirjapuolella, eivät nekään myy, joskaan ne eivät koskaan ole myyneet erityisen hyvin. Kyselit niitä nykyhengellisyyden sanoittajia – olen törmännyt kristillisesti virittyneihin kirjoihin tietokirjapuolella, yllättäen. Esim. Heli Hulmi ”Kuolema ja kirjoitus”, joka on luovan kirjoittamisen opas, mutta rikkoo genrerajoja, samaten Leena Jäppisen esseekokoelma ”Pieni kantaattikirja – J. S. Bachista, unista ja tiheästä todellisuudesta”, joka oli pari vuotta sitten ehdolla vuoden kristilliseksi kirjaksi. Ehkä me vain ymmärrämme kristillisen kirjallisuuden liian kapeasti?
Hulmin kirjan luin ja pidin siitä.
Tämä pohdinta liityyy alkuperäisen postaukseni (Vielä palaa lukulamppu) havintoon: jokin kirjan merkityksessä ja asemassa on murtunut. Eikä se ole vain minun maailmankuvassani, vaan kyse on laajemmasta kulttuurisesta nyrjähdyksestä. Maailma asettuu uuteen asentoon.
Kristillinen kirja on vain lastu syntyneen tsunamin harjalla. Kun aallot asettuva, missä lastu lieneekään? Ehkä e-kirjassa tai blogissa, mutta eikä enää koskaan painokoneessa.
Toisaalta – vielä palaa lukulamppu, ainakin meillä.
Kirjat säilyvät aina sivistyneitten ihmisten hyllyssä ja kulutuksessa. Eihän sivistymättömät ennenkään ole kirjoja lukeneet. Joten ei jatkossakaan.
Tuo kirjahyllyssä olevien kirjojen paljous on hankala juttu, kun alkaa tekemään remonttia tai muuttaa asunnosta toiseen.
Ok, ajattelin ensin keskustelun rajautuvan kristillisten kirjojen sisältöihin (kysynnän muuttumiseen). Mutta samaa mieltä kuten aiemmin totesin: kirja yleensä on taitekohdassa ja voi vain jännityksellä odottaa, mihin suuntaan se lähtee. Palakoon siihen asti lukulamppu, ja toivottavasti pitkään jälkeenkin.
Kristilliselle kirjalle, kirkon opin kirjalle, käy aivan samalla tavalla kuin kirkon opillekin. Muille kristillisille kirjoille sitten aika näyttää.
Henkilökohtaisesti minulle kristillinen kirja, kristinuskon kirja, on perusta uskomukselleni Korkeimmasta, jonka tahdon Jeesus vahvisti perimätiedon todennäköisyyden mukaisesti..
”Meillä on jo kaksi sukupolvea jotka eivät kirjaimellisesti ymmärrä sakaan herätysliikkeiden kielestä; “Kun te ystävät siionissa joiden koti on saalemissa itkette baabelin virtain rannalla”??”
Hetkonen. A) Tuo kuulosti helluntailiikkeen puheelta, ei meidän luterilaisten herätysliikkeiden. B) Tuohan on raamatullista kieltä, tai tarkemmin ottaen vanhatestamentillista. Tarkoittaako siis se vain, että ihmiset ei lue Raamattua/Vanhaa testamenttia? Okei, onhan siinä vanhaa kieltä.
Onhan se toki niin, että kristilliset kirjat, tai kristinuskoa käsittelevät kirjat ovat sellaisia pieniä papanoita peruskirjakaupoissa. Jossain vaiheessa tais ”uskonto”-kategoria hävitä Tampereella jossain suomalaisessa kirjakaupassa vallan tyystin. Nykyään se taitaa olla yksi pikkuhylly, jossa suurimmaksi osaksi on Raamattuja (ja Koraaneja) ja Virsikirjoja, ja sitten on pari kirjaa lisäksi.
Jotain taitaa sekin tarkoittaa ymmärtääkseni, että Kirjapaja ei ole enää ”kristillisen kirjan kustantamo”, vaan ihan yleiskustantamo?
Sanottakoon nyt vielä tuosta baabeljargonkielestä, että eihän se hyvä ole tuollain puhua. Eihän sitä ymmärrä, varsinkaan ulkopuoliset.
Luen itse ns. kristillisiä kirjoja nykyään aika vähän.Ehkä se johtuu siitä, että kun on lukenut niitä joskus paljon, aika harvoin löytää sellaista, joka herättäisi uusia ajatuksia. Englanninkielisellä puolella julkaistaan Ihmeen paljon epätasaista tai tasapaksua, ja kyllä joistakin suomalaisistakin kristillisistä kirjoista jää sellainen jälkimaku, että enemmän olisi voinut työstää ja editoida tekstiä.
Vertailun vuoksi: britit käyttävät paljon lukulaitteita työmatkoilla julkisissa kulkuneuvoissa ja lomamatkoilla, koska se vie vähemmän tilaa ja mukaan voi ottaa helposti monia kirjoja joista valita. Lukulaitteella on kehittynyt oma tehtävä.
OLLI &&
kiitos jutustasi. En ole vähään aikaan kotimaa24:ää avannut, kun olen keskittynyt yhden kristillisen kirjan käsikirjoituksen viimeistelyyn. Aihe kiinnostaa Sinua ja minua varmasti myös siksi, että olemme kumpikin paitsi näkijöitä myös tekijöitä. (Vai oliko tuo nyt suomalaisen kristillisyyden nöyryysihanteeseen sopimattomasti sanottu?)
Asiassa on monta puolta. Kirjakaupoissa ”Uskonto-osasto” pienenee, joissakin New Age ym enkelihömppä lyö sen jo metrimitalla mitattuna. ”Vuoden kristillisen kirjan” valinta on monena vuonna ollut muutaman harvan kustantajan sopupeli eli markkinointi-kampanja. Sitten meiltä on puuttunut Bonhoefferin, Barthin tai vaikkapa isä-Arnkilin tasoisia kirjoittajia. Tai Anna-Maija Raittilan.
Suuri ongelma on myös se, että eivät edes papit ja muut kirkon työntekijät enää OSTA kirjoja. Yksi esimerkki: Pamfletti ”Suomen kirkon tulevaisuus?” (Sammakko 2010). Kirjasta ilmestyi yli 30 juttua, arviota tai haastattelua, mm isot jutut HS, TS ja Aamulehti, mutta ensimmäisen puolen vuoden aikana sitä myytiin noin 400 kpl. Ja puolen vuoden jälkeen kirja on menneen talven lumia.
Kun aikaisemmin rinnastin meidät kaksi kristillisen kirjan tekijöinä, yhdessä suhteessa olemme kaukana toisistamme: Sinä saat kirjoillesi kustantajan, minä saan joka kerta rukoilla sitä polvillani. Silti olen sitä mieltä, että kristillisen kirjan tulevaisuuden ydinkysymys ei ole määrä, vaan laatu.
Olla Seppälä :”Kristillisen kirjan asemaa ja profiilia yritetään nostaa. Kristilliset kustantajat ry. on ideoineet Kristillisen kirjan pyhän, jota viettään 23.2.”
Kiitokset tiedosta. Henk.koht. aion ”pyhittää” tuon pyhän perheemme kunnioittamalle emerituspiispa Juha Pihkalalle jä hänen Tekstiviestejä-kirjalleen vuodelta 2001.