31.08.2015 PELON JA KASVUN RAJAT

”Välimeri on muuttunut kuoleman mereksi. Siihen on hukkunut tuhansia pakolaisia. Itävaltalaisen moottoritien varteen pysäköidystä rekasta löydetään seitsemänkymmentäyksi kuollutta pakolaista. He ovat tukehtuneet keskelle sivistynyttä sydän-Eurooppaa. Punaisen Ristin mukaan Syyrian sisällissodassa on kuollut yli kaksisataatuhatta ihmistä, pakolaisia on yli neljä miljoonaa. Kaksitoista miljoonaa syyrialaista on pikaisen humanitaarisen avun tarpeessa. Meneillään on toisen maailmansodan jälkeen suurin eurooppalainen kansainvaellus. Ihmiset pakenevat sotaa, sortoa, vainoa ja nälkää.

Perustilanne on tämä: perheellä on päällään koko omaisuutensa. Pakolaiset pakkautuvat kumipaattiin ja suuntaavat öiselle, mahdollisesti myrskyävälle merelle. He varmasti muistavat nämä hetket lopun elämänsä, jos henkiin jäävät. He yrittävät vaihtaa varman kuoleman kotimaassaan epävarmaan elämään vieraassa maassa. Euroopan reunoilla raavitaan verisin kynsin rikkaitten ja hyvinvoivien muuria. Pakolaisten hätä on tarttunut myös suomalaisiin. Emme kai me sentään joudu tekemään mitään? Eivät niitten asiat meille kuulu. Sotikoot keskenään. Kohta alkaa keihäsfinaali.”  Näin kirjailija Jari Tervo kirjoitti tänään blogissaan. Koko bloggaus on luettavissa täältä: http://yle.fi/uutiset/jari_tervo_seitsemansataatuhatta_rasistia/8265770

Minä kävin Tapiolan yhteiskoulun lukiota juuri silloin, kun Rooman klubi v. 1972 varoitti Kasvun rajat-nimisessä raportissaan luonnon­varojen vääjäämättömästä ehtymisestä. Väestöräjähdys yhdistettynä talouskasvuun asettaisi rajat elämälle maapallolla. Ajateltiin, että jos haluamme tulevien sukupolvien elävän siedettävää elämää, meidän sukupolvemme on rajoitettava ahneuttaan. Oli rajoitettava talouskasvua ja jaettava aineellista hyvää oikeudenmukaisemmin niin, että kaikille riittäisi tarpeeksi – ja hidastamalla väestönkasvua niin nopeasti kuin mahdollista.

Sen perusteella, mitä tuosta raportista silloin luimme, pidimme sitä jonkinlaisena ennustuksena. Meille kerrottiin, että kun kehitysmaiden ihmiset saavat joskus tietää, että me täällä Euroopassa emme käykään iltaisin nukkumaan nälkäisinä, alkaa hirmuinen kansainvaellus. Euroopan kansat jäisivät tänne muualta tulevien ihmismassojen jalkoihin. Nyt tuo aika on kaikesta päätellen koittanut. Tiedonpimitys on ollut pitkään oiva keino pitää kolmannen maailman ihmiset aloillaan omassa kurjuudessaan.

25 vuotta sitten ilmestyneessä kirjassaan Toivo kaaoksen maailmassa teologi Henri J.M. Nouwen kertoo tarinan kansasta, joka kartoitti ja pohti maailman elinmahdollisuuksia: Miten voimme varmistua siitä, että meillä on kylliksi varastoja kovien päivien varalle? Me haluamme selvitä hengissä, tapahtuupa mitä tahansa. Meidän on siis koottava ruoka-aineita, kaikkia muitakin tarvikkeita sekä tietoa, jotta mahdollisen kriisin sattuessa olisimme kaikin puolin turvassa”.

Niinpä he alkoivat varastoida, niin paljon ja uutterasti, että toiset kansat protestoivat ja sanoivat: ”Teillä on paljon enemmän kuin te tarvitsette, meillä muilla ei ole edes henkemme pitimiksi. Antakaa meille osa hyvinvoinnistanne!”

Mutta pelokkaan hamsterit vastasivat: ”Ei, me tarvitsemme tämän kaiken hätätilanteen varalta, siltä varalta, että meidänkin alkaa käydä huonosti, että meidänkin olemassaolomme muuttuu uhanalaiseksi.” Mutta toiset sanoivat: ”Me teemme kuolemaa nyt, olkaa hyvä ja antakaa meille ruokaa ja tietoa. Me emme voi odottaa… me tarvitsemme sitä nyt!”

Silloin pelokkaat hamsterit ahdistuivat yhä enemmän, he alkoivat pelätä, että köyhät ja nälkäiset hyökkäävät heidän kimppuunsa.  He päättivät rakentaa muurit hyvinvointinsa ympärille, etteivät vieraat pysty sitä heiltä riistämään. Ja muureista tuli niin korkeat, että he eivät enää itse pystyneet näkemään, oliko niiden toisella puolella vihollisia tulossa vai ei.

Pelon lisääntyessä he sanoivat toisilleen: ”Meillä on jo niin paljon vihollisia, että he pystyvät kaatamaan meidän muurimme. Meidän muurimme eivät pysty pitämään heitä loitolla. Meidän on asetettava pommeja muureillemme, ettei kukaan uskaltaisi meitä lähestyä.”

Mutta tämäkään ei tehnyt heidän oloaan turvallisemmaksi, päinvastoin he alkoivat tuntea elävänsä vankilassa, jonka he itse olivat omista peloistaan rakentaneet He pelkäsivät omia pommejaan, ne näet vahingoittaisivat heitä itseään enemmän kuin vihollista.  Ja vähitellen he huomasivat, että kuoleman pelko oli tuonut heidät yhä lähemmäs kuolemaa.

Parempi kuin pystyttää pelon muureja on purkaa erottavia väliseiniä. Parempi kuin räjäyttää siltoja on rakentaa niitä. Mitä olisi mahtanut tapahtua, jos Jeesus-lapsi, Maria ja Joosef eivät olisi päässeet turvapaikanhakijapakolaisina Egyptiin, kun kuningas Herodes pyhää perhettä vainosi? Ei sellaista mahdollisuutta tohdi edes ajatella.

Se on kyllä varmaa, että nälänhätä olisi jo  poistunut maapallolta, jos ne sadat miljardit, jotka olemme käyttäneet suojautuaksemme lähellä ja kaukana eläviltä lähimmäisiltämme, olisi suunnattu taisteluun köyhyyttä, puutetta ja kurjuutta vastaan. Nouwenin mukaan meidän on löydettävä tie ulos kansallisen turvallisuuden pakkomielteestä ja opittava vaalimaan kaikkien kansojen yhteistä elämää, olipa kansallisuus, rotu tai uskonto mikä tahansa.

* * * * * * * *

Nonni, se oli sitten siinä, bloggaus 31 / 31.

Lihaa ei säästetty. Laadusta ei tingitty.

Tekstit on kirjoitettu

Jumalalle kunniaksi,

lukijoille siunaukseksi

ja antamaan Ruttopuiston rovastin sielulle rauhaa.