Sunnuntaiaamuna puolta tuntia ennen messun alkua meillä on jumalanpalveluksen toimittajien ja avustajien kanssa ilo ylimmillään sakastissa. Mutta sitten kun astumme kirkkosalin puolelle, me ikään kuin kangistumme kaavoihimme eikä hymy ole enää niin herkässä. Voisivatko ilon pilaantumisessa auttaa vanhat sakastirukoukset, joita käydään läpi papin messuvarustusta päälle puettaessa? Kas, näin ne kuuluvat:
Isän ja (+) Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.
Albaa puettaessa:
Tee minut puhtaaksi, Herra. Puhdista sydämeni, niin että Karitsan verellä pestynä nauttisin iankaikkista iloa.
Stolaa puettaessa:
Sinun ikeesi, Herra, on hyvä kantaa ja sinun kuormasi on kevyt. Auta minua arvollisesti hoitamaan antamaasi tehtävää.
Vyötä puettaessa:
Vyötä, Herra, minut Pyhän Hengen viisaudella ja voimalla.
tai
Vyötä, Herra, minut totuuteen.
Kasukkaa puettaessa:
Anna, Herra, arvottoman palvelijasi iloita pyhän sakramentin osallisuudesta ja seurakuntasi palvelemisesta.
Kuten rukouksista voi päätellä, aikamoisen vakavaa tehtävää tässä ollaan menossa hoitamaan. Vielä 1970-luvun lopulla papinkoulussa alleviivattiin arvokkuuden ja vakavuuden tärkeyttä. Riemullinen loikkiminen alttarilla tai saarnatuolissa pomppiminen ei tullut kyseeseenkään vaihtoehtona vakavahenkisyydelle ja vakaan hitaalle askeltamiselle.
Nyt kun näitä erilaisia kokeilumessuja syntyy kuin sieniä sateella, niin mitähän teologisessa tiedekunnassa mahdetaan tänä aikana opettaa kirkollisesta koreografiasta? Kannustetaanko, että ilo pintaan vaikka sydän märkänisi? Pitääkö modernin papin heilua alttarilla kuin heinämies ja häärätä saarnatuolissa kuin heikkopäinen? Vai onko parempi pitää messut kirkon pihalla tai peräti toreilla? Uusin kuulemani villitys on sellainen, että jumalanpalvelus vietäisiin jopa yökerhoon. Miksi ei teille ja aitovierillekin?
1826 rakennettu Helsingin Vanha kirkko ei ole arkkitehtuuriltaan kaikkein otollisin paikka moderneille puuhamessuille. Kun on kyse puukirkosta, niin kovin paljon kynttilöitäkään ei voi kerralla polttaa, ellei halua nähdä, miten Pelastuslaitoksen savusukeltajat rynnäköivät kypärineen ja kirveineen kaikista ovista ja ikkunoista sisään.
Olen selvinnyt kuuskymppiseksi ilman että minun on tarvinnut kertaakaan tehdä kirkossa jumppaliikkeitä alba päällä. En uskalla kokeilla volttia enkä spagaattiakaan. Tasajalkahyppy alttarikaiteen yli on myös jäänyt kirkkosulkeisissa tekemättä. Tunnen itseni vähän kalkkikseksi, mutta onneksi ikääntyminen on meidän kaikkien osa, joten ymmärtäjiäkin löytyy.
Ei messu ole papiston ja vapaaehtoisten show, vaan tärkeintä on, että me ihmiset ja Jumala saamme kohdata toisemme Sanassa ja ehtoollisessa, rukouksen hiljaisuudessa, luettujen tekstien valossa. Oma tärkeä osansa tässä kohtaamisessa on myös jumalanpalvelusmusiikilla. Seurustelun sakramentti on sitten käytössämme kirkkokahveilla.
Pappi kansan villitsijänä häissä:
Ja sen voltin alba päällä tehkööt
minun puolestani vetreät rippikoululaiset:
* * * * * * * *
Bloggaus 22 / 31. Elokuu lähenee loppuaan. Sen myötä loppuu myös Ruttopuiston rovastin bloginkirjoituskuntokoulumaraton. Kannustaa saa, ihan loppuun asti.
Mikä on veljellä päivän kunto? Vievätkö tossut vioelä kevyesti kohti maratonin maalia? Hyvin olet jaksanut tähän asti! Kiitos siitä!
Kiitos kysymästä, Lauri. Kyllä tässä selvitään. Mustikkaa ja mansikkaa olen tässä juuri tankkaamassa. Sana-akrobatia onnistuu, mutta nuo tekstissä mainitut koreografiat ja piruetit tekevät tiukkaa…
Tykkäsitkö muuten nuorten poikain albavolteista ja pastorin Flash mobista?
En tykännyt, mutta siihen toiseen en osaa ottaa kantaa, kun en ymmärrä englantia. Vaikka henkilökohtainen usko on arkista, siis arjessakin mukana, en pidä siitä, että kuitenkaan aletaan tekemään sirkustemppuja ja muuta arkistamista. Tietty pyhyys pitäisi olla, koska kuitenkin temppuilemme Jumalan maailmassa.
Olisiko seuraava yksipyöräisellä ajava pastori, joka jongleeraa palavilla soihduilla, rajoitus, vain kivikirkoissa.ja saarnaa siinä samalla.
Mä luulen, että Suomen Turussa valmistellaan jo täyttä päätä tuollaisia sirkustemppumessuja. Nimiäkin tietäisin, mutta en nyt kehtaa tässä… 😉
Käyvät moottorisahat olis kova juttu, mutta ääni voisi vähän häiritä. Vaikka eihän sanoilla ole niin väliä, kun meno on rentoa. Minun täytyy tunnustaa, etten tykkää yhtään sellasesta musisoinnista, jossa en saa selvää sanoista vaikka taiteellinen vaikutelma olisi kuinka korkea.