”Kuolleitten määriä ei tarvitse muistaa!” Tämä oli opettajan ohje, kun me oppilaat yritimme udella, mitä historiankokeisiin aivan erityisesti pitäisi lukea. Nuo määrät Toisessa maailmansodassa eivät siis päässeet hetkauttamaan meitä nuoria vielä silloin. Mutta nyt hetkauttavat, ainakin tätä bloggaajaa. Kyseenalainen kiitos amerikkalaisten atomipommien.
Aikaisemmin vuonna 1945 Saksa oli pistetty polvilleen valtavin ilmapommituksin. Monet suurkaupungit tuhottiin savuaviksi rauniokasoiksi. Amerikkalaiset ajattelivat, että samalla menetelmällä voitetaan myös Japani. Maaliskuun 9. ja 10. päivänä 1945 toteutetut Japanin pääkaupungin Tokion suurpommitukset tappoivat 100.000 ihmistä, mutta Japani ei antautunut. Ehdottomaan antautumiseen ”tarvittiin” kaksi atomipommia, 6.8. kohteena Hiroshima, 9.8. Nagasagi. ”Little Boy” tappoi Hisoshimassa 78.000 siviiliä ja 20.000 sotilasta, haavoittuneita 14.000 ja lisäksi kateissa 9.000 ihmistä. ”Fat Man” puolestaan vei Nagasakissa 36.000 ihmisen hengen, haavoittuneita 40.000.
Fat Manin tekemät tuhot ovat jostakin syystä historiassa jääneet Little Boyn pahojen tekojen varjoon. Hiroshimasta on toki olemassa tarkempia kuvauksia. Pikkupoika räjähtää 600 metrin korkeudessa Hiroshiman yläpuolella. Räjähdyskohdan yläpuolelle muodostuu kirkkaan salaman jälkeen sienen muotoinen punainen pilvi. Hiroshimaan puhkeaa tulimyrsky, joka etenee 1200 km/h. Palo kestää yli kuusi tuntia. Vielä 1,5 kilometrin päässä räjähdyskohdasta muureja sortuu kasaan ja jopa neljän kilometrin päässä syttyy kuumuuden vuoksi tulipaloja. Radioaktiivinen säteily on tappavaa yhden kilometrin säteellä räjähdyspaikasta. Ensiapua annettaessa haavoittuneissa ja kuolevissa havaitaan erikoislaatuisia verenvuotoja, oksentelua ja ripulia.
Atomiaika on alkanut kuoleman ja tuhon merkeissä. Toista maailmansotaa seuranneen kylmän sodan aikana atomiaseiden uhasta on muodostunut jatkuva pelon aihe. Tänä päivänä ei enää voida pitää lukua siitä, kuinka monella valtiolla on oma ydinase, kuinka monella valmius sellaisen rakentamiseen. Varmaa on kuitenkin se, että koko elämän tuhoaminen maan päältä on todellinen uhka.
Henri J.M. Nouwen kirjoittaa kirjassaan Toivo kaaoksen maailmassa : ”Historia on täynnä väkivaltaa, kansojen toisiaan vastaan harjoittamaa julmuutta ja vääryyttä. Tältä planeetalta on hävitetty kokonaisten kaupunkien, valtioiden ja kulttuurien muistokin; miljoonat ihmiset ovat joutuneet vihan ja koston uhreiksi. Mutta milloinkaan aikaisemmin ihmiskunnalla ei ole ollut kykyä joukkoitsemurhaan, koko planeetan tuhoamiseen, panemaan päätepistettä koko historialle… Tulevaisuuden sotaa ei voi edes verrata mihinkään aikaisempaan sotaan. Siitä on tuleva sota, joka ei vain lopeta kaikkia sotia vaan myös kaiken rauhan.”
Me kaikki kuolemme kerran. Joko irvokkaasti tai arvokkaasti. Pommiin tai nälkään kuoleminen on irvokasta, vanhuuteen kuoleminen arvokasta. Jos miekat taottaisiin auroiksi, niin meillä ihmiskuntana olisi vielä toivoa. Silkkaa armoa olisi se, että kansat lopettaisivat asevarustelukilvan ja siirtyisivät kilpailemaan toinen toistensa kunnioittamisessa.
Helsingin Sanomien tärkeä juttu niille, jotka tahtovat tietää enemmän:
http://www.hs.fi/ulkomaat/a1438824160434
* * * * * * * *
Älkää, lukijat, hermostuko, vaikka minä bloggaankin koko elokuun.
Hyvä blogi, kiitos Hannu. Ydinaseita olisi vähennettävä sitä mukaan kun ne vanhentuvat, lopuksi kaikki olisi tuhottu. Omat riskinsä on säilyttää yli-ikäisiä ydinaseita. Lisäksi ydinasemaita ei saisi tulla lisää; Pohjois-Korea, Iran ja Pakistan. Iran on useita vuosia kehittänyt ydinasetta. Olisi maailmanrauhan kannalta valitettavaa, jos Iran saisi valmiiksi ydinaseen ja siitä tulisi yksi ydinasemaa.
Sillä aikaa kun tätä bloggausta kirjoitin, Helsingin keskustassa osoitettiin mieltä ydinvoimaa vastaan:
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1438828953873.html
Mielenosoittajat luulevat että ydinvoima on sama asia kuin ydinpommi. Jossain plakaatissa luki: Ydinvoima tappaa. Käsittämätöntä hörhöilyä.
Juu, kukaan ei kuollut Tshernobylissä eikä muissa ydinonnettomuuksissa:
http://www.chernobylwel.com/FI/311/tshernobyl/
http://www.ydinvoima.fi/ongelmat/onnettomuudet/
Minä luin Juhanin kommentin sarkasmina.
seppo heinola :”Juu, kukaan ei kuollut Tshernobylissä eikä muissa ydinonnettomuuksissa:”
Muistan vielä hyvin ne ajat, kun itäinen suurvalta testaili omaa ”Tsar Bombaansa” ja radiossa luettiin tiedotuksia, että ”saastepilvi on lähestymässä sieltä ja sieltä”. Kellarin ikkunoiden eteen oli kasattu hiekkasäkkejä, ja meidän olisi pitänyt suojautua kellariin ”saastepilveltä”, mitä emme kuitenkaan koskaan tehneet. Kun Tšernobyl ”posahti”, olimme keskellä aluetta, johon pahin laskeuma tuli ja koulussa olleet lapset kertoivat, että heille oli tehty geigermittareilla kokeita ja he olivat kilpailleet siitä, kenen kohdalla mittari tikitti eniten. Myöhemmin alueen nuorilla havaittuja syöpiä ei kuitenkaan laskettu geigermittarin tikityksistä johtuvaksi, sillä mikäpä ”normaali taustasäteily” se nyt syöpää aiheuttaisi.
Ruotsin säteilyturvakeskuksen [Statens strålskyddsinstitut] netistä löytyvässä raportissa 1999/09 todetaan, että ”Östersjön är det hav som är mest förorenat av radioaktiva ämnen i världen.” eli Itämeri on maailman eniten radioaktiivisten aineiden saastuttama meri. Pikkuisen tuntuu siltä, että tuo radioaktiivisuus on valunut Itämereen aivan muualta kuin suomalaisten maanviljelijöiden pelloilta.
Ne, jotka eivät kuolemansa jälkeen näe helvettiä, voivat katsella maanpäällistä helvettiä tässä ja nyt:
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1438821368706.html
Eurooppa menetti sielunsa 1900-luvun maailmansodissa. Kulttuuri alkoi kuihtua ja rappio ja turmelus on yltynyt yltymistään. Spengler taisi olla oikeassa.