KADONNEET KIRJEET

Muistan takavuosilta radio-ohjelman, jossa luettiin vuoden 1945 lauantain ”Toivottuihin” lähetettyjä levytoivomuksia. Hämmästyin, miten ajatuksellisesti ehyitä, tyylillisesti taitavia ja sisällöllisesti rikkaita kirjeitä tuon aikaiset ihmiset osasivat kirjoittaa. He olivat tyylitaitureita, korrektin ilmaisun sisäistäneitä kynäniekkoja.

Entä nykyisin? Millainen on nykysuomalaisten, erityisesti nuorten äidinkielen taito? Monet asiantuntijat ovat sitä mieltä, että kirjallinen esitystaito on nuorten kohdalla romahtanut. Tekstin tuottaminen kohtaa jopa lukiolaisilla suuria vaikeuksia.

Tätä tutkaillessani liityn niiden joukkoon, jotka epäilevät syypääksi teknis-taloudellista kulttuuriamme. Tietoteknologia suosii tietyntyyppistä lahjakkuutta, mutta kirjallista ilmaisukykyä se ei välttämättä edistä. Me elämme tietoverkostojen aikaa, mikä ei suinkaan tarkoita, että kyky käsitellä ja tuottaa tietoa lisääntyisi. Sitä paitsi mitä enemmän tietotekniikka edistyy, sitä vähemmän jää historiaan jälkiä ihmisten ajatuksista ja pyrkimyksistä.

Kirjeenvaihto, joka nyt on miltei kokonaan kadonnut, on taannoisena aikana ollut vaikuttava kirjallisen luovuuden laji. Miten enää osaamme selvittää ajatuksiamme, mihin heijastamme niitä?

Olemme jo ajat sitten tottuneet pelkistettyihin viesteihin. Verkko tekee kaiken nopeasti, se on ekonominen, tunneilmasisuja kaihtava, tekninen tehopakkaus. Juuri tällaista ”ekonomista” käyttöä varten tietokone on viritetty, ja siksi se myös suosii sanojen, lauseiden ja virkkeiden mahdollisimman ytimekästä ja pelkistettyä käyttöä.

***

Me ihmiset elämme kulttuurimme kautta. Uusi teknologia muovaa meitä, tekee meistä eräänlaisia ”robotteja” – tosin vain lainausmerkeissä. Vaikka informaatiota on nykyisin mielin määrin tarjolla, ilmiöiden ytimistä jaksavat vain harvat kiinnostua.

Kun katsomme ympärillemme, mitä näemmekään? Kaikkialle levittäytyvän kiihkeän elämänrytmin ja historiattomuuden. Jos näin on, kulttuurissamme heijastuvat yhdensuuntaiset, tekniselle sivilisaatiolle ominaiset valinnat.

Tämä näkyy myös siinä, että soittaessamme asiapuheluja meille ensimmäisenä vastaa kone. Ja kun alituisesti näppäilemme kännykkää, pysähdymmekö enää kuulostelemaan puiden huminaa, lintujen laulua tai ylipäätään sellaista, mistä ei ole välitöntä ”ekonomista” hyötyä saatavilla.

Kadonneet kirjeet kuvastavat kulttuurimme sisältöä. Aikana, jolloin kirjeenvaihto oli luonnollinen kommunikointitapa, ihmisillä oli malttia jaksaa odottaa, kun viestien vaihto ei tapahtunut reaaliajassa.

Mutta nyt elämme faksien ja sähköpostien aikaa. Nämä nykypäivän sulkakynät ja kirjekyyhkyt ovat kuljettaneet meidät uuteen aikakauteen, jossa odottamisen kihelmöivä jännitys on korvattu tylysti reaaliajalla.