Paljon on keskusteltu ja kirjoitettu aiheesta, miten Raamattu syntyi, mutta vähemmän olen nähnyt pohdintoja siitä, mihin tarpeeseen se tehtiin. Selvää on, ettei sitä kirjoitettu meille – vaikka kyllä meitäkin varten. Se kirjoitettiin aivan toisenlaisille ihmisille aivan toisenlaisessa maailmassa. Voi olla, että osia Vanhasta testamentista kirjoitettiin jo aiemmin, mutta valmiiksi se todennäköisesti kirjoitettiin vastauksena kreikkalaisen maailman eeppiselle monijumalaisuudelle ja macho sankariuden ihannoinnille, joka vallitsi 200-300 luvuilla eKr. Aleksanteri Suuren jälkeisenä aikana.
Raamattukin on eeppistä kirjallisuutta. Sitä ei voi muuttaa mihinkään suuntaan, kuten ei Iliasta ja Odysseiaakaan voi muuttaa. Voit vain omaksua sen tai hylätä sen. Raamattu yhtä hyvin kuin kreikkalaiset eepoksetkaan ei vastaa siihen, onko siinä kerrottu joskus tapahtunut. Se kertoo vain mashal’in – vertauksen, jonka kautta meille opetetaan jotain.
Muinaisessa maailmassa kaupungin jumala antoi kuninkaalle lain, jonka mukaan kansaa piti hallittaman. Niin kauan kuin kuningas noudatti tätä lakia, voitiin uskoa jumalankin olevan tyytyväinen. Jos kuningas poikkesi laista, jumala saattoi vihastua ja tuottaa onnettomuutta kansalle.
Mutta Raamattu poikkeaa tästä yleisestä kaavasta muutamin oleellisin kohdin: raamatussa Jumala antaa lain ihmiselle, joka on luotu Jumalan kuvaksi, tässä tapauksessa Moosekselle. Kun tämä tapahtui, ei ollut olemassa mitään valtakuntaa, ei kuningasta, ei edes asuttua maata, pelkkä erämaa vain, jossa kukaan ei voinut pidemmän päälle elää. Tekstin viesti on selvä: inhimillinen olemassaolo ei riipu viime kädessä kuninkaasta ja hänen kaupungistaan, sillä jo ennen niitä on ollut elämää. Raamattu painottaa paimentolaisyhdyskuntien merkitystä. Yhdyskunnan tulevaisuuden toivo oli vain Jumalassa, joka lupaa varjella kansaa vaaroilta niin kauan kuin he pysyvät hänen tahtonsa noudattamisessa. Maan päällä järjestystä vartioi heimon vanhin, patriarkka. Tällä tavoin Raamatun kirjoittaja on halunnut poistaa kuninkaan ja erilaisten jumalien roolit ihmisten kohtalon säätelyssä. Demonien vaikutus ihmisten onnettomuuksiin mitätöidään, ja ihmisten omat teot aiheuttavat esiiin nousevat ongelmat. Kuolleitten henkien palveleminen kielletään ehdottomasti, se on kauhistus lain säätäjälle. Esi-isillä on rooli vain sukujatkumon (toledot) kautta.
Näin on Israelin uskonnosta poistettu polyteismi, kuninkuus, oraakkelit, esi-isien palvonta, magia, merkeistä ennustajat ja kuvat. Hyvin vähän on jäänyt jäljelle siitä uskonnosta, mikä vallitsi kaikkialla muualla Lähi-idässä muinaisina aikoina.
Otsikon kysymykseen vastauksena pidän seuraavaa: Raamattu kirjoitettiin osoittamaan vanhojen kertomusten avulla miten kaikkeuden Luoja-Jumala halusi ihmisten elävän. Ensimmäiseksi vaiheeksi tässä nostettiin Israelin kansan teot, erityisesti sen väärät teot, jotka toimivat varoituksena tuleville polville. Sieltä tuli ohjeiden levitä koko tunnettuun maailmaan. Perimmäisenä päämääränä oli uusi maailma, jossa Jumala yksin hallitsee, ja se ei ole tässä maailmassa. Sinne pääsevät Jumalan antamaa lakia noudattaneet, ja myös viime kädessä lain rikkomistaan katuvat ihmiset.
