Venäjän ja Ukrainan poliitikot ovat ideologisissa poteroissaan. Ollaanko geopolitiikassa poteroissa myös Suomessa?
Ukrainan kriisissä on yksi asia, josta ollaan ekumeenisesti yhtä mieltä: venäläisten joukkojen tunkeutuminen Ukrainaan on tuomittavaa.
Ukrainan tapahtumien kommentointi mediassa ja somessa tuo mieleen Tallinnan pronssisotilas -selkkauksen keväällä 2007. Taas maailmaa pyöritetään stereotypioilla ja ihmisten ennakkoluuloilla.
Vaikka Suomi on Venäjän naapurimaa, muodostetaan käsitykset Ukrainasta tai Venäjästä anglosaksisen median tiedoilla. Uutisoinnin lähteenä niissä on Venäjän hallituksen tiedonannot, kremlin lähipiirin kommentaattorit ja propaganda.
Ukrainaa ymmärtääkseen on seurattava myös venäjänkielisiä oppositioportaaleja ja blogeja. Sieltä löytyy analyysiä Venäjän johdon stalinistisista propagandametodeista ja syvää huolta, miten kaikki venäläiset niputetaan samaan joukkoon Putinin kanssa.
On helppo arvata, mihin kategoriaan kuuluvat ne ortodoksit, jotka haluavat Ukrainan elävän idän ja lännen välissä?
Rasistinen suhtautuminen venäläisiä kohtaan on Suomessa niin etabloitunutta, että sitä on vaikea edes myöntää.
Kommentit Ukrainan kriisiin on pannut minut pohtimaan, onkohan Suomi ekumeeninen samalla tavalla kuin steinerkoulu suvaitsevainen: yhdensuuntaisesti à la soviétique.
Ai soviétique? Jokohan meillä olisi Katumuskanonin aika? ”Les sanglots longs
des violons de l’automne Blessent mon coeur d’une langueur monotone” 🙂
Tässä vielä soveliaalta kuulostavaa musiikkia tuohon ed.kommentissa siteerattuun Verlainen runoon:
http://www.youtube.com/watch?v=pTqI-1ozzto
Aftonbladetin mukaan Ruotsin Carl Bildt on sanonut, että Ukraina on saanut Quislinginsä. Suomessa voisi kai sanoa, että Ukraina on saanut Otto Ville Kuusisensa. Molotovhan torjui talvisodassa Kansainliiton rauhanvälitystarjouksen vetoamalla Otto Ville Kuusisen 2.12.1939 allekirjoittamaan ”keskinäiseen ystävyys- ja avunantosopimukseen.”
http://yle.fi/uutiset/tuomiokapituli_hylkasi_kankaanpaan_kirkkoherrasta_tehdyn_kantelun/7144924
Joko nyt on tullut aika, jolloin myös konservatiiveilla alkaa olla kotipaikkaoikeus omassa kirkossaan? Tuomiokapituli toimi viisaasti kun ei lähtenyt leventämään railoja kirkkoväen keskuudessa.
Viisaasti ja oikein toimittu.
”Niinisalon seurakuntakeskus on kirkon konservatiivien käyttämä mutta kirkon virallisen toiminnan ulkopuolella oleva kiinteistö. Kapituli katsoo asian raukeamisesta huolimatta, että kappeliyhdistyksen toiminta täyttää kilpailevan toiminnan määritelmän.”
Nyt on siis saavutettu se piste, että kirkko ei enää katso konservatiivien olevan osa kirkkoa vaan pitää heitä kilpailevana toimijana, jonka parissa puuhastelu vaatii sivutoimiluvan, jollaista ei tultaisi myöntämään.
Viisas päätös. Ei kai kirkkoherroilla voi olla eri säännöt kuin muilla seurakuntapapeilla. Muilta on sivutoimilupa vaadittu jo vuosikymmeniä.
Minusta on huolestuttava tuo toimintaperiaate, että vapaa-ajalla tehty palkaton työ vaatisi sivutoimiluvan. Tämä on mielestäni väärin ottamatta kantaa varsinaiseen riitaan, josta en tiedä tarpeeksi. Pitääkö saada sivutoimilupa osallistumiselle omppupuukurssiin kansanopistolla, tai lumitöiden tekoon kotona, tai metsänharvennukseen omassa metsässä, tai talkoisiin sukuslaisen luona… Tämä periaate on mielestäni järjetön. Ja jos sitä sovelletaan konservatiiveihin, se koskee yhtälailla kaikkia muita kirkon työntekijöitä (myös papit, kanttorit, nuoriso-ohjaajat, diakonit, suntiot…).
Työsopimuslaki katsoo, että työntekijällä on lojaliteettivelvoite työnantajaansa kohtaan eikä hän saa ilman työnantajan suostumusta ryhtyä sellaiseen toimintaan, joka on kilpailevaan työnantajan toimintaan nähden.
Minusta tämä on ihan normaalijärjellä ymmärrettävissä oleva sääntö ja se koskee kaikkia työnantajia, ei ainoastaan kirkkoa.
Edellistä ajatusta vielä jatkaakseni: kilpailevaan toimintaan ei saa ryhtyä vaikka siitä ei saisi palkkaa. Tällä pyritään ehkäisemään kilpailevan toiminnan aikaansaama haitta omalle työnantajalle ja se haitta ei ole millään tavalla riippuvainen siitä, saako kilpailevasta toiminnasta palkkaa vai ei.
Lumien luominen omasta pihasta on jatkossakin sallittua toisin kuin Petri Kasari epäilee.
Vihervaaran mainitsemaa lojaliteettivelvoitetta ei voi soveltaa virkasuhteiseen henkilöön, vaan se koskee työsopimussuhteisia. Ymmärtääkseni kirkon viroista säädetään kirkkolaissa, eikä siellä liene työsopimuslain kohtaa vastaavaa säädöstä.
Tämä on kauhean herttaista kun Jaakko Pihlajamäki väittää minun olevan väärässä vaikka hänellä ei ole asiasta tietoa ja sitten hän esittää omia arvailuja siitä, mitä kirkkolaissa on ja mitä siellä ei ole.
Kirkon viroista säädetään kirkkolain 6. luvussa. Sivutoimiluvasta ja kilpailevan toiminnan kiellosta on säädetty luvun 30. pykälässä.
Vihervaaran mainitsema lojaliteettivelvoite koskee myös kirkon virkasuhteisia työntekijöitä toisin kuin Pihlajamäki väittää.
Viranhaltijan ja työsuhteisen ero tulee hyvin esille, kun verrataan kirkkolain 6 luvun 26 pykälän ja työsopimuslain 3 luvun 1 pykälän muotoiluja. Viranhaltijalle on säädetty mm. tasapuolisuusvelvoite, joka ohittaa lojaliteetin työnantajaa kohtaan. Käytännössä siis, jos lojaliteetti työnantajaa kohtaan vaatisi suosimaan jotakin henkilöä virkatoimessa, viranhaltijan tulee kuitenkin olla päätöksissään ja toimissaan tasapuolinen.
Kilpailevaa toimintaa?
Jo on aikoihin eletty, ellei kristitty pappi saa jakaa ehtoollista uskoville ja kastetuille kristityille – tapahtuu tuo sitten ihan missä vain ja milloin vain?
Kyllä tässä kaikuu ikävästi byrokraattisen ja itsevaltiuteen vallanhimoisesti pyrkivän virasto&laitoskirkon ääni. Tilojen yhteiskäyttöön ja ”ekumeniaan” hingutaan vaikka muslimien kanssa, mutta hieman toisin Raamattuaan tulkitseviin kristittyihin ei osata suhtautua kuin vihalla ja tukahduttamisella.
Kristillistäkö?
Tätäkö Jeesus olisi halunnut seuraajiensa tekevän toisilleen?
Minua kyllä naurattaa tuo ilmaisu ”kilpaileva toiminta”. Samaa Jumalan valtakunnan työtähän tuo kaikki on. Kilpailevatko kristityt keskenään? Eikös tässä ole kyse siitä, että näitä ”kilpailojoita” ei ole enää päästetty pitämään kokouksiaan kirkon tiloihin ja nyt he kokoontuvat seutarkunnan ulkopuolisessa tilassa, jonne kirkkoherra ei nyt joidenkin mukaan saa mennä jakamaan ehtoollista
Minusta koko touhu on erikoisen kummallista. Keneltä se on pois (viime aikoina suosittu ilmaisu) jos kirkkoherra jakaa siellä ehtoollista? Ehtoollisen saajat ovat luterilaisia ja oletettavasti myös sen seurakunnan jäseniä, jossa kirkkoherra toimii. Hän yrittää palvella kaikkia lampaitaan, mutta joillekin se ei sovi, vaan kirkkoherra saa palvella vain osaa porukasta. Eikös tuota kutsuta syrjinnäksi?