Terveisiä Brittilästä. Olin viikon Comenius -rahoitteisella ”Philosophy for Children” (P4C)- kurssilla Northamptonissa. Sitä kaupunkia en ihan ensimmäiseksi turistikohteena menisi suosittelemaan. Perjantaina kurssin päätyttyä notkuin kuitenkin vielä viikonlopun Lontoossa, työkaverin suosituksesta hienohkossa hotellissa Hyde Parkin vieressä. Muutama askel hotellilta Notting Hill Gatelle päin on asuinkerrostalo nimeltä Spire House. Erikoiseksi sen tekee se, että se on muutettu kirkosta asuintaloksi. Toisen maailmansodan jäljiltä kirkko jäi heikkoon kuntoon niin, että lopulta alkuperäisen kirkkolaivan tilalle 1970-luvulla rakennettiin asuintalo ja jäljelle jäänyt kirkon torni kunnostettiin sisältä asunnoiksi sekin. Vain ulkokuori jäi.
Hotellin kalliin aamiaisen sijaan käppäilin lähikahvilaan ja ostin kahvia sekä känttyä ja istuskelin nauttimaan aamupalaa tuota kirkkotaloa katsellen. Yritin saada itsestäni sisäistä tunnetta ajatuksesta tehdä kirkosta – tai sen osasta – asuintalo.
Jos jotakuta lokeroiminen ja luokittelu kiinnostavat, niin varmasti hyvin monessa mielessä minut saa luokiteltua sinne kirkon liberaalisiipeen. Monesti siihen kuuluu kriittinen ajatus siitä, että tällaiselta ihmiseltä puuttuu Kristuksen syvempi tunteminen, uskoontulo, valinta tai ratkaisu. Joo. Useasti myös ajatellaan, että tällainen ihminen hilluu kirkon piireissä taatun työpaikan, mukavan fiiliksen tai sosiaalisen helppouden vuoksi. Se pakollinen hartausosuus on sitten vain hinta, joka on kärsittävä, jos mielii hengailla piireissä.
En tunnista tuosta ajattelusta itseäni. En ole ollut mitenkään kirkon pidetyimpien, suosituimpien tai päähän taputetuimpien joukossa. Olen usein ihmetellyt itseäni ja mahdollisia taipumuksiani sadomasokismiin, kun yhä jollain tavoilla kirkon piireissä hillun. En ole mukana kavereiden tai helpon työn takia. Se vähäinen viikkoraha, mitä seurakunta tällä hetkellä antaa, tulisi pienemmällä vaivalla ihan muista töistä. Ne, jotka ovat kirkon piiristä kavereitani, olisivat sitä varmasti ilman tätä höllää sivutyösuhdetta. Luulisin.
Tässä kohtaa samaistun voimakkaasti Mika Waltariin, jota Ristiinnaulittu ei ole jättänyt rauhaan. Jotain kiehtovampaa, syvempää ja salatumpaa siinä on kuin esteettinen fiilistely kauniiden holvikaarten alla urkumusiikin soidessa. Onko sillä sitten väliä, jos jossain joku kirkko muutetaan kovanrahanasunnoiksi? Joku voisi tietysti muistuttaa jotain lähimmäisetiikasta ja todellisista asunnontarvitsijoista, mutta se olisi vallan ilkeää puhetta ja joku kirkon korkean tason talousvaikuttajahan saattaisi pahoittaa mielensä. Emmehän me sitä tahdo, emmehän?
Entä sitten, kun kirkkoja on muutettu asunnoiksi, kapakoiksi, pelihalleiksi ja muiksi enemmän kuin mitä niitä on jätetty alkuperäiseen tarkoitukseensa? Olisiko näin syytä tulla tapahtuneeksi siihen mennessä, kun kirkkoonkuulumisprosentti hipoo neljääkymmentä Englannin mallin mukaan? Missäs se kevyt liberaalifiilistely ja oikeisiin porukoihin kuuluminen sitten hoidetaan? Iloitsevatko vanhoillisemmat, fundamentaalisemmat ja konservatiivisemmat, kun luste on vihdoin puhdistettu nisupellosta? Vai vieläkö siihen jää heidän mielestään vääräuskoisia?
Hassua, kuinka syvälle sitä pystyy menemäänkään yhden kahvikupillisen aikana mielensä syövereihin. Viskaan kupin ja pullapussin roskikseen ja lähden kävelemään Hyde Parkiin. Vastaan tulee sinkkuja ja dinkkuja, lapsiperheitä, kaveriporukoita, koiranulkoiluttajaa, frisbeenheittelijää, jalkapallonpotkijaa, pyörätuolia, rollaattoria ja lastenrattaita. Monta mahtuu maailmaan, jos halua siihen on. Kukaan ei töni toistaan tai moiti väärästä tavasta oleskella puistossa. Aurinko paistaa, linnut laulavat. Maailma on kaunis ja hyvä elää sille, jolla on aikaa ja tilaa unelmille. Ja mielen vapaus. Ja mielen vapaus.
https://www.youtube.com/watch?v=lirb1U6-K1Y
Hienosti kirjoitettu blogi.
Luin juuri äsken Juha Sepon kirjoittamasta Martti Simojoen elämänkerrasta kohdan, joka puhutteli itseäni (etenkin ensimmäinen lause). Siinä Simojoki harrasti itsetutkiskelua seuraavaan tapaan:
” – – Heikkouteni on siinä, että minulta puuttuu persoonallisesti omaksuttu vakaumus. Tiedän yhtä ja toista, mutta kantaa ei ole. Pitäisi saada selvyys mikä kristillisyydessä on pääasia. Se on kai Kristus, jonka tuntemisesta kaikki riippuu. Mutta sitten: toteutuuko hänen valtansa maan päällä vai vasta iäisyydessä? T.s., onko sielun pelastus pääasia vai jokin muu valtakunta.”
– Seppo 2013, 95.
Kaikki lukijat eivät tienne, mikä on käntty. Kainuussa käntyksi kutsutaan pullaa, varsinkin korvapuustia.
Tekstissä on tarkoituksella kryptisehköjä murresanoja…
Ehkä tuon sanan tarkoitus oli peittää lankeemukseni siitä, että aikomani täysjyväsämpylän sijaan otinkin donitsin.
”Kirkkoonkuulumisprosentti” on ongelmallinen Suomen ja Englannin vertailussa, koska esim. anglikaanisella kirkolla ei ole jäsenrekisteriä. Ainoa tapa kartoittaa kristittyjen määrää on väestölaskenta (vuonna 2011 väestöstä 70% katsoi olevansa kristittyjä), tutkimukset tai tilaisuuksiin osallistujien määrät. Tuoreimman kyselytutkimuksen mukaan anglikaaneja olisi enää 20%.
http://www.telegraph.co.uk/news/religion/10297036/Christians-now-a-minority-in-UK-as-half-the-population-have-no-religion.html
Asuin ja toimistotaloiksi muutettuja ja takaisin kirkoksi muutettuja rakennuksia löytyy paljonkin tuosta itä-rajan takaa… Inkerin kirkon Pyhä-Maria ja Mikael, sekä Viron kirkon Jaani-kirik olivat asuin ym käytössä pitkään.. Tuli vkoluttua katonrajassa ja kellareissa tutkimassa rakenteita, ennen muutoksia…
Viipurin vapaakirkko keskustassa oli myös asuinkäytössä, Vapaakirkon delegaatio kävi talosta kertomassa 1993 paikalllisille baptisteille, joiden kirkkotyömaa oli silloin alussa Monrepoon suunnalla, kaukana keskustasta…Muissa kuin asuinkäytössä olleita kirkkojahan löytyi sitten melkein joka kylästä…
Mrs B., do tell us more!
Onko siis niin, että anglikaanisesta kirkosta ei voi ”erota”? Mihin tuo 20% perustuu?