Sunnuntai 2.2.2025
Kynttilänpäivä
Kristus, Jumalan kirkkauden säteily
Kynttilänpäivä on saanut nimensä siitä, että vanhastaan tuona päivänä siunattiin kirkon käyttöön ihmisten lahjoittamat kynttilät.
Marraskuussa oli teurastettu eläimiä, lampaita niiden mukana. Lihaa oli valmistettu sen jälkeen. Jouluyönä paaston vaihtuessa Jeesuksen syntymän juhlaan lihaa alettiin syödä. Juhlan muututtua arjeksi alkoivat monenlaiset sisällä tehdyt työt. Niiden joukossa valmistettiin vuoden kynttilät. Osa näistä lahjoitettiin omalle rakkaalle kirkolle. Sitten kynttilänpäivänä kaikki lahjoitetut kynttilät siunattiin vuoden käyttöön. Ilo ja kiitollisuus täytti mielen, kun kynttilöitä saatettiin talven kuluessa käyttää muutoin pimeänä aikana.
Valon tuominen kynttilöiden välityksellä sisälsi myös syvällisemmän näköalan. Kirkolle lahjoitettujen kynttilöiden siunaamisen mukana saivat myös kaikissa kodeissa käytössä olleet kynttilät siunauksensa. Jumalan olemus: Valo, pääsi oikeuksiinsa.
Jumala, joka sanoi:
”Tulkoon pimeyteen valo”,
valaisi itse meidän sydämemme.
Kynttilänpäivän tienoilla päivä on pidentynyt joulun ajan pimeimmästä kaudesta niin paljon, että sen huomaa. Tästä on peräisin sanonta: ”Kevättä kynttelistä.”
Päivän pidentyminen luo mieleen valoisuutta. Toiveikkuus herää ja mieli vapautuu päivien kirkastuessa ja helmikuisten hankien heijastaessa auringon loisteen helmeilevän kirkkaasti säteilevinä.
Aikoinaan nuoruudessani helmikuun aurinkoiset päivät saivat minut voimaan hyvin. Valo riitti silmille. Kirjat joita luin ilahduttivat mieleni. Niiden anti oli suloista sydämelleni. Erityisesti muistan Eeli Hakalan ja Martti Lutherin teokset, jotka helmikuun valoisina päivinä antoivat nuorelle mielelle sisältöä, toivoa ja rohkeutta, uskon uskallusta, Jumalan syvän armon avaraa autuutta, mielen riemua, iloa ja rauhaa.
Emmehän me julista sanomaa itsestämme
vaan Jeesuksesta Kristuksesta:
Vanhempana olen huomannut, että aamut ovat olleet antoisia. Auringon ilmestyessä taivaan rannalta pimeys väistyy ja valo täyttää tienoon. Puiden välistä pilkottaa uuden päivän koitto. Tämä suo valoisan mielen koko olemukseen. Päivä aukeaa valon säteiden suloon.
Tämä ennakoi Jumalan ajan saapumista. Jumalan valo pääsee esille ihmisten keskuudessa. Jumalan tulevaisuus koittaa täydessä voimassaan. Emme tiedä milloin, mutta kerran Kristus tulee takaisin. Silloin Jumalan Pojan täytetyn lunastuksen lahja ojennetaan meille. Taivaan kirkkaus pääsee loistamaan, kun Kristus tulee takaisin. Rauha, rakkaus ja oikeudenmukaisuus pääsevät valtaan, kun Jumala luo uudet taivaat ja uuden maan.
Me kaikki, jotka kasvot peittämättöminä
katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta,
muutumme saman kirkkauden kaltaisiksi,
kirkkaudesta kirkkauteen.
Tämän saa aikaan Herra, joka on Henki.
Täyttymyksen tuloa odotellessamme saamme rakastaa toinen toistamme. Jakaa hyvää ympärillemme. Tuoda esiin armon evankeliumia. Julistaa Jumalan suurta laupeutta. Kertoa Jumalan Pojan pelastuksesta. Pyhä Henki vastaa sanastaan. Hän toteuttaa kaiken, mitä hän Pyhässä sanassaan on luvannut. Hän avaa silmämme näkemään ylimmän kirkkauden, joka säteilee Jumalan valtaistuimelta, Jumalan hyvyyden valkeuden valtaisaa valoisuutta.
Näin Jumalan kirkkaus,
joka säteilee Kristuksen kasvoilta,
opitaan tuntemaan,
ja se levittää valoaan.
Hyvää Kynttilänpäivää jokaiselle lukijallemme!
Toinen lukukappale eli epistola: 2. Kor. 3:18–4:6
Toisesta kirjeestä korinttilaisille, luvuista 3 ja 4
Me kaikki, jotka kasvot peittämättöminä
katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta,
muutumme saman kirkkauden kaltaisiksi,
kirkkaudesta kirkkauteen.
Tämän saa aikaan Herra, joka on Henki.
Kun meillä Jumalan armosta on tällainen palveluvirka,
me emme lannistu.
Olemme hylänneet kaiken salakähmäisen,
emme toimi petollisesti emmekä vääristele Jumalan sanaa,
vaan tuomme esiin totuuden ja toivomme,
että jokainen omassatunnossaan arvioi meidät Jumalan edessä.
Jos meidän julistamamme evankeliumi on peitossa,
se on peitossa niiltä, jotka joutuvat kadotukseen.
Tarkoitan niitä,
joiden mielen tämän maailman jumala on sokaissut,
niin että he epäuskossaan eivät
näe Kristuksen evankeliumin kirkkaudesta säteilevää valoa,
Kristuksen, joka on Jumalan kuva.
Emmehän me julista sanomaa itsestämme
vaan Jeesuksesta Kristuksesta:
Jeesus on Herra,
ja hän on lähettänyt meidät palvelemaan teitä.
Jumala, joka sanoi:
”Tulkoon pimeyteen valo”,
valaisi itse meidän sydämemme.
Näin Jumalan kirkkaus,
joka säteilee Kristuksen kasvoilta,
opitaan tuntemaan,
ja se levittää valoaan.
Kynttilänpäivän aihetta esitellään ja tekstit näytetään täällä
https://www.kirkkovuosikalenteri.fi/kalenteripaiva/sunnuntai-2-2-2025/
Toisen Korinttolaiskirjeen luvut 3 ja 4 voi lukea täältä. Panen viitteen kolmanteen lukuun suomennoksiin 2020 ja 1992 sekä ruotsinnokseen 2000, pohjoissaamen käännökseen 2019 ja vienankarjalan kielelle 2011.
https://www.raamattu.fi/raamattu/UT2020,B2000,KR92,KAR11,Biibbal/2CO.3
Matias,
Kiitos Kristus keskeisestä, voimakkaasta ja voimaannuttavasta blogista! Kirkkautta kohti!
Kari
Kiitos palautteesta!
Tekstissä mainitsen helmikuisen valon auttaneen lukemista pimeän kauden jälkeen.
Nykyajan sotien takana on useinkin kulttuurinen taistelu toista vastaan, jonka kulttuurista ei pidetä. Näin näyttää käyneen myös venäläisten Ukrainaan hyökkäyksen kohdalla.
”Hyökkäyssodan aikana Venäjä on tuhonnut yli 200 miljoonaa ukrainalaista kirjaa. Luku on Ukrainan kansalliskielivaltuutetulta, ja sitä on mahdotonta todentaa.” Näin kirjoittaa Sami Sillanpää Hesarissa 26.10.2024 klo 2:00.
Jo ennen hyökkäystä venäjän pomo kirjoitti ohjelman missä kerrotaan tavoitteesta.
Sillanpään sanoin:
”Putin julisti näkemyksensä jo ennen kuin aloitti täysimittaisen hyökkäyssodan. Kesällä 2021 julkaistua kirjoitusta kutsutaan esseeksi, mutta oikeasti se on sairas ja pitkä vihasaarna.
Tiivistetysti: Ukrainaa ei ole, ukrainalaisia ei ole, ukrainalaista kulttuuria ei ole. Putin ei kuvannut todellisuutta, vaan tavoitettaan.”
Tässä tapahtuu jotain mistä voi viitata jo yli parisataa vuotta sitten esitettyyn lauseeseen:
Siellä missä poltetaan kirjoja, poltetaan lopulta myös ihmisiä.
Saksalainen kirjailija Heinrich Heine kirjoitti kuuluisan lauseensa vuonna 1821 julkaistuun näytelmään Almansor.
https://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2000010783884.html
Omalta osaltani olen lueskellut ukrainankielistä kirjallisuutta enemmän kuin milloinkaan aikaisemmin morallisena tukena ukrainalaisten puolesta.