Lienenkö outo ainoa, josta tuntuu, että yhteiskuntamme on muutamassa vuosikymmenessä harpannut vuorokausirytmissä monta askelta kohti yöelämää?
Olen ikäni ollut aamuvirkku, neljän-viiden maissa heräävä ja aamuhetkistä nauttiva. Vielä 1960-luvun kansakoulussa sitä pidettiin suositeltavana elämäntapana. Aamuvirkun tavat pitivät talon pystyssä, iltakukkujien taas epäiltiin vievän kaiken turmioon.
Kun unentarve ei riipu siitä, mihin aikaan herää, on aamuvirkun mentävä suhteellisen aikaisin nukkumaan. Tai siis aikaisin nykymittapuun mukaan. Viimeistään iltakymmeneltä silmiä luppasee jo raskaasti.
Olisi siis ihan mukava todeta, että kello löi jo viisi, lapset herätkää. Aamukirkkoon olen aina valmis. Vastapainoksi jotkut ovat ihmetelleet, miksei minua näy yömessuissa, jotka ovat niin suosittuja. Vastaus on helppo: minä nukun silloin.
Olen saanut kutsuja tilaisuuksiin, jotka alkavat klo 20 tai 21, joskus vielä myöhemmin. Olen kohteliaasti kiittänyt ja todennut, etten niin myöhään jaksa osallistua. Oma sisäinen kello kun on jo aloittanut rauhoittelevan valmistautumisen yöpuulle.
Toisaalta tuo rytmitys jättää kaltaiseni osattomiksi monesta mielenkiintoisesta. Tapahtumien ohella moni TV:n ohjelma, joista erityisesti ajattelen elokuvia, jää näkemättä. Asialliset rainat kun alkavat klo 21 tai myöhemmin. Tiedän, että takana on mm. ajatuksia lasten suojelemisesta, mutta kyllä ne vesselit näkevät enemmän järjetöntä väkivaltaa uutislähetyksissä.
Aamuvirkkujen ja illantorkkujen puolesta pyydän ymmärrystä maailmassa, jonka rytmi vain pakenee kauemmas kohti iltayön elämää.
Voi kunpa olisikaan hienoa olla aamuvirkku! Itse siitä haaveilen, koska minusta tuntuu, että aamutunnit olisivat merkityksellisempiä kuin illalla klo 21-01 hereillä vietetyt tunnit.
Mutta kun ei pysty niin ei pysty. Toivottavasti vielä joskus :).
Elokuvien ja tv-sarjojen suhteen ei tarvitse enää elää valmiiksi luoduissa aikatauluissa: Yle Areenasta on katsottavissa kaikki yleisradion elokuvat ja alle kymmenen euron kuukausisijoituksella voi ostaa valtavan elokuva- ja sarjatarjonnan esimerkiksi Netflix, Viaplay tai HBO Nordic -palveluista (ei maksettu mainos.)
Minua taas harva piispojen puheenvuoro on puhutellut (ja naurattanut) yhtä voimakkaasti kuin jo aiemmin tälläkin palstalla esiintullut piispa Kallialan aamuntorkkujen virsi: http://evl.fi/hartaudet.nsf/webhartaus?ReadForm&type=aamu&id=52EB2346191AE8B9C2257BB000333205&print=y. Tähän voin täysin sydämin yhtyä.
Näin vanhemmiten en minäkään jaksa valvoa myöhään; silti nautin sydämeni pohjasta, kun saan torkuskella ainakin kahdeksaan tai yhdeksään. Mutta olen myös huomannut, että jos elää kulttuurissa, jossa
…siis jatkoa: herätään varhain, mutta vietetään iltapäivän siesta voin ihan mainiosti olla aamuvirkku. Aika kiinnostavia itse asiassa eri kulttuurien käsitykset ajasta.
Minä olin nuorena illankukkuja aamunnukkuja, mutta nykyään aamuvirkku. Monesti viiden jälkeen nousen keittämään teetä. Kai sen ikä tekee, ettei unta enää tarvitse niin paljon. Ei väsytä illastakaan, yleensä yhdentoista jälkeen menen petiin.
Aamuvirkulla on aikaa lukea Raamattua, joka ohjaa kulkemaan Luojan viitoittamaa tietä. Nykymaailma tarjoaa kaikenlaista kyseenalaista oppia ja palvelua.
Vanhalla mummolla on kyllä aikaaa lukea Raamattua iltaisinkin. Vai arveletko, että sanoma muuttuu siitä , mihin aikaan sen lukee? Sinun ja temppeliseurakunnan opit ja palvelut ehtii kyllä lukea
Seija
Perheen vielä nukkuessa ehdin lukea aamulla rauhassa keittämääni kahvia juodessa. Lehtien lukemisen vähentäminen on tuonut aikaa lukea Herran sanaa. Usko tuli aikanaan kuulemisesta lukutaidottomille, mutta nyt myös lukemisesta nykyajan lukutaitoisille. Usko pitää oikealla tiellä eikä ihmisjärjen virittämissä ansoissa, joihin ajatuksista lähtevät synnit johtavat. Uuden ajan kirjanoppineet johtavat harhaan ihmistä.