Seurakuntavaalit on jälleen käyty. Vaali-iltana seurasimme mielenkiinnolla millaiseksi äänestysaktiivisuus muodostuu. Kuten itse ennakoin, vaaleihin osallistui kokonaiskirkon tasolla suunnilleen sama määrä ihmisiä kuin edellisissä vaaleissa eli vajaat 15%.
Pienimmissä seurakunnissa äänetysprosentti oli 40% tai jopa korkeampi ja suuremmissa noin 10% tai jopa sen alle. Tässä on yksi tärkeä havainto osallisuuden näkökulmasta. Pienet yhteisöt tuovat kirkon toiminnan, talouden ja hallinnon lähemmäs ihmisiä kuin suuret. Miten sitten voisimme vaikuttaa äänestysaktiivisuuden nousemiseksi ja onko sillä merkitystä?
Seurakuntavaalien osalta moitteet ovat kohdistuneet kampanjaan ja vaaliviestintään. Sitä sopiikin tarkastella kriittisesti, mutta samalla moittijat voisivat katsoa myös lähemmäs, nimittäin seurakuntiin ja myös kunkin toimijan omaan toimintaan.
Yksi keskeinen tekijä äänestysintoon vaikuttamiseen on ehdokasasettelu. Mitä enemmän ja mitä monipuolisemmin eri taustaryhmistä on ehdokkaita, sitä suuremmaksi äänestysaktiivisuus nousee. Ehdokasasetteluun vaikuttaminen on taas hankalampi juttu. Se on lähtökohtaisesti seurakuntalaisten vastuulla, mutta voisivatko seurakunnat ja ”vaaliorganisaatio” vaikuttaa siihen jatkossa enemmään? Minusta voisivat ja siksi sopivia keinoja pitää miettiä.
Nuorten äänestysaktiivisuus ei ollut kovin vahvaa. Siihen taas vaikuttaa edellä mainittu asia: Jos ei ole nuoria ehdokkaita, eivät nuoret osaa tai halua äänestää.
Suurten seurakuntayksiköiden osalta pitäisi miettiä seurakunnan koon merkitystä osallisuuden ja aktiivisuuden muodostumiseen. Siihen yhtenä ”lääkkeenä” olisi se, että isot seurakuntayksiköt jaetaan äänestysalueisiin. Tämä voisi olla luontevaa esimerkiksi seurakunnissa, joissa on useita kappeliseurakuntia tai muuten selkeitä alueita. Vaalien organisointia ja hallinnointia tulisi enemmän, mutta uskon, että myös osallistumisaktiivisuus kasvaisi. Silloinhan nykysäädösten mukaan olisi pakollista lähettää myös äänioikeudesta kortilla tieto. Muutoin se ei ole pakollista.
Ihmiset äänestävät lähes 80%sti ennakkoon. Ennakkoäänestyspaikkojen järjestäminen on siis olennainen asia. Nuorten osalta äänestysmahdollisuus pitää viedä heitä lähelle, esimerkiksi oppilaitoksiin, jos se niiden puolesta on mahdollista. Vaaleihin ja äänestämiseen pitää saada sopivaa positiivista pöhinää, jollaista monissa seurakunnissa syntyikin.
Olennaista aktiivisuuden pitämiseen nykytasolla ja sen kasvattamiseksi on sähköisen äänestysmahdollisuuden toteuttaminen. Mallia voisi käydä hakemassa vaikkapa Virosta. Olisihan se hienoa, jos kirkko voisi maassamme ensimmäisenä toteuttaa julkisen hallinnon vaalit sähköisinä tai yhdistelmävaalina, jossa olisi ”tavallinen” äänestäminen ja lisäksi sähköinen äänestäminen. Tällaisia vaaleja toteutetaan mm. pankkimaailmassa.
Kokonaiskirkon vaaliviestinnällä ja siihen liittyvällä kampanajalla on tärkeä rooli kirkon näkyvyyden osalta. Edelliset asiat ovat kuitenkin vaaleihin osallistumisen kannalta paljon tärkeämpiä. Osa niistä liittyy vahvasti paikallisen tason toimintaan ja ratkaisuihin. Sähköisen äänestysmahdollisuuden järjestäminen on koko kirkon tehtävä.
Toivo Loikkanen (Kirkkohallituksen vaaliviestintätyöryhmän jäsen)
PS: Kirjoitukseni PS-kommenttina pitää tietysti todeta rehellisyyden nimissä, että kaikkia seurakunnan ja kirkon jäseniä vaikuttaminen näissä asioissa ei kiinnosta – eikä välttämättä kirkon asiat muutenkaan kovin paljon. Sen verran kuitenkin ajattelen oman kirkkokäsitykseni pohjalta, että kirkon jäsenyys on sinällään jo kannanotto ja sitoutumisen osoitus. He, joita asia ei kiinnosta tai kiinnostaa todella vähän tai jotka edustavat toisenlaista katsomusta, ovat eronneet jo kirkosta. Kysymykseni kirjoituksessa kuuluukin, että miten osallisuutta – sitä että kirkon asiat ja vaikuttaminen voisi kiinnostaa enemmän – voisi lisätä. Siinä vaalien välissä tapahtuvalla perustyöllämme ja miten seurakuntayhteisöt muoutuvat on suurin merkitys. (lisätty 21.11.18/TL)
Mielestäni toimivan seurakunnan äänestys voisi hyvin tapahtua vaikka kahtena peräkkäisenä sunnuntaina messun jälkeen kirkkokahvilla. Ensimmäisenä sunnuntaina voisi äänestää ennakkoon ja seuraava sunnuntaina olisi varsinainen vaalipäivä niille, jotka eivät ole edellisenä sunnuntaina ottaneet varaslähtöä ja äänestänyt ennakkoon. Tosin ennakkoäänestys on ehkä turhaa, joten yksi äänestyspäivä riittää. Tämä ehkä vaatisi rakenteellisia uudistuksia ja oikeiden ihmisläheisten seurakuntien perustamista. Saisiko pienet seurakunnat paremman äänestysprosentin, kun äänestys olisi messun yhteydessä ehkä yhden tunnin kuin nykyinen systeemi?
Jatkan.
Kiitos Toivo kirjoituksesta. Saa nähdä miten suhtaudut kommenttiini.
Jumalan siunausta!
Juha, oikein hyviä ajatuksia. Niiden toteuttaminen vaatisi kuitenkin, että äänestysalueena olisi messuyhteisön alue. Se toteutuisikin suunnilleen, jos isoja seurakuntia jaetaan äänestysalueisiin. Pienissä se toteutuu jo nyt. Tehokkuuta voisi myös hakea tällaisella. Tämän lisäksi kyllä veisin itse äänestämisen myös ”kansan pariin” eli sopivat laajat äänestysajat hyvissä julkisissa paikoissa. Nyt pieniä aikoja on ehkä ripoteltu liian moneenkin paikkaan.
Ymmärrän. Äänestys voisi teillä olla osa tavoittavaa työtä, joka voisi aktivoida seurakuntalaisia kirkon tilaisuuksiin. Jokaisella äänestyspaikalla voisi olla alueen pastori paikalla, joka voisi tutustua seurakuntalaisiin ja kutsua ihmisiä messuun ja muihin tilaisuuksiin.
Juha, juuri niin!
Heinilä: ”Mielestäni toimivan seurakunnan äänestys voisi hyvin tapahtua vaikka kahtena peräkkäisenä sunnuntaina messun jälkeen kirkkokahvilla.”
Jep, näin sisäpiiri kaappaisi kirkon lopullisesti itselleen.
Mitäs meinaat, että kun en käy messuissa eikä äänestäminen onnistuisi, niin maksaisinko enää kirkollisveroa? Entä ne muut noin 90 %? Äänestämässä varmasti nyt kävi niitä, jotka eivät käy messuissa.
Kun maksajat lähtisivät, niin kuka maksaa kirkkokahvit?
’Kun raha kirstuun kilahtaa, sielu taivaaseen vilahtaa’.
Tapio, ennen maksettiin paavin ja muiden rakennukset aneilla, nyt kirkkokahvit, sitäkö tarkoitit?
Eiköhän se ole Heinilä kyse myöskin sen kaffikupposen ympärille rakennetusta jättiläiskioskista jonka pystyttäminen on maksanuyt muutaman kymmenen ellei sata miljoonaa….
Seppo, toki tiedän. Mutta – kiinteät kulut eivät vaikuta kahvituksen kuluihin, eikä kiinteät kulut poistu, vaikka kirkosta kahvitus lopetettaisiin. Oikeat säästöt löytyvät jostain aivan muusta momentosta, jos niitä etsitään.
Kokonaiskirkon matala äänestysprossahan määräytyy pitkälle, hyvin pitkälle, isojen kasvukeskusten seurakuntien kautta. Toivohan myös tietää, että kirkkoherran vaaleissa elämä kulkee – vai onko jo lupa sanoa, kulki joskus –
alueellsesti samaa rataa. Tämä, lähinnä eteläinen ’häpeäpilkku’ kirkkoherran vaalista, kuitenkin likvitoitiin suomalla seurakunnille mahdollisuus siirtää kirkkoherran suora vaali/valinta pois seurakuntalaisten käsistä seurakunnan hallinnon tehtäväksi. Enää tuon viran ei tarvitse hävetä, mutta tuttuus varmasti samalla hitusen kärsii.
Sitä tässä jää nyt mielenkiinnolla seuraamaan, antaako jo seuraava kirkolliskokous kirkkohallitukselle määräyksen vaalilain muutosesityksen laatimisesta niin, että jo seuraavissa ’seurakuntavaaleissa’ 2022 diakoniakylätoimikunnat tai kinkeripiirit nimeävät valtuustopaikkojen haltijat. Sittenpä tämäkin prosentti saadaan pyyhittyä pois tilastokuvista.
Mutta tosissaan, jotakin on aika tehdä ja pian.
Suuria seurakuntayksiköitä on syntynyt myös maakuntahiippakuntiin. Esim. meillä ja Mikkelissä äänestysprosentti oli 12, samoin koko hiippakunnassa. Tämä on aika erikoista, mutta selittyy sillä että suurin osa pienen hiipakuntamme väestä on muutamissa suurissa seurakunnissa: Lappeenranta, Imatra, Kotka, Hamina, Mikkeli, Savonlinna. Pienten seurakuntien korkeat prosentit eivät vaikuta prosenttia nostavasti, koska niissä on väkeä vähän.
Olisiko suuret mammuttiseurakunnan syytä jakaa äänestysalueisiin samalla tavoin kuin seurakuntayhtymät?
Kyllä olisi!
”Jos ei ole nuoria ehdokkaita, eivät nuoret osaa tai halua äänestää.”
Pitänee paikkansa. Ehkä kannattaisi kysyä, miksi ei ole nuoria ehdokkaita? Ehkä kirkon päätöksenteon kankeus on syy (myös vanhempien) ehdokkaiden vähyyteen. Ehkä kirkko edustaa arvoja, jotka eivät nuoria (ja vähän vanhempiakaan) kiinnosta?
Sama virsi on raikunut koko ikäni: pysymällä kirkossa voit vaikuttaa, äänestämällä voit vaikuttaa. Voisiko äänestysinnon puute johtua siitä, että ihmiset kuitenkin kokevat vaikutusmahdollisuutensa vähäisiksi?
Tämän hetken kuuma peruna on samansukupuolisten aviolittoihin suhtautuminen. Kansalaisten enemmistön kanta: ihan jees, ja onneksi nyt myös lainsäädännössä huomioitu. Kirkon kanta: ei käy. Kirkon sääntöjen mukaista kyllä, mutta sotii jäsenten enemmistön kantaa ja oikeustajua vastaan. Tämä saattaa olla kirkon kannalta tärkeä asia, mutta salliiko kankea päätöksentekokoneisto reagoimisen ajoissa? Eronneita on taatusti vaikea saada uudelleen jäseniksi.
”Nuorten osalta äänestysmahdollisuus pitää viedä heitä lähelle, esimerkiksi oppilaitoksiin, jos se niiden puolesta on mahdollista.”
Ei ole, kun ei eletä teokratiassa. Olisiko tärkeämpää herättää nuorten mielenkiinto kirkkoon ja äänestämiseen muilla keinoin kuin keksimällä uusia paikkoja pyydyksille?
Sähköinen äänestäminen kannattaa ehkä toteuttaa. Se vain voi avata Pandoran lippaan: äänestysprosentti saattaa nousta. Jos niin käy, valtuustojen sun muiden voimasuhteet voivat muuttua. Halutaanko kirkossa ottaa riski?
”Kirkon sääntöjen mukaista kyllä, mutta sotii jäsenten enemmistön kantaa ja oikeustajua vastaan.”
—
-Siis se on kirkon avioliittokäsityksen mukaista. Perinteinen kristillinen näkemys ja opetus avioliitosta on, että se ei ole yhtä kuin vihkiseremonia. Siksi tuo ”oikeustaju” ylipäätään istuu tähän asiaan aika huonosti…
Avioliitto on loppuelämäksi annettu tehtävä, jossa on merkitystä juuri sillä että siinä on mies ja nainen. Kyse ei ole vain eikä edes ensisijaisesti siitä, että saadaan se ”kirkkovihkimys”.
Kuten sanottua, tästä saa olla teologisesti eri mieltä. Mutta uskon ja kirkon ulkopuolisten näkemys asiaan tuntuu rajoittuvan vain siihen että kaikilla täytyy olla oikeus tulla vihityksi kirkossa kirkon seremonioiden mukaan… Se on turhauttavaa, koska avioliitto on käsitteenä paljon syvempi.
Siis jos halutaan muuttaa vihkimiskäytäntöä, niin avioliiton käsite ja avioliittoteologia on purettava osiin ja rakennettava uudestaan. Kukaan ei ole ehdottanut perinteisen avioliittonäkemyksen tilalle mitään ehjää ja johdonmukaista mallia.
On sitä kyllä yritetty, mennen ihan luomisteologiaan asti. Mutta rakennelmat eivät ole mielestäni kovin vakuuttavia…
Joka tapauksessa siltä pohjalta keskustelua tulisi käydä, eikä vain siitä näkökulmasta saako kokea sen kirkkovihkimisen vai ei…
”Mutta uskon ja kirkon ulkopuolisten näkemys asiaan tuntuu rajoittuvan vain siihen että kaikilla täytyy olla oikeus tulla vihityksi kirkossa kirkon seremonioiden mukaan.”
Ei ihan noin. Minulle ja luullakseni useimmille muillekin kirkon ulkopuolisille on yks hailee vihkiikö kirkko vai ei (pidän kyllä peukkuja sille että ei vihi ja ilmoittaa sen myös tomerasti;). Solidaarisuudesta lajitovereitani kohtaan kuitenkin toivon, että kirkko kohtelisi kaikkia jäseniään samanarvoisina.
Joiltakin kirkon jäseniltä oikeus avioliittoon vihkimiseen on tällä hetkellä virallisesti evätty. Jäsenten ja työntekijöiden enemmistö haluaa, että se olisi mahdollista kaikille, joille se avioliittolain mukaan suodaan. Olen aika varma, että tämä aiheuttaa riittävän paineen opillisen ratkaisun löytymiseksi piakkoin.
On muuten ristiriitaista sanoa, että avioliitto on käsitteenä paljon syvempi, kun itse asiassa tarkoitat, että se on nimenomaan hyvin tiukasti ja suppeasti määritelty asia.
”Siis jos halutaan muuttaa vihkimiskäytäntöä, niin avioliiton käsite ja avioliittoteologia on purettava osiin ja rakennettava uudestaan.”
Minusta et näe metsää puilta. Kirkko on iso ja menestyvä bisnes, eikä sitä luullakseni haluta uhrata aatteellisuuden alttarilla. Jos on tarvetta, avioliittoteologia kyllä joustaa homoliittojen hyväksi.
Kannattaa muistaa, että jäsenmaksut ovat kirkolle erittäin merkittävä tulonlähde. Enemmistö maksavista jäsenistä hyväksyy homoliitot ja haluaa ne kirkossakin samalle viivalle kuin heteroiden avioliitot.
Nyt arvioidaan, tulisiko enemmistön tahdon vastainen toiminta liian kalliiksi. Minun veikkaukseni on, että tulisi, ja siksi pian sallitaan pappien vihkiä myös homoparit luterilaiseen avioliittoon. Ennakkotapauksiakin on ihan lähimaissa;)
Jumalan valtakunta on kuningaskunta ja sen kuningas on Jeesus Kristus. Tätä kyllä suulla mainitaan useastikin. Kirkot ovaat sen näkyväksi tekeviä rakenteita, jota hoidetaan ihmisten taidolla.
Profeetallinen sana: Äänestysprosentit ovat niin pieniä, että joku kansanvillitsijä voi saada aikaan liikkeen, joka vie kaikki edustajanpaikat kaikissa elimissä. Jos sata tuhannesta äänestää nyt, niin 900 on reservissä ja siinä olisi tsunami, joka rikkoo paikat.
Todelliset vaikuttamisen mahdollisuudet kirkossa ovat vähäiset! Kukapa siinä innostuu äänestämisestä.
Eiköhän pieni äänestysprosentti johdu siitä, että jäseniä ei vain kiinnosta. En usko siihenkään, että kirkon päätöksenteon valtaus kansanvillitsijän toimesta olisi todellinen uhka. Koska harvoja kiinnostaa.
Mitä, jos sittenkin on niin, että meillä seurakunnissa tarjolla olevat palvelut ovat sitä luokkaa, ettei meitä maallikoita ’ulkoisesti’ kaivata niitä sotkemaan.
No … en tiedä, mistä tuollainen heikkouden tunto pääsi nyt valloille ?
Kirjoitukseni PS-kommenttina pitää tietysti todeta rehellisyyden nimissä, että kaikkia seurakunnan ja kirkon jäseniä vaikuttaminen näissä asioissa ei kiinnosta – eikä välttämättä kirkon asiat muutenkaan kovin paljon. Sen verran kuitenkin ajattelen oman kirkkokäsitykseni pohjalta, että kirkon jäsenyys on sinällään jo kannanotto ja sitoutumisen osoitus. He, joita asia ei kiinnosta tai kiinnostaa todella vähän tai jotka edustavat toisenlaista katsomusta, ovat eronneet jo kirkosta. Kysymykseni kirjoituksessa kuuluukin, että miten osallisuutta – sitä että kirkon asiat ja vaikuttaminen voisi kiinnostaa enemmän – voisi lisätä. Siinä vaalien välissä tapahtuvalla perustyöllämme ja miten seurakuntayhteisöt muoutuvat on suurin merkitys.