Ad orientem

Yksi seikka, jota ortodoksisessa jumalanpalveluksessa usein hämmästellään, on papin seisominen selkä kansaan päin.

Tämä on kuitenkin hyvin syvällinen ele, täynnä merkitystä.

Heti alkuun on todettava, että kyseessä ei ole selän kääntäminen kansaan päin. Kyse on siitä, että pappi on yhdessä kansan kanssa kääntyneenä kohti Jumalaa.

Jos pappi seisoisi kasvokkain kirkkokansan kanssa, se korostaisi sen sijaan pappia ja huomio kiinnittyisi tahtomattakin häneen. Pappi tai piispa ei ole keskipiste.

Rukoukseen kokoontunut yhteisö ei pohjimmiltaan ole suljettu piiri, vaan Jumalaan puoleen kääntynyt ja hänen luokseen vaeltava yhteisö. Suunta tulisi olla sama.

Jumalanpalveluksessa on toki kohtia, joissa pappi on kansaan päin kääntyneenä.

Ehtoollisjumalanpalveluksen keskeisessä osassa tapahtuu kuitenkin yhteinen kääntyminen Jumalaa kohti. Opettamisen ja puhuttelun aika on takana. Nyt on alkanut yhteinen kääntyminen Jumalan puoleen.

Kaava kehottaa tähän kaikkeen lyhyellä, mutta syvällisellä kehotuksella: ”Pappi jälleen itään päin kääntyneenä.” Tässä kohdin pappi kehottaa kaikkia, itsensä mukaan lukien: ”Ylentäkäämme sydämemme.” Kansa vastaa ”Ylennämme Herran puoleen.”

Latinalainen ad orientem -ilmaisu otsikossa tarkoittaa ”itään päin” ja siitä tulee muuten sivistyssana orientaatio. Itä on perinteinen rukouksen suunta kristityille.

Sillä, että seurakunta katselee pappia, ei ole merkitystä, vaan merkitystä on sillä, että yhdessä katselemme Herraa. Ei ole enää kyse vuoropuhelusta, vaan yhteisestä palveluksesta ja lähtemisestä häntä vastaan, joka on tuleva.

Blogikirjoitus ilmestyi aikoinaan, hieman toisenlaisena, (jo lakkautetussa) Sana papilta -blogissa ja myöhemmin Ortodoksi.net:ssä. Kirjoituksen viimeinen kappale on vapaa käännös Joseph Ratzingerin kirjasta Liturgian henki.