”Seuraavana päivänä Johannes taas seisoi siellä ja kaksi hänen opetuslapsistansa. Ja kiinnittäen katseensa Jeesukseen, joka siellä käveli, hän sanoi: ”Katso, Jumalan Karitsa!” Ja ne kaksi opetuslasta kuulivat hänen näin puhuvan ja seurasivat Jeesusta.” (Joh.1:35-37)
Johannes Kastaja on uskovien piirissä arvostettu henkilö. Hän oli rohkea. Luemme Raamatusta, että Johannes uskalsi arvostella yhtä lailla aikansa eliittiä kuin myös harhaan joutunutta kansaa. Johannes Kastajan viesti oli selvääkin selvempi. Kirves oli laitettu puitten juurelle. Jokainen puu, joka ei tehnyt hyvää hedelmää, tultaisiin pian hakkaamaan poikki. Tämän viestin saivat kuullakseen yhtä lailla tavalliset tallaajat kuin papit, sotilaat ja myös itse kuningas. Ketään ei suosittu, ketään ei imarreltu.
Johannes Kastaja oli hengellinen suurmies. Näin meidän on helppoa tunnustaa. – Kokonaan toinen kysymys kuitenkin on, kuinka moni meistä haluaisi hänet työpaikallemme, harrastuskerhoomme, sukumme tai kansamme juhliin tai edes seurakuntaamme.
Naurahtaisiko Johannes Kastaja samoille huonoille vitseille, joille minä saatan naurahtaa työpaikkani kahvipöydässä?
Osallistuisiko hän harrastuskerhomme pikkujouluihin?
Mitä Johannes Kastajalla olisi sanottavaa sukumme tai kansamme moraalisesta tilasta?
Tai miten Johannes Kastaja kommentoisi kirkkomme hengellistä tilaa?
Tässä on vasta muutama kysymys, mutta uskallan niiden pohjalta väittää, ettei Johannes Kastaja saavuttaisi kovin suositun henkilön asemaa meidänkään keskuudessamme. Jos tunnemme jonkin ihmisen, joka menee kaikkiin tilanteisiin totuus edellä, saamme uskoakseni jollakin tavalla kiinni siitä, millainen mies oli Johannes Kastaja. – Hänen kaltaisensa persoonat kuuluvat niihin sankareihin, joita on helpompi arvostaa historiallisina henkilöinä kuin tämän päivän työkavereina ja kanssakulkijoina. Tämä johtuu siitä, että totuuden julistajat eivät niin kovin usein ajattele sitä, mikä on helppoa ja mukavaa. He eivät rajaa sanojaan ja valintojaan tavallisten ihmisten mukavuusalueelle. Totuuden julistajat ajavat totuuden asiaa myös silloin, kun se on kiusallista, siitä loukkaannutaan, tai se on jopa vaarallista. Useimmat meistä, minä mukaan lukien, olemme tasaisemman elämän ja mukavan tunnelman varjelemiseen taipuvaisia. Valitettavasti meillä tavallisilla tallaajilla totuus jää joskus yleisen viihtyvyyden jalkoihin.
Johannes Kastaja oli totuuskysymyksessä ehdoton. Hän ei suosinut kompromisseja. Johannes Kastaja syntyi keskellemme julistaakseen kääntymystä ja parannusta. Hän oli vähässä uskollinen. Uskollisuutensa tähden hän varmasti sai tehtäväkseen saattaa julki myös kaikista tärkeimmän sanoman. Tuo kaikkein tärkein sanoma oli uutinen koko maailman Vapahtajan saapumisesta meidän keskellemme. Johannes kiteytti tämän sanoihin:
”Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!” (Joh.1:29).
Jumalan Karitsa tarkoittaa Jeesusta Kristusta. Karitsa on vertauskuva Jerusalemin temppelissä uhrattavista uhrikaritsoista, jotka joutuivat antamaan henkensä syntinsä tunnustavien pyhiinvaeltajien eli kansan sijasta. Jerusalemin temppeliin saapui joka vuosi tuhansia pyhiinvaeltajia, jotka etsivät Jumalan temppelistä syntiensä anteeksiantamusta. Mukanaan he toivat uhreja, joiden veren pappi vuodatti pyhiinvaeltajan rukoillessa katuen syntejänsä. Tämä oli loputtomalta tuntuva ruljanssi, joka piti tehdä vuosi toisensa perästä uudestaan. Miksi se piti toistaa? – Siksi, että syvimmiltään pyhiinvaeltajat tiesivät, että koska Temppelin uhrirituaalit olivat ”vain tulevan hyvän varjo, ei itse asiain olemusta, ei se koskaan voi samoilla jokavuotisilla uhreilla, joita he alinomaa kantavat esiin, tehdä niiden tuojia täydellisiksi. Sillä eikö muutoin olisi lakattu niitä uhraamasta, koska näillä, jotka jumalanpalvelustaan toimittavat, kerran puhdistettuina, ei enää olisi ollut mitään tuntoa synneistä? Mutta niissä on jokavuotinen muistutus synneistä. Sillä mahdotonta on, että härkäin ja kauristen veri voi ottaa pois syntejä.” (kuten Hepr.10:1-4)
Jatkuvasti toistuvissa uhreissa oli siis muistutus meissä ihmisissä sitkeästi riippuvasta syntisyydestä, mutta myös jotakin muuta. Niissä oli myös kuin varjon kaltainen tulevan hyvän heijastus. – Siis minkä tulevan?
Temppelin uhrit, erityisesti pääsiäislampaaseen eli karitsaan liittyvä uhri oli esikuva tulevasta. Se kertoi siitä, että kerran tulee Jumalan lähettämä apu, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin (Jes.53:7).
Päivän tekstimme kertoo, että eräänä päivänä keskellä Israelin maata, Johannes Kastaja ilmoitti Jumalan Karitsan saapuneen syntiensä tähden pimeyteen joutuneen kansan keskelle.
Totuuden äänitorvena ehdoton ja suora Johannes Kastaja sai nyt tehtäväkseen kuuluttaa kaikille Jeesuksen Kristuksen, Jumalan Karitsan saapumisesta. Tämä oli ainutlaatuinen tehtävä. Tuo tehtävä voitiin uskoa vain sille, joka ei tavoitellut minkäänlaista henkilökohtaista hyötyä.
Jumala ei antanut uutista Jumalan Karitsan saapumisesta Jerusalemin laajalevikkisimmälle uskonnolliselle sanomalehdelle. Se ei saanut Jeesuksesta myyntinsä edistämisen vetonaulaa.
Tietoa Jumalan Karitsan saapumisesta ei voitu julkistaa myöskään kuninkaan tietotoimiston kautta, koska muuten julma Herodes olisi surmannut tuon pikkuisen karitsan jo ennen aikojaan.
Edes omasta asemastaan tarkat ylipapit eivät saaneet Jumalan Karitsan saapumisvalmisteluja vastuulleen, sillä hekään eivät olleet siihen valmiita.
Julistus Jumalan Karitsan saapumisesta uskottiin Johannes Kastajan vastuulle, sillä hän oli sydämessään lahjomaton totuudenjulistaja. Väärentämätön Totuus on mahdollista julistaa vain siten, että on itsekin sen palvelija. Jos joku yrittää julistaa totuutta itsekkäillä motiiveilla, julistettava viesti muuttuu väistämättä. Totuus ja valhe ovat näet toisensa pois sulkevia asioita. Ne suhtautuvat toisiinsa kuin tuli ja vesi. Raamattu sanoo, että ”Jumalan viha ilmestyy taivaasta kaikkea ihmisten jumalattomuutta ja vääryyttä vastaan, niiden, jotka pitävät totuutta vääryyden vallassa, (Room.1:18). Johannes Kastaja oli Jumalan käytössä oleva mies, joka piti Jumalan totuutta johtavana tienviittanaan silloinkin, kun muut ihmiset toimivat toisin. Hän on meillekin hyvä uskon esikuva. Johannes Kastaja rakasti Jumalan sanan totuutta jopa enemmin kuin omaa elämäänsä. Tämä näkyy siinä, että kun Johannes Kastajan omat opetuslapset tulivat tämän luokse huolestuneina ja”sanoivat hänelle: ”Rabbi, se, joka oli sinun kanssasi Jordanin tuolla puolella ja josta sinä olet todistanut, katso, hän kastaa, ja kaikki menevät hänen tykönsä”. Johannes vastasi ja sanoi: ”Ei ihminen voi ottaa mitään, ellei hänelle anneta taivaasta. Te olette itse minun todistajani, että minä sanoin: en minä ole Kristus, vaan minä olen hänen edellänsä lähetetty. Jolla on morsian, se on ylkä; mutta yljän ystävä, joka seisoo ja kuuntelee häntä, iloitsee suuresti yljän äänestä. Tämä minun iloni on nyt tullut täydelliseksi. Hänen tulee kasvaa, mutta minun vähetä. (Joh.3:26.30)
Johannes Kastajan rakkaus totuuteen näkyy siinä, ettei hän kiinny omaan uskonnolliseen vaikutusvaltaansa, kuten ylipapit ja fariseukset, vaan iloitsee nähdessään Jeesuksen ottavan paikkansa omassa tehtävässään.
Tämän päivän kirkkovuoden teemana on Jeesuksen saapuminen kunkin ihmisen sydämeen hengellisessä merkityksessä. Tässä Johannes Kastaja on myös meidän opettajamme, kuten äsken luimme: ”Jeesuksen tulee kasvaa, mutta minun vähetä”.
Jeesuksen saapuminen minun sydämeeni on sitä, että minun omat kuvitelmani omasta pyhyydestä ja hurskaudestani saavat vähetä ja jopa romahtaa. Minusta, minun lihallisesta sydämestäni, ei löydy yhtään sen parempaa tavaraa kuin Johannes Kastajan ajan ihmisen sydämistä. Salaisuus ei ole etsiä hyvyyttä ja pyhyyttä omasta sydämestä, vaan antaa Jeesuksen Kristuksen, Jumalan Karitsan pestä minut/sinut kertakaikkisella uhrilla, joka on vuodatettu ristin puulla. Ristillä on todellinen Jumalan Karitsa, joka on ottanut pois koko maailman synnin.
Nyt me matkaamme Joulua kohti. Vain vähän aikaa, niin juhlimme seimen lasta. Myös seimen Jeesus-lapsi on luontevaa nähdä kuin karitsana, niin pienenä, niin puhtaana, ja niin haavoittuvana. Adventtien ja Joulun aikana on paljon symboliikkaa. Näemme edessämme monta tärkeää kristillistä kuvaa, jotka haluan tiivistää näin saarnani päätteeksi tutun joululaulun sanoihin.
- Heinillä härkien kaukalon / nukkuu lapsi viaton. / Enkelparven tie / kohta luokse vie / rakkautta suurinta katsomaan.
- Helmassa äitinsä armahan / nukkuu Poika Jumalan. / Enkelparven tie / kohta luokse vie / rakkautta suurinta katsomaan.
- Keskellä liljain ja ruusujen / nukkuu Herra ihmisten. / Enkelparven tie / kohta luokse vie / rakkautta suurinta katsomaan.
- Ristillä rinnalla ryövärin / nukkuu uhri puhtahin. / Enkelparven tie / kohta luokse vie / rakkautta suurinta katsomaan.
”Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!” (Joh.1:29). – Sinun syntisi ja minun syntini. Aamen!
