Uutisköyhän kesän puheenaihe sisäministerin sanomisista nosti esille luonnehdinnan äärikristillinen lahko. Sillä tarkoitettiin Suomen ev. lut. Kansanlähetystä, yhtä kirkkomme lähetysjärjestöä. Oliko luonnehdinta aiheellinen ja osuva?
Ääri- alkuiset nimitykset asioille ovat melko leimaavia. Mieleeni tulevat nopeasti esimerkiksi äärivasemmisto, jolla voitiin tarkoittaa 70-luvun Punaista armeijakuntaa Saksassa, tai ääri-islamilainen, jolla viitataan esimerkiksi Hizbollah-taistelijaan tai Taleban-sissiin.
Luulen, että Suomesta tuskin löytyy sanan varsinaisessa merkityksessä äärikristittyä lahkoa, sellaista kuin vaikkapa Daavidin oksa. Kirkon sisällä on toki vaihtelua konservatiivius-vapaamielisyys –akselilla. Halu erottautua eri tavoin uskovasta saa korostamaan eroja ja työntämää toisia laidalle. Nyt monet herätysliikkeiden edustajat huomaavat joutuvansa työnnetyksi keskeltä ensin laidalle, sitten laidalta äärilaitaa vasten. Äärilaita tarkoittaa, että kohta laidat loppuvat ja edessä on laidan yli heittäminen.
_ _ _
Miten seuraavat uskon ja etiikan lauseet mahtavat sijoittua kirkon kartalla: keskelle, laidalle vai peräti äärilaidalle?
”Yhteiskunnassa julkinen vallankäyttö on uskottu esivallalle. Hyvä esivalta on Jumalan parhaita lahjoja. Uskollisuus Jumalalle on kuitenkin tärkeämpää kuin ihmisten totteleminen.”
”Jokaisen ihmisen elämä on Jumalan lahja ja sellaisena arvokas. Erityistä tukea on annettava kaikkein heikoimmille.”
”Jumala on luonut ihmisen miehiksi ja naisiksi. Elinikäisessä avioliitossa miehen ja naisen suhde voi parhaiten toteutua Jumalan tarkoittamalla tavalla.”
Viimeaikaisen keskustelun perusteella luulen, että seuraavat uskonlauseet vaikuttavat monista olevan aika laidalta:
”Jumala on kaiken Luoja. Hän on sanallaan luonut koko maailmankaikkeuden.”
”Synti erottaa meidät elämän lähteestä, Jumalasta. Jokainen on jo syntyessään synnin alainen, eikä kukaan voi vapautua siitä omin voimin. Usko Kristukseen siirtää meidät Saatanan kahleista Jumalan valtakunnan vapauteen.”
”Jeesus suostui meidän sijastamme Jumalan vihan alaiseksi ja otti syyttömänä kantaakseen rangaistuksen, jonka me olemme synneillämme ansainneet.”
”Ilman eläväksi tekevää Henkeä emme voi uskoa emmekä lähestyä Kristusta.”
”Jumalan sana, kaste ja ehtoollinen ovat kirkon näkyviä tuntomerkkejä.”
”Kastevesi on tavallista, puhdasta vettä. Jumalan sanaan liitettynä se on pelastavaa vettä, sillä se pesee meidät puhtaiksi kaikesta synnistä.”
”Ehtoollisen leipä ja viini ovat Kristuksen todellinen ruumis ja veri.” … ”Ehtoollista nauttimalla pysymme Kristuksessa ja hän pysyy meissä.”
”Ruumiimme hajoaa, mutta sielu odottaa ylösnousemuksen päivää, jolloin elävät ja kuolleet kootaan Jumalan eteen tuomiolle.”
Nämä lauseet eivät ole Kansanlähetyksen, eivätkä minkään muunkaan herätysliikkeen tai lahkon agendalta. Lainaukset ovat Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kristinopista, Katekismuksesta (s. 16, 18, 20, 40, 44, 49, 51, 56, 84, 90, 92), jonka kirkolliskokous hyväksyi vuonna 1999, ja joka sen jälkeen jaettiin joka kotiin.
Esipuheen mukaan ”Katekismuksen tarkoitus on sanoa lyhyesti ja selkeästi, mitä kristillinen usko on. Sen syvin tehtävä on ohjata meitä elämään uskossa Jumalaan ja rakkaudessa toinen toiseemme. … Katekismus on kodin hengellinen käsikirja, joka ilmaisee suppeasti Raamatun keskeisen sisällön.”
Kun luen nuo edellä olevat kohdat, minusta tuntuu, että sisäministeri on puhunut koko lailla niin kuin Katekismus opettaa. Tämä opetus ei ole laidalta, eikä äärilaidalta, vaan aivan keskeltä. Ainakin niin pitäisi olla.
Jos lahkolaisuutta tai äärikristillisyyttä on jonkun aivan pakko osoitella, löytyy se ennemminkin sieltä päin, missä kovasti poiketaan Katekismuksen opetuksesta.
_ _ _
Suomen ev. lut. kirkon Katekismus ei edusta vain nurkkakuntaisesti suomalaista kristillisyyttä, vaan liittyy pääpiirteissään maailman kristittyjen enemmistön uskoon; roomalaiskatolisten, ortodoksien, anglikaanien, metodistien, – jopa pienin poikkeamin helluntailaisten, baptistien jne. uskoon. Tästä käy vielä selvemmin ilmi, missä on kristinuskon keskus ja mistä puolestaan voidaan hakea äärilaitoja.
_ _ _
Parasta olisi, jos me erilaiset kristityt voisimme kunnioittaa toisiamme ja sitä, mikä yhdistää. Tilaa pitäisi olla aran kyselevälle, heikolle, sekä yksinkertaiselle pienen lapsen uskolle, kuten myös syvällisesti kirkon pitkään uskon perintöön liittyvälle dogmaattisemmalle uskolle. Kirkon usko ja ajasta nousevat elämän kysymykset käyvät vuoropuhelua, mikä tekee uskon ihmisille ajankohtaiseksi ja koskettavaksi.
Espoon piispa Tapio Luoma tiivisti kolumnissaan viisaasti: ”Miten kirkko osaisi ottaa vakavasti toisaalta perustehtävänsä ja identiteettinsä sekä toisaalta kulloisenkin ajan kysymykset. Edellisten unohtuessa kirkko hukkaa itsensä, jälkimmäisten unohtuessa se kadottaa toimintaympäristönsä. Kirkon tulevaisuuden kannalta molemmat ovat vaarallisia vaihtoehtoja” (Kotimaa 25.7.)
Maija, vielä pari sanaa, joissa on jotain yleisempääkin foorumin keskustelusta ja siitä, miten sen välillä näen. Pekan blogi on kyselevä ja siinä tosiaan ihmetellään, että miten luterilaista oppia noudattamalla voi tulla luokitelluksi ääriliikkeeksi. Minulle kyselystä tulee aina mieleen, että halutaan vastauksia ja ymmärtää sitä ilmiötä, josta puhutaan ja kysellään. Nyt keskustelussa tuotiin sitten vaihtoehtoisia syitä sille, mihin ääriliike- tai lahkomielikuva tai -väite voisi myös liittyä. Kun vaihtoehtoisiin syihin suhtaudutaan sitten torjuvasti ja jopa siten, että niistä ei pitäisi ollenkaan keskustella, herää kysymys, että oliko alkuunkaan kyse halusta kysellä, ymmärtää, pohtia syitä ja keskustella? Vai olkiukon rakentamisesta, jossa ensin esitetään väite (luterilaisen oppiin sitoutunut ja sen mukaan puhuva saatetaan leimata äärikristityksi ja lahkolaiseksi), jonka paikkaansapitävyydestä keskusteleminen torpataan. Sitten väitteen perusteella tehdään päätelmiä (luterilaisen oppiin sitoutuneita ja sen mukaan puhuvia yritetään työntää laidalle ja ehkä uloskin ja heitä syrjitään.). Minun on sanottava, että tällainen tapa tuntuu vilpilliseltä ja monessakin mielessä epäoikeudenmukaiselta eri osapuolia kohtaan.
Onnistuin vasta tänään lukemaan Sirkka-Liisa Anttilan kirjoituksen, vaikka osa-aikaisena ypäjäläisenä käyn läpi Forssan Lehden silloin, kun saan sen käsiini. Jos ko. juttu oli Pekka Särkiön blogin kimmokkeena, hänen olisi ollut syytä kertoa se. Nimittäin:
Samoin kuin Päivi Räsäsen puhe Kansanlähetyspäivillä oli perusolemukseltaan poliittinen, myös Sirkka-Liisa Anttila politikoi Forssan Lehdessä. Poliittisina manöveereinä on kumpaakin tekstiä ensisijassa käsiteltävä.
Meille luterilaisille avioliitto ei ole sakramentti. Tavallinen häämessuilla hileiden ja hörsöjen perässä haahuileva kirkon jäsen ei tätä ymmärrä, eivätkä piispat uskalla sitä ääneen sanoa. Olemme siis ajautuneet tilanteeseen, jossa pannumyssyt päässä leikitään omituista ”kevytkatolisuutta”. ”Kristillisestä avioliitosta” puhuminen on luterilaisittain harhaoppia.
[Oho, tulipas kirjoitettua kiukkuisesti. En nyt poista tätä, mutta pistän kiukkuni osin väsymyksen piikkiin. Toivottavasti kanssakeskustelijat jaksavat suhtautua purkaukseeni armollisesti. ]
Juuri näin. Ns. läntisten kirkkojen (lähinnä Pohjois-Euroopan ja -Amerikan) kristittyjen enemmistön mielipiteet ja näiden kirkkojen viralliset teologiset linjaukset edustavatkin globaalissa vertailussa kristikunnan kutistuvaa vähemmistöä ja monien mielestä populistisia äärikäsityksiä.
Kristikunnan painopiste ei ole vuosikymmeniin enää ollut länsimaissa. Täällä kirkot kutistuvat ja ovat jumittuneet omiin kirkkopoliittisiin sisällissotiinsa.
Kristikunnan painopiste on siirtynyt etelään: Afrikan ja Aasian kasvaviin kirkkoihin. Sisäisistä ongelmistaan huolimatta ne ovat innostuneet evankelioimis- ja lähetystyöstä. Näiden kirkkojen kristittyjen käsitykset edustavat kristikunnan ns. main linea.
Käsitys siitä, mikä on ”ääri”-ajattelua riippuu siis siitä, mistä maailmankolkasta asioita tarkastellaan. Globaalissa vertailussa elämme länsimaissa hiekkalaatikkokristillisyyttä, jota toki innolla olemme tyrkyttämässä ainoa oikeana kristillisyyden mallina muillekin.
Tietysti kirkot voivat valita sen, mihin sitoutuvat: länsimaiseen kutistumiseen vai afrikkalais-aasialaiseen dynaamiseen kasvuun. Tässä teologialla ja raamatuntulkinnalla on kasvun kannalta väliä. Kulloisenkin enemmistön mielipiteillä ei.
Jani. Olen yksinkertainen. Särkiön blogissa oli minulle jo riittävästi uutta näkökulmaa, pohjaa ”kyselyyn, ymmärtämiseen, syiden pohtimiseen ja keskusteluun…” Se sellaisenaan esitti kysymyksiä ja näkökulmia, joita en muista täällä vielä ennen nähneeni.
Voi olla, että omat kokemukseni häiritsivät. Olin mukana Thaimaassa, kun syntyvän luterilaisen kirkon konstituutiota vuosia valmisteltiin ja silloinkin ”tunnustuspykälän” muoto oli olennaisen tärkeä, ei suinkaan vain sanahelinää. Tulevan kirkon tarpeisiin tarvittiin myös tarkkoja käännöksiä katekismuksista ja Augsburgin tunnustuksesta, joihin konstituutiossa vedottiin.
Tammikuussa sain Thaimaan käynnilläni pitää kirkon seminaarin työntekijöille muutaman oppitunnin teologisesta englannista, lähinnä sanojen muodostuksesta (esim theologian, theological, theologically, theology…) Kävimme läpi pari lukua Huovisen katekismuksesta (engl) ja totesin, kuinka selkeänä ja tärkeänä se sielläkin koettiin. Oppi ei ollut ääripäätä.
Ymmärtämättömyyttäni voi tietysti lisätä se, että en osaa nähdä kansanlähetysläisiä tuttujani ainakaan sen oudompina tai ”äärempinä” kun Tulkaa kaikki-liikkeestä tuntemani ihmiset. Välillä rajoja hipovat molemmat. Itsekin saatan välillä hillua rajalla…
Oliko keskustelussa siis kyse mielestäsi -vähän oikaisten- siitä, että oikeaoppisetkin voivat olla tyhmiä ja ääripäätä, jos he ovat -ööh – tyhmiä?
Maija, ei ollut mielestäni kyse kenenkään tyhmyydestä eikä mistään tyhmään liittyvästä. Jos olisi ollut, olisin sen toki sanonut.
Oli kyse siitä ääriliike-lahko -teemasta. Minulle keskustelu on sitä, että esitetään vaihtoehtoja, perusteluita, mietitään syitä ja seurauksia. Keskustelua on tarkoitus ja mukava käydä vapaasti pyrkimyksenä lisätä ymmärrystä käsiteltävästä asiasta ja ilmiöstä. Se tarkoittaa myös sitä, että lopputulema on avoin eikä ennaltamäärätty. Näin etenkin silloin, jos on ensin kyselty ja esitetty yksi näkökohta keskustelun pohjaksi.
Nyt alkoi jälleen näyttää siltä, että kysely ei ollutkaan aitoa vaan nimellistä ja ettei ollutkaan tarkoitus etsiä vastauksia ja pohtia vaihtoehtoja vaan järjestää kuvio ja pedata johtopäätökset, jonka ed. viestissäni kuvasin. Se ilmenee sillä tavalla, että kyselyyn annetut vastaukset raakataankin keskustelun ulkopuolelle, kun ne eivät tue alkuperäistä näkökulmaa. Nyt siis ’kyseltiin’ sitä, että opistako se ääriliikestatus johtuu ja ne perustelut, jotka toivat esille muita todennäköisiä vaihtoehtoja, joko vaiettiin tai pyrittiin raakkaamaan keskustelun ulkopuolelle asiaankuulumattomina.
Siinä tulee sitten kysyneeksi, että miten rehtiä ja vilpitöntä ja eri osapuolia kunnioittava on sellainen kysely, jossa vastausvaihtoehtoja on vain yksi? Tämän kaiken sanon siksi, että mielestäni vastaavaa ilmenee tällä foorumilla valitettavan paljon.
Juuri näin. Eikä Raamattu missään muuallakaan puhu oikeasta opista. Sen sijaan terveestä opista siellä puhutaan, mm. näin: ”Tulee näet aika, jolloin ihmiset eivät siedä kuulla tervettä oppia vaan haalivat itselleen halunsa mukaisia opettajia kuullakseen sitä mitä kulloinkin mieli tekee.” (2 Tim 4:3)
Vuorisaarna on ehdottomasti mitä terveintä oppia. Taitaapa olla muukin Jeesuksen ja apostolien opetus. Ei sitä kaikkea mielikseen kuule, kun omakin sydän tuntee Sanan piston.
Mikä ero tällä on sitten puhtaaseen oppiin / puhdasoppisuuteen? Ehkäpä siinä, että terveen opin edustajan ei tarvitse tehostaa opetustaan millään uhkauksilla, kiristyksillä eikä lahjomisilla. Puhtaan opin vaalijoilta kuulee joskus tällaisiakin äänenpainoja.
Enkä nyt puhu vain kirkon konservatiiveista. Puhdasoppisuutta löytyy kaikilla niillä tahoilla, joille pakotettu yksiäänisyys kirkossa on tärkeämpää kuin ykseyden säilyttäminen moniäänisyydessä.
Kumpihan mahtaa edustaa tervettä oppia: pakotettu yksiäänisyys raamatuntulkinnan ja etiikan asioissa – vai salliva moniäänisyys asioissa, jotka eivät ole edes harhaoppeja?
Minusta vastaus kysymykseen on selviö. Mutta sallivalla moniäänisyydelläkin on rajansa.
Harhaoppia ei ole kiistää naisen oikeus pappisvirkaan. Mutta mahtuuko sallivan moniäänisyyden raameihin kieltäytyä alttariyhteistyöstä pappina toimivan naisen kanssa ja näin tosiasiassa kiistää hänen pappeutensa ja mitätöidä hänen kutsumuksensa? (jatkuu)
(jatkoa)
Harhaoppia ei ole pitää samaa sukupuolta olevien seksuaalisuhteita syntinä. Mutta mahtuuko sallivan moniäänisyyden raameihin (Inkerin kirkon) asettuminen tukemaan lakia, joka on osa kansalaisyhteiskunnan toimintavapauden rajoittamiseen tähtäävää lainsäädäntöä ja joka epämääräisyydessään luo edellytykset viranomaisille puuttua mielivaltaisesti sateenkaariyhteisön toimintaan ja sanktioida sitä sakolla tai vankeudella ja joka lisäksi vahvistaa ennakkoluuloja homoja ja lesboja kohtaan ja on omiaan oikeuttamaan heihin kohdistuvaa syrjintää ja väkivaltaa?
Ja mahtuuko sallivan moniäänisyyden puitteisiin se, että useat Afrikan kirkot kannattavat homoseksuaalisuuden kriminalisointia ja vankila- tai sakkorangaistuksia?
Jouni Turtiainen,
Mitkä ovat mielestäsi ne ratkaisevat erot, jotka tekevät läntisistä kristillisistä kirkoista ääriryhmiä verrattuna afrikan ja aasian kirkkoihin?